Lue keskustelun säännöt.
Mitäs mieltä tästä tutkimuksesta (äidin kotona-olosta)?
02.08.2010 |
Kommentit (42)
tosiaan tuo selvää hyvinvointia perhe-elämälle. Lapsihan on kokonaisuuden tulos, ei yksittäisten hetkien. Ja sekin että äiti on läsnä iltaisin ja hyvällä tuulella sekä tasapainoinen lisää tietenkin lapsen hyvinvointia paljon.
Uskon kyllä että äidin kotonaolo on tärkeää myös kasvatuksen onnistumisen vuoksi. Vaikea kasvattaa lasta, joka on isossa lapsiryhmässä ja kukaan ei juurikaan komenna ja katso perään. Sieltä tulee kaikenlaisia vääriä käyttäytymismalleja helposti lapselle.
Ainahan sitä on sanottu että hoito traumatisoi/hidastaa kehitystä vain jos sekä hoitopaikka että kotiolot ovat huonot ja tasapainottomat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
evoluutio kehittänyt. En usko tuohon pätkääkään. Sillä parannetaan ihmisten omatuntoa.
ja siellä 3 selkeää ehtoa sille, että äidin varhainen töihinmeno lapselle OK eli
1. Äiti tienaa kohtalaisesti jo osa-aikaisena, max 30h/vko oli optimi työaika ja tulojen olisi oltava sellaiset, että niillä voi kustantaa 2) kohdan
2. Lapsella hyvä hoitopaikka tai hoitaja äidin ollessa töissä - Suomessa tämä ei toteudu, koska optimi on 2 lasta/hoitaja, Suomessa yleensä 4-6
3. Työajan ulkopuolella äiti keskittyy vauvaan eli työ jää kotiovelle, siitä eteenpäin vauva on ykkönen
Eli Suomessa toteutuu vain, jos saa lapselle kotiin koulutetun hoitajan. Muussa tapauksessa haitat lapselle hyötyjä suuremmat.
Siinä oli muuten tutkittu 7v lapsia ja heidän kehitystään eli ei ihan pelkkää varhaislapsuutta. Tärkeää oli äidin herkkyys lapsensa tarpeille.
Oli 70-luvulle saakka vain muutaman kuukauden.
Ja ihan normaaleita ihmisiä ainakin omassa tuttavapiirissä nämä vauvoina hoitoon joutuneet ovat.
t Vaikea kasvattaa lasta, joka on isossa lapsiryhmässä ja kukaan ei juurikaan komenna ja katso perään. Sieltä tulee kaikenlaisia vääriä käyttäytymismalleja helposti lapselle.
täytyy kyllä sanoa oman lapseni päiväkotien perusteella, että en yhdy tähän näkemykseen, vaikka se voi tietysti jonkun muun kokemuksella olla tottakin. Lapseni meni päiväkotiin vähän alle 2-vuotiaana (1v8kk) ja vaikka meillä kotonakin oltiin johdonmukaisia ja opetettiin sääntöjä, meni oppi perille vasta päiväkodissa. Esim. lelujen lainaaminen, vuoron odottaminen, käsien pesu, nätisti syöminen lusikalla, puheenvuoron odottaminen ja pottailu alkoivat sujua, kun mallia näki muista lapsista eikä äiti ollut aina auttamassa tai muistuttamassa, mitä tehdään. Päiväkodissa saattoi moni kiva mennä sivu suun, jos ei noudattanut ohjeita, kotona äidillä oli aikaa muistuttaa lukuisia kertoja, ettei esim. kaverilta saa leluja ottaa. Viikon tutustumisjakson aikana hämmästyin, kun alle 3-vuotiaiden ryhmässä oli niin rauhallista ja tyyntä. Lapsia oli 12, hoitajia 3, ja kaikki söivät nätisti, menivät nukkumaan nätisti, leikkivät nätisti. Se on jotain ihan uskomatonta! Olin kuvitellut jonkinlaista kaaosta, ja ihan hämmästelin sitä, miten arki sujui niin hienosti. Päiväkodin henkilökunta kertoikin, että pahin aika pienelle aloittaa päiväkoti on elokuu. Silloin on niin paljon uusia, jotka on opetettava päiväkodin "tavoille", ja hetken se todella saattaa olla sitä kuuluisaa kaaosta...
Lapseni vaihtoi myöhemmin päiväkotia, ja edelleen nyt isompien ryhmässä sama rauhallisuus jatkuu. Tottakai lapsilla on välillä rajujakin leikkejä (juostaan, kiipeillään jne) mutta tuntui, että leikit ovat aina aikuisten hallussa ja että aikaa riittää kyllä kaikille lapsille.
Oli jotenkin helpottavaa huomata, miten saattoikin kotona saada järjestystä aikaan ilman että täytyi koko ajan muistuttaa ja vaatia lapselta asioita. Ne tulivat ihan itsestään vaatimatta.
Tottakai kotihoito on hyvä asia, sitä en kiistä, mutta päiväkoti ei sekään aina ole se kauhea mörkö, miksi sitä usein kuvaillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli 70-luvulle saakka vain muutaman kuukauden. Ja ihan normaaleita ihmisiä ainakin omassa tuttavapiirissä nämä vauvoina hoitoon joutuneet ovat.
En siis väitä että heidän ongelmansa välttämättä johtuisi lapsuudesta, mutta mun mielestä hyvä ja turvallinen lapsuus takaa onnellisen ja tasapainoisen aikuisuuden (siis pään sisällä).
Mielestäni normaali ihminen pystyy käymään töissä, huolehtimaan itsestään ja perheestään, on kohtelias ja hyväkäytöksinen toisia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli 70-luvulle saakka vain muutaman kuukauden. Ja ihan normaaleita ihmisiä ainakin omassa tuttavapiirissä nämä vauvoina hoitoon joutuneet ovat.
En siis väitä että heidän ongelmansa välttämättä johtuisi lapsuudesta, mutta mun mielestä hyvä ja turvallinen lapsuus takaa onnellisen ja tasapainoisen aikuisuuden (siis pään sisällä).
Aika pahasti olet hakoteillä siinä että luulet että onnellinen lapsuus TAKAA hyvän aikuisuuden. Se antaa hyvät eväät, mutta tunnen erittäin läheltä hyvin vaikean lapsuuden eläneitä, joista on kasvanut hienoja ihmisiä.
huono lapsuus tarkoittaisi että ei tule hienoa ihmistä. Mistä niin päättelit?
Oli 70-luvulle saakka vain muutaman kuukauden. Ja ihan normaaleita ihmisiä ainakin omassa tuttavapiirissä nämä vauvoina hoitoon joutuneet ovat.
En siis väitä että heidän ongelmansa välttämättä johtuisi lapsuudesta, mutta mun mielestä hyvä ja turvallinen lapsuus takaa onnellisen ja tasapainoisen aikuisuuden (siis pään sisällä).
Aika pahasti olet hakoteillä siinä että luulet että onnellinen lapsuus TAKAA hyvän aikuisuuden. Se antaa hyvät eväät, mutta tunnen erittäin läheltä hyvin vaikean lapsuuden eläneitä, joista on kasvanut hienoja ihmisiä.
Ja mun mielestä normaali ei ole = käy töissä ja on kohtelias tmv.
Mun mielestä normaali on tasapainoinen itsensä kanssa. Ei kärsi ahdistuksista, osaa sitoutua, on onnellinen jne. Esim. masentunut ei ole mun mielestä normaali vaikka kuinka hoitaisi hyvin työnsä, perheensä ja muut asiansa. Onnellisuus ja tasapainoisuus on pään sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa alle 20% lapsista meni päivähoitoon äitiysloman jälkeen 70-luvulla.
Vaimo sai jäädä kotiin, mitään sossutukia ns. kotihoidontukia ei tarvittu. Perhe pystyi elämään hyvin yhden aikuisen palkkalla. Siitä on tultu paljon alaspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mun mielestä normaali on tasapainoinen itsensä kanssa. Ei kärsi ahdistuksista, osaa sitoutua, on onnellinen jne. "
No mielestäni ihminen joka kykenee huolehtimaan perheestään on juuri tuollainen:D
"Mun mielestä normaali on tasapainoinen itsensä kanssa. Ei kärsi ahdistuksista, osaa sitoutua, on onnellinen jne. " No mielestäni ihminen joka kykenee huolehtimaan perheestään on juuri tuollainen:D
Vai vätätkö että vaikka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (vai miksi sitä nyt sanotaankaan...) kärsivä ei voisi siinä samassa hoitaa hyvin perheensä vaikka oma jaksaminen on välillä kortilla ja ahdistaa niin että tekis mieli tappaa itseensä? Luin nimittäin juuri lehdestä parikin juttua aiheesta ja se ei tehnyt niistä naisista huonoja äitejä. Huolehtivat kyllä perheestään.
Mut ei tarvii vänkätä jos sun mielestä kaikki asiat on niin kuin ne päältä näyttää.
Sullehan kaikki varmaan kertoo sisimpänsä ja kaikki perheensä ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni normaali ihminen pystyy käymään töissä, huolehtimaan itsestään ja perheestään, on kohtelias ja hyväkäytöksinen toisia kohtaan.
onnellisuutta, henkistä tasapainoa sekä onnistunutta kiintymyssuhteen muodostumista, mikä antaa eväät myös terveeseen parisuhteeseen ja omien tervepäisten lasten kasvatukseen.
Eli hieman muutakin kuin ulkoisia kelpoisuusvaatimuksia.
Mutta siinähän se ero usein onkin arvostaako ihminen tai äiti pelkästään suorituksia ja ulkoisia asioita vai myös jotain hieman syvällisempää niin omassa elämässään kuin lastensakin.
Suomessa alle 20% lapsista meni päivähoitoon äitiysloman jälkeen 70-luvulla.
Vaimo sai jäädä kotiin, mitään sossutukia ns. kotihoidontukia ei tarvittu. Perhe pystyi elämään hyvin yhden aikuisen palkkalla. Siitä on tultu paljon alaspäin.
Minutkin on käytännössä mummo kasvattanut, kun vanhemmat kävivät töissä.
äiti kyllä näkee lapsestaan onko lapsen varhainen hoitoonmeno hyvästä vai pahasta, mutta usein vaientaa sen sisäisen äänen, joka sanoo, että lapselle olisi parasta olla vielä äidin helmoissa. Usein äidit myös joutuvat selittelemään asiaa itselleen, keksimään ulkopuolisten auvustuksella perusteluja sille, miksi lapsi on hyvä laittaa hoitoon vastoin äidinvaiston kertomaa. Tälläkin palstalla näkee sen äitien tarpeen selitellä parhain päin miksi vaikkapa 1-vuotiaalle on niin maan erinomaista olla päiväkodissa. Se saa siellä virikkeitä, kyllä ne hoitajat vaan on niin eri luokkaa kasvattajina kuin minä. Ei vaadi kummoistakaan päättelykyä ymmärtääkseen, että se kielii siitä, että sydän on sanonut jotain muuta kuin että "vie lapsi hoitoon".
Olipa ihminen menestynyt myöhemmässä elämässään miten hyvin tahansa taloudellisesti tai ulkoisesti mitattavin asioin, ovatko lapsen omat kokemukset merkityksettömiä?
Entä miten voidaan mitata lapsen kokemaa traumaa, kun hän joutuu eroon vastentahtoisesti pääasiallisesta hoitajastaan koko päiväksi? Tai kuka mittaisi miten hyvin liian varhain hoitoonlaitettujen ihmisten pää jaksaa, kuinka empaattisia, onnellisia, hyviä vanhempia ja hyviä ja uskollisia puolisoita heistä tulee?
Mielestäni normaali ihminen pystyy käymään töissä, huolehtimaan itsestään ja perheestään, on kohtelias ja hyväkäytöksinen toisia kohtaan.
onnellisuutta, henkistä tasapainoa sekä onnistunutta kiintymyssuhteen muodostumista, mikä antaa eväät myös terveeseen parisuhteeseen ja omien tervepäisten lasten kasvatukseen. Eli hieman muutakin kuin ulkoisia kelpoisuusvaatimuksia. Mutta siinähän se ero usein onkin arvostaako ihminen tai äiti pelkästään suorituksia ja ulkoisia asioita vai myös jotain hieman syvällisempää niin omassa elämässään kuin lastensakin.
Suomessa alle 20% lapsista meni päivähoitoon äitiysloman jälkeen 70-luvulla.
Vaimo sai jäädä kotiin, mitään sossutukia ns. kotihoidontukia ei tarvittu. Perhe pystyi elämään hyvin yhden aikuisen palkkalla. Siitä on tultu paljon alaspäin.
Minutkin on käytännössä mummo kasvattanut, kun vanhemmat kävivät töissä.
Tuo oli maaltamuuton kulta-aikaa, mummot jäi peräkylille, kun lapset lähti.
Minuakin hoiti ensimmäisen vuoden mummu, en siis virallisesti ollut päivähoidossa vaikka äiti palasikin töihin kun olin 3 kk.
Suomessa alle 20% lapsista meni päivähoitoon äitiysloman jälkeen 70-luvulla.
vanhempainpäiväraha ja kotihoidontuki, lapsilisä jne. Jenkeissähän se yli 3kk kotonaolo tarkoittaa automaattisesti nollatuloja ja määrittää esim. asuinalueen millä asut.
Mutta esim. itselläni kun on hyvin tienaava mies, niin rahallinen lisä perheessämme tuskin toisi mitään lisäystä lasten hyvinvointiin. (asumme siellä missä muutenkin asuisimme, syömme mitä söisimme muutenkin, harrastamme mitä harrastaisimme muutenkin jne.)Kotona ollut äiti sensijaan on varmasti tuonut jotain.
Toisaalta perhe, joka asuu kaupungin levottomassa vuokralähiössä koska äiti on kotona- heillä voi töihinmeno (ja muutto) tuodakin positiivista vaikutusta elämään.