Mies on kyllästynyt perhe-elämään :(

ja olen samanikäinen kuin miehesi nainen vain. Meillä on onneksi vain 1 lapsi alle 2v, minäkin haluaisin mennä, enkä olisi lasta hankkinut jos sitovuuden olisin tajunnut.

tosin meillä se mieskin on hyväksynyt sen ettei tilanteesta nyt ole ulospääsyä tai sen tekee toisen kustannuksella niinkuin miehesi 100% tekee. Nämä iäkkäämmät jo itselleen elämään tottuneet bilettäjäisät voivatkin olla hankalampia kuin nuoremmat, ovat jo kasvaneet niin itsekkäiksi niinkuin nyt näyttää käyneen. Tiedätkin, että miehesi toimii täysin väärin sinua ja perhettään kohtaan ja varmasti sitä katuukin joskus, mutta aika selkä seinää vasten sinun pitäisi hänet nyt laittaa. Jos asuisitte erillänne niin sinun rahatilanteesi paranisi huomattavasti ja samalla saisit sinäkin vapaa-aikaa kun lapset on isällään - ja samalla mies ymmärtäisi mitä hän sinulta nyt vaatii. Lapsille voi olla hankala selittää tilannetta, mutta jatkuva pinna kireällä olo rasittaa heitäkin.

Ihan itse kovasti tahtoi lapsia ja oli sitä mieltä että on valmis sitoutumaan perheeseen ja sen vaatimaan ajankäyttöön. Aivan innoissaan oli lasten (3 lasta) odotusaikoina ja hengessä mukana myös vauva-aikoina, kuopuksen vauva-aikana alkoi tosin into pikkuhiljaa hiipua ja nyt on tosi kärttyinen kun _joutuu_ lomallaan viettämään aikaansa myös perheensä kanssa. Koko ajan olisi nykyään menossa, kavereidensa kanssa, harrastuksissa jne.

Mainittakoon vielä, että mieheni on nyt 36-vuotias ja lapsemme ovat 4v, 3v ja 1v, joten mistään teini-isyydestä ei todellakaan ole kyse. Naimisissa olimme 3v ennen esikoisen syntymää, seurustelua yhteensä oli takana 5v.

Ennen minun tapaamistani mies eli varsin railakasta bile- ja matkusteluelämää, harrasti paljon, oli hyvin sosiaalinen ja paljolti sama tahti jatkui vielä yhteiselomme alussakin. Nyt alkaa olla palaamassa taas samoille raiteille. Pinna on tosi kireällä hänellä vilkkaiden lastemme kanssa ja välttelee kotona oloa. Tämä tarkoittaa minulle isoa taakkaa, kun yksin olen vastuussa lapsista enimmäkseen. Myös rahankäyttö miehellä on ihan holtitonta, käyttää itseensä surutta paljon ja minä joudun laskemaan joka sentin ja ostamaan aina halvinta ruoassa jne, jotta rahat riittäisivät. Itse en ole kampaajalla käynyt yli vuoteen, mies käy säännöllisesti jne. Itse en harrasta mitään maksullista jotta rahat riittäisivät. Tämä on nykyään ikuinen kinan kohde, mies on myöntänyt että ei jaksaisi enää perhe-elämää ja jälkiviisaana ei tekisi enää yhtään lasta jos saisi uudestaan valita, minun kanssa kuulemma olisi jos uudestaan saisi valita, mutta lapsia tulisi 0.

Olen yrittänyt selittää että helppoa ei ole mullakaan, mutta että kun ne lapset tässä nyt ovat niin heidät on myös hoidettava, annettava rakkautta jne. Mies sanoo että jaksaa sen jos saa suurimman osan ajastaan viettää muulla tavalla.

Parisuhdeterapiaan (sellaiseen johon meillä varaa) on pitkä jono, tässä sinne jonotetaan, voi mennä yli vuosikin.

Lapset kasvaa nopeasti. Nyt pidät ihan oikeasti ehkäisystä huolta, etkä ala haaveilla "pikkunelosesta" heti kun vähän helpottaa. Yritä saada mies vähän innostumaan perheen kanssa yhdessä menemisestä ja tekemisestä, koska se on tosi kivaa, kunhan lapset siihen tottuvat ja oppivat toimimaan oikein ja järkevästi.

Teillä on nyt pienet lapset, mutta jo 2-3 v tekee asiaan suuuuren muutoksen. Yritä saada miehesikin tajuamaan tuo asia.

että kyse on vain jostain ohimenevästä kaudesta. Menetetty vapaus risoo tmv. Yrittäkää keskustella ja miettiä asiaa niin, että lapset ovat vain hetken pieniä. Ja hankkikaa välillä hoitaja ja lähtekää molemmat tuulettumaan! Minusta on aika julmaa ajatella että joku oikeasti toivoisi että omia lapsia ei olisi koskaan tullutkaan. MIltäköhän se pienistä tuntuisi jos tietäisivät.. Ja ihan takuulla jokaista vanhempaa välillä väsyttää, harmittaa ja ottaa päähän. Elämä on valintoja, pitäisi myös ymmärtää kantaa vastuu näistä valinnoistaan.

joka myös valitsisi lapsettomuuden jos nyt olisi tilanteessa, että lapsia vielä olisi.



Meillä kaksi alle kouluikäistä lasta.

neuvo miestäsi keskustelemaan asiasta muiden miesten (eri ikäisten, eri elämänvaiheessa olevien) kanssa. Myös oma lääkäri voi olla avuksi. Listatkaa tunteenne paperille ja antakaa toistenne luettavaksi. Listatkaa myös asiat, jotka lapsissa tuovat iloa. Myös huolenaiheet on hyvä kirjata

noita jossitteluja tulee aina joskus. Mutta tärkeintä on kantaa 100% vastuunsa ja elää tilanteen mukaan, sitä on kait se aikuisuus.



Ei ole häpeä myöntää tuollaisia tunnetiloja, mutta voi voi kun paska on jo housussa.

kuten täällä heti tietysti oletetaan.



Todella monella miehellä ei ole lainkaan paikkaa tai sijaa perheessä, kun nainen toteuttaa aktiivisesti me&i-marimekko -äitiyttään. Ole siinä sitten kotonasi, kun roolisi on vain olla äidin pikku apuri.



Parisuhteesta ei ole enää tietoakaan, etkä ole täysivaltainen jäsen omassa yhteisössäsi.



Miksi kukaan ihminen haluaisi olla sellaisessa tilanteessa?

Kaikki syyt kelpaavat. Viinanhimo on tuon takana.

kuten täällä heti tietysti oletetaan.

Todella monella miehellä ei ole lainkaan paikkaa tai sijaa perheessä, kun nainen toteuttaa aktiivisesti me&i-marimekko -äitiyttään. Ole siinä sitten kotonasi, kun roolisi on vain olla äidin pikku apuri.

Parisuhteesta ei ole enää tietoakaan, etkä ole täysivaltainen jäsen omassa yhteisössäsi.

Miksi kukaan ihminen haluaisi olla sellaisessa tilanteessa?

Voi herranjestas, eikö mies voi olla MIES tälläisessä tilanteessa ja vaatia/ottaa paikkansa perheessä, sen aktiivisena jäsenenä? Tekosyitä tuollaiset, sanon minä.

eivät vaan sano sitä ääneen. Siis että VAIKKA lapset ovat rakkaita, haikaillaan sitä aikaa, kun vielä sai mennä ja tulla miten mieli kulloinkin tekee.



Teillä on lapset hurjan pieniä vielä. Tilanne on raskas, jos ei ole kunnolla sitoutunut lapsiin ja mieli haikailee "Oikean Tekemisen" perään.



Tuolla "Oikealla Tekemisellä" tarkoitan sitä, että osa naisistaKIN ajattelee ainakin alitajuisesti, että lastenhoito on arkista puuhastelua, ei arvostettavaa. Siitä ei saa mitaleja, ei palkkaa, ei yhteiskunnallista arvostusta. Vaipanvaihto ei ole dynaamisen uraohjuksen hommaa...



Jos siis motivaatio on vähäinen, ja vaimo vastaa arjesta pääosin, se satunnainen joutuminen lastenhoitoon on nimenomaan JOUTUMISTA, ei vapaaehtoista osallistumista yhteiseen projektiin.



Miehesi on ajautunut (pitkälti omaa syytään kaiketi, paha sanoa kun luen vain sinun versiosi tarinasta) statistiksi omassa perheessään. Te - sinä ja lapset - elätte omaa elämäänne, jossa hän vierailee ajoittain ja tuntee varmasti olonsa kömpelöksi ja vieraaksi. Ehkä on niinkin, ettei hän ole HALUNNUT aktiivisesti ottaa omaa asemaansa, mutta voi olla, että sinäkin ap olet ollut aika kontrolloiva.



Joka tapauksessa hän silloin "pakenee" sinne, missä voi päteä eli omiin harrastuksiinsa ja kaveriporukoihinsa.



Joku jo tässä hyvin sanoikin, että lapset kasvavat ja voi olla, että muutaman vuoden päästä heidän kanssaan voi jo mennä yhdessä, perheenäkin. Tai mies osaa ottaa "coachin" roolin ja harrastaa yhdessä lasten kanssa. Mitään takuuta tästä ei ikävä kyllä ole, vaan voi olla, että vieraantuminen vain pahenee.



Sinä puolestasi yrität ylläpitää kynsin ja hampain "kivaa ilmapiiriä" kotona, ja kyöräät melskaavia ja tappelevia lapsia pois isän luota, ettei miehen pinna katkea...eikö vaan? Mitäpä, jos antaisit miehen tuskastua rauhassa. Ei häntä nyt tahallaan tarvitse ärsyttää, mutta SINÄ ET OLE VASTUUSSA AIKUISEN IHMISEN MIELENLIIKKEISTÄ. Voi olla, että lähtee ovet paukkuen baariin, mutta tuota siedättämistä voit harrastaa niinkin, että lähdet itse sovittuina iltoina pois kotoa, eli miehen on pakko vaan sinnitellä.



Sinuna aivan ensimmäiseksi vaatisin raha-asioiden uudelleenorganisointia. Se on perusasia. Miehen ei toki tarvitse luovuttaa palkkaansa kokonaan sinun hallintaasi, mutta voitte perustaa vaikkapa yhteistilin, josta voit maksaa ruokia ja perusmenoja. Esim. meillä (ilman, että olisi vastaavaa raha-ongelmaa) on S-tili, jonne mies maksaa kuukausittain rahaa ja jolta maksamme ruuat.



Miehellä ei ole siihen valinnan varaa, hän on elatusvastuussa joka tapauksessa lapsiinsa, jos teille ero tulee.



Usein se muuten menee niin, että pariskunta sinnittelee vauva-ajan ihan talkoo/talvisota-hengessä. Mutta kun tilanne vähän alkaa helpottaa, iskee "neljän seinän syndrooma" eli se kotonaolo ja arki alkaa ahdistaa. Tulee mieleen, että tätäkö se on sitten hamaan hautaan asti? Miehelläsi voi olla tuollainen fiilis ja hiukan 40-kriisiäkin.



Voisitte yrittää yhdessä miettiä sitä, mikä tekisi elämästä hyvän ja merkityksellisen. Lastenhoidosta riippumatta siis. Mitä hän kaipaa ollakseen tyytyväinen? Voisiko sitä samaa tarvetta tyydyttää tavalla, joka istuu perhe-elämäänne? Jos hän kaipaa menevyyttä ja jännitystä, mutta ei voi sitä pienten lasten isänä hommata, voisiko sitä menevyyttä järjestää muulla tavoin, perheenä tai vaikkapa uuden työpaikan avulla? Muuttamalla? Ottamalla jonkin perhettä hyödyttävän projektin (ei liene ihan pelkästään epäitsekästä perheestä huolehtimista se, että monet perheenpäät rakentavat omakotitalon lasten ollessa pieniä ;-))



Tsemppiä, et ole tilanteessasi yksin.

parisuhteessa, ja tämä asetelma rakentuu hoitovapaa-jakson aikana. Äiti kaappaa vanhemmuuden ja kodin omaksi alueekseen.

Kaikilla ei käy näin, mutta hyvin, hyvin monilla käy.

HEh

kuten täällä heti tietysti oletetaan.

Todella monella miehellä ei ole lainkaan paikkaa tai sijaa perheessä, kun nainen toteuttaa aktiivisesti me&i-marimekko -äitiyttään. Ole siinä sitten kotonasi, kun roolisi on vain olla äidin pikku apuri.

Parisuhteesta ei ole enää tietoakaan, etkä ole täysivaltainen jäsen omassa yhteisössäsi.

Miksi kukaan ihminen haluaisi olla sellaisessa tilanteessa?

Voi herranjestas, eikö mies voi olla MIES tälläisessä tilanteessa ja vaatia/ottaa paikkansa perheessä, sen aktiivisena jäsenenä? Tekosyitä tuollaiset, sanon minä.

Kuulostaa aivan mun tilanteelta joku aika sitten. Sillä erolla, että vain kaksi lasta, mutta nekin pienellä ikäerolla.



Mutta hyvää tässä on se, että miehesi on kuitenkin kertonut sulle kyllästymisestään. Mun mieheni ei puhunut mitään. Kertoi vain yksi kaunis päivä, että haluaa eron eikä mitään ole tehtävissä.



Seurakunnilla on perheasiain neuvottelukeskuksia, joissa annetaan yksilö- ja pariterapiaa. Ne ovat ilmaisia ja niihin pääsee muutamassa kuukaudessa, uskoisin. Siellä ei puhuta mitään uskonasioita.



Miehelläsi on varmaan joku ikäkriisi tai uupumus. Yrittäkää puhua ja ennen kaikkea löytää kahdenkeskistä aikaa, se on erittäin tärkeää.



Kaikkea hyvää teille!

eikä aina kaataa kaikkea naisten niskaan "Mutku naiset sitä, mutku naiset tätä" Joopa joo...

nimenomaan siitä, että miehet pyrkivät MIEHIKSI, joita peräänkuulutat, ja perhe-elämästä tulee vauva-lehtiäitiyden ja MIEHEYDEN välinen taistelukenttä.

Ja sitten erotaan.

kuten täällä heti tietysti oletetaan.

Todella monella miehellä ei ole lainkaan paikkaa tai sijaa perheessä, kun nainen toteuttaa aktiivisesti me&i-marimekko -äitiyttään. Ole siinä sitten kotonasi, kun roolisi on vain olla äidin pikku apuri.

Parisuhteesta ei ole enää tietoakaan, etkä ole täysivaltainen jäsen omassa yhteisössäsi.

Miksi kukaan ihminen haluaisi olla sellaisessa tilanteessa?

HEh Voi herranjestas, eikö mies voi olla MIES tälläisessä tilanteessa ja vaatia/ottaa paikkansa perheessä, sen aktiivisena jäsenenä? Tekosyitä tuollaiset, sanon minä.

Annoin päsmärille potkut, ja hoidan lapsia yksin, ja saan olla mies. Lisäksi saan panna vaihtuvia naisia silloin kuin huvittaa, eikä tarvitse siitäkään pitää tiliä kenellekään.

Itse asiassa tunnen oloni nykyisin hyvin Urokseksi.

Miehet voisivat kantaa sen vastuunsa eikä aina kaataa kaikkea naisten niskaan "Mutku naiset sitä, mutku naiset tätä" Joopa joo...

AP:n miehen lailla käyttäytyvistä miehistä.

mielenkiinnosta kysyn, minkälainen isäsuhde ap miehellä on omaan isäänsä?



Onko ap:n miehen oma lähtenyt lätkimään kun mies ollut pieni? Onko hänen isänsä osallistunut perhe-elämään?

Annoin päsmärille potkut, ja hoidan lapsia yksin, ja saan olla mies. Lisäksi saan panna vaihtuvia naisia silloin kuin huvittaa, eikä tarvitse siitäkään pitää tiliä kenellekään.

Itse asiassa tunnen oloni nykyisin hyvin Urokseksi.

Miehet voisivat kantaa sen vastuunsa eikä aina kaataa kaikkea naisten niskaan "Mutku naiset sitä, mutku naiset tätä" Joopa joo...

Voi lapsipoloiset..

tunnen useita miehiä, joilla juuri samat tavat. Paljon yöelämässä, harrastamassa, kaikenmaailman pidemmillä ja lyhemmillä reissuilla kavereidensa kanssa. Työkuviot myös vievät aikaa.



Edes lomilla heitä ei näy vaimojensa seurassa. Missä siis olisi mahdollisuus perheenä tehdä jotain kivaa esim. hiihtokeskuksissa lomien aikaan syödä ulkona jne.



Ja moni näistä on löytänyt uuden kumppanin ja sinnekin taas uusia vauvoja tekevät.



Kannattaa miettiä kuinka pitkään hänen piikanaan olet vai odotatko, että hän jättää sinut?