Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuosta vanhempien vanhenemista...
02.08.2010 |
Ei ole tarkoitus loukata ketään, mutta oikeasti, olkaa kiitollisia ja onnellisia siitä että saatte, nimenomaan saattee, seurata kuinka äitinne ja isänne vanhenevat!
Se on luonnollista ja osa elämää, niin meille itse kullekin käy.
Ja mitä vanhemmaksi elää niin sitä valmiimpi, yleensä, on myös siihen että elämä päättyy.
On pitkä eletty elämä takana ja aika siirtyä seur vaiheeseen. Yleensä ne vanhukset on myös valmiita siihen, ainakin ihan erilailla kuin nuoremmat/nuoret.
Se on meille jälkeenjääville vaikeaa, surua ja ikävää, mutta ei niinkään heille joilla tosiaan jo pitkä elämä takana ja mikään ei jäänyt ihan kesken.
Pohjana tämän kirjoitukseni siihen kokemukseen mikä minulle on tullut kun seurasin nuoren äitini taistelua ja häviämistä sairautta vatsaan, äiti oli sairastaessaan 43v-46v ja kun äiti kuoli 47v täytettyään niin häneltä jäi 30v esikoinen jolla 4v ja 2½v lapset, äidin ainoat lapsenlapset, 23v keskimmäinen ja vasta 15v kuopus.
Äidillä jäi kaikki ihan kesken, niin oma äitiys kuin varsinkin mummona oleminen.
Minä antaisin aika paljon jotta saisin äidin takaisin, jotta hän saisi vanheta ja vaikka "vain" katsoa lapsenlapsiensa kasvua, jotta saisin nähdä itse hänen vanhenevan.
Elämä on luopumista, tiedän ja ymmärrän, mutta välillä sen luopumisen aika koittaa aivan liian aikaisin ja tuskallisen tien kautta, sitä on hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Silloin suru on niin erilainen, se riipii jotenkin niin syvältä ja on niin julmaa että joinakin hetkinä tuntui etten saa happea, huusin metsässä kuin pieni lapsi ikävääni ja potkin puita.
Olkaa siis kiitollisia, onnellisia ja nauttikaa siitä että näette vanhempienne vanhenevan.
Kommentit (7)
Jos 47v iässä kuolee ja jää kesken mummona oleminen niinminusta on hienoa, että itse en ole edes aloittanut sitä uraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma isäni on alle 60-v ja vihanneksena sairaalassa. Äidilleni superraskasta. Muistuttaa elämän hetkellisyydestä ja saa muistamaan, että kertoo läheisilleen miten itse haluaa hoidettavan kun omaa määräämiskykyä ei ole.
on äärimmäisen julma ja heijastaa vain omaa suhtautumistasi niinkin luonnolliseen asiaan kuin vanheneminen.
Sitä mummoksi tuloa kun ei kysytä siltä "mummoehdokkaalta", joten olisipa hieno reaktio tuollainen jos lapsesi ilmoittaisi olevansa raskaana.
Kannattaisiko sinun hakeutua johonkin terapiaan tms tuon vanhenemisen pelkosi kanssa? on enemmän kuin normaalia että 5kymppinen "mummoutuisi" jos nyt ei ole "vasta" 35-40v iässä tullut itse ensikertaa äidiksi.
Mitä minuun ja äitiini tulee niin kyllä, minä olin vahinkoraskaus mutta äitini mummoutumisesta et voi äitiäni syyttää etkä kyllä minuakaan, olin kuitenkin jo 26v kun oman esikoiseni sain.
Ja äitiäni ylpeämpää mummoa et olisi maan päältä löytänyt!!
Ap
sinä et selvästikään sitä titteliä edes ansaitsisi joten toivotaan ettei sinusta mummoa koskaan tulekaan.
Sääli olisi lapsenlastasi ja lastasikin siinä tapauksessa.
PS, luulin että tuossa iässä ihminen olisi jo henkisesti hieman kehittyneempi, mutta ei näköjään..
-äiti 23v-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitini, nyt 66v on hyvin katkera ja ärtyisä mummo. Ei ole koskaan halunnut olla lasteni kanssa (16-7v, 4 kpl)nyt valittaa kun lapsenlapset jäävät etäisiksi. Minun huomiotani on vailla, meillä välimatkaa 170km. Ei halua tulla meille (olisi iso talo)kun lasten meteli häiritsee, vaan minun pitäisi pitää hänelle seuraa...valittaa, marisee ja vinkuu. Ei halua ikäistensä seuraan kotipaikkakunnalla, auto olisi kyllä käytettävissä. Ei halua matkustella eikä nauttia mitenkään elämästään. Masennusta olen ehdottanut, siitä suuttuu mahdottomasti. Nyt isäni on aloittanut oman elämän kuten oikein onkin,tapaa ystäviään jne ja siitä äiti vetää kamalat raivarit.
Huoh. Kuolisi pois kun ei mitään iloa eikä innostusta sallita kuinkaan päin, kenellekään!
Alue: Aihe vapaa
Oma äitini sairastui henkisesti, kun olin 10-vuotias. Koen, että menetin tuolloin äitini. Nyt ystävieni äidit hoitavat lapsenlapsiaan tai tekevät reissuja äitiensä kanssa. - Minä huolehdin äitini hoitopaikasta, lääkkeiden sopivudesta, lääkäreiden osaamisesta ja otan vastaan sairastuneen äidin oireilun...