hammastuen käyttö vaikeaa pojalleni,OV
Poikani sai silikoniset hammastuet joita pitäis käyttää pari tuntia päivässä ja yöllä. Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa ja vähän väliä ottaa suusta pois. Sanoo ettei pysty nielaista,kun on tuki suussa.Alkaa kuulemma oksettamaan:(Onko muilla ollu hankalaa niiden käyttö?
Kommentit (11)
Niin siis, tuo en pitänyt kunnolla -> leikkaus ei nyt ole noin yksioikoinen syy seuraus, mutta motivaatioesimerkkinä :D
tuo silikoninen tuki käytössä muutaman kuukauden. Muuta ongelmaa ei ollut kuin että aluksi pyrki putoamaan yön aikana.
Nielaisemaan oppii tuen kanssa - onhan se tietenkin erilaista kun kitalaessa on ylimääräistä. Kannustimena kannattaa pitää sitä, että vähällä pääsee jos selviää tuolla silikonituella eikä tarvi kiinteitä hammasrautoja.
Kyllä se sitä pitää, mutta inhoaa. Nukahtaminen vaikeaa. Ollut jo yli vuoden, saa nähdä, pitääkö olla lopun ikää.
tuollainen tuki ja tyttärellä on nyt. Itselläni oli motivaatio hukassa ja niin se tuntuu olevan tyttärelläkin. Toiseksikin, minusta tyttäreni kohdalla olisi oikominen pitänyt aloittaa nuorempana, kuin 14-vuotiaana. Olen yrittänyt motivoida ja kannustaa. Aikuisena kuitenkin sitten harmitta, jos ei ole käyttänyt tätä ilmaista mahdollisuutta. Minua ainakin harmitta nyt että hampaat on aivan vinks, vonks.
Näytä pojalle tämä kuva:
http://www.allvisual.ca/web%20ready%20full/1%20teeth%20goof.jpg
Eiköhän sen jälkeen maistu rautojen yms käyttö!
Vähän nyt pelottelua kehiin! :D
rauta laitteet suussa pahimmassa teini iässä ja motivaatio oli hukassa, isä totesi että jos pidän raudat suussa koko hoidon ajan ja tottelen hammaslääkäriä ja hammaslääkärin ohjeita lähdemme hoidon jälkeen viron risteilylle ja motivaatio kohosi... tosin lahjontaahan toi oli mut toimi ainaki muhun...
Laitoin kyllä kiltisti suuhuh kun käskettiin, mutta heti kun silmä vältti otin sen pois.
Hammaslääkärin tarkastuksissakin kävin niin että menin juuri ennen vuoroani vessaan sen pistämään.
Sen kanssa ei pystynyt puhumaan tai syömään kunnolla ja tuli muutenkin ihan vammanen olo.
No siitä seuras se että laitettiin sitten kiinteät raudat ja ne oli 100 kertaa paremmat. Mitä siitä että ne näkyi kun puhuminen ja syöminen onnistuivat sössöttämättä ja kiinteisiin kojeisiin tottuu pakosta.
Nyt pojalleni (9 v) laitetaan raudat syksyllä ja jos edes ehdottaisivat muuta kuin kiinteää kojetta niin en suostuisi. Mutta kiinteät sille ilmeisesti laitetaan kun on purentavika + hampaita vinksallaan. Saa sitten kaiken kerralla kuntoon.
käyttänyt "kuolarautoja" tarpeeksi, ja oikomishoito lopetettiin. Hoito aloitettiin uudelleen kun olin opiskelemassa ja n. 24-vuotias. Ensin kiinteät raudat ylhäällä ja alhaalla vuoden ajan (helpot!) ja sitten leikkaus. Ehkä alaleukaa ei olisi tarvinnut siirtää, jos oikominen olisi onnistunut jo ala-asteiässä. Esikoisellani on ollut silikoniset tuet kolmisen vuotta, pitää niitä joka yö. Kunhan tottui niihin, on pitänyt säännöllisesti: vain yskä tai puhkeava tai irtoava hammas (kipu) on estänyt. Kannattaa rohkaista ja kannustaa totuttelemaan tukiin, vähän kerrallaan edes. Lapsena tuo hoito on niin paljon helpompaa kuin sitten aikuisena!
tuo linkki vie muka-huonohampaisten kuviin..suurin osa mitä katsoin, omasi vallan normaalit hampaat! Ymmärrän hyvin, että sivut ovat amerikkalaiset ja jokaisella pitäisi olla viivasuora valkaistu hammasrivistö. Ei yksi tai kaksi vähän rivistä poikkeavaa hammasta tee ihmisestä rumaa tai hampaista huonoja! Tai se, että hampaiden keskiviiva on vähän sivussa eikä just keskellä naamataulua. Kas kun ihmiset ovat ilman korjailuja kuin eläimet tai luonto: vähän sinne päin, vähän vinossa tai kierossa...ei mikään viivasuora valkoinen täydellisyys ole luonnollista!
Minulla on ollut kaikenmaailman härvelit suussa ja suun ulkopuolella. Muistan, että silloin yli 20 vuotta sitten kun piti pitää suussa sellaista kitalakea vasten painettavaa häkkyrää, niin se oli äärimmäisen ärsyttävä. Kuolaa valu ja oli hankalaa. No siitä, että en silloin sitä kunnolla pitänyt on nyt sitten seurannut se, että istun samalaiset raudat suussa nyt keski-iässä ja se kestää pari vuotta. Olisi mennyt nopeasti lapsena. Kyllä niihin tottuu, mutta vähän huonosti. Oi kun pääsis siihen, että tarvii pitää vain öisin.
nimimerkillä, leuka-kappa, raudat, kitalakilevy nuorena. Raudat, vetolevyjä suussa porattuna, leikkaus, suu kiinni pari kuukautta, kuminauhavetoja, raudat pois, liimattuja rautalankoja ja taas kitalakilevy, keski-iässä. Onneksi loppusuoralla.