Lue keskustelun säännöt.
Miten "eripariset" selviätte yhteiselämästänne?
21.07.2010 |
Mua tökkii tällä hetkellä kaikki miehessä: tavat, harrastukset, mieltymykset, kaikki. Hän haluaa aivan eri asioita elämältään kuin minä ja molemmat jääräpäinä tässä jyystämme.
Olemme olleet pian 20 v yhdessä ja lapsiakin on. Aikaisemmin tää ei ollut tällaista, mutta nyt vuosi vuodelta pahenee. Mistä tää oikein johtuu ja onko muilla ollut samanlaista? Miten jaksatte ja miten elätte eriparista elämäänne?
En haluaisi, että alettaisi elää molemmat omaa elämää, mutta on tämä jatkuva kompromissienkin teko raskasta. Mikään ei suju arjessa omalla painollaan, vaan kaikesta väännetään.
Auttaisikohan joku terapia vai onko tämä lopun alkua?
Kommentit (25)
Mua n taas tänään itkettänyt ja kurkkua kuristanut ap:n mainitsema tilanne.
Tää on aivan helvetin vaikeata :(
Mies puhuu jostain helvetin hisseistä ja muut nyökkäilee kohteliaasti jatkaakseen keskustelua etiikasta ja elokuvista.
Ja nyt mä toivon, että kukaan ei heittäs tähän mitään akateemispaskaa.
Tää on niin vitun hirveetä. Anteeksi mun kielenkäyttöni, mutta kun mä pinnistelen niin paljon...Nytkin itkettää :(
Se ei tajua MITÄÄN!
Ja pakko on teeskennellä lasten takia. Teeskentely sujuu hyvin, sillä se on hyvä ja paneutuva isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tahtoisin ihan samanlaisen kuin on itse, pitäisi ryhtyä lesbosuhteeseen. Me ollaan miehen kanssa paljolti erilaisia, mutta myös samaa löytyy.
Eroja:
- mies äkkipikainen, minä rauhallinen
- mies rakastaa vauhtia ja vaaratilanteita, minä nautin rauhallisesta kotielosta enimmäkseen
- minä uskossa, mies ei
- minä tiukkiksempi monessa asiassa, mies joskus turhankin rento
- mies rakastaa tekniikkaa ja autoja yms, mopoja, minä en ymmärrä niistä mitään eikä kiinnosta vähääkään
- itse tykkään lukea kirjoja ja lehtiä, mies ei
- tykkään askarrella ja kutoa/virkata, mies ei yhtään
Sitten samoja:
- ollaan molemmat hyväsydämisiä, tahdotaan toisillemme ja muille hyvää
- seksuaalinen yhteensopivuus on aina ollut ns. täydellistä
- molemmat pidämme läheisiä ihmisiä tärkeinä ja toivomme että heillä menee hyvin ym.
Ehkä suurin syy miksi menee ihan hyvin on, että ollaan aika joustavia ja suvaitaan toistemme erilaisuus. Itse olen miettinyt etten jaksaisi jos toinen olisi ihan samanlainen, tää tuo kuitenkin jännitystä ja vaihtelua ja kasvattaa ihmisenä.
Tietysti liika erilaisuus tuskin on hyväksi, mutta yrittäkää ap löytää joitain yhdistäviä tekijöitä! :)
t. jo kohta 20v yhdessä ollut pari, 3 lasta
Mäkin väänsin itkua ja porua tässä päivällä oikein tosissaan. Mies vain sanoi, että jos on noin vaikeaa ei lähde sitten -hän ei halua olla onnellisuuteni este.
Mutta kun mulla on vielä tunteita häntä kohtaan enkä halua erota. Kaikista kipeintä tekisi se, että joku saisi kuitenkin hyvän miehen hänestä.
Toki ajattelen, että itsekin voisin löytää paremmin itselleni sopivan miehen. Mutta entä jos en löytäisikään? Ja toisaalta en kyllä mitenkään ainakaan vielä pysty tästä liitosta lähtemään. Rakastan kuitenkin häntä vielä paljon.
Nuo kommentit siitä, että moni voi elää omaa elämäänsä yhteisessä avioliitossa olivat lohduttavia ja niinhän sitä tosiaankin voisi elää. Jotenkin vaan niin kovin toivon, että olisi enemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Mutta aina ei voi voittaa. Täytyy kai yrittää luoda omia kuvioita ja miehen omiaan. En tiedä mitä siitä sitten tulee, kun yhteistä elämää kuitenkin kenties 50 vuotta tai enemmänkin jäljellä.
Onko täällä sellaisia joilla kokemusta siitä,että molemmilla omat jutut ja oma elämä, mutta parisuhdekin toimii kuitenkin hyvinkin? Mitä tällaiset ihmiset tekevät yhdessä sitten?
ja se on vain hyväksi.
Ikävä illuusio nykyään se "sielunkumppanuus". Se on vain harhaa, ei sellaista oikeasti ole. Kaikilla on omat ongelmansa ja kitkansa.
Hankkikaa jotain yhteistä! :) Seksi voisi olla... :) Vai mitä! Joku yhteinen harrastus: menisitte vaikka golfaamaan tai koko perheen kanssa pyöräretkille säännöllisesti. Leffailtoja miehen kainalossa. Hierokaan toisianne. Vaikka paritanssikurssi?
Meilläkin juttelu menee yleensä niin että mies puhuu työasioistaan/tekniikasta ja minä lisäilen väliin kommentteja lapsista/vaatteista/ihmissuhteista.
Kotona esim. mies pelailee tietokoneella ja minä luen vieressä kirjaa... tai minä olen AV:lla ja mies katsoo leffaa.
Ei sitä aina voi olla paita ja peppu. Ei sellaista jaksaisikaan.
Onhan sulla ap ystäviä joiden kanssa voit jutella ja jakaa asioitasi? Ettei mies ole ainoa jolle lankeaa "yhteisymmärryksen" taakka?
ja sen, että toista ei yritä muuttaa mieleisekseen. Toinen kärsii jos joutuu olemaan väkisin sosiaalinen, kotona viihtyvä ei voi pakottaa toista viettämään iltakaudet kotona kanssaan. Silti ei tarvitse erota, koska molemmat voivat antaa toisilleen tilaa.