Osoittaako teidän lapset "rakkaudellisia" tunteita vanhempia kohtaan? - meidän ei juurikaan :(
Hei,
MIten teidän muiden n 2-4 vuotiaat lapset osoittavat tunteitaan?
Sanovatko ikinä " että rakastan sua äiti" tms. positiivista?
Minä yritän sanoa lapselleni joka päivä, että on mulle maailman paras lapsi, että äiti rakastaa aina, että äiti rakastaa sua ihan vain siksi että sä olet sä.
Lapsi on 3,5v. Kannattaako sen ikäiselle kamalasti sanallisesti osoittaa rakkautta? Välillä tuntuu, että lapsi nimenomaan ahdistuu siitä. Eli saattaa sanoa takas että en tykkää susta, ja joskus jopa lyödä, tätä tapahtuu väsyneenä.
Muuten ei ole koskaan agressiivinen muita lapsia kohtaan. On hyvin herkkä lapsi.
Kommentit (36)
Halivat ja pussavaat oma-aloitteisesti paljon. Kehuvat ja sanovat että rakastavat.
meidän 2v aloitti tänään päivänsä sanomalla "äiti mä tykkään susta", ei halua että menen töihin, halailee ja tekee tätä mutenkin kuin erotilanteissa.
sekä sanoilla että teoilla. Mieluusti yhtä aikaa.
Kovin pienet eivät vielä osaa sanoa rakastavansa, koska se on liian abstrakti käsite. Mutta osaavat hekin yleensä tuoda äidille kukkasia pihalta tai "auttaa" hommissa ja muuta pientä ilahduttamista. He oppivat abstraktia ajattelua myös rakkauden suhteen kun aikuiset puhuvat tunteistaan SAMALLA kun osoittavat niitä konkreettisesti.
Mun toinen lapsi sanoo välillä, että "mene pois" mutta välillä saattaa antaa maailman ihanimman ja märimmän pusun poskelle=) ja kietoo pienet kätensä kaulaan. Lapsi ei kyllä sanallisesti kerro rakastavansa äitiä tai isiä. Lähinnä kertoo, että on ikävä yms. Vai mitä ap tarkoitit?
noin sanoi juuri minun 2,5-vuotias tyttöni
Tuntuu tosi kurjalta välillä, kun ei mun lapsi ole koskaan sanonut, että olen ihana tai että tykkää musta. Saattaa joskus sanoa, että on ollut ikävä. On kotihoidossa. Juoksee kyllä innoissaan mua vastaan kun tulen jostain kotiin. Ei tule myöskään halaamaan tai pussaamaan. Yritän mahd paljon antaa läheisyyttä esim lukemalla, koska niin saan lapsen syliin.
Hän on iloinen ja seurallinen lapsi, mutta jotenkin ahdistuu helposti. Hämmennyksen osoittaa juuri negatiivisilla sanoilla tai teoilla minua kohtaan.
En oikein tajua, mitä olen tehnyt "väärin". Mietin, että pitäiskö ottaa yhteyttä neuvolapsykologiin.
Vasta noin 4-vuotiaana lapseni alkanut sanoa että tykkään susta äiti. Pienempänä (ja edelleenkin) oli usein halimassa, pyrkimässä syliin jne, mikä on tietysti suora osoitus tykkäämisestä.
Ja sanoo, että on äidin kulta, äiti on minun rakas jne. Enemmän se rakastaminen on kyllä fyysistä eli just noita haleja ja suukkoja. Ehkä ton ikäisille se sanallinen rakastaminen on sanahelinää, suukot ja halit "oikeaa" tunteiden näyttämistä.
kaikki lapset eivät tykkää halittelusta yms. fyysisestä hellittelystä. Jatkuva "olet rakas"-hokeminen alkaa myös ärsyttää ketä tahansa, jos sillä keskeytetään muita juttuja.
tuli mieleen ihan sama asia kuin toisella vastaajalla, että josko hoet lapselle liikaa rakastamista. Ei sitä tarvitse alituiseen vakuuttaa, lapsi voi tosiaan kokea sen jotenkin kiusallisena jos on sellainen enemmän omaa tilaa vaativa. Ole halimatta ja höpöttelemättä vähän aikaa, katso miten lapsi reagoi.
Mies sanoo mulle, minä hänelle, hän lapsille, lapset kummallekkin, vaikkei siis tämä mies olekkaan "biologinen" isä.
Eilen isompi ( reilu 3v ) sanoi: iskä rakastan sinua, vaikka komennatkin minua :)
ihan kuin aikuisetkin. Ehkä se rakkaus on ap:n lapselle niin itsestäänselvä asia, ettei sen ilmaisu ole hänelle oleellista. Meidänkin lapsilla on ollut erilaisia kausia, välillä ovat niin äidin poikia kuin olla voi ja välillä tulee älä-lääpi-kommentteja ja itsenäisyyden osoittamista. Ja eihän kaikki aikuisetkaan rakkauttaan ääneen mainosta, teot voivat kyllä puhua omaa kieltään.
Meillä on poika samanlainen jöröhkö tapaus. Tykkää kyllä halata tervehdykseksi ja tulee mielellään viereen lukemaan jne, mutta sanallisia hellyydenosoituksia antaa aika harvoin. Lähinnä illalla iltasadun päätteeksi jutustellessa ja sekin on harvinaista herkkua. Poika on reilun 4 vuotta ja viimeisen vuoden aikana on tullut noita helmiä...
Samalla tavalla on huono pyytämään anteeksi. Harvoin tulee spontaanisti esimerkiksi puhaltamaan, jos satuttaa vahingossa, mutta yleensä pyytämällä tulee kuitenkin. Nyt on vielä jonkun sortin uhmaikä, äiti on aina tyhmätyhmä, kun kieltää ja määräilee...
Luulen, että luonne on peritynyt isältään, ja tietysti se on opittuakin. Isänsä on hyvä lasten kanssa, ja pitää sylissä lukemassa jne, mutta ei hierveästi hellittele ihan vaan hellittelyn takia.
Jatka vaan, vaikka lapsi ei sanoja palauttaisikaan, ne jäävät kyllä itämään.
ei niiden mietityttävien asioiden suuren suuria tarvitse olla.
halaa ja sanoo: rakattan äitiä. Tai tykkään äitistä.
7-kuinen vetelee vaan hiuksista ja nauraa :)
Kolme lasta: 2v poika, 5,5 tyttö ja 6,5v poika. Tää vanhin poika kyllä pienempänä vielä halaili paljonkin, pussaillut ei ole KOSKAAN!! Nykyään ei missään nimessä halua halailla. Eikä kyse oo ettemme olisi häntä halaillleet. Tyttö 5,5 v halailee kyllä, voi pussatakin.
Tyttö myös joskus sanoi että tykkää musta, nykyään ei niinkään paljon. Poika (6v) voi joskus sanoa, että on ollut ikävä tms. Se on minusta ihan hyvä juttu että sanoo sellaista:)).
Nuorin 2v on minusta lapsista kaikkein halailevin ja pussailevin jos niin voi sanoa:)). Pussaa meitä vanhempia tosi paljon ja halailee sisaruksiaankin.
Luulen etät lapsissakin on eroja.
halaa ja suukottelee. Joskus saattaa sanoa äiti on kiva tai ihana äiti, ikävä isiä tms. Lapsi joskus sanoo rakastavansa äitiä tai isää "näin paljon" (nostaa kädet korkealle ilmaan), mutta en usko että lapsi ymmärtää mitä se tarkoittaa :)
Poika, nyt 10-vuotias, on aina ollut tosi kova halailemaan, on vieläkin.