Marie-Antoinette elokuva eilen
Kommentit (29)
Ei juma, mikä yleissivistys. Tapettiinko lapsetkin, siis Ranskan kuningas? Juu, ei tapettu.
Tätä tää on, kun joidenkin historian tietämys on leffojen varassa.
väittänytkään etä Marie-Antoinette olisi ainoa syy vallankumouksen tapahtumiin mutta jos _hänestä_ tehdään elokuva niin silloin olisi kai voinut kertoa siitä mikä vaikutus hänellä siihen oli?
se pointti ollut mestaaminen vaan se, että elokuvasta oli jätetty todella paljon tapahtumia pois Marie-Antoinetten elämän varrelta! Hänen elämäänsä mahtui vaikka mitä skandaaleja ja taustoja jotka olisivat valottaneet sitä miksi kansa teki vallankumouksen. Leffa oli todella kevyesti oikaissut kaikki taustatapahtumat.
olisi jotenkin "johtunut" mistään mitä joku yksittäinen ihminen teki tai jätti tekemättä on myös äärimmäisen naivi. Jossain toisessa tilanteessa samat skandaalit olisivat lähinnä "kuuluneet asiaan" (vert vaikka Medici-hallitsijat vähän aikaisemmin) .
vanhemmilta pois jollekin vallankumoukselliselle kasvatiksi. Kuoli sitten siellä myöhemmin, ei tiedetä tarkkaan asioita tai edes hautapaikkaa. Siihen aikaan toki lapsia kuoli paljon ihan luonnollisesti, mutta tuskin poikaa hyvin kohdeltiin. Tyttö taas lähetettiin MA:n veljelle, Itävallan keisarille kasvatiksi, vanhempien mestauksen jälkeen. Eli muistaakseni aika vanhaksi, avioitui Itävallassa jonkun aatelisen kanssa jne. Tavallaan surullinen elämä, mutta varmaan sai perustarpeet täytettyä ja elihän hän silti hovissa/hovin liepeillä elämänsä.
Mitä siihen leffaan tulee, niin se on jonkinlainen rock-juttu. Ei oikein sytytä minuakaan, joka olen näitä Marie Antoinette juttuja harrastanut enemmänkin. Ehkä mä kaipasin sitä draamaa ja vaikuttavuutta. Tämä leffa ehkä vaikuttaa toisella tavalla ja näkökulma on valittu tälläinen.
vaikutusta vallankumoukseen. Vallankumous syntyy, koska hallinto ja aika eivät enää kohtaa. Lisäksi vallankumousta edeltää yleensä "löystynyt", mutta vanhoillinen hallinto. Vallankumous harvemmin syntyy, kun on hirmuhallinto vaan sitten, kun on se lempeä diktaattori. Näin oli mm. Ranskassa ja Venäjällä. Kummassakin ulkomaalaissyntyisestä puolisosta (Venäjällä "se saksatar" ja Ranskassa "se itävallatar") tehtiin suunnilleen paholaisesta seuraava verenimijä. Todellisuudessa kyse oli tavallisista ulkomaalaisyntyisistä puolisoista, jotka eivät olleet sen kummallisempia kuin edeltäjänsäkään. Kummassakin tapauksessa taustalla oli myös sota eli Venäjällä käytiin sotaa Saksan kanssa niihin aikoihin (ja se saksatarhan tietysti vakoilee ja on syyllinen tappioihin) ja Ranska taas soti Itävallan kanssa. Nämä väitteet ovat vain propagandaa ja progandassa pystyttiin näistä naisista vääntämään jopa irstailevia porttoja. Ranskassa keksittiin jopa levittää huhua siitä, että MA hyväksikäyttää poikaansa eli on syyllistynyt insestiin. Niin, vallankumous on julmaa. Joka tavalla.
jos ta syystä valtiot olivat useammin sodassa kuin rauhassa ja samasta syystä myös ne valtakuntien väliset avioliitot olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Unohdin taas että täällä jokainen viesti luetaan (ja ymmärretään) kirjaimellisesti...
Juu, tiedän kyllä että syytökset olivat tekaistuja ja M-A oli syntipukki, olen kyllä perehtynyt aiheeseen. En nyt vain ilmeisesti osaa tuoda asiaa esille niin että sen jokainen ymmärtää.
Väännetään nyt sitten rautalankaa; olisin toivonut että elokuva olisi valottanut näitä propagandistisiakin taustoja jotka johtivat M-A:n teloittamiseen vallankumouksen aikana.
Ja edelleen, M-A:n elämän ajaltakin jäi paljon asioita kertomatta kun keskityttiin vain tähän kullin perässä juoksemiseen. Mutta se lienee ollut elokuvan keveä näkökanta kuten joku sanoikin.
vaikutusta vallankumoukseen. Vallankumous syntyy, koska hallinto ja aika eivät enää kohtaa. Lisäksi vallankumousta edeltää yleensä "löystynyt", mutta vanhoillinen hallinto. Vallankumous harvemmin syntyy, kun on hirmuhallinto vaan sitten, kun on se lempeä diktaattori. Näin oli mm. Ranskassa ja Venäjällä. Kummassakin ulkomaalaissyntyisestä puolisosta (Venäjällä "se saksatar" ja Ranskassa "se itävallatar") tehtiin suunnilleen paholaisesta seuraava verenimijä. Todellisuudessa kyse oli tavallisista ulkomaalaisyntyisistä puolisoista, jotka eivät olleet sen kummallisempia kuin edeltäjänsäkään. Kummassakin tapauksessa taustalla oli myös sota eli Venäjällä käytiin sotaa Saksan kanssa niihin aikoihin (ja se saksatarhan tietysti vakoilee ja on syyllinen tappioihin) ja Ranska taas soti Itävallan kanssa. Nämä väitteet ovat vain propagandaa ja progandassa pystyttiin näistä naisista vääntämään jopa irstailevia porttoja. Ranskassa keksittiin jopa levittää huhua siitä, että MA hyväksikäyttää poikaansa eli on syyllistynyt insestiin. Niin, vallankumous on julmaa. Joka tavalla.
ja se oli aivan hirveä! Näin painajaisia seuraavan yön. Elokuva oli ihana, se kuvasi Marie-Antoinetten elämän kulta-ajan, ja mielestäni oli hyvä juuri siksi että politiikkaa ei juuri käsitelty.
(wikipediasta)
Kuningatar luovutti Louisin joka raahattiin itkien ja kiljuen pois, rukoillen äitiään pelastamaan hänet. Tämä tehtiin jottei hänestä koskaan voisi tulla kuningasta. Hänet eristettiin kaikista perheenjäsenistään ja alettiin "uudelleenkouluttaa" tasavaltalaismieliseksi Antoine Simonin toimiessa hänen käännyttäjänään. Tähän koulutukseen kuului väkivaltaa ja henkistä painostusta, kiduttamista ja hakkaamista. Hänelle juotettiin usein alkoholia, sekä pakotettiin opettelemaan "La Marseillaise", kiroamaan vanhempansa sekä uskomaan ettei hänen äitinsä välittänyt hänen kohtalostaan. Ludwigia uhkailtiin usein giljotiinilla, jonka seurauksena hän pyörtyili. Antoine Simonin erottamisen jälkeen Louis eristettiin kuudeksi kuukaudeksi salaiseen kammioon ilman ihmiskontakteja. Ludvig kuoli kertomusten mukaan tuberkuloosiin ollessaan kymmenvuotias. Vankilassa ruumiille tehtiin ruumiinavaus ja hänen ruumissaan todettiin kasvaimia ja rupia, merkkejä piiskauksesta ja väkivallasta sekä aliravitsemuksesta.
eilisen elokuvan tarkoitus oli näyttää se, että Marie oli oikeastaan vain "tavallinen" nuori kun hänet naitetiin. Siksi siinä oli sitä juhlimista ja "kullin perässä juoksemista" näytettiin.
Elokuvan tarkoitus ei ollut mielestäni näyttää niitä syitä ja skandaaleja mitä tapahtui ja liittyi vallankumoukseen, vaan esitellä sitä naista joka oli näiden skandaalien takana, tietenkin eri tavalla kuin perinteiset henkilökuvat.
Elokuvan lopussa ei todellakaan vaikuta sille että perhe pääsisi pakoon. "jätän hyvästejä". Miten sen voi muutoin käsittää?
Ja jokainen joka historiaa yhtään tietää, tietää pääsivätkö he pakoon vai eivät.