Kun elämä ei mennyt niin kuin sen piti mennä. :(

Kiitos pienimuotoisesta herätyksestä. Asiathan ovatkin ihan hyvin täällä... Oot rohkea!

Ei kait oikein kenenkään elämä mene, kuten on suunnitellut ja toivonut.



Minä ehkä jättäisin sen opiskelun ja keskittyisin siihen lapseen ja mieheen senkin edestä. Aikahan kuitenkin loppuu kesken.

40v enkä koskaan ole ollut onnellisesti rakastunut tai onnellisessa parisuhteessa. Mies jätti kun tulin raskaaksi ja uutta en ole löytänyt. Terveys siedettävä, unettomuutta ja masennusta on.

Lapsesta asti olen kuvitellut itselleni tulevaisuuden, sitten joskus, kun olen aikuinen minulla on lapsia, mies, oma talo ja kunnon ammatti ja olen terve. Olen onnellinen ja elän onnellisena. Ikinä en osanut arvata, että minun varalleni oli suunniteltu jotain aivan muuta... :(

Minulla oli hetken melkein tuo kaikki, toki minulla vieläkin on; minulla on lapsi, maailman ihanin erityinen lapsi. Minulla on mies, joka välittää ja rakastaa. Minulla on jopa se oma talo, unelmien talo. Kuulostaa täydelliseltä,mutta minulta puuttuu se yksi todella tärkeä asia, minulta puuttuu terveys.

Olen vakavasti sairas, vaikka olen nuori, terveelistä elämää elänyt ihminen. tämä sairaus vie minut ja perheeni mukanaan, se aiheuttaa pelkoa ja kipua. Se on kuin iso hyökyaalto, jota ei pysty väistämään, joka vetäsee väkisin mukaan, vaikka kuinka panisi kampoihin. Se on sairaus jota kukaan ihminen ei saisi ikinä joutua kokemaan. :(

Ammattikin minulta puuttuu, opiskelut ovat kesken, täysin kesken. Proffa jopa ihmetteli kuultuani sairauteni, että miksi ihmeessä istun luennoilla ja suoritan tenttejä, miksi näen vaivaa, kun en varmaan edes ikinä näe valmistujaisiani. Hänen sanansa pisti syvälle, siihen arimpaan kohtaan. Miksi näen vaivaa? Ehkäpä juuri siksi, että istuessani luennoilla minulla on jotain mistä pitää kiinni, jotain suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Toki minulla on myös perheeni johon tarraan tiukasti, perhe jonka kanssa haluan tulevaisuutta.

Tulevaisuudesta en tiedä, en tiedä mitä varalleni on suunniteltu, eihän kukaan tiedä. Sen olen kuitenkin tajunut, elämää ei voi suunnitella, se ei ikinä mene niin kuin sen piti mennä... Taistelu tahtoa minulta ei puutu, sitä on, mutta välillä synkällä hetkellä tuntuu, että vaikka kuinka pitäisi kiinni, ei kuitenkaan ote pitäisi. Jos otteeni lipsuu, niin toivottavasti silloin on joku joka vetää minut takaisin.

Ja pitämään myös huolta selästäni, joka on oireillut. Kipu. Kamalaa jos siihen tulee jatkuva kipu!

tsempiiä sinullE!

-etenevä sairaus minullakin. Elinaikaa kuitenkin vielä noin 20 vuotta, oletettavasti. Sinä aikana ehtii kokemaan vaikka mitä ihanaa! Toisaalta ehtii vuodessakin, kaikki on toisaalta niin suhteellista. En juurikaan mieti tulevaa, elän hetkessä. Joka päivä. Kolme ihanaa lasta ja ihana mies, olen äärettömän onnellinen heistä!

Mieluummin elän tämän keskivertoa lyhyemmän elämäni onnellisena, kuin pitkän elämän "turhista" rutkuttelevana.

Luulen tietäväni,miltä sinusta tuntuu. Olen itse elänyt vakavan sairauden kanssa jo pitkään - jatkoajalla..

En oikein osaa sanoa mitään merkityksellistä. Aika avuton olo näin suurten asioiden äärellä.



Sait kuitenkin arvostamaan oman elämäni "täydellisyyttä". Kiitos siitä.

Se on niin epäreilu sairaus.

Eihän melkein kenenkään elämä mene niin kuin aikoo. Ei minunkaan. Vaikka sairautta ei ole niin kyllä vaan monen monta vastoinkäymistä on ollut. Eikä kaikkia haaveita varmaan saa kukaan ikinä. Aika loppuu kesken ja osasta joutuu muista syistä luopumaan.

Elämä on semmosta.

Kuoleeko siihen sitten väistämättä?

Ihan sen takia, että kun tietää minkä kanssa painit, voi yrittää paremmin ymmärtää, mitä käytä läpi.

lapsi ja mies sairastelevat- itse tasapainottelen arjen hallinassa

sinä "hyeenat hyökkää". Vähän eri asia kommentoida esim. jotain reumaa, joka on ikävä mutta johon ei kuole, kuin jotain, millä on vaikka 5 vuotta elinaikaa. Eihän tuohon muuten osaa sanoa mitään.

Minuakin kiinnostaa millainen sairaus sinulla on, mutta ymmärrän jos et sitä halua kertoa. Ilmeisesti kuitenkin jostain vakavasta on kyse. Voimia sinulle. Minulla on vakavasti sairas lapsi, joka ei todennäköisesti koskaan parane.

Kiitos kun kerroit tarinasi.

Etenevää sairautta, joka on harvinainen. Harvinaisuuden vuoksi hoito muotoja on vähän... Sairaus on aivoissani.

Etenevää sairautta, joka on harvinainen. Harvinaisuuden vuoksi hoito muotoja on vähän... Sairaus on aivoissani.

ja jos opiskelisit oikeasti yliopistossa osaisit kirjoittaa yhdyssanat oikein...

ja todella ikävää, mutta valitettavasti en tunne ketään, jonka elämä olisi mennyt niinkuin piti. Ihan kaikilla on jossain elämänvaiheessa jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Jotkut jopa kuolevat, pientenkin lasten äidit ja isät.



Ehdottaisin, että nauttisit elämästäsi, pienistä asioista. Kun sisareni sai sairastettuaan 3 vuotta kuolemantuomion, hän sai samalla myös mielialalääkkeet. Se helpotti viimeisiä kuukausia. Uskon, että hän pystyi jossain määrin nauttimaankin viimeisistä hetkistä läheisten kanssa. Ainakin minulla on ihan hyviä muistoja tuolta ajalta.

Toivottavasti osaat vielä nauttia elämästäsi, ja niistä asioista jotka ovat hyvin.

Etenevää sairautta, joka on harvinainen. Harvinaisuuden vuoksi hoito muotoja on vähän... Sairaus on aivoissani.

ja jos opiskelisit oikeasti yliopistossa osaisit kirjoittaa yhdyssanat oikein...

Täysin asiaton kommentti tuo yhdyssana asia! Olisikohan niin, ettei kommentin kirjoittaneella ole elämää.. Pitää kiinnittää huomiota epäolennaisiin asioihin ja viilata pilkkua. Jos hänellä olisi empatiakykyä, jättäisi tällaiset kommentit kirjoittamatta.

Keskustelun aloittaneelle ja hänen koko perheelleen voimia ja paljon vielä yhteisiä vuosia. Itselläni terveys reistaa myös. Lapsista saa voimaa ja heidän takia jaksaa päivästä toiseen.