Marie-Antoinette elokuva eilen
Kommentit (29)
Marie Antoinettella oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Marie-Therese eli aika vanhaksi. Toinen tytöistä kuoli vuoden ikäisenä. Pojat kuolivat 8 ja 10-vuoden ikäisinä. Lisäksi Marie-Antoinette synnytti kaksi kuollutta lasta. Muistaakseni siis.
Mä tykkäsin tästä elokuvasta. Olen jostain lukenut, että aivan samoin kuin Lost in Translationissa, joka on myös Coppolan leffa, tässäkin on aiheena vieraantuminen. Lost in Translation ei mua erityisemmin sykähdyttänyt mutta tämä Marie Antoinette on musta hyvä. Kohta jossa on nykytossut on mielestäni ihan huippu (kuvaa mielestäni hyvin myös sitä, että nykyään meistä monella on länsimaissa krääsää kuin entisaoikoina hoveissa!) Elokuva kuvaa mielestäni ensisijaisesti tosiaan sitä, miten nuori tyttö joutuu itselleen vieraaseen ja vihamieliseenkin ympäristöön. Ei ole ihme jos juhlinta kiinnostaa kun puoliso on sellainen kun on, aamulla hovin naiset ryntäilevät ympärillä pukemassa ja ei saa edes lastaan imettää jnejne... Mun mielestä faktoja voi tarkistaa jos ei niitä tiedä ja kyllä musta elokuvan lopusta myös käy ilmi, että huonosti kävi.
kidutettiin kuoliaaksi :(
Että siinä varsinaista oikeudenmukaisuuta... :(
oli todella köykäisen kepeä raapaisu Marie-Antoinetten elämään. Olin pettynyt. Aiheesta olisi saanut paljon irti mutta metsään meni.
ja loppu ei ole suuressa roolissa elokuvassa, ihan tarkoituksellisesti. Elokuvassa keskitytään siihen muuhun elämään. Ko. elokuvasta ei ole tahdottu tehdä samanlaista historiikkia kuten vaikkapa Elisabethin elämästä kertova The Virgin Queen (Anne- Marie Duff pääroolissa). Joka muuten on myös aivan loistava, suosittelen!
ihan tyhjänpäiväinen leffa jossa oli panostettu ainoastaan puvustukseen ja lavasteisiin. Tarina oli ihan onneton.
nyt en kyllä muista tekijää. Mutta missä näytetään koko tarina teloitukseen saakka.
jäi loppu näkemättä, kun tuli fudista :(
että kerrankin muistettiin, että Marie Antoinette oli vain 17v eli teinityttö, ja hovin juonittelujen sijaan näytettiin kaikenlaista tyhmää sekoilua. Miten siinä iässä ymmärtää politiikkaa?
että tässä leffassa ainoa keskeinen asia oli saiko A-M munaa vai ei.
ihan tyhjänpäiväinen leffa jossa oli panostettu ainoastaan puvustukseen ja lavasteisiin. Tarina oli ihan onneton.
oli hieno, mutta juoni ja dialogi köykäinen.
Loppui niin että kansa kävi kapinaan. Muut prinssit ja prinsessat lähetettiin turvaan kuningaspari lapsineen päätti jäädä. Lopulta kansanjoukot saapuivat linnan ulkopuolelle, mellakoivat siellä ja lopulta veivät kuninkaalliset mukanaan. Ei näytetty mitä heille kävi, vaan elokuva loppui siihen kun kuningaspari istui vaunuissa vankina matkalla pois linnasta
jäi loppu näkemättä, kun tuli fudista :(
Mitään mestauksia tai vangitsemisia ei siis näytetty. Väärä mielikuva jäisi Marie Antoinettin kohtalosta, jollei tuntisi Ranskan historiaa.
Väärä mielikuva jäisi Marie Antoinettin kohtalosta, jollei tuntisi Ranskan historiaa.
tapettiinko ne lapsetkin?
eikä annettu ymmärtää että perhe pääsi pakoon. Heidäthän otettiin kiinni ja olivat selvästi vankina vaunussa
eikä annettu ymmärtää että perhe pääsi pakoon. Heidäthän otettiin kiinni ja olivat selvästi vankina vaunussa
mutta saatiin kiinni ja vangittiin. tästä meni vielä aikaa oikeudenkäynteihin, joiden seurauksena Ludwig teloitettiin. Jonka jälkeen vasta noustiin kuningatarta vastaan ja hänetkin teloitettiin. M-A oli kuolleessaan jotain 38.
Päiden kierivän veressä giljotiinin rappusia alas vai? Lapset katsomassa äidin teloitusta?
Mä en katsonut koko elokuvaa juuri siksi, että jo pelkkä ajatus todellisuudesta on niin vastenmielinen, enkä tosiaan kykene ymmärtämään ihmistä, joka HALUAISI NÄHDÄ sen!
Ei juma, mikä yleissivistys. Tapettiinko lapsetkin, siis Ranskan kuningas? Juu, ei tapettu.
Tätä tää on, kun joidenkin historian tietämys on leffojen varassa.
maailman julmuuksia, jos hajoilee jo jonkun (lähes) fiktiivisen leffan teloitusta, joka liittyi 1700-luvun tapahtumiin. Silloin nyt päiden katkominen oli arkipäivää ja suurta kansanhuvia. Marie Antoinettekin tietojen mukaan meni arvokkaalla asenteella pyövelin eteen.
se pointti ollut mestaaminen vaan se, että elokuvasta oli jätetty todella paljon tapahtumia pois Marie-Antoinetten elämän varrelta! Hänen elämäänsä mahtui vaikka mitä skandaaleja ja taustoja jotka olisivat valottaneet sitä miksi kansa teki vallankumouksen. Leffa oli todella kevyesti oikaissut kaikki taustatapahtumat.
Päiden kierivän veressä giljotiinin rappusia alas vai? Lapset katsomassa äidin teloitusta? Mä en katsonut koko elokuvaa juuri siksi, että jo pelkkä ajatus todellisuudesta on niin vastenmielinen, enkä tosiaan kykene ymmärtämään ihmistä, joka HALUAISI NÄHDÄ sen!
mutta olen myös sitä mieltä että onhan tästä aiheesta nyt tehty leffoja joissa surkea loppu on iso pointti. Ei kai se tarkoita että kaikkien elokuvien täytyy olla samanlaisia? On vain yksi tapa tehdä ns. hyvä elokuva, ja kaikki normista poikkeavuus on pahasta?