Minä olen sitä mieltä, että lasten pitäisi tulla ykkösenä ennen puolisoa (ov)

ja sä jäät roikkumaan niihin epätoivoisesti.

samoin miehelläni. Mä olen jotenkin pitänyt tätä itsestäänselvyytenä. Lapset kuitenkin ovat aina mun lapsia, tapahtuipa mitä tahansa. Sen sijaan siitä ei voi ikinä olla varma, ollaanko me miehen kanssa yhdessä loppuelämämme.

Kun vanhemmat rakastavat toisiaan ja huolehtivat parisuhteestaan, lapset saavat elää rakkaudellisessa ilmapiirissä. Ja meinaamme elää yhdessä loppuelämämme, rakkaus on tahdon valinta.

lapsia suojelee "joka tapauksessa" ja helposti lapsensa ykköseksi ajattelevat eivät pidä OIKEASTI parisuhteesta huolta. Eli he ajattelevat vain lapsen parhaan olevan joku sellainen tavoite, johon kuuluu vain jalustalle sellaiseen "lapsikuplaan" nostetut lapset pyyntöjensä kanssa. Ja sitä pitää palvoa ikäänkuin uhrialttaria.



Ja samalla unohdetaan kokonaan se, että puolison kanssa ne lapset on alulle pantu ja puolison kanssa se koti tarjotaan lapsille YHDESSÄ. Kun puolison kanssa asiat pelittää ja puolisoa pitää tärkeänä, lapset oppivat kohtelemaan toisiakin ihmisiä hyvin ja oikein. Lapset nimittäin katsovat miten vanhemmat kohtelevat itseään ja toisiaan ja siitä oppivat, paljon enemmän kuin siitä, että heitä itseään on palvottu ja kaikki heidän eteensä kannettu.



Silloin he eivät edes halua omia lapsia, koska he näkevät, miten kurja aikuisen ihmisen paikka on - lasten edessä ryömimistä ja puolison unohtamista.

Ilman miestä minulla ei olisi lapsia, mies on minun tukipilarini tässä elämässä. Lapsia rakastan yhtälailla mutta en voi järjestää elämäni rakkaimpia ihmisiä.

samoin miehelläni. Mä olen jotenkin pitänyt tätä itsestäänselvyytenä. Lapset kuitenkin ovat aina mun lapsia, tapahtuipa mitä tahansa. Sen sijaan siitä ei voi ikinä olla varma, ollaanko me miehen kanssa yhdessä loppuelämämme.

jos ei ole varma, onko yhdessä, ei käyttäydy sen mukaan kuin olisi yhdessä.

toki lapsista pitää huolehtia enemmän jne., mutta en kyllä voi sanoa että lapset olisivat ylitse miehen.

Minulle mieheni on maailman tärkein ihminen, vaikka kuinka julmalta kuulostaisi. Rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta, jopa lapsiani. Hänen kanssaan vietän loppuelämäni.

Kun vanhemmat rakastavat toisiaan ja huolehtivat parisuhteestaan, lapset saavat elää rakkaudellisessa ilmapiirissä. Ja meinaamme elää yhdessä loppuelämämme, rakkaus on tahdon valinta.

ja lujasti tahtoa elää yhdessä loppuelämämme, mutta ei sitä silti voi oikeasti koskaan ihan varmaksi tietää. Ja vaikka omasta puolestaan päättäisi, että yhdessä ollaan, vaikka tulisi mitä eteen, niin toinen voi silti tulla eri ajatuksiin. Kyllä mekin rakastamme toisiamme ja huolehdimme parisuhteestamme, mutta silloin, kun ei ole samanaikaisesti mahdollista toteuttaa meidän tarpeitamme pariskuntana ja lasten tarpeita, lasten tarpeet menevät edelle.

lapsia suojelee "joka tapauksessa" ja helposti lapsensa ykköseksi ajattelevat eivät pidä OIKEASTI parisuhteesta huolta. Eli he ajattelevat vain lapsen parhaan olevan joku sellainen tavoite, johon kuuluu vain jalustalle sellaiseen "lapsikuplaan" nostetut lapset pyyntöjensä kanssa. Ja sitä pitää palvoa ikäänkuin uhrialttaria.

Ja samalla unohdetaan kokonaan se, että puolison kanssa ne lapset on alulle pantu ja puolison kanssa se koti tarjotaan lapsille YHDESSÄ. Kun puolison kanssa asiat pelittää ja puolisoa pitää tärkeänä, lapset oppivat kohtelemaan toisiakin ihmisiä hyvin ja oikein. Lapset nimittäin katsovat miten vanhemmat kohtelevat itseään ja toisiaan ja siitä oppivat, paljon enemmän kuin siitä, että heitä itseään on palvottu ja kaikki heidän eteensä kannettu.

Silloin he eivät edes halua omia lapsia, koska he näkevät, miten kurja aikuisen ihmisen paikka on - lasten edessä ryömimistä ja puolison unohtamista.

ykkösiä on lapset.. mies tulee hyvänä kakkosena.. eikä meidän suhteessa oo mitään vikaa.. "listoituksen" oon tehnyt niin et ajattelin, että jos miun lapset ja mies olis hengenvaarassa ja kaikkia ei vois pelastaa, niin kyllä mie lapset ekana pelastaisin..

Aikuisen ihmisen pitäisi oletusarvoisesti selvitä itse. Ja minulle oma perhe eli mies ja lapset ovat paljon tärkeämmät kuin omat vanhempani tai appivanhemmat. Rakastamismielessä en pysty laittamaan miestä ja lapsia paremmuusjärjestykseen muuten kuin että miehen olen valinnut itse ja hänen kanssaan elän senkin jälkeen kun lapset ovat lentäneet pesästä.

mutta ei se johtuisi siitä että olisivat miestä tärkeämpiä. Koen vain että ensin on autettava heikoimpia, vahvemmilla on paremmat mahdollisuudet selvitä (pidempään) ilman apuakin.

Ja kyllä meillä joskus parisuhde menee lapsen edelle: lapsesta olisi varmasti hauskinta jos aina olisi mukanamme, mutta välillä haluamme tehdä jotain ilman lasta ja käymme esim. leffassa ja syömässä jolloin isovanhemmat kaitsevat lasta sen aikaa.

ykkösiä on lapset.. mies tulee hyvänä kakkosena.. eikä meidän suhteessa oo mitään vikaa.. "listoituksen" oon tehnyt niin et ajattelin, että jos miun lapset ja mies olis hengenvaarassa ja kaikkia ei vois pelastaa, niin kyllä mie lapset ekana pelastaisin..

ja sä jäät roikkumaan niihin epätoivoisesti.

Ja koska he ovat tärkeimmät, saavat olla myös vapaat. Toisaalta enhän minä miehessänikään roiku, vaikka asuu saman katon alla. ap

Se ei tarkoita, että he olisivat kärkisijalla kaikessa muussa. Esimerkiksi kun itse tarvitsen tukea, en ole lapsiini nojaamassa, vaan luotan mieheeni. Aikuisten kesken suhde on aivan eri tavalla vastavuoroinen kuin lapsen kanssa. En myöskään haluaisi elää pelkästään lapsen hellyyden varassa.



Lapset eivät ole koskaan samalla viivalla mieheni kanssa. Heillä on ihan omat viivat.

Kun vanhemmat rakastavat toisiaan ja huolehtivat parisuhteestaan, lapset saavat elää rakkaudellisessa ilmapiirissä. Ja meinaamme elää yhdessä loppuelämämme, rakkaus on tahdon valinta.

vaikka lapset ovat tärkeimmät. Tässäpä se ero juuri onkin; lapsia rakastan luonnostaan, miestä päätän rakastaa (Ainakin jonkun verran). Ja myös se, että lasten huonoja tekoja ymmärrän paremmin kuin miehen (ja tämä ei taroita taas sitä, että he ovat jatkuvasti pahoja tekemässä, vain esimerkkinä) ap

lapsia suojelee "joka tapauksessa" ja helposti lapsensa ykköseksi ajattelevat eivät pidä OIKEASTI parisuhteesta huolta. Eli he ajattelevat vain lapsen parhaan olevan joku sellainen tavoite, johon kuuluu vain jalustalle sellaiseen "lapsikuplaan" nostetut lapset pyyntöjensä kanssa. Ja sitä pitää palvoa ikäänkuin uhrialttaria. Ja samalla unohdetaan kokonaan se, että puolison kanssa ne lapset on alulle pantu ja puolison kanssa se koti tarjotaan lapsille YHDESSÄ. Kun puolison kanssa asiat pelittää ja puolisoa pitää tärkeänä, lapset oppivat kohtelemaan toisiakin ihmisiä hyvin ja oikein. Lapset nimittäin katsovat miten vanhemmat kohtelevat itseään ja toisiaan ja siitä oppivat, paljon enemmän kuin siitä, että heitä itseään on palvottu ja kaikki heidän eteensä kannettu. Silloin he eivät edes halua omia lapsia, koska he näkevät, miten kurja aikuisen ihmisen paikka on - lasten edessä ryömimistä ja puolison unohtamista.

se että lapset ovat tärkeämmät, ei tarkoita sitä etteikö puoliso ole tärkeä! Oikeastaan ketkä ovat tärkeimmät tulee näkyviin ääritilanteissa, mutta sen kuitenmin tietää. ap

tahdosta riippuva valintakysymys. Mulle äidinrakkaus on vaisto, asia jota mä en ole itse valinnut. Niinäkin hetkinä kun en pidä lapsestani, mä rakastan häntä itsestäänselvästi joka tapauksessa. Miehen suhteen rakkaus taas on osittain tietoinen valinta. Sitä rakennetaan ja vaalitaan, se ei ole vaistonvaraista.

Jos mietitään tuota menettämistä, niin miehen menettämisestä mä varmaan jotekuten selviäisin, mä siis jaksaisin elää kuitenkin. Mut lapsen menettämisestä mä vaan en selviäis.

Miestä ja lapsiaan kohtaan tuntema rakkaus on niin erilaista. Lapsia kohtaan tuntee niin syvää, suojelevaa rakkautta, että kukaan muu ei saa minua tuntemaan sellaista. Mutta miestäni kohtaan tunnen niin syvää sielunkumppanuutta, ystävyyttä ja fyysistä haluttavuutta, että kukaan ei ole koskaan saanut minua tuntemaan sellaista. Lapset lentävät pesästä ja luovat omat perheensä. He tulevat aina olemaan lapsiani, joita suojelen, autan, joiden vuoksi mahdollisesti tulen kärsimään ja taistelemaan. Tähän kaikkeen minulla on tukenani oma, rakas mieheni, jolla on sama päämäärä lasten suhteen. Hän on se, jolle voin purkaa elämäntuskaani ja onneani, jonka kanssa ajattelen jakaa elämäni kunnes kuolema meidät erottaa. En minä niitä lasteni niskaan aio kaataa.



Molemmat ovat siis minulle todella rakkaita, eri tavalla. En pysty nostamaan kumpaakaan toistensa ylitse. Rakkautta on niin monenlaista, se tekee vertaamisesta mielestäni mahdotonta!

Rakkaus lapsiin taas perustuu vaistoihin, biologiaan ja pohjimmiltaan lajin säilymiseen.



Meidät on ohjelmoitu geneettisesti sekä haluamaan seksiä ja seksin avulla kiintymään puolisoon että huolehtimaan lapsista.



Näitä kahta rakkautta ei voi verrata, koska ne painivat aivan eri sarjoissa.