Minusta uimataito ei ole "yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista"!
Jos ei osaa uida, tulee ihan hyvin toimeen niin, ettei hankkiudu veden varaan. Uinti on vain kiva harrastus. Ja lapseni osaavat uida, koska se on kiva harrastus, ei siksi että se olisi kansalaistaito.
Kommentit (59)
varmasti jossain vaiheessa elämää.
Ja jos avomerellä tippuu veteen, harva jaksaa uida Ahvenanmaalle asti. -Deja vú, tästä on keskusteltu täällä ennenkin.
hänen vastauksensa lastensa eli äitini ja sisarustensa uimataidottomuuteen oli että hän oli aina pelotellut lapset niin etteivät uskaltaneet mennä vettä lähellekään.
Onneksi seuraavat sukupolvet ovat ajatelleet toisin.
...joten totta kait pidän huolen siitä, että lapseni oppivat uimaan niin nuorena kuin mahdollista. Ihan samalla tavalla, kuin että kun asumme kaupungin keskustassa, he oppivat noudattamaan liikennesääntöjä pienestä pitäen.
Ei kait siinä muusta kyse ole kuin urbaanista eloonjäämistaidosta!
uimataitoa erityisen tärkeänä taitona. Enpä hirveästi keksi mikä toinen opeteltavissa oleva taito olisi yhtä varma hengenpelastaja monissa tilanteissa. Pidän huolen, että kaikilla lapsillani on ja tulee olemaan hyvä uimataito.
vaikka ihan elvytys ja ensiapu. Suunnistus ja erätaidot. En kyllä keksi kovinkaan montaa tilannetta elämässäni, jolloin olisin voinut tarvita uimataitoa. No joo pari kertaa olen ollut jollakin lautalla ja muutaman kerran soutuveneessä (pelastusliivit päällä). Joka päivä sen sijaan voisin joutua tilanteeseen, jossa joku vastaantulija saa jonkun sairaskohtauksen tms.
Mutta taidan ollakin harvinainen suomalainen kun vietän suuremman osan elämästäni maalla, enkä vesillä.
vaaraa on uimataidottomuudesta?
Veneessä pidän aina pelastusliivejä, ruotsinlaivalta jos uppoaisi niin ei siinä uimataito paljoa auta, kesällä kun käyn "uimassa" pysyttelen aina rannan lähellä niin että jalat yltävät pohjaan. Missä siis hukun?
Toki siellä rannallakin voi painua veden alle vaikka jalat yltävät pohjaan, mutta silloin kyse ei ole enää uimataidon puutteesta jos siihen kuolee.
Mies ja hänen sisaruksensa eivät osaa uida kunnolla, ja se on minusta vähän surullista. Mutta lähinnä siksi että he jäävät vaille kivoja kokemuksia, ei siksi että uimataito olisi jotenkin välttämätön asia. Ap.
että veneessäkin olin viimeksi 4 vuotta sitten, ruotsinlaivalla noin 10 vuotta sitten eikä näköpiirissä ole uusia veneilyjä
Eikä ole uimataidottomuus rajoittanut minun elämääni millään lailla.
on syvä kahluuallas ja miten sinne noin vain yhtäkkiä pudotaan? Tuolla logiikalla lapsi voi pudota vaikka rotkon reunalta tai katolta alas. Pitääkö sitä varten opetella lentämään?
Ja tuo että jää tärkeistä elämyksistä paitsi ei liity siihen, että uimataito olisi suomalaisen elämässä välttämätön kansalaistaito. Onhan esim kalliokiipeilykin mukava harrastus ja sellaisia paikkoja suomessakin on varmasti paljon ja lapselle ja aikuisellekin tulee ihan varmasti nolo olo jos joutuu tilanteeseen, jossa kaikki muut osaavat ja itse ei osaakaan. Silti elämässä pärjää varmasti ihan mainiosti ilman kiipelyosaamistakin.

jäädä rannalle istumaan kun muut lapset menee vaikka leirillä uimaan.
Katsoo siinä valvojien kanssa kun muut leikkii vedessä ja ilakoi. Itse muistan yhden uimataidottoman lapsen kesäleiriltämme. Lähti sen jälkeen pois koko leiriltä kun pahoitti mielensä niin pahasti siitä ettei saanut mennä yhtä syvälle kuin me muut. Oli jotain 8-vuotias.
No kukin taplaa tavallaan. Teillä ei varmaan myös opeteta hiihtämistä tai luisteluakaan.
on syvä kahluuallas ja miten sinne noin vain yhtäkkiä pudotaan? Tuolla logiikalla lapsi voi pudota vaikka rotkon reunalta tai katolta alas. Pitääkö sitä varten opetella lentämään? Ja tuo että jää tärkeistä elämyksistä paitsi ei liity siihen, että uimataito olisi suomalaisen elämässä välttämätön kansalaistaito. Onhan esim kalliokiipeilykin mukava harrastus ja sellaisia paikkoja suomessakin on varmasti paljon ja lapselle ja aikuisellekin tulee ihan varmasti nolo olo jos joutuu tilanteeseen, jossa kaikki muut osaavat ja itse ei osaakaan. Silti elämässä pärjää varmasti ihan mainiosti ilman kiipelyosaamistakin.
No jos lentämisen oppiminen olisi ihmiselle mahdollista, niin tottakai sitä pitäisi opettaa koulussa tai ainakin vanhempien kotona :)
On lapsia kuollut esimerkiksi pudotttuaan ikkunasta :(
Olen tuo aikaisempi jankkaaja siitä, kuinka asuinkunnassani menee esimerkiksi lenkkipolkuja ja leikkipuistoja lähellä järveä, siis ihan oikeasti muutaman metrin päässä. Kävelysillalta, jossa on ohuet kaiteet ja isot aukot, tai laiturin päästä (jonne lapsi juoksee leikkipuistosta nopeasti, ei tosiaan ole mitään aitaa) tippuu niin syvään veteen että jalat eivät ylety pohjaan. Minulle tämä 'vaara' on itsestäänselvyys, koska tosiaan järviä on täällä niin paljon, vaikka en muuten harrasta mitään vesillä liikkumista. Harvemmin minkään rotkon reunalla tulee ulkoiltua.
Ymmärrän kyllä, ettei kaikkialla Suomessa näin ole. Useissa kunnissa kuitenkin on, eikä pelkästään rannikolla.
Jos ei osaa uida, tulee ihan hyvin toimeen niin, ettei hankkiudu veden varaan. Uinti on vain kiva harrastus. Ja lapseni osaavat uida, koska se on kiva harrastus, ei siksi että se olisi kansalaistaito.
on syvä kahluuallas ja miten sinne noin vain yhtäkkiä pudotaan? Tuolla logiikalla lapsi voi pudota vaikka rotkon reunalta tai katolta alas. Pitääkö sitä varten opetella lentämään? Ja tuo että jää tärkeistä elämyksistä paitsi ei liity siihen, että uimataito olisi suomalaisen elämässä välttämätön kansalaistaito. Onhan esim kalliokiipeilykin mukava harrastus ja sellaisia paikkoja suomessakin on varmasti paljon ja lapselle ja aikuisellekin tulee ihan varmasti nolo olo jos joutuu tilanteeseen, jossa kaikki muut osaavat ja itse ei osaakaan. Silti elämässä pärjää varmasti ihan mainiosti ilman kiipelyosaamistakin.
jäädä rannalle istumaan kun muut lapset menee vaikka leirillä uimaan. Katsoo siinä valvojien kanssa kun muut leikkii vedessä ja ilakoi. Itse muistan yhden uimataidottoman lapsen kesäleiriltämme. Lähti sen jälkeen pois koko leiriltä kun pahoitti mielensä niin pahasti siitä ettei saanut mennä yhtä syvälle kuin me muut. Oli jotain 8-vuotias. No kukin taplaa tavallaan. Teillä ei varmaan myös opeteta hiihtämistä tai luisteluakaan.
ole sanonut, ettei lapsia opeteta uimaan, mutta itse uimataidottomana olen kyllä pärjännyt tässä elämässä ihan mainiosti. Ainoat paikat jossa on ahdistanut on koulun liikuntatunnit, mutta siellä nyt ahdisti kaikki muukin. Olen siis vain sanonut, että elämässä pärjää ihan hyvin ilman uimataitoa, en sitä, ettei lapsille kannata tuota opettaa.
Ja tuo kertomasi tapaus. Miksei lapsi voi mennä veteen kun muut uivat? Ei meidän leireillä ole kyllä lähdetty mihinkään uintilenkeille järveen vaan ihan vaan räpistellään siinä rannassa. Miten syvälle muut sitten menivät? Kyllä kai kouluikäinen voi mennä veteen kainaloita myöten vaikkei uida osaakaan.
Jos ei osaa uida, tulee ihan hyvin toimeen niin, ettei hankkiudu veden varaan. Uinti on vain kiva harrastus. Ja lapseni osaavat uida, koska se on kiva harrastus, ei siksi että se olisi kansalaistaito.
Et siis itse osaa uida, kun et arvosta uimataitoa.
tässä ole kyse siitä, ettei arvostettaisi uimataitoa vaan siitä, että sitä ilmankin pärjää elämässä ihan hyvin!! Kyllähän vaikka autolla ajamisen taitoakin voi arvostaa, vaikkei itse taitoa koskaan tarvitsiskaan.
kyllä minun mielestäni lukutaitokin on aika tärkeä. Osaan uida, mutta koskaan ei ole hengissäselviämiseni ollut uimataidosta kiinni.
viime kesänä, että olen uimataidoton. Käväisin näet kokeilemassa ensi kertaa 25 vuoteen, enkä enää pysynytkään pinnalla metriäkään. Ilman tuota kokeilua saattaisin mäkin pokkana väittää osaavani uida hyvin.
Ja tuo kertomasi tapaus. Miksei lapsi voi mennä veteen kun muut uivat? Ei meidän leireillä ole kyllä lähdetty mihinkään uintilenkeille järveen vaan ihan vaan räpistellään siinä rannassa. Miten syvälle muut sitten menivät? Kyllä kai kouluikäinen voi mennä veteen kainaloita myöten vaikkei uida osaakaan.
Eivät kait halunneet ottaa sitä riskiä että hän olisi hukkunut.
Me muut hypimme laiturilta syvempään veteen ja kyllä, uimme myös vielä pidemmällä.
Itse olin silloin 10 tai 11 eli en ollut valvoja vaan leirilapsi.
Ja tuo kertomasi tapaus. Miksei lapsi voi mennä veteen kun muut uivat? Ei meidän leireillä ole kyllä lähdetty mihinkään uintilenkeille järveen vaan ihan vaan räpistellään siinä rannassa. Miten syvälle muut sitten menivät? Kyllä kai kouluikäinen voi mennä veteen kainaloita myöten vaikkei uida osaakaan.
Eivät kait halunneet ottaa sitä riskiä että hän olisi hukkunut. Me muut hypimme laiturilta syvempään veteen ja kyllä, uimme myös vielä pidemmällä. Itse olin silloin 10 tai 11 eli en ollut valvoja vaan leirilapsi.
on kyllä ollut mielestäni ankeaa noiden valvojien taholta. Onhan lapsissa muutenkin eritasoisia osaajia. Toiset lähtee sinne kauemmas ja toiset jää siihen laiturin ja rannan tuntumaan. Ja miten oikeasti tuon ikäiset on päästetty edes rannalta kovin kauas.