Lue keskustelun säännöt.
Rv36 ja surullinen olo lähes koko ajan
03.08.2010 |
Ennustaakouan tämä jotain synnytyksen jälkeistä masennusta? Muutetiin raskauden alussa mieheni kotikaupunkiin. Nyt minusta tuntuu että olen antanut itseltäni kaikki pois ja että miehelläni on kaikki. Oma perhe ja ystävät lähellä. Työ ja harrastukset. Itselläni uusi elämäntilanne ja oma perhe kaukana sekä ystävät myös. Kohta vauva sitoo vielä enemmän kotiin... Ahdistaa myös olla paljon tekemisissä miehen perheen kanssa kun oma perhekin niin kaukana.. Taidan olla hieman kateellinen siitä miten mieheni voi täällä vain nauttia elämästään ja minun pitää alkaa rakentaan kaikki tyhjältä p ohjalta. Töiden takia muutettiin tänne. Meillä on aivan ihana talo ja kaupunki ihan ok. Ei pystyttäisi kotipaikkakunnallani elämään samanlaista elintasoa. Mutta nyt tajuan että sillä ei ole mitään merkistystä.. Tärkeintä olisi että laheiseni olisivat lähellä.
Tuntuu että olen tehnyt elämäni suurimman virheen, tyhmä naiivi ja rakastunut kun olin/olen. Muistakaa olla onnellisia lähimmäisistänne!!
Kommentit (3)
Minulla on ihan samanlainen olo. Onko teidän suhde vielä kunnossa? Sanoitko ihan suoraan miehellesi miltä sinusta tuntuu? Mulla on myös sama juttu miehen sukulasten kanssa. Tottakai menee aina oma aikansa ennenkuin oppii toisen perheen tavoille, mutta nyt jos jotain negatiivista tulee vastaan niin en jaksa edes yrittää ymmärtää. Yritän vältellä heitä mahdollisimman paljon.
Vähän aikaa me i hyvin kun kävin kielikurssilla ja muutamassa raskausharrastuksessa. Eli kyllä tuo sinun neuvosi on tosi hyvä. Pitää vaan nyt jaksaa tämä lapsi ulos ja sitten taas alkaa kehittämään omia kuvioita. Tuntuiko/ tuntuuko sinusta vielä että teit virheen muuttaessasi sinne? Toivon että tästä tunteesta pääsee joskus yli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerroin kyllä miehellekin, mutta eihän se ihan loppuun asti ymmärtänyt. Mikä näin jälkikäteen ajatellen olikin ihan ymmärrettävää, koska oli siitä paljon pelkkää fiilistä ja siinä pyöriskelyä... Riideltiin parit kunnon riidat pahimmassa vaiheessa ja eroakin jo mietin oikein tosissani, koska koin miehen hyljänneen minut. Mutta kyllä siitä sitten taas paremmaksi muuttui. Ja kaduin muuttoa ihan kauheasti silloin!
Hyviä puolia asiasta on löytynyt myöhemmin paljonkin. Mm. lastenhoitoapua ei voi väheksyä. Oikeasti meillä on miehen kanssa hyvät mahdollisuudet päästä myös kaksistaan jonnekin, kun on niitä miehen sukulaisia lähellä. Ja miehen vanhojen tuttujen kautta pääsee lopulta itsekin ehkä helpommin sisälle paikkakunnan elämään.
Tsemppiä sulle, toivottavasti miehesi pystyy tukemaan sinua ja muista itse, että ehkei asiat niin kauhean kamalia kuitenkaan ole ;) Minä myönnän nyt, että osittain tekemällä tein asioista niin synkkiä silloin. Vähän kuten se doorsin biisi: people are strange, when you´re a stranger...
-2-
Mulla oli vastaava tilanne ja vastaavat tunnelmat. Mies ei oikein käsittänyt, miksi olin niin maissa, kun muuttopäätös oli yhteinen. Koin itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Mieheni oli tietysti kuin kala vedessä, tunsi ihmisiä ja paikkoja, minulle taas kaikki oli outoa. Minusta tuntui, että mieheni oli jättänyt minut kuin nallin kalliolle selviytymään itsekseni. Minäkin koin ahdistavana miehen sukulaisten läheisyyden, koska omani olivat kaukana. Tuntui epäreilulta, suhtauduin lähes vihamielisesti välillä, koska minusta tuntui että hylkään omat vanhempani.
No, asiat helpottuivat, kun revin itseni perhekerhoon ja harrastuksiin. Eli hankin jotain omaa. Lopullisesti kuitenkin sopeuduin vasta työn kautta, kun sain ihan oman kosketuksen ihmisiin ja asioihin. Eli suosittelen tylsästi, että alat selvittää, mitä äiti-lapsijuttuja löytyy, millaisia harrastuksia sinulle jne. Älä jää kotiin, vaan hanki omaa.