Kuinka pahana pidat jos lapsi valehtelee sinulle?

Rehellisyydestä taas (esim. jos tunnustaa reilusti tehneensä jotakin) kehutaan.

6-vuotiaan valheet ovat sinänsä olleet harmittomia, mutta en hyväksy sitäkään.

Lasta kohtaan käytääydyn tietysti niin kuin asia olisi todella paha ja valehtelu suuri rikos. Mitä se onkin, ja lapsen on opittava se.



Toisaalta vielä pahempi olisi, jos lapsi ei koskaan tajuaisi yrittää valehtelua. Se yrittäminen on osa kognitiivista kehitystä ja sen puuttuminen tarkoittaa että lapsi on jotenkin jäänyt kehittymättä. On siis hyvä, että hän yrittää. Ja sitten mun tehtäväni vanhempana on tehdä siitä yrityksestä loppu.

mutta toisaalta kylla kehitysvammaisetkin naruttaa, varsinkin lievasti sellaiset. Eli jos normaalialyinen lapsi ei juksaa, kyse on jostain muusta. Yleensa kai satuilu ja valehtelu alkaa jo paljon ennen kouluikaa. Vaikka toisaalta ei se silloinkaan kiinni jaamisen jalkeen ole "case closed".



Joo meilla on kotona niin paljon valehteleva lapsi, etta joskus tulee ihan pimea olo, etta pitaisi suunnilleen olla onnellinen kun lapsi joskus tottakin puhuu. En ole lapsen aiti, joten en osaa sanoa missa on mennyt vikaan.



ap

Kirkkain silmin valehtelusta seuraa meillä viikkorahan menetys.

Lapset 8v ja 6v.

tuollaisesta.

Tuo on tietoista eikä mitään unohtelua.

Pitkät keskustelut rehellisyydestä ja oman edun tavoittelusta ovat paikallaan. Mentävä perusteisiin asti, mitä pahaa valheista seuraa-

Pekka ja susi- satu on tästä klassinen esimerkki.

Jos tuossa iässä antaa mennä läpi sormien, sama jatkunee murrosiässä ja aikuisenakin yhä vaan nerokkaammin ja harjaantuneemmin.

ja ehdottomasti pitäisi saada kierre katki!



Olen luokanope ja esim. viime vuonna ykkösluokkaa opettaessani luokassa oli onneksi vain yksi oppilas joka todella valehteli koko ajan! Ja oli myös se oppilas jonka kanssa ongelmia selviteltiin jatkuvasti ja se olikin työlästä kun hän aina kirkkain silmin väitti että ei ollut tehnyt mitään (vaikka usein näin tilanteen itsekin tai oli todistajia). Todella kovana piti olla aina jotta viimein myönsi tekonsa, ja nämä tietty aina vaan niitä isompia juttuja, pienemmistä valehteluista yms. ei varmasti jäänyt aina edes kiinni tai ei kaikkia millään ehditty selvittelemään edes.



Mutta tuli vaan mieleen, että mitä se olisikaan jos kaikista tuollainen käytös olisi hyväksyttävää eikä omaisi minkäänlaista omaa tuntoa tai käsitystä mitä saa tehdä ja mitä ei ja milloin pitää oma syyllisyys myöntää ja ehkäpä katuakin hieman??? Onneksi siis vain yksi oppilas 20 oppilaan joukossa tällä kertaa! Aivan mielettömän raskasta hoitaa tämän oppilaan asioista joka kerta, kun muutkin oppilaat jo tietävät että se aina valehtelee... :(



Siis toivon todellakin että voitte käytökselle jotain tehdä ja pian.

ja valehtelemista on jatkunut jo pitkään. Lapsi haluaa aina muunnella totuuden oman etunsa mukaisesti ja kertoo vanhemmille/aikuisille sen, minkä nämä haluavat kuulla.



Minusta se on myös kovin surullista, koska ei voi olla "helppoa" olla lapsi, joka ei tavallaan osaa kertoa edes lempiväriään miettimättä ensin, millaisen vaikutuksen kuulijaan antaa. Että haluaisiko nyt kuulija kuulla, että lempiväri on keltainen vaiko vihreä ja sen mukaan vastaus. Isoista jutuista puhumattakaan - en ole lyönyt, en ole kiusannut, en ollut siellä päinkään, mitä itse olet tehnyt?