Akateemiset: oletko hakenut ja saanut työtä usean kotiäitivuoden

Töitä tarjottiin minulle. En ehtinyt edes hakea. Kotiäitiyttä oli takana 13 vuotta ja yliopistotutkinto hankittu sinä aikana. Tiedän monen työllistyneen useankin kotiäitivuoden jälkeen. Itse asiassa en tiedä ketään, joka olisi jäänyt työttömäksi. Tsemppiä!

Haluaisitko itse laittaa lapsesi sellaisen kirusrgin leikattavaksi, jolla on ensimmäinen työpäivä kuuden vuoden hoitovapaan jälkeen?



Kaikissa ammateissa mokat eivät ole yhtä kohtalokkaita. Fakta kuitenkin on, että hoitovapaalla työtaitosi ruostuvat ja putoat kelkasta.



Itsekin sanot, että osaamista OLI ENNEN. Elämä on valintoja, tämä on nyt sen kotihoidon kääntöpuoli. Aika moni täällä kirjoittaa, että mikään työ ei ole sen arvoista, että jättäisi ne lapselle tärkeät hetket viettämättä lapsen kanssa. Toivottavasti sinäkin ajattelet näin, eikä sinua haittaa, ettet enää saa töitä.

Niin se taitaa olla, muille on kertynyt vuosia enemmän kokemusta kuin sinulle, joka olet päinvastoin saattanut kadottaa aikaisemmankin osaamisesi.



Ihan reilusti he siis menevät sinusta ohi, mutta onhan kai markkinoinnissa aika paljonkin työtä, ehkä kuitenkin päihität jonkin markkinointiassarin.



Mutta mieti itse, että miksi sinun pitäisikään olla niin korkealla kuin ne, jotka ovat olleet viime vuosina töissä. Ei pidä. Ne ovat niitä valintoja, jotka kukin teemme.



Miksi muuten itse et ollut töissä kahden lapsesi välissä?

Akateeminen olen mäkin ja toimin it-alalla. Jos 6 vuotta olisi kotona, niin olisi varmasti ihan ulkona kaikesta. Vuonna 2004 suomen it-firmat on olleet ihan erilaisissa tilanteissa kuin vuonna 2010. Firmoja on voitu myös myydä, lakkauttaa, sulauttaa, jakaa, mitä vaan. Teknologian kehitys, palvelujen kehitys, hintakehitys, kaikki muuttuvat koko ajan.



Jos taas olisi vaikka luokanopettaja, niin varmasti voisi mennä liitutaululle piirtelemään vieläkin.



Luulen että paljon vaikuttaa ennen kotonaoloa kertynyt kokemus. Jos valmistuu, saa vakituisen työpaikan ja jää alle vuodessa äitiyslomalle, on 6 vuoden päästä käytännöllisesti katsoen huonommassa jamassa kuin vastavalmistunut.



Jos taas on vaikka 10-15 vuotta työkokemusta ja sitten jää kotiin, niin eiköhän sinne kotiinkin ehdi tulla soittoja headhuntereilta.

kun olin hoitovapaalla ensimmäisen lapsen kanssa. Olin ajatellut mennä töihin äitiysloman jälkeen, mutta en todellakaan raaskinnut. Ei meillä perheenlisäystä suunniteltu, kunnes esikoisen ollessa reilut 2v. aloin miettiä asiaa. Työkokemusta minulla reilusti yli 10v. ennen lapsia.



Siis etten enää työtä saa?!? No, lähikuppilaan pääseen ainakin ja menen sinne, jos en muuta saa. Pidän asiakaspalvelusta:-) Saanpa sitten joustavasti tehdä työvuoroja ja lapset saavat olla kotosalla paljon.



ap

pestautumista "ilmaiseksi" johonkin, jossa koen kehittyväni. Ei sekään huono vaihtoehto.

mutta tällä hetkellä työnhaussa on tosiaan kova kisa. Paikkoihin saattaa olla 300-1000 hakijaa. Mutta tolla kokemuksella IHAN VARMASTI saat oman alan työtä joskus. Mutta varaudu tiukkaan hakurumbaan, ja käy vaikka jollakin konsultoinnilla päivittämässä oma cv myyvään kuosiin, saat viimeisimmät vinkit. Ja hyödynnä ne verkostot - nyt pistät kaikille tutuille sanan kiertämään että haluat töitä ja meet vaikka ex-kollegoitten kanssa kahville. Kyllä ne sanaa levittää.

Tässä taas tehdään kahtiajako: on kotiäitejä, jotka jäävät kotiin ja putoavat kelkasta ja sitten on uraäitejä, jotka laittavat 11 kuukauden ikäisen vauvansa 10-tuntisiksi hoitopäiviksi hoitoon...Itse olen korkeakoulutettu, olen valmistunut 1999 ja sen jälkeen tehnyt töitä 6 eri työpaikassa pätkiä (koulutus/opetusala), saanut 4 lasta, opiskellut lisäpätevyyksiä jne. Olen ollut siis sekä kotona, että tehnyt töitä. Uralla en todellakaan ole edennyt nousujohtoisesti alhaalta ylhäältä, niin kuin monilla aloilla (ekonomit, lääkärit ym.) on tarkoitus. Pikemminkin olen kartuttanut osaamistani sisällöllisesti. Nyt olen ollut "tahallaan" työtön vajaan vuoden, jotta olen saanut olla kuopuksen kanssa vielä kotona. Ensi vuoden opiskelen ansiosidonnaisella ja saan myös olla vielä kotonakin (koska opiskelua paljon etänä). Ja vuoden päästä menen töihin. Enpä tiedä vielä mihin, mutta joka tapauksesa. Että on niitäkin äitejä, jotka eivät tyydy pelkkään "tyhjään" uraputkeen. Eli tsemppiä vain ap:lle! Varmasti löydät töitä, kun alat vain etsimään. Ja opiskelu kannattaa aina :)

puolentoista vuoden verran kuopuksen hoitovapaallakin ja tehnyt myös oman alani töitä freenä. Mutta silti... CV:ni näyttää hyvältä, kun ammattilainen sitä katsoi. Jopa liian hyvältä, olen ylikoulutettu moneen tehtävään ja vielä ihan ok-näköinenkin;-0



ap

Jos taas olisi vaikka luokanopettaja, niin varmasti voisi mennä liitutaululle piirtelemään vieläkin.

Taas tätä ihanaa asennetta opettajan töitä kohtaan! Sopii tulla kokeilemaan liitutauluun piirtelyä ja katsomaan, onko opettajan työ sitä.

tämän palstan useimmat kirjoittajat näkevät lapsen parhaan.



Uskon kyllä, että lapselle olisi useimmiten parasta oman äidin tai isän kotihoito alle 3-vuotiaana. Mutta onko lapselle enää sitten isompana parasta aiemman kotihoitovalinnan seuraukset? Millaista esimerkkiä näytät tyttärillesi, kun osoitat hänelle, ettei oma koulutuksesi ja työsi ole tärkeää? Lapsesi kulutus kasvaa teini-iässä, miten rahat riittävät jos toinen vanhemmista on työttömänä? Eikö elämä tunnu tyhjältä kun lapset kasvavat koululaisiksi ja lentävät pois pesästä, ja itse olet työttömänä kotona?

Olen aina ihmetellyt, miten lyhyellä tähtäimellä tämän palstan useimmat kirjoittajat näkevät lapsen parhaan.

... Aivan, ja omankin parhaansa. En tiedä, saammeko enää yhtään lasta yhden jälkeen, mutta olen silti katsonut järkeväksi olla töissä, jos satunkin jäämään uudelleen äitiysvapaalle. Jotta niitä pitkiä poissaoloputkia ei tulisi. Ja jos lapsia ei tee hirmuisen monta, miksi niillä pitäisi olla kahden vuoden, tai alle, ikäero?

Minä nimenomaan haluan, että lapseni voivat ylpeänä todeta, että äidillä on työ, ammatti, koulutus ja myös hän ansaitsee tämän perheen huonekaluja siinä missä isä. Haluan näyttää, että en ole opiskellut turhaan, ja että kiinnostavien asioiden kanssa ( = työ) voi silti hankkia perheen.

Olen sitten mieheni kanssa koettanut järkätä hoitoasiat mahdollisimman hyvin.

Mutta ap:lle: kurssitus ja muu kertoo, että et ole sulkeutunut pois tästä maailmasta. Se on hyvä. Jos ulkopuolinen näkee ansioluettelosi arvokkaana, ei sinulla ole hätää. Ala kysellä tuttavilta, tee tosiaan työnhaustasi julkista ja ainakn koeta olla varma osaamisestasi! Lue vaikka alasi uusin kirja tai pari. Kyllä sä pärjäät.

tämän palstan useimmat kirjoittajat näkevät lapsen parhaan.

Uskon kyllä, että lapselle olisi useimmiten parasta oman äidin tai isän kotihoito alle 3-vuotiaana. Mutta onko lapselle enää sitten isompana parasta aiemman kotihoitovalinnan seuraukset? Millaista esimerkkiä näytät tyttärillesi, kun osoitat hänelle, ettei oma koulutuksesi ja työsi ole tärkeää? Lapsesi kulutus kasvaa teini-iässä, miten rahat riittävät jos toinen vanhemmista on työttömänä? Eikö elämä tunnu tyhjältä kun lapset kasvavat koululaisiksi ja lentävät pois pesästä, ja itse olet työttömänä kotona?

Onko siis niin, että mikäli äiti on esim. lapsen 2 ensimmäistä elinvuotta kotona hoitamassa lasta, äiti osoittaa lapselle, ettei hän arvosta koulutustaan ja työtään? Aika kaukaa haettu argumentti, sanoisin...Äiti voi mennä töihin esimerkiksi sitten, kun lapsi on 3-18vuotta. Kyllä äiti siinä ajassa ehkä ehtii tyttärelleen näyttää esimerkkiä siitä, että naisenkin työpanos on tärkeää ja arvokasta. 3. ikävuoden ja teini-iän välissä on aika monta vuotta, jolloin voi kuroa elintasokuilua umpeen. Ja entäpä jos on ihmisiä, jotka opettavat lapsilleen kuluttamisen sijaan myös muita elämänarvoja?

että työt menevät niille, jotka eivät ole olleet 2*3 vuotta hoitovapaalla. Eli ei välttämättä ole enää oma valinta "mennä" töihin pitkien hoitovapaiden jälkeen.

Ja tällä palstalla lynkataan nekin äidit, jotka laittavat lapsen hoitoon 2-vuotiaana (ja tosiaan vain äidit, isillä ei jotenkin ole osaa eikä arpaa koko asiaan) ;-D

Onko siis niin, että mikäli äiti on esim. lapsen 2 ensimmäistä elinvuotta kotona hoitamassa lasta, äiti osoittaa lapselle, ettei hän arvosta koulutustaan ja työtään? Aika kaukaa haettu argumentti, sanoisin...Äiti voi mennä töihin esimerkiksi sitten, kun lapsi on 3-18vuotta.

esikoisen jälkeen, mutta sillon tuntui olevan tosi huono aika kaikialla, yt-neuvotteluja ym. Ehkä tässä, kun talous piristyy, myös kaupallinen ala herää henkiin... olen kylläkin toiveikas ja kova hakemusten suhaaminen on päällä. Haen pääosin avoimella hakemuksella, niin olen työllistynyt aina ennenkin. En ole koskaan kontaktoinut headhuntereita, mitä niitä Suomessa mahtaa olla muuta kuin MPS ja Mercuri? Onhan niitä, mutten vaan googlettamalla osaa valita relevantteja.



ap

kovin on lyhyt ajatteluväli, jos itsensä on valmis syrjäyttämään työmarkkinoilta lopullisesti pitkän kotihoidon takia. Tutkimusten mukaan muuten äidin hyvä työpaikka vahvistaa tyttöjä ja tyttöjen pärjäämistä elämässä. Pojille vaikutus on neutraali tai jopa negatiivinen. Eli poikien äidit -> jääkää kotiin ja uhratkaa uranne. Tyttöjen äidit -> palatkaa töihin ja pärjätkää. Mitäs sitten, kun on molempia?:)



Joka tapauksessa itselleni ei tulisi mieleenkään jäädä kuudeksi vuodeksi kotiin akateemisesti koulutettuna ihmisenä, ellen sitten olisi valmis tekemään assaritasoisia hommia loppuikääni. Itse olin töissä ennen esikoista 6 vuotta, sitten kotona 1,5 vuotta ja palasin takaisin. Kaksi vuotta välissä töitä ja toinen lapsi, jonka ollessa reilu 1-vuotias aloin hakea töitä. (vaikka siis vanha työpaikka oli olemassa) Sain nopeasti töitä, koska en ollut mitenkään ehtinyt tipahtaa kärryiltä. Tämä ratkaisu on meille hyvä. Minulla on se keskinkertainen ura ja miehellä myös. Aikaa runsaasti perheelle ja silti rahaa mukavasti.

Googlaa ap suorahakuyritykset.

Se on hienoa, jos voi vapaasti valita mennäkö töihin vai ei, kun lapsi on pieni.



Meille sattui lapsi, jonka terveystilanne on sen verran raskas, että totesin paremmaksi pitää pitkän hoitovapaan silläkin uhalla, että teen hanttihommia lopun ikääni. Emme vaan pysty tekemään molemmat täyspäiväisiä hommia täydellä teholla jatkuvien yövalvomisten ja usein toistuvien lääkärikäyntien ohella. Tilanne tulee erittäin todennäköisesti helpottamaan, joten parin vuoden päästä lapsen laittaminen hoitoon ja työnteko onnistunee jo helposti.



Ei hirveästi innosta kuulla kaiken muun huolen ohella, että lapsen sairaus tarkoittaa minulle lopun elämää kestäviä hanttihommia ja taloudellista niukkuutta.



En kuitenkaan suostu uskomaan, että elämä kaatui nyt tähän lapsen sairasteluun. En vain suostu, jotenkin löydän keinot taas päästä kiinni kunnolla työelämään.



Joskus tuntuu, ettei elämä ole reilua.

Kun halusin takaisin töihin, työpaikka löytyi kahdessa kuukaudessa, viestinnän ja markkinoinnin parista. Hain kahta paikkaa, toinen tärppäsi.



Olin tehnyt kotivuosina myös noita free-hommia ja markkinoin itseäni nimenomaan kirjoittajana, kun hain töitä. Aika pian työpaikalla sitten huomattiin, että vaikka kirjoitankin hyvin niin vahvuuteni ovat jossain muualla. Työnkuva on kehittynyt sen mukaisesti.

Niin, nyt varmaan saan lokaa niskaan, mutta meillä ei tällä hetkellä ole sellaista mahdollisuutta, että mies olisi lasten kanssa - siis hakisi hoidosta tms. Mietinkin juuri, että lasten lyhyistä hoitopäivistä en tingi, sen sijaan voin tinkiä kaikesta muusta, esim. palkasta. Olen aina uskonut siihen, että hyvälle löytyy töitä, joskus illan tunteina se usko vaan horjuu;-)



ap