Korvike & valtava syyllisyys

itsekin koen valtavaa syyllisyyttä siitä, että imetän vain osittain ja kohta kai annan pelkkää korviketta.

en imettänyt kuin n. 2 kk. Olisin voinut, jos oikeasti olisin tahtonut jäädä kotiin ja imetellä tyyliin 24/7. Valitsin helpomman tien, eikä pätkääkään kaduttanut. Eikä kukaan kysellyt/kyseenalaistanut, ennemminkin sanoivat, hyvä, kun ajattelet itseäsikin ja helppoahan tuo on ym. Täysin tyytyväinen olen valintaani ja lapseni täysin terve.

ekaa osaimetin pari viikkoa, toista ehkä kaksi. En tunne syyllisyyttä. Kummatkin lapset ovat kasvaneet oikein hyvin ja ovat esimerkiksi sairastelleet vähemmän kuin muutama tuntemani lapsi, joita on imetetty likimain vuoden. Voi olla sattumaa, tietenkin.

imetin 3 viikkoa. Sekin osaimetystä. Kun ei onnistu niin ei onnistu, pakko se oli hyväksyä.

Pisti vain silmään :)



Eräällä tosiaan oli hyvä asenne! Aivan sama mitä muut ajattelee. Jos ei halua/pysty imettämään, ei haittaa, korvikkeet on keksitty!

jos haluaa/pystyy imettämään, siitä vain!



Typerää kun tästäkin on tehty kilpailutilanne.

Eikä se ole yksi ja sama mistä se vauva maitonsa saa, kunhan sitä saa!

Pisti vain silmään :)

Eräällä tosiaan oli hyvä asenne! Aivan sama mitä muut ajattelee. Jos ei halua/pysty imettämään, ei haittaa, korvikkeet on keksitty!

jos haluaa/pystyy imettämään, siitä vain!

Typerää kun tästäkin on tehty kilpailutilanne.

Eikä se ole yksi ja sama mistä se vauva maitonsa saa, kunhan sitä saa!

Pettymys, huoli ja häpeä oli iso kun en onnistunut imettämisessä. Olisin niin kovin halunnut imettää.



Älä soimaa itseäsi, et ole huono äiti! Meillä tyttä nyt 2v, voi kun olisin osannut olla armollisempi itseäni kohtaan tässä asiassa. Toivottavasti sinä osaat minus paremmin. :)



ps. ennen esikoiseni syntymää ajattelin imettämisen olevan yksi maailman luonnollisimpia asioita. Hämmästyin kovasti kun raskausaikana törmäsin käsitteeseen imetystukiryhmä. Kummastelin, että miten ihmeessä sellaisia on, ja ketkä siellä käyvät. Nyt ymmärrän erittäin hyvin. Oppia ikä kaikki. ;)

Itse osittaisimetin 2,5 kuukautta. Korvikkeen antaminen oli todella vaikea päätös, mutta se oli välttämätöntä lapsen terveyden vuoksi (verensokerit alhaalla eikä minulta tullut maitoa). Koin huonoa omatuntoa ja ehkä sen takia nostin asian puheeksi melkein jokaisen tuntemani kanssa :/ Yllätyksekseni sain huomata, että monella muulla oli ollut samanlaisia ongelmia. Niistä vaan ei kehdata puhua, varsinkin kun vieressä toinen äiti rinta rottingilla kehuu imettäneensä vuoden ajan.



Ei sen puoleen, olisin mielelläni imettänyt pitkään. Mutta kaikki asiat eivät ole vaan vallassamme. Hyvin on lapsi kasvanut ja kehittynyt ihan korvikkeella. Ja onpahan isäkin saanut olla ihan erilailla mukana kuin jos olisin imettänyt :)



Pää pystyyn. Nauti lapsestasti ja lakkaa murehtimasta. :)

iästä eteenpäin korvikkeella. Kummallakaan ei ole mitään allergioita ja sairastavat noin kerran vuodessa pikku flunssan. Korvatulehduksia on ehkä pari kertaa pienenä ollut molemmilla. Hyvin ovat kasvaneet ja reippaita koululaisia.

Kaverini taas imetti lähes kaksi vuotta ja hänen lapsellaan on tosi pahoja allergioita ja nenä vähintään vuotaa lähes koko ajan.

Eli ei mene aina yksi yhteen.

Voi että, todella tuttu juttu. Tulee aina sellanen olo että mua ei oikein uskota kun yritän selittää syytä miksi syötän pullosta korvikkeita. Ihan naurettavaa syyllistää ja lyödä jo valmiiksi lyötyä. Itsekin kuulin alussa kommentteja jopa naurahdellen ja tuhahdellen että "ei se maidon tulo vaan yhtäkkiä lopu" kun yritin selittää että kun ei sitä maitoa vaan tule riittävästi! Ärsyttää aina nuo tuollaiset kommentit ja silmien pyörittelyt ikäänkuin olisin jotenkin huonompi äiti koska en imetä sillä kyllä se maidon tulo voi ihan oikeasti pääasiallisesta imetyksestä huolimatta loppua vaikka kaiken oppikirjojen mukaan tekisikin. Näin kävi siis todella itselleni. Maito nousi sairaalassa synnytyksen jälkeen noin toisena päivänä ihan kunnolla. Imetys saatiin siis alkuun hyvin ja maitoa tuli enemmän kuin pieni tyttö tarvitsi mikä oli tietenkin hyvä asia. Homma jatkui vielä kotonakin mutta jostain syystä noin 1kk jälkeen maidon tulo alkoi tyrehtyä lypsäämisestä, imetyksestä ja pumppaamisesta huolimatta kuin seinään. Lopulta maitoa tuli enää noin 10ml päivässä joten olihan siinä pakko korvikkeet ottaa käyttöön ettei lapsi näänny ja kasvaisi normaalisti. Kaikkeni tein neuvolan ja sairaalan ohjeiden mukaan ja käännyin myös imetysekspertin puoleen mutta kyllä se silti vaan jostain syystä loppui. Kysyttäessä selitin tietenkin sitten hädissäni perinpohjaisesti aina miksi en imetä mutta vastaukseni eivät koskaan tuntuneet tyydyttävän vaan aina tuli niitä tuhahteluja, silmien pyörityksiä ja tuomitsevia kommentteja jotka vaihtelivat aina omasta halustani, yrittämisestäni, taustatutkimuksen puutteesta aina välinpitämättömyyteen ja ammattilaisten virheellisiin ohjeisiin asti. Kaikkea siis maan ja taivaan väliltä tuli kuultua. Oli siinä uutena äitinä tosi onnistunut ja hyvä fiilis...tai sitten ei! Uskomatonta miten tuomitsevia ja suorastaan tyhmiä ihmiset voivatkaan olla. Sain kuulla kommenttia myös siitä että tottakai haluan valita sen tien mistä aita on matalin (eli korvikkeet ja pulloruokinta) mutta hei haloo! Ei se 10 pullon kanssa tuhat kertaa päivässä läträäminen, "turha" rahan kuluminen ja syyllisyyden tunto siitä ettei voi tarjota lapselleen äidinmaitoa ja tissittelyn turvaa mitään helppoa ole! Itselläni ainakin olisi muutakin tekemistä tosiaan päivässä kun pestä ja desinfioida niitä useita pulloja ja niiden eri osia monta kertaa päivässä tai käyttää pienistä tuloistamme suhteellisen iso osa rahaa maitoon jos voisin sitä ilmaiseksikin tarjota. Lisäksi vielä se argumentti että onhan se hyvänen aika huomattavasti helpompaa vetää se rinta esille yölläkin kun alkaa jotain korvikepaketteja leikkelemään ja pulloon kaatelemaan. Mutta eihän se niille syyllistäville imettäjille juolahda mieleen, heille se vaan näyttää niin helpolta ja kätevältä. Järkeäkin tosiaan voisi niihin omiin syytöksiinsä joskus laittaa ja muistaa että kun se yksi sormi osoittaa toista niin neljä muuta osoittaakin ihan sinne omaan napaan.

Joka tapauksessa nyt meillä on 8kk ihastuttava pienokainen joka on hyvin kasvanut ja terveenä pysynyt korvikkeista huolimatta. Äitikin ymmärtänyt pikkuhiljaa että en mä yhtään sen huonompi äiti ole vaikka imetys ei halusta huolimatta onnistunutkaan. Happy mama is happy baby joten korvikesyyllisyys pois vaan niin elämä on paljon helpompaa ja mukavempaa, ruoka kun kuitenkin on kaikille se aika tärkeä elinehto! :)

Voi perse, mitähän meidän pallinaamasta tulee, sektioitu (hätä) ei saanut pillusta bakteereita, äidiltä ei maitoa tullut , lapsi oli kiukkuinen eikä lopulta huolinut edes tissiä, iso riita tuli kun sanoin että tuo pelleily loppuu nyt ja pullosta korviketta lapselle, tajusi sitten itsekin että lapsi oli paljon rauhallisempi kun sai olla masu killillään.
Ihan perusterve ja reipas 3v nyt.

Itellä vauva nyt 1v ja vuosi sitten oli kauhea stressi päällä imettämisestä. Oli rintatulehdusta, suihkutissiä, monen tunnin imetyssessioita yms. Nyt kun vuosi on mennyt niin ajattelen huvittuneena että voi minua höpsöä minkä stressin itselleni tein: eipä lapsista päälle päin näy kuka on syönyt tissiä ja kuka korviketta, samalla tavalla ne konttailee pitkin lattioita. :-)

Kun imetys ei onnistu niin äidit syyllistyvät vaikkei kukaan suoraan syyllistä. Se vaan kumpuaa omasta sisimmästään. Yksikin ns vääränlainen katse/kommentti tuntuu pahalta.

Tuon kriisin yli on vaan päästävä ja kunhan aikansa suree niin helpottaa.

Kun vauvasi alkaa saamaan sosetta olosi viimeistään helpottaa. Sitten voit antaa lapsellesi sitä samaa mitä muutkin. Paitsi sitten "hävettää" kaivaa Bona purkki esille kun muut sulattaa omia luomujuures pöperöitä.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2010 klo 01:29"]

"Äidinmaito on vauvalle parhainta ravintoa."

Tiedän. Mä oikeasti tiedän, mutta minkäs teet, kun en pysty sattuneesta syystä imettämään. Kaikki ne katseet, kysymyksen, vihjailevat lauseet... ettekö te ymmärrä, että miten paljon ne sattuvat. Mä haluaisin tarjota vauvalleni äisinmaitoa, mutta kun en siihen pysty. Tuntuu, että olen maailman huonoin äiti kuukauden vanhalle vauvalleni vain sen takia, että en voi imettää.

Mun täytyy olla aina antamassa syy siihen, miksen imetä. Olla siitä tilivelvollinen, selittämässä ja anomassa anteeksiantoa. Mulla on tästä jo nyt niin paha ja syyllinen olo, että pyyntönä teille, rakkaat lähimmäiseni, antakaa asian olla. Vauva saa korviketta, mutta ei kuole siihen. Mä lupaan tehdä kaikkeni, että tuo korvikkeen anto jää pahimmaksi asiaksi, mitä olen vauvalleni koskaan tehnyt. Saanhan anteeksi?

[/quote]

Hei, jos sulla ei olisi huono omatunto korvikkeesta, se tulisi jostain muusta. Sellaisia kai me äidit ollaan... itse kannan huonoa omaatuntoa siitä kun imetin ja söin huonosti samalla, mitä jos pilasin lapsen terveyden huonolaatuisella maidolla? Ajattelen että olin itsekäs kun pidin imettämisestä kun samalla sain tuntea itseni "tarpeelliseksi" erityisellä tavalla mutta olisi pitänyt antaa korviketta... siinä on paremmat rasvahappokoostumukset kuin rintamaidosssa. Tuntuu että oma maito oli "likaista" ja huonoa ja korvike olisi ollut juuri vauvalle suunniteltua ravintoa... älä sure tuollaista asiaa!

Hei! Esikoinen oli hankala ja vaativa vauva, imetys ei kertakaikkiaan onnistunut. Tunsin vähän samoin kun sinä. Mietin 2kk ja osittain vielä kuukauden. Voi että sitä paheksuntaa etenkin toisten äitien taholta. Olin tosi surullinen ja tuntui epäonnistuneelta, vaikka eihän se niin ollut. Seuraavia imetin 1v 3kk ja ihan yhtä hyvä tuosta esikoisesta tuli kun noista muistakin. Terveydenhoitaja oikein ihmetteli miten voi niin erilaiset Imetykset olla samalla äidillä. Ja näin se vaan on, aina ei syystä tai toisesta onnistu tai pysty. Siitä ei kannata murhetta kantaa! Älä välitä kenenkään toisen mielipiteestä.

8

Voimahalauksia!!!
Synnytin esikoisena kolmekymppisenä 15v sitten. Megavaikean, megapitkän ja megaverisen synnytyksen jälkeen olin tietenkin todella väsynyt päiväkausia ja maito ei nänninnypyköistä irronnut sitten millään. Eihän se vauvaparka saanut edes kunnon otetta. 3-4 kuukautta syytin itseäni, varmasti masennukseen asti, olin varma, että olin kykenemätön äidiksi, että jokainen joka haluaa imettää, pystyy. Kakanmarjat ja pyh. Kävin imetysvalmennuksessa ja -valmentajalla ja tein sitä ja tätä ja itkien syötin tuttipullolla vaivaa. Tilannetta ei yhtään parantaneet suihkutissikertomukset ym. joita ihan lähipiiristäkin sain kuulla. Mieheni oli ainoa, joka ensin pyysi ja lopulta käski lopettamaan "pelleilyn", mutta minä ruoskin itseäni perustemalla, etteivät miehet ymmärrä.
Sama meinasi toistua pari vuotta sen jälkeen kun kuopus syntyi, mutta nyt tajusin itse tsempata itseni etukäteen luovuttamaan ajoissa.Kumpikaan lapsista ei ole kärsinyt korvatulehdus-, flunssa- tai allergiakierteistä. Koulu sujuu hyvin ja normaaleja ovat!
Älä ihmeessä heitä hukkaan vauvan ekoja elinkuukausia ajattelemaala turhanpäiväisyyksiä. Nauti uudesta elämästä ja sen ihmeestä joka päivä!
Tv. Nimim. Kokemusta on!

Höpö höpö!!!
Juuri kaltaisesi aiheuttavat suurimman harmin. Kuvitteletko tosiaan, ettei ihminen ole psykofyysinen kokonaisuus? Vaikka teoriassa teoriasi onkin varmasti totta, will ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että jokainen äiti on erilaisessa tilanteessa, pienet kännit, uupumus, väsymys, epävarmuus, elimistön rasitustila , itseen kohdistuvat odotukset jne. jne. Ja yhdenkään äidin EI pidä käyttää ekoja kuukausia epätoivoiseen yrittämiseen, joka 98% tapauksissa vain pahentaa tilannetta. Siitä ei nauti kukaan ja se ei ole hyväksi kenellekään. Joka muuta väittää, ei itse ole sitä epätoivon suota läpikäynyt.
Piste.

Tuo yo kommentti siis aiemmin jossain olleseen väitteeseen, että kaikki pystyy imettämään, jos vaan tahtoo.... Pahoittelen että tuli tähän ketjuun.

Ymmärrän niin hyvin miltä se syyllisyys tuntuu. Itse lopetin imettäminen kokonaan kun vauva oli noin 3kk. Sitä ennen alusta asti vain osittainimetys. Jo sairaalassa sai lisämaitoa, sairaalasta kotiin päästyä yritin ja yritin, mutta kun vauva olisi viettänyt koko ajan tissillä, olisi pitänyt varmaan linnoittautua kotiin 24/7 mitä en sitten halunnut. Valitsin sen helpomman tien ja vaikka toisaalta tunnen siitä syyllisyyttä, tiedän myös että oma mielenterveys ei olisi kestänyt sitä stressiä mitä se imetys tuotti.

2