Onko teillä ollut toinen lapsi samanlainen kuin esikoinen? Luonne, temperamentti, "ongelmat"?

kaikki neljä tyttöä. Luonnetta ja ulkonäköä myöten.

Esikoinen oli vaativa. Koliikki kesti 6kk, oli muutenkin todella kärttyinen ja jotenkin perustyytymätön koko ajan, reagoi aina ja kaikkeen kitinällä ja karjumisella. Helpointa hänen kanssaan oli, kun päivärytmi koostui suurin piirtein minuutin tarkasta aikataulusta, ja joka ainoa päivä oli samanlainen kuin edellinen. Kaikki matkat, yllättävät menot, vieraat paikat, vieraat ihmiset, vähänkin myöhäisemmäksi mennyt päiväunille tai yöunille nukuttaminen, jos tarjosi ruokaa liian aikaisin tai liian myöhään, vähän liian viileä ilma (vaikkapa kaupassa käydessä) tai yhtään liian lämmin ilma (saunassa tai tällaisina helteisinä kesäpäivinä), kaikki aiheutti raivonpuuskia, eikä mitään pieniä, vaan oikeasti tunnista kolmeen tuntia kestäviä kohtauksia. Tyttö oli ja on edelleen sellainen tapaus, joka kiihtyy nollasta sataan alle sadasosasekunnin.



Hän lähti myös hyvin aikaisin liikkeelle, nousi seisomaan 5-kuisena, lähti kävelemään 8-kuisena, kiipesi joka paikkaan sujuvasti ja juoksi jatkuvasti 10-kuisesta alkaen. 10-kuisena siirsimme hänet pois pinnasängystä kiipeilyn ja putoamisvaaran vuoksi, samaan aikaan ja samasta syystä luovuimme syöttötuolista. Häntä sai vahtia ihan koko ajan, koska oli sekunnissa kiipeämässä jonnekin jos vain käänsikin selkänsä hetkeksi.



Syömisten kanssa oli ongelmia, imetys ei onnistunut koska alusta alkaen rinnalla oli yhtä raivoamista, mutta toisaalta oli työn ja tuskan takana löytää hänelle sopiva korvike. Kaikki mahdollinen tuntui aiheuttavan vatsanväänteitä, joko kovaa kakkaa tai ripulia. Cuplaton ja disflatyl pahensivat oloa, kaikista mahdollisista d-vitamiinilisistä löytyi vain yksi joka sopi jotenkuten, ja sekin vasta sitten, kun 4-kuisesta ylöspäin saatoimme antaa d-tipan lisäksi purkillisen luumusosetta vatsaa löysäämään. Silloin myynnissä olleista maitohappobakteerivalmisteista (tippana myytävistä) kaikki aiheuttivat ripulia ja lisää vatsanväänteitä. Lopulta minä löysin itseni yömyöhällä murskaamasta lusikalla gefilus-tabletteja ja sekoittamasta sitä korvikkeeseen, jotta sain aikaan maidon, jota tytölle pystyi syöttämään ilman monen viikon vatsanväänteitä ja kovan kakan ja ripulin vuorottelua.



Yöunia häiritsi 6-kuiseksi asti koliikki (yöunia ei siis edes ollut), siitä eteenpäin milloin mikäkin. Hampaiden tulo, ja jos erehtyi antamaan pienenkin tipan lehmänmaitopohjaista korviketta, tytön vatsa ja suolisto vetäytyivät aivan kivikoviksi ja kakkaa piti kaivella kuumemittarilla, ja yöunet jäivät taas unholaan vähintään viikoksi. Esikoisen vanhempina olimme vieläpä niin tampioita, että kun neuvolasta kehotettiin säännöllisin väliajoin kokeilemaan, josko tavallinen maito kävisi, niin mehän sitten kerran kuussa sitä kokeilimme. Hänellä ei kuitenkaan koskaan todettu esim. maitoallergiaa, koska vatsan kovettuminen ei kuulemma ole allergian oire, ja koska mitään iho-oireita ei ollut, allergiaa ei voinut olla. 1-vuotiaana alkoivat yölliset kauhukohtaukset, ja niitä oli joka yö 2,5-vuotiaaksi asti. Tyttö on aina ollut vaikea rauhoitella, vaatii siis paljon aikaa rauhoittuakseen sekä paljon apua siihen niin yöllä kuin päivällä. No, sitten 2-v alkoi uhmaikä, 3-v "minä ite"- ja "mä osaan" -ikä,4-v "ei" -ikä, ja nyt viimeisimpänä vähän vaille 5-v "minä määrään"- ja "mä tiiän paremmin ku sä" -ikä.



Edelleen on temperamentiltaan vaativa ja haastava pakkaus, mutta ajan kanssa on opittu tulemaan toimeen ja "käsittelemään" tyttö. Toisaalta tyttö on opettanut minuakin, koska minultahan tuo temperamentti on peritty. Isänsä on luonteeltaan kuin pakastimeen laitettu viilipytty. Yöunista pitää vielä sanoa, että tähän "mä tiiän paremmin kuin sä" -ikään kuuluu sivujuonteena myös sellainen "mä olen jo tosi iso" -ikä, ja sen myötä meille on palannut yörauha. Tyttö on siis alkanut nukkumaan yönsä, ja itse on sanonut, että "kyllä mä joskus herään, mut sitten mä vaan alan uudestaan nukkumaan, koska mä oon jo niin iso että osaan mä itekin".



No mutta, se kuopus sitten. Hänestä en pysty tietysti ihan yhtä paljon vielä kertomaan kuin esikoisesta, kuopus kun on vasta 1v3kk, mutta on omanlaisensa ja erilainen kuin esikoinen. On tämä poikakin öisin herätellyt ja vähän valvottanutkin, mutta paljon harvemmin ja paljon vähemmän kuin siskonsa. Kun esikoisen kanssa saimme nukkua suurin piirtein tarpeeksi noin yhtenä yönä kuukaudessa, kuopus puolestaan on valvottanut tuntia pidempiä aikoja yöaikaan korkeintaan kerran kuussa. Poika on myös ollut perustyytyväisempi kuin esikoinen, ei reagoi yhtä herkästi itkien/raivoten, päinvastoin jää ihmettelemään vain hetkeksi ja taikoo sitten ihastuttavan hymyn huulilleen. Hän on sopeutuvaisempi, ja liikunnalliselta kehitykseltään hitaampi, joskin noudattaa ihan keskivertolapsen kehitystä. Hän nousi seisomaan 9-kuisena, lähti samaan aikaan konttaamaan, 10-kuisena käveli tuen kanssa, ja ihan vähän vajaa 1-vuotiaana vasta lähti kävelemään. Hän on syönyt aina kaikkea mitä on ollut tarjolla, imetys sujui alusta asti (itseasiassa ongelmaksi tulee varmaan muodostumaan imetyksen lopetus, toistaiseksi imetän edelleen), eikä hänelle edes tarjottu lehmänmaitoa ennen kuin 1v1kk iässä, koska ei ole ollut mitään tarvetta. Vasta ihan hiljattain hänellä on alkanut ilmetä kiukunpuuskia vaikkapa silloin, kun kielletään tekemästä jotakin (siis nostetaan pois jostakin tosi kiinnostavasta paikasta), mutta pojan huomio on tosi helppo kääntää johonkin muualle, ja hän unohtaa kiukkunsa siihen. Ei tarvitse välttämättä kuin irvistää tai pussata otsalle häntä. Tämmöiset kikat eivät ikinä toimineet esikoisen kanssa, eivätkä toimi vieläkään.



Tuleva uhmaikä voi tietysti tuoda, ja varmaan tuokin, tästäkin pojasta ihan uusia piirteitä esille, mutta näin vauva-ajan perusteella samoista vanhemmista syntyvät lapset voivat olla erilaisia (varsinkin, jos vanhemmat ovat luonteeltaan näin erilaisia kuin minä ja minun mieheni). Kannattaa varmasti kuitenkin varautua siihen, että vauva-aika olisi samanlainen - tiedän monta tapausta, jossa niin on ollut, ja on kuitenkin helpompaa yllättyä iloisesti ja sopeutua siihen, että vaativaksi odotettu vauva onkin helppo, kuin sopeutua siihen, että helpoksi kuviteltu vauva onkin vaativa.

kummatkin vauvana aika helppoja, ei koliikkia, allergioita tms.

Mutta ne luonteet...esikoinen nukkui pieniä pätkiä,

sellainen sylitakiainen, vanhempana usein huonolla tuulella, pikkutarkka itseään ja muita kohtaan,

vähän vaikea luonteeltaan, oman tien kulkija.

Kuopus nukkui pitkiä pätkiä, aina hyväntuulinen, sellainen ilopilleri, aina siellä missä tapahtuu, ei todellakaan nyhrää omassa huoneessaan niinkuin vanhempi. Huoleton tapaus, ei ota turhia murheita.

Niin erilaisia, mutta kuitenkin niin rakkaita molemmat:)

Olen ajatellut, että onneksi tuli tuo toinen lapsi, muuten olisin voinut ajatella että mikä meni vikaan ensimmäisen kohdalla:)