Mikä luonnehäiriö sopii sinulle parhaiten?

psykiatri Kristiina Nikkola:

PSYKIATRIAA SAIRAANHOITAJILLE



9. LUONNE- ELI PERSOONALLISUUSHÄIRIÖT



Luonnehäiriöillä tarkoitetaan käyttäytymistä, jolle on tyypillistä pysyvä, joustamaton ja karikatyyrimäinen tapa reagoida stressitilanteisiin. Potilaan käyttäytyminen muistuttaa yhden ja saman roolin näyttelemistä: tilannetekijöistä ja ulkoisista olosuhteista riippumatta reaktio on kerrasta ja vuodesta toiseen sama, eikä potilas näytä oppivan kokemuksistaan mitään uutta. Potilas itse kokee käyttäytymisensä normaalina ja hyväksyttävänä, ja pitää vaikeuksiensa syynä olosuhteita ja muiden ihmisten ilkeämielisyyttä. Häiriö on havaittavissa jo lapsuudessa ja kestää ainakin pitkälle aikuisikään, jopa koko elämän ajan. Häiriö johtaa toistuviin ristiriitoihin ihmissuhteissa ja hankaluuksiin työelämässä ja yleensä selviytymisessä jokapäiväisistä toimista.



Rauhallisissa olosuhteissa luonnehäiriöiset henkilöt eivät koe ahdistuneisuutta tai muita psyykkisiä oireita. Mahdollinen hoitoon hakeutuminen tapahtuu toisten aloitteesta tai akuuteissa kriiseissä, ja motivaatio jatkohoitoon on yleensä huono.



Luonnehäiriöt ovat selvä riskitekijä aggressiiviselle ja itsetuhoiselle käyttäytymiselle sekä päihteiden liikakäytölle. Masennusreaktiot ovat tavallisia, ja reagoivat huonosti hoidolle. Hoitosuhteissa heillä on samanlaisia ongelmia kuin muissakin ihmissuhteissaan. Luonnehäiriöt ovat osittain geneettisten tekijöiden määräämiä: ilmeisesti ihmisillä on synnynnäinen alttius kehittää jokin määrätyn tyyppinen persoonallisuushäiriö, ja tämän alttiuden voimakkuus vaihtelee. Esimerkiksi antisosiaalinen häiriö näyttää kehittyvän antisosiaalisten isien pojille suunnilleen yhtä usein riippumatta siitä, ovatko he oman isänsä vai esim. adoptioperheen kasvattamia. Eräiden luonnehäiriöiden kohdalla taas kasvuolosuhteet lienevät merkittävä tekijä: epävakaata luonnehäiriötä potevilla hyvin traumaattinen lapsuus on yleinen löydös.



Luonnehäiriöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään: mielikuvitukseen ja outoon ajatteluun turvautuvat; dramaattiset ja acting out-tyyppisen käytökseen taipuvaiset; sekä ahdistuneet, pelokkaat ja itseinhoa kokevat henkilöt.





--------------------------------------------------------------------------------



"Oudot" luonnehäiriöt



Skitsoidi eli eristäytyvä persoonallisuushäiriö on käsitelty skitsofrenian yhteydessä. Sille luonteenomaista on taipumus erikoiseen ajatteluun, yksinäisyydessä viihtyminen ja voimakas mielikuvitus. Skitsotypaalinen eli psykoosipiirteinen luonnehäiriö muistuttaa kroonisen skitsofrenian jälkitilaa: potilas on outo sekä käytökseltään että puheiltaan, hänellä on erikoisia käsityksiä ja ajatushäiriöitä, mutta ei avointa psykoottisuutta. Monet elävät erakoina ja jotkut viettävät pultsarityyppistä elämää alkoholistiporukoissa, vaikka eivät juuri itse juo.



Epäluuloinen eli paranoidinen persoonallisuus epäilee jatkuvasti ja ilman selvää aihetta kanssaihmisiään, on yliherkkä arvostelulle ja ilmaisee ylemmyyttä toisia kohtaan. Käytökseltään tällainen henkilö on etäinen, torjuva ja aggressiivinenkin. Yletön mustasukkaisuus ja kateellisuus on tavallista. Ryhmätilanteissa paranoidiset henkilöt pyrkivät määräävään ase- maan, ja toisinaan heitä löytyy fanaattisten yhden asian liikkeiden johdosta.



Tämän ryhmän luonnehäiriöillä lienee geneettistä sukulaisuutta skitsofrenian kanssa.





--------------------------------------------------------------------------------



"Dramaattiset" luonnehäiriöt



Histrioninen eli huomionhakuinen persoonallisuus käyttäytyy nimensä mukaan huomiotaherättävästi: hän pyrkii keskipisteeksi, dramatisoi ja liioittelee. Tunnereaktiot vaikuttavat lapsenomaisilta, etenkin silloin, kun potilas kokee tulleensa loukatuksi. Histrioninen henkilö solmii pinnallisia ja helposti särkyviä ystävyys- ja rakkaussuhteita, hänen käyttäytymisensä on viettelevää ja usein yliseksuaalista, ja hän kyllästyy herkästi ja vaatii toimintaa ja vaihtelua. Kun hän pettyy toiveissaan, hän turvautuu helposti suisidiuhkailuihin ja yrityksiin.



Narsistinen persoona uppoutuu kuvitelmiin omasta tärkeydestään ja menestymisestään, ja vaatii muita jatkuvasti vahvistamaan näitä käsityksiä. Hän on kateellinen muiden saamasta huomiosta ja yliherkkä arvostelua ja epäonnistumista kohtaan. Ihmissuhteissaan hän käyttää muita tunteettomasti hyväksi. Sekä minäkuva että käsitys kanssaihmisistä vaihtelevat pohjattoman idealisaation ja raivokkaan halveksunnan välillä. Narsistisen henkilön itsetunto on todellisuudessa hyvin hauras ja altis murenemaan vähäisistäkin vastoinkäymisistä, ja vakava itsetuhoisuus on tavallista.



Epävakaata luonnehäiriötä on aiemmin nimitetty rajatilaoireyhtymäksi. Se on vakava-asteinen häiriö, jossa potilaan mieliala, minäkuva, ihmissuhteet ja käyttäytyminen ovat erityisen vaihtelevat ja epävakaat, satunnaisten olosuhdetekijöiden ja sisäisten impulssien armoilla. Potilailla ei juuri ole kykyä kestää vaikeuksia ja ahdistusta. He kokevat helposti hajoamisen ja sisäisen tyhjyyden tunnetta sekä kuolemanpelkoa näissä tilanteissa. Monesti heidän on vaikea kestää yksinoloa, ja heidän identiteettinsä on muotoutumaton. Kaikkineen häiriö muistuttaa hyvin pienen lapsen emotionaalista kokemista. Heillä saattaa esiintyä lyhyitä psykoottisia kausia, ja itsetuhoisuus on tavallista, kuten narsistisillakin henkilöillä.



Antisosiaaliset henkilöt rikkovat normeja toistuvasti: nuoruusiässä esiintyy koulupinnausta, karkailua, omaisuusrikoksia ja myös aggressiivisuutta, myöhemmin toistuvia rikoksia, epäluotettavuutta ihmissuhteissa ja impulsiivisuutta, ja päihteiden runsas käyttö on tavallista. Elämäntapojen johdosta elinikä on lyhentynyt, mutta keski-ikään eläneet usein pikku hiljaa rauhoittuvat. Aina antisosiaalisuuteen ei liity aggressiivisuutta. Eräs alaryhmä anti- sosiaalisia henkilöitä ovat ns. psykopaatit, joilta näyttää kokonaan puuttuvan kyky empatiaan ja jotka kykenevät valehtelemaan hyvin sujuvasti. Antisosiaalisten henkilöiden kyky seuraamusoppimiseen on kehno, ja on arveltu, että taustalla saattaa olla aivojen rakennepoikkeavuus. Antisosiaalista luonnehäiriötä diagnosoidaan enemmän miehillä kuin naisilla, ja naisilla vastaavat piirteet luokitellaan useimmiten histrioniseksi häiriöksi.



Münchausenin syndrooma on erikoinen luonnehäiriö, jossa potilas tietoisesti teeskentelee erikoisia sairauksia, jopa aiheuttaa itselleen oireita, ja pyrkii tutkimuksiin ja hoitoihin. Taustalla ei ole hyötymistarkoitusta, vaan alitajuiset, ilmeisesti masokistiset ja itsetuhoiset motiivit.





--------------------------------------------------------------------------------



"Ahdistuneet" luonnehäiriöt



Estynyt persoonallisuushäiriö oireilee voimakkaana pelkona torjutuksi tulemisesta, mikä saattaa estää ihmissuhteiden solmimisen. Estynyt henkilö kuitenkin kaipaa seuraa ja kokee olevansa onneton, mutta käyttäytyy vetäytyvästi ja torjuvasti toisten seurassa. Masennus on tavallista.



Riippuvainen henkilö pyrkii siirtämään vastuun elämänsä tärkeistä ratkaisuista muille ja alistuu toisten komenneltavaksi, jopa pahoinpideltäväksi sen takia, että pelkää olla yksin ja tehdä päätöksiä. Hän kokee itsensä avuttomaksi ja kykenemättömäksi itsenäiseen elämään.



Obsessiivis-kompulsiivinen eli vaativa luonne vaikuttaa jäykältä ja itsepäiseltä, tunnekontakteissa kylmältä ja vetäytyvältä, ja tavoittelee pikkuasioissakin täydellisyyttä. Virheiden pelossa hänen on vaikea tehdä päätöksiä, ja hän on tyytymätön hyviinkin saavutuksiinsa. Hän on yleensä luotettava ja järjestelmällinen, mutta sietää kehnosti odottamattomia muutoksia. Stressitilanteissa hänellä on vaikeuksia erottaa tärkeitä ja epäoleellisia asioita toisistaan. Saituus ja ahneus ovat tavallisia piirteitä, ja vaativan persoonallisuuden on vaikea luottaa muihin.



Passiivis-aggressiivinen luonne on avuton, takertuvan riippuvainen ja työssään tehoton ja tarkoituksellisesti viivyttelevä. Hän käyttäytyy ärsyttävästi, mutta ei itse ilmaise aggressiivisuuttaan suoraan, ja pyrkii siirtämään vastuun muille. Auktoriteetteja passiivis-aggressiivinen henkilö vastustaa usein pakonomaisesti, ja saattaa heidän seurassaan olla riitaisa ja provosoiva.



Edellä mainittujen lisäksi luonnehäiriöihin luetaan myös syklotyyminen persoonallisuus, joka lienee maanis-depressiivisen sairauden lievä muoto. Se on käsitelty mielialahäiriöiden yhteydessä.



Sama henkilö saattaa täyttää monen luonnehäiriön kriteerit: esimerkiksi riippuvuutta esiintyy usein histrionisessa ja epävakaassa häiriössä, narsistisuutta yhtä aikaa antisosiaalisuuden kanssa jne. Luonnehäiriöiden hoito on varsin vaativaa. Lääkehoidosta saattaa olla apua epävakaasta häiriöstä kärsiville ja toisinaan depressio-oireisiin ja/tai impulssikontrollin puutteellisuuteen, mutta yleensä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Etenkään rauhoittavia lääkkeitä luonnehäiriöstä kärsiville ei kannata käyttää, koska niihin kehittyy helposti riippuvuutta. Myös suisidaalisuus on otettava huomioon. Psykoterapiassa täytyy ottaa huomioon potilaan taipumus toistaa samoja epätarkoituksenmukaisia kuvioita hoitajan kanssa kuin muutenkin elämässään, ja rajoista kiinni pitäminen on hoidon katkeamisen uhallakin tärkeää, joskaan sitä ei kannata tehdä autoritaarisesti. Hoitajan täytyy myös tiukasti varoa ottamasta potilaan puolesta vastuuta hänen elämästään, koska muuten tämä alkaa helposti manipuloida hoitajaa suisidiuhkailuilla. Ryhmäterapia samantyyppisistä ongelmista kärsivien kanssa saattaa olla erittäin hyödyllistä: potilailla on tavallisesti vaikeuksia auktoriteetteihin suhtautumisessa, mutta potilastovereilta saatu palaute ja esimerkki ovat heille helpompia sulattaa.