Meillä ei ole lapsia. Katujat, sanokaa minulle miksei kannata edes yrittää lasta

Teille kummiskin tulee ero ja lapsien kanssa ero on aina vaikea, tulet olemaan sidoksissa exääsi edelleen kunnes lapset ovat aikuisia ja ehkä sittenkin.



Lapset voivat sairastaa jotain parantumatonta tautia. Olla autistisia. Jne.



Lapset pilaavat kroppasi.



Jomman kumman vanhemman ura kärsii kummiskin tai sitten lapsi kärsii. Jos ei ole jotakuta isovanhempaa jota hyväksikäyttää hoitamisessa sumeilematta.



Vauva kasvaa ja niistä kasvaa riiviöitä jotka ei tottele mitään, ja jtota tuhoavat kotisi



En näe mitään ruusunpunaista vauvoissa.

viisikymppinen, kaverisi juhlivat lakkiaisia/ammattiin valmistuvia/käyvät lastensa kanssa shoppailemassa/etelässä yhdessä perhelomilla/viettävät lastensa häitä/juhlivat perheensä kesken täyskymppejä/viettävät ihania perheviikonloppuja mökillä. Sinä voit silloin shoppailla itsekseni/nauttia lasin viiniä omassa seurassasi/ pyytää ystävääsi ulos ja kuunnella kieltävän vastauksen ymmärtäväisesti, kun ystävälläsi on perheen kesken menoja. Kun olet kuusikymppinen viettävät ystäväsi aikaa lapsen lapsiaan hoivaten/ perheiden kesken matkustaen/ perheen kesken sunnuntaibrunssilla ja sinä voit matkustella yksin nauttien ainutlaatuisesta rauhasta/ nauttia sponttaanista elämästä jota kukaan ei rajoita/ syödä rauhassa sunnuntaibrunssin lahikahvilassa, jonne ystäväsi ei ehtinyt mukaan koska JOUTUU tekemään saman kotona perheen ympäröimänä....Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan...saat olla "rauhassa ja nauttia". Jopa vanhainkodissa saat 100% rauhan, ainoastaan hoitajat saattavat häiritä.

aika ajoin ja jos päätätkin että et hanki lapsia niin voit katua sitä myöhemmin todella paljon. Mutta jos saat lapsen niin tuskin kadut. Jokainen saa tietysti tehdä lapsia tai olla tekemättä ja kumpikin päätös on ok mutta jos kerran podet "vauvakuumetta" niin eikö se ole jo aika selvä merkki siitä että haluat lapsia. Se on ihan varma juttu että lapsiperhe arki ei aina ole ruusuilla tanssimista mutta ei kai kenenkään muunkaan arki. Lapset tuottavat paljon huolta ja murhetta vanhemmille mutta lapset tuovat tullessaan myös paljon hyvää. Paljon enemmän kuin sitä huolta ja murhetta.

Nykyään kyllä seuraa ja virikkeitä riittää etkä joudu siihen pyöritykseen mitä 2-> lapsiperheissä on! 1 lapsen saa helposti jonnekin välillä hoitoonkin, jotta pääset nauttimaan omasta ajasta. Saat silti kokea äitiyden, sillä uskon että on pahempi paha jättää väliin kuin hankkia se lapsi (jos siis oikeasti olet valmis hoitamaan sen ainokaisen myös niinä päivinä kun ei huvittaisi).

erilailla.. siis toisten mielestä on ELÄMÄÄ, spontaaneja hetkiä ja uusia kokemuksia, kun ON niitä lapsia.

Itse taas olen sitä mieltä, että kun on niitä lapsia, kaikki tuo on taaksejäänyttä ja tauolla... (tai no, uusia kokemuksia tietysti on se, että näkee oman lapsen kehittyvän jne)

mutta itselleni Elämää olisi nimenomaan lähteä spontaanisti vaikka keskellä yötä jonnekin reissuun jos siltä tuntuu (teepä tämä lasten kanssa.. menet herättämään heidät uniltaan :D ) tai hankkia niitä uusia kokemuksia mutta ne ovat mulle tyyliin kalliokiipeilyä ja laskuvarjohyppyä, teepä nämäkin lasten kanssa, heh heh.. tai edes matkustelua, safareita jne, ei onnistu lasten kanssa ja kuka ottaa lapseni viikoksi-pariksi hoitoon.. ei kukaan. Mummoilla ja papoilla on oma elämä.

Siitä olen yhtä mieltä, että elämä on elämää, kun sen saa jakaa jonkun kanssa, mutta vasta siinä vaiheessa kun tämä "joku" on niin vanha, että on tasavertainen, ettei sinun tarvitse kanniskella, juosta perässä, huolehtia, neuvoa, opastaa, syöttää, kantaa toistenkin tavarat ja jopa heidät itsensä jne.

Nyt elämässä on niin paljon naurua, spontaaneja hetkiä, uusia kokemuksia ja ELÄMÄÄ. Ja kohta se on ohi! Nuo viipeltäjät viipeltävät ovesta maailmalle ja täällä kaksi vanhaa varista potkii kiviä aikansa kuluksi.

Elämä on elämää kun sen saa jakaa jonkun kanssa.

Monesti ollaan lähdetty lasten kanssa (nyt 3- ja 5-vuotiaat)reissuun keskellä yötä, kylläkin suunnitellusti, mutta mitä merkitystä sillä lapselle on, onko reissua mietitty kaksi tuntia vai kaksi kuukautta?

Ei tarvitse montakaan vuotta meidän odotella, kunnes poikamme lähtisivät ainakin tämänhetkisen luonteen perusteella riemusta kirkuen safarille, kiipeilemään tai laskuvarjohyppäämään.

Kaikkea voi tehdä, ehkä ei hypätä vauva rintarepussa, mutta matkustaa muuten melkein mihin vaan, ja hurjempia juttuja sitten lasten kasvaessa.

että omat lapsettomat kouluaikaisilla kavereilla on kauhea tarve selittää ja korostaa, että "ei lapsia meille kiitos!!" Monen perheellisen kanssa on ihmetelty, miksi asiaa täytyy jokaisessa luokkatapaamisessa korostaa niin paljon ja isoilla kirjaimilla. Onko takana tahaton lapsettomuus, jota peitellään "uholla" vai omasta halusta lapsettomat, jotka jostain syystä korostavat lapsettomuuttaan...

Kukaan mun ikäisistä ihmisistä (40v) ei ääneen ala utelemaan "vieraiden" ihmisten asioista (lapsettomuudestakaan) eli kenelläkään ei luulisi olevan "syytä" selitellä mitään.



Mulla on 3 lasta ja olen onnellinen lapsiperhe-elämästäni. On totta, että arki on joskus/usein raskasta pienten lasten kanssa, mutta ajan mittaan helpottaa, kunnes tulee uusia (isompia?) ongelmia isompien lasten kanssa. Silti mä koen, että elämäni olisi tyhjää ja merkityksetöntä ilman lapsia.



Ehkä tästä syystä kuulen lapsettomien kavereideni elämän kovin tylsäksi. Ok, olisi kiva matkustella enemmän ja rauhassa, olisi kiva tehdä yllättäen kaikkea yms. mutta arki on kuitenkin arkea ilman lapsiakin. Lapset tuovat arkeen paljon iloa. Meillä on kyllä mahdollisuus matkustaa ja harrastaa kaksinkin, kun innokkaasti lapsia hoitavia isovanhempia on muutama.

Itse luulisin että lapsettomia ehkä saattaa pelottaa yksinäinen vanhuus, etenkin jos muitakaan sukusiteitä ei ole, mutta tämä ei varmaankaan koske kaikkia. Sekin pitää muistaa että kyllä moni lapsiakin saanut on ihan yhtä yksinäinen.

Sitä sen sijaan en usko, että lasten saaminen olisi jonkinlainen saavutus, siis että lapseton ajattelisi että jotakin on jäänyt saavuttamatta kun ei ole tehnyt lapsia.

Ja mulla itselläni on kolme lasta.

sulta jäi kommentistani jotain tosi oleellista huomaamatta, kirjoitin että jos haluaisin lähteä SPONTAANISTI vaikkapa keskellä yötä jonnekin...



Kyllähän joo lasten kanssa voi lähteä keskellä yötäkin reissuun, mutta sen on nimenomaan tapahduttava suunnitellusti.



Ja kun MUN mielestä siihen mielekkääseen Elämään kuuluu mahdollisuus tehdä nimenomaan spontaanisti, fiiliksen mukaan, sitä miltä sillä hetkellä tuntuu. Ja se ei valitettavasti useinkaan lasten kanssa onnistu, ja se oli se pointti..



t. en muista mikä nro olin...

lähditte reissuun keskellä yötä? Minä olin lapseton viime vuonna tähän aikaan ja kyllä sitä reissut suunniteltiin. Enkä minä mitenkään villiä ja kulttuuririkasta elämää elänyt. Ryyppäämässä ja bailaamassa kävin mutta darrat alko oleen niin pahoja ettei huvittanut juoda enää muutamaa enempää. Elämä alko mennä sitäü samaa rataa...



Olin 32-vuotias ja päätettiin miehen kanssa, että pistetään vauva alulle. Itse en ole koskaan ollut lapsirakas. Mutta kyllä tuo vauva on aivan ihana!!!

Haluan vielä toisenkin!



Imetys sitoo tosi paljon mutta minnekäs minä keskellä yötä lähtisin kun en ole aikaisemminkaan lähetnyt.

eikö ole hassua että pienten lasten vanhemmat kokevat elämänsä usein raskaaksi ja tukalaksikin, pienten kanssa oleminen on vaativaa. Mutta jos vanhemmalta naiselta (tai mieheltäkin)kysytään heidän elämänsä onnellista aikaa noin jälkeenpäin katsottuna niin lähes poikkeuksetta vastauksena on se aika kun lapset olivat pieniä. Että ei se tästä ainakaan paremmaksi muutu?

Sanotaankohan noin koska niin kuuluu sanoa? Itse luin äskettäin laajasta tutkimuksesta, jonka mukaan pienten lasten vanhemmat kokevat itsensä kaikkein onnettomimmaksi kaikista ihmisryhmistä.

sinusta tulisi sitten av-mamma



roikut jo täällä ja mamma et ole

Olitteko sitten lapsettomina niin spontaaneja että lähditte reissuun keskellä yötä? Minä olin lapseton viime vuonna tähän aikaan ja kyllä sitä reissut suunniteltiin. Enkä minä mitenkään villiä ja kulttuuririkasta elämää elänyt. Ryyppäämässä ja bailaamassa kävin mutta darrat alko oleen niin pahoja ettei huvittanut juoda enää muutamaa enempää. Elämä alko mennä sitäü samaa rataa...

Olin 32-vuotias ja päätettiin miehen kanssa, että pistetään vauva alulle. Itse en ole koskaan ollut lapsirakas. Mutta kyllä tuo vauva on aivan ihana!!!

Haluan vielä toisenkin!

Imetys sitoo tosi paljon mutta minnekäs minä keskellä yötä lähtisin kun en ole aikaisemminkaan lähetnyt.

esim. oltiin mieheni kanssa viettämässä iltaa kaveriporukalla eräänä kesänä, baarissakin (oltiin SELVINPÄIN, eli ei me mitään yletöntä ryyppäystä harrastettu) ja sitten kun baarit meni kiinni, me päätettiinkin ihan ex-tempore lähtee ajamaan neljän aikaan yöllä parin sadan kilsan päähän eräille festareille!

(teepä tuo lasten kanssa.. hoitaja varmaan ilahtuisi kun soittaisi yöllä että hei, me ei tullakaan nyt vaan ehkä huomenna tai ylihuomenna...)

Ja vaikka näitä spontaanimpia juttuja ei niin usein tulisikaan tehtyä, niin mua ainakin henk. koht. masentaa pelkkä ajatuskin siitä, että tuollaiset ei enää vaan ole mahdollisia! Ja siis ajatus siitä, että pystyisi tekemään mitä vaan, milloin vaan, tuntuisi jo niin vapauttavalta.. no, ehkä taas josku 15 vuoden päästä seuraavan kerran...

Jos on tyttö, niin pelkäät koko ajan raiskataanko se. pelkäät ei toivottua raskautta. Kuuntelet teinin vitutusta ja taistelet kotitöistä. Vahtaat käyttääkö huumeita tai polttaako tupakkaa, missä seurassa liikkuu.

Jos on poika niin haisee pahalle. Roplaa mopoaan tai naapurin tyttöä ja taas pelkäät raskautta. Kuuntelet haistattelua ja taistelet kotitöistä. Vahtaat käyttääkö huumeita tai juoko alkoholia, missä seurassa liikkuu.

Vauvat on kuule tosi kivoja, mutta teinit ei.

Lapsista isompi on sellaisessa iässä etten yleensä nauti sen seurasta yhtään, ja joskin pienemmän kanssa on ihanaa (tulee aina ikävä sitä vaikka olisin poissa vain pari tuntia) niin pelkään tietysti että kohta en jaksaisi enää kumpaakaan sitten kun pienempikin kasvaa niin isoksi että alkaa olla yhtä ärsyttävä. Kun esikoiseni siis oli pieni, hän oli mielestäni ihaninta koko maailmassa, jopa niin ihana että mietin että olisi väärin tehdä toista lasta kun sitä ei kuitenkaan pystyisi rakastamaan yhtä paljon ja sitten se varmaan traumatisoituisi vallan... No, se oli tarpeeton pelko.



Monta kertaa päivässä olen viimeisten parin vuoden ajan ajatellut että voi kun tuo esikoinen menisi toiseen huoneeseen tai edes pitäisi päänsä kiinni, ja olen joutunut ne päivittäiset "äidin kullat" ja "mä niin rakastan sinua":t aika lailla pakottamaan. Negatiivisten ajatusten määrä on ollut niin suuri että olen vakavissani miettinyt että olisinko onnellisempi ilman lapsia. Ja kuitenkin, jollain mystisellä tavalla vastaus on aina aivan selkeä "ei". Mulle ei voisi tapahtua mitään niin kauheaa kuin että mulla ei olisi noita lapsia. Koskaan, ei edes hetkeksi, tule sellaista tunnetta että toivoisin jääneeni lapsettomaksi. Samaan aikaan saatan ajatella että "helvetin kakara, katoa mun silmistäni" ja että "elämäni olisi lopullisesti pilalla jos sinua ei olisi".



Että tämmöistä vuoristorataa meillä. Suosittelen lasten hankkimista kaikille jotka kestävät negatiivisia tunteitaan.

lörpähtäneet tissit, jalka leviää, suonikohjut, pillu lopullisesti pilalla.



Jos tipahtaa köyhyysloukkuun, on lapsellisella paljon vaikeampaa. Et voi ottaa epätyypilliseen aikaan olevia töitä jne. Lapseton voi vaikka siivota 14 tuntia päivässä.



Alkuvuosina et saa koskaa nukkua. Seksielämä lörpähtää. Masennusta paljon pienten lasten äideillä. Suhteellisesti suurin osa eroista tapahtuu pienten lasten vanhemmille.



Temperamenttiset, vaativat tai vaikeasti sairaat lapset vievät kaikki voimavarasi.



Lapsen kanssa saa olla lompakko levällään: vaatteet, harrastukset, levyt, pelikoneet, kännykät, luistimet, polkupyörä, mopo, mönkijä..ja jos tipahdat siihen köyhyysloukkuun, lapsesi syrjäytyy mukanasi.



Ekaluokkalaisen kanssa mietit pää punaisena, ´miten tedä kouluaikojen lomien kanssa. Päiväkoti-ikäisiä pitää kuskata joskus kauemmaksikin hoitoon. Töistä tultuasi sinua odottaa toinen työmaa kotona. Lapset kiljuvat suut ammollaan ruokaa.



Pienet lapset sairastelevat ja huomaat kohta itsekin, että olet itsekin aina mahataudissa ja flunssassa.



Jos käy huonosti ja jäät yksinhuoltajaksi, no siitä ei tällä kertaa.

esim. oltiin mieheni kanssa viettämässä iltaa kaveriporukalla eräänä kesänä, baarissakin (oltiin SELVINPÄIN, eli ei me mitään yletöntä ryyppäystä harrastettu) ja sitten kun baarit meni kiinni, me päätettiinkin ihan ex-tempore lähtee ajamaan neljän aikaan yöllä parin sadan kilsan päähän eräille festareille!..

Ja niin on miehesi

Odota kun mies vanhenee niin sitten se puhuu siitä että voisi tehdä ex-tempore juttuja, mutta ei koskaan tee

ja kaverisi puhuvat tuollaisista asioista, mutta ei tee

ja lopulta tuo parin sadan kilsan päässä oleva festari ei olekaan enään niiiin ihastuttava

Lapset kiljuvat suut ammollaan ruokaa. Pienet lapset sairastelevat .

ja osaa tehdä oman aamupalan ja joskus iltapalankin.

Ja toissapäivänä hän teki minulle aamupalan ja toi sen sänkyyn, hoivasi minua kun olin kipeä.

Siivoaa oman huoneensa ja olohuoneenkin

mutta niiiiin paljon tyhjempää.

esim. oltiin mieheni kanssa viettämässä iltaa kaveriporukalla eräänä kesänä, baarissakin (oltiin SELVINPÄIN, eli ei me mitään yletöntä ryyppäystä harrastettu) ja sitten kun baarit meni kiinni, me päätettiinkin ihan ex-tempore lähtee ajamaan neljän aikaan yöllä parin sadan kilsan päähän eräille festareille!..

Ja niin on miehesi

Odota kun mies vanhenee niin sitten se puhuu siitä että voisi tehdä ex-tempore juttuja, mutta ei koskaan tee

ja kaverisi puhuvat tuollaisista asioista, mutta ei tee

ja lopulta tuo parin sadan kilsan päässä oleva festari ei olekaan enään niiiin ihastuttava

ja siis okei, ehkä festareille en enää menisi (noille festareille) mutta tiesitkös että on olemassa festareita vähän vanhemmillekin ihmisille?

Ja ylipäätään paljon muutakin menoa, jota voi tehdä spontaanisti.

Ei kaikilla ehkä ole luonteessaan tällaista piirrettä, että kaipaa irtiottoja arjesta, "älyttömiä tempauksia" tai ex-tempore tekemistä ilman suunnittelua, mutta MULLA on. Ei se vanhemmiten siitä häviä, muuttuu ehkä, mutta enivei, lapset haittaa tämän luonteenpiirteeni halujen toteutusta eikä siitä pääse mihinkään.

raskausarvet, alapään tunnottomuus yms.



Lisäksi huomaat, ettet enää ole itse olemassa. Sinua ei ole, sillä aina menee lapsen tarpeet edelle. Ja mies ei edes huomaa sitä.