Voi Äiti!
Esikoinen tulossa jos hyvin käy. Juuri saatu tieto, ei ole kerrottu kenellekään vielä ja sovittiin miehen kanssa ettei vielä kerrota. Mieli tekisi kertoa. Ainakin omalle äidille.. Hassua sikäli, että olen nyt kertonut kuitenkin internettiin: maailman julkisimpaan tilaan! :D
Haluaisin kommentteja ja kertomuksia miten olette kertoneet ja missä vaiheessa? Omat vanhemmat, muut sukulaiset ja ystävät? Tiedän että se on jokaisen oma valinta, mutta jos joku haluaisi kertoa omasta valinnastaan.. ?
Entä työpaikalla, onnistuuko salaaminen työkavereilta ja onko vippaskonsteja asian piilottamiseksi? Minulla jo työkaveri epäilee, koska kävin tupakkalakkoon ja minua heikotti ja ällötti työhön liittyvät hajut..
Kommentit (10)
Toivoisin, että voisin odottaa viikolle 13 ennen kuin kerron, mutta tapaan äitiäni ainakin kahteen kertaan ennen sitä ja hän saattaa huomata sen kertomattakin. Viimeksi heillä vieraillessani noin viikon verran, alkaen viikko sen jälkeen kun olin testin tehnyt, hän ei kyllä huomannut mitään. Toisaalta en itsekään vielä riemuinnut siitä vaan otin hetken kerrallaan. Sidepakettikin oli mukana varmuuden vuoksi. Olen vähän pessimisti. :)
Nyt on käyty ultrassa ja nähty, että oli siellä ainakin silloin joku elossa, joten saatan olla sen verran onnellisempi, että äiti alkaa epäillä.
Keillekään puolitutuille en kuitenkaan ole mainostamassa vielä varmaankaan pitkään aikaan, mahdollisesti vasta sitten, kun vatsa alkaa näkyä. Äidilläni se tapahtui vasta pitkälti rv 20 jälkeen, joten se hetki lie joskus marraskuun tienoilla. :)
myyla: minusta ihan riittävä syy tupakkalakkoon on se, että on laskenut, paljonko rahaa tulee puhallettua ilmaan vuodessa. Ja sekin, että testaa huvikseen luonteensa lujuutta, olen itse tehnyt sitä muiden asioiden kanssa (ihan oikeasti huvikseni) pariinkin kertaan. :)
... eli kerroimme vanhemmillemme heti kun näimme heitä (aika nopeasti siis). Ei tarvinnut selitellä miksi ei käyttänyt esim. makeutusaineita tai syönyt maksaa tms. Oli ihanaa saada puhua asiasta heti ja kysellä omalta äidiltä hänen oireitaan yms. Tutut melkeen arvasivatkin kun niitä tavattiin.
Olemme kertoneet myös sukupuoliarvion heti kun itsekin tiesimme ja kertoneet myös nimivaihtoehtoja, joita olemme miettineet. Juuri siskoni sanoi, että hänestä on hienoa kun olemme olleet avoimia asian suhteen.
Töissä mieheni ei asiaa sen kummemmin levitellyt, kyseli vaan joiltakin sitten myöhemmin turvaistuimia (jos olis myydä) ja sen sellasta. Itse en ollut töissä ko. ajankohtana, mutta tuskin olisin kertoillut avoimesti asiasta.
Tämä tapa vaan sopii meille paremmin.
Avoimuus on mukavaa siihen asti, kun tulee keskenmeno. Itse emme kerro juuri siksi, etten haluaisi joutua sellaisen koettuani kertomaan siitä jokaiselle tutulle erikseen. Ja moni saattaa silti kysyä aiheesta, vaikka olisi sen muualta jo kuullutkin. Kaikilla kun ei leikkaa, millainen suru se asianosaiselle voi olla.
ivilla sen sanoi, aikaisempi keskenmeno pistää varovaiseksi kertomisen kanssa. Kaikki eivät tosiaan ymmärrä keskenmenoon liittyvää surua tai sitten tahattomasti sanovat todella satuttavia asioita. Mulla on nyt menossa 16. raskausviikkoa ja omat vanhempani eivät vielä tiedä raskaudesta. Lähimmät ystävät tietävät ja appivanhemmat, joille oli juhannuksena vähän pakko kertoa, kun olisivat takuulla ihmetellyt tipattomuutta, sitä, että en juo kahvia jne. Omille vanhemmilleni ja vähän etäisemmille tutuille kerrotaan varmaankin vähitellen parin viikon päästä 4D-ultran jälkeen, jos kaikki on hyvin. Siskolleni ja yhdelle läheiselle ystävälle kerroin heti plussaamisen jälkeen.
Mahaa onnistuu vielä jonkin aikaa piilottamaan, vaikka rupeaakin vähitellen pullottamaan. Sopivan väljillä vaatteilla näyttää vielä siltä, että olen syönyt vähän liikaa jäätelöä kesällä.
Edellisestä raskaudesta tiesivät vanhempani, appivanhemmat ja muutamat kaverit. Heille kerrottiin rv9-10 (olin käynyt varhaisultrassa, jossa näkyi elävä alkio). Keskenmeno tuli rv 11 ja moni, varmastikin tahattomasti, sanoi sellaisia asioita, jotka todella satuttivat. En siis halua joutua siihen tilanteeseen enää.
Työpaikalla kerron siinä vaiheessa, kun raskautta ei enää pysty salaamaan eli rupeaa näkymään selvästi. Onneksi olen ollut pitkällä kesälomalla ja alkuraskauden oksentelut hoituivat loman aikana, joten ei ollut sitä ongelmaa, että töissä olisi alettu epäillä.
teidän valintanne ja olen pahoillani niiden puolesta, jotka on keskenmenon joutunut kokemaan. Kerroinkin vain omasta valinnastani näin esikoista odottaessa. Voi olla, että valintani olisi toinen, jos itsellä olisi jotain niin murheellista takana.
Olen itse kokenut keskenmenon 1. ja 2. lapsen välissä, ja ikäväähän se oli kun niin kävi. Olen kuitenkin aina niille ihmisille kertonut raskaudesta kenelle kertoisin keskenmenostakin. Olen halunnut purkaa ikävää tunnetta ja omien ystävien kautta olen kokenut saavani tarvitsemaani tukea.
Nyt kun odotan 4. lasta viikolla 14 olemme jo kertoneet molempien vanhemmille ja suurimmalle osalle läheisistä. Mielestäni odotuksessa voi missä kohtaa tapahtua ikävää, joten sillä perusteella en ole kertomista lykännyt. Toki vastapuolen suhtautumisesta se paljon riippuu, jokainen tuntuu vanhempansa...
Ja onnea odotukseen ap!
Jottei jäisi väärää kuvaa, niin en ole (onneksi!) joutunut kokemaan keskenmenoa. Mutta silti en osaa vielä hyppiä riemusta raskauden vuoksi, enemmän olen odottavaisella mielellä. Ystäväni ja sukulaiseni todennäköisesti hihkuvat kertoessani, enkä osaisi vielä vastaanottaa sellaista, kun kerran oma tunnetila on aivan erilainen.
Lähipiirissäni on muutama keskenmenon kokenut, mutta ainakaan osalla heistä salaisuus ei pysyisi kauaa. Lisäksi omat vanhempani loukkaantuisivat, jos eivät ole ensimmäisten joukossa kuulemassa, ja isäni varmasti naureskelisi asian koko suvulleen, joka sitten tulevissa sukujuhlissa naureskelisi sitä minulle/meille.
Jos voisin luottaa salaisuuden pitämiseen, olisin varmaankin jo kertonut muutamille, mutta tosiaan, tunnen lähipiirini eikä se kyllä pysyisi vain joidenkin tiedossa.
Itse olen aina halunnut kertoa heti. Itse asiassa olemme kertoneet jo siinä vaiheessa, kun olemme alkaneet toivoa. Nyt 4. tulossa.
Olen myöskin ajatellut, että jos menisi kesken, olisi läheisten tuki surussa. Koskisihan menetys heitäkin, kun olisivat ehtineet tottua ajatukseen uudesta suvun jäsenestä yhtä pitkään kuin itsekin.
Töiden kannalta en osaa sanoa.
Mäkin ajattelin, että keskenmenon jälkeisessä surussa olisi läheisten tuki tärkeä. Ikäväkseni sain kuitenkin huomata, että kaikista satuttavimmat asiat keskenmenon jälkeen sanoi oma äitini, jolta olisin todellakin kaivannut tukea niin akuutissa surussa kuin jälkihoidon ja fyysisen toipumisen pitkittyessä. Ei hän varmastikaan pahalla sanomisiaan tarkoittanut, mutta onnistui pahentamaan oloani melkoisesti.
Nyt kun asiaa mietin, niin kahden keskenmenon jälkeen kerroin uudesta raskaudesta niille, joilta sain parhaan tuen edellisen keskenmenon jälkeen eli siskolleni ja yhdelle hyvälle ystävälle. Ehkä sitä alitajuisesti ajatteli, että jos nytkin tapahtuu jotain, tiedän, että heidän puoleensa voi kääntyä. Sitten vähitellen muille ja suurimmalle osalle, joille olemme raskaudesta kertoneet, olemme kertoneet myös edeltäneistä keskenmenoista, jotta ovat ymmärtäneet ilomme varovaisuuden.
Varmasti tuo vanhemmille ym. kertominen riippuu hyvin paljon siitä, miten läheiset välit vanhempiin on. Meidän kohdallamme tämä on paras ratkaisu. Sukulaisista ei kukaan muukaan tiedä (paitsi siskoni) ja vanhemmille toki kerrotaan ennen kuin muu suku saa tietää. Ystävät ovat eri asia, sillä heiltä tieto ei kulkeudu vanhemmilleni.
Esikoinen meillekin tulossa maaliskuun lopussa, tehtiin miehen kanssa päätös, että vanhemmille kerrotaan vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Saadaan itse näin rauhassa totutella raskauteen. Parille hyvälle ystävälle on kerrottu jotta voidaan edes joillekin iloita. Työkavereilta salaaminen muakin hirvittää, miten selittää yht.äkkinen tupakkalakko yms...onneks on kesäloma menossa niin voi tässä vielä keksiä selityksiä ;)