Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko mun loppuelämä ihan inhottavaa puurtamista?
27.07.2010 |
Elämäni parhaat vuodet oli kotivuodet lasten kanssa! Nautin suunnattomasti. Kaikesta lapsiin liittyvästä ja siitä rauhallisesta tahdista mikä vallitsi.
Nyt olen vuoden ollut taas työelämässä äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen ja juuri mitään en muista viimeisestä vuodesta. Aina on hirveästi tehtävää ja hirveän vähän sitä ihanaa joutilaisuutta ja lasten kanssa verkkaiseen puuhailua. Kaipaan kovasti myös äitiverkostoja, joita ei nyt oikein ehdi ylläpitää.
Nyt olen lomalla ja nyt huomaan miten ihanaa elämä on nyt ja miten hirveästi kaipaankaan kotivuosia.
Kun taas työt alkaa niin sitten se on taas sitä että aamulla aikaisin herätys, kelloon tuijottaen aamutoimet, päiväkodille ja sieltä töihin, kiireinen työpäivä (työstäni sinänsä pidän, en voisi kuvitella mitään minulle sopivampaa, mutta se on silti työtä, kovat on tavoitteet ja tuloksiin tuijottelut ja kiireinen on tahti ja ei ole oikein samanhenkisiä työkavereitakaan...), töistä päiväkodille, sitten ruokaa tekemään kotiin, syöminen, vähän tiskiä ja pyykkiä, jos joku kerta jossain käy (leikkipuistossa, uimassa, kylässä) niin koko ilta humpsahtaakin sitten siinä ja joutuu sitä kelloa tuijottelemaan siinäkin. Iltatoimet ja nukkumaan ajoissa ja sama huomenna. Niiiin tylsää. Ei ehdi rauhassa olla, nauttia, tavata tarpeeksi ystäviä, en ehdi askarrella ja tehdä kotitöitä tai ommella mikä oli aiemmin mulle tärkeää, en ehdi pitämään blogia tai soittamaan maratoonipuheluita, en lukea hyviä kirjoja tai katsoa illalla myöhään miehen kanssa leffoja koska herätys on aikainen.
Se on niiiin puurtamista. Ei oikein mikään tunnu kohta taas miltään, en enää niin nauti elämästäni. Kotivuosina olin koko ajan aivan onnessani, rakkaus sydämessä ja fiilis hyvä. Toista se on nyt.... :(
Kommentit (22)
Toivottavasti kansantaloustieteilijä ei avaa tätä, hänhän pyörtyy. Ei kuulkaas mammat tällä keinoin hyvinvointiyhteiskuntaa pidetä kasassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo kerran aiemmin esikoisen kanssa kokenut töihinpaluun ja se oli kamalaa. Nyt sama edessä kuopuksen kanssa vuoden päästä. Ahdistaa jo nyt.
Itse lapsellisesti toivon lottovoittoa, että ei tarvitsisi enää töihin mennä.
Minäkin voin allekirjoittaa molemmat ylemmät viestit lottovoittotoiveita myöden. Olen esikoisen jälkeen ollut 3kk töissä (sain vihdoin vakityön, joten esikoinen meni hoitoon jo hitusen yli 1v). Nyt odotan toista lasta ja odotan innolla äitiysloman alkua ja sitä, että voin viettää aikaa sekä esikoisen, että tulevan muksun kanssa, laittaa rauhassa kotia järjestykseen ym. Nyt elämä on pelkkää työtä, väsyneenä kotitöitä ja vielä yrittää lapsen kanssa viettää aikaa vaikka (raskaudenkin myötä) väsymys painaa. Haluaisin niin olla "vain" kotiäiti...
En tiedä miten tämän paletin tulen selvittämään. Sen tiedän, että jatkossa en jaksa tehdä kuin työt ja kotihommat, päivästä toiseen. Ihana tulevaisuus odottaa!
Toinen lyhentää aamusta, toinen illasta.
Palkkaa siivooja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tykännyt yhtään. Joutilaisuudesta ei ollut tietoakaan. Perähikiällä ei mitään äitiverkostoa tai puistotiimiäkään voinut luoda. Varmaan olisi ollut toisenlaista jos olisi ollut niitä äitikavereita.
Tuntui että koko ajan sai olla tekemässä jotain hyödyllistä ja kiireistä. Ainoa vapaa aika oli kahdelta päivällä kun luin päivän lehden ja join kahvit mutta sitten täytyi taas alkaa laittamaan klo viiden ruokaa.
Jos siihen tilanteeseen nyt joutuisi niin ehkä osaisi ottaa rennommin. Silloin se oli vaan armotonta suorittamista ja sitä, että yritti jotain täydellistä äitiyttä suorittaa. Hyvä kun te olette osanneet ottaa äitiyden paremmin, siitä on varmasti ollut lapsillekin enemmän iloa kuin minusta joka olin koko ajan kireä ja paineita ottava suorittaja. Lapsistakaan tai heidän seurastaan en osannut nauttia yhtään.
Tunsin itseni oudoksi, kun valittavien mammojen keskellä perhekerhoissa hehkutin lapsen kanssa kotonaolon autuutta.
Työssäkäynti on ihan erilailla rankkaa perheellisenä kuin lapsettomana, jolloin sai heittäytyä sohvalle työpäivän jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eihän päiväkoti-ikä ole edes kovin pitkä. Kohta teillä on koululaisia, joiden kanssa voi tehdä asioita ja jotka jo auttavat vähän kotihommissa ja ainakin käyvät itse vessassa, pesevät hampaansa jne.
Tutulta kuulostaa. Mutta itse kyllä kaipasin kotiaikana sitten töihinkin. Entäpä tällaine ratkaisu:
- Lyhennät työpäivää tai -viikkoa. Häviämäsi rahat saat elämänlaatuna, ja se säästö syntyy helposti.
- Palkkaat apuvoimaa pakollisiin siivouksiin jne.
- Otat opinto- tai vuorotteluvapaata. Vuosi miettimässä saattaa taas herättää puurtamishalut!
Mutta ethän tee uutta lasta ihan vaan siksi, että töissä ei ole kivaa. Monesta suomalaisesta naisesta huomaa, että se iltatähti pusketaan ihan vaan siksi, ettei ole osattu miettiä muita töistä ja arjesta irtautumisen keinoja. Ota vaikka hatkat jos niikseen, kyllä elämä vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joita ei paljon kotona näy, ja sitten aikuisia jotka muuttavat omiin asuntoihinsa...
20 vuotta kuluu näin jälkikäteen ajatekllen järkyttävän nopeasti.
t. 43- vuotias äiti
Meillä kuopuskin aloittaa syksyllä koulun. Olin kotona n. 12 vuotta, työelämässä nyt kolmisen vuotta. Enkä toivo mitään muuta kuin mahdollisuutta jäädä taas kotiin.
Minäkin olin kotivuosina onnellinen ja tyytyväinen, enkä minäkään nauti elämästä enää. Kauhulla odotan, että aika kuluu vielä eteenpäin ja lapset muuttavat kotoa pois.
Minulla on hyvä työpaikka, mutta en viihdy, koska koko ajan pitäisi suorittaa ja saada tuloksia.
Elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja minäkin pelkään, että näin kuluu seuraavat 20 vuotta. Ikää valitettavasti on jo sen verran ja raskauksiin liittyy minulla liikaa riskejä, joten lapsia ei voi enempää tulla.
Surullinen....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kuopuskin aloittaa syksyllä koulun. Olin kotona n. 12 vuotta, työelämässä nyt kolmisen vuotta. Enkä toivo mitään muuta kuin mahdollisuutta jäädä taas kotiin.
Minäkin olin kotivuosina onnellinen ja tyytyväinen, enkä minäkään nauti elämästä enää. Kauhulla odotan, että aika kuluu vielä eteenpäin ja lapset muuttavat kotoa pois.
Minulla on hyvä työpaikka, mutta en viihdy, koska koko ajan pitäisi suorittaa ja saada tuloksia.
Elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja minäkin pelkään, että näin kuluu seuraavat 20 vuotta. Ikää valitettavasti on jo sen verran ja raskauksiin liittyy minulla liikaa riskejä, joten lapsia ei voi enempää tulla.
Surullinen....
Meillä kuopuskin aloittaa syksyllä koulun. Olin kotona n. 12 vuotta, työelämässä nyt kolmisen vuotta. Enkä toivo mitään muuta kuin mahdollisuutta jäädä taas kotiin.
Minäkin olin kotivuosina onnellinen ja tyytyväinen, enkä minäkään nauti elämästä enää. Kauhulla odotan, että aika kuluu vielä eteenpäin ja lapset muuttavat kotoa pois.
Minulla on hyvä työpaikka, mutta en viihdy, koska koko ajan pitäisi suorittaa ja saada tuloksia.
Elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja minäkin pelkään, että näin kuluu seuraavat 20 vuotta. Ikää valitettavasti on jo sen verran ja raskauksiin liittyy minulla liikaa riskejä, joten lapsia ei voi enempää tulla.
Surullinen....
Tulisitteko toimeen miehesi palkalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kuopuskin aloittaa syksyllä koulun. Olin kotona n. 12 vuotta, työelämässä nyt kolmisen vuotta. Enkä toivo mitään muuta kuin mahdollisuutta jäädä taas kotiin.
Minäkin olin kotivuosina onnellinen ja tyytyväinen, enkä minäkään nauti elämästä enää. Kauhulla odotan, että aika kuluu vielä eteenpäin ja lapset muuttavat kotoa pois.
Minulla on hyvä työpaikka, mutta en viihdy, koska koko ajan pitäisi suorittaa ja saada tuloksia.
Elämä tuntuu kuluvan hukkaan ja minäkin pelkään, että näin kuluu seuraavat 20 vuotta. Ikää valitettavasti on jo sen verran ja raskauksiin liittyy minulla liikaa riskejä, joten lapsia ei voi enempää tulla.
Surullinen....
Tulisitteko toimeen miehesi palkalla?
Hulluja sellaiset naiset!
Jokaisen kannattaa miettiä oma elämänsä ja läheistensä elämä itse, omalta kannaltaan.
Mitä se keltään vieraalta on pois, jos joku ei käy inhoamassaan työssä?
mutta nautin tästä nykyisestäkin elämästä hoppuineen kaikkineen.
Pari vuotta tein osittaista ja se oli erittäin mukavaa, eikä siinä rahallisesti paljoakaan hävinnyt.
Hulluja sellaiset naiset!
Jokaisen kannattaa miettiä oma elämänsä ja läheistensä elämä itse, omalta kannaltaan.
Mitä se keltään vieraalta on pois, jos joku ei käy inhoamassaan työssä?
Tai en siis tahtoisi, taloudellisesti se olisi ihan mahdollista.
Mutta olisihan se tosi turvatonta; mitä jos 25 vuoden päästä mies löytää uuden ja tahtoo erota?
O
Alue: Aihe vapaa
ehdotan, jos vain on alle kolmasluokkalaisia lapsia ja nimenomaan vielä molemmille vanhemmille, jos vain mahdollista. Kyllä elämäntaso nousee, vaikka elintaso laskisikin.