Onko liikennesäännöt muuttuneet viime vuosina?
Viime päivinä olen taas jatkuvasti saanut kuulla pyöräilijöiden kellon kilkatusta, sadattelua ja huutelua siitä, että olen heidän tukkonaan pyöräteillä, vaikka omasta mielestäni olen jalankulkuväylällä.
Ennen oli niin, että jos leveä jalankulkuväylä oli jaettu kahteen osaan valkoisella viivalla pyörä-ja kävelytieksi, autotietä lähinnä oleva tie oli pyörille ja kadulta kauempana oleva oli kävelytie. Pyörätiellä pyöräiltiin molempiin suuntiin. Onko tosiaan tapahtunut sellainen muutos, että nykyisin liikenne on täysin oikeanpuoleinen, molemmilla väylillä ajetaan ja kävellään yhtäaikaa?
Kommentit (4)
että jokainen saa tehdä mitä huvittaa vaikka kävellä väärässä paikassa. Minä-asenne rulettaa.
koulun seinän vierestä menevällä pelkästään huoltoajoon tarkoitetulla hiukan mutkaisella hiekkatiellä, jota myös käytetään kävelyreittinä, ja vielä koulunpäättäjäisjuhlien aikaan. Hyvä ettei jääty lapsen kanssa alle. Silmät sinisinä korvat heiluen kuljetta väitti, että "ai eiks tässä saa ajaa".
Olikohan aivot jätetty tälläkin nuorella MIESkuskilla narkikkaan vai kotikasvatus mennyt pieleen?
Jos liikennemerkillä on ilmoitettu, että väylä on jaettu pyöräilijöille ja kävelijöille kuvailemallasi tavalla, niin toki se niin on.