Meillä oltiin niin köyhiä 70-luvun alussa että käytin 10v

Olet hävennyt omaa perheesi köyhyyttä koko lapsuuden. Aikuisena olet omistanut elämäsi rahan haalimiseen ja korjannut itsetuntoasi näyttämällä muille. Nyt sinulla on hieno asunto ja kaikki laitettu viimeisen päälle. Hukutat lapsesi tavaroihin, jotta heidän ei tarvitse kokea samaa. Saat suunnatonta mielihyvää, jos joku osoittaa kateutta. Menikö oikein?

golffia.

oli iäkkäiden vanhempiensa ainut lapsi, en tiedä oliko ne köyhiä, mutta asuivat kaksiossa. Lapsella oli sänky vanhempien makuuhuoneessa eikä mitään leluja ollut näkyvissä. Huonekalut oli vanhoja, sängynpeite harmaanvalkoista langasta kudottua pitsikuviota, seinillä vanhojen sukupolvien kuvia. Ihan kuin olis ollut mummolassa. Heillä ei ollut edes telkkaria.

Ja ei se nyt ihan noin mene kuin tuolla joku ehdotteli. Toki taloudellinen turvallisuus on tärkeää ja on tärkeää, että ei tarvitse ihan kaikkea laskeskella.



Olen tarkka rahankäyttäjä ja siksi myös omaisuutta on karttunut jonkun verran. Meillä ei ollut kotona autoa, mutta meillä niitä on kaksi. Molemmat mainioita kulkupelejä ja ennen kaikkea turvallisia ja tarkoitukseensa sopivia.



Lapset saavat leluja sopivasti. Itse asiassa monet kalliimmat lelut heidän pitää jollain tapaa ansaita, esim. pärjäämällä koulussa hyvin. Joutuvat myös itse säästämään leluihin.



Kierrätän vaatteita isommilta pienemmille. Lapset ovat kyllä hyvin & kauniisti puettuja, mutta eivät läheskään aina mihinkään merkkivaatteisiin.



Kyllä köyhä koti voi olla myös siunaus. Minulle se ehkä oli jossain mielessä, mutta tosiasia on, että etenkin äiti laittoi vähät rahansa asioihin jotka eivät tukeneet perheen menestymistä ja hyvääoloa. Olen jälkeen päin tajunnut, että äiti oli kyllä aika iso syy siihen, että minua kiusattiin mm. yhden kulahtaneen vaatekertani vuoksi, jota jouduin käyttämään kuukaudesta toiseen.

joskus ihmiset tekevät vastaavia asioita ideologiansa tms. pohjalta. Ja 70-luvulla ei vielä eletty lapsille, kuten usein nykyään. esim. jonkun ketjussa kuvailemat iäkkäämmät vanhemmat eivät varmaan edes tajunneet, että tilanteessa olisi jotain outoa.



Itse olin 70-luvulla perhepäivähoidossa kolmihenkisessä perheessä, joka asui yksiössä: alkovissa parvi, jossa vanhemmat nukkuivat ja sen alla pojan oma paikka ja päivisin hoitolapsien leikkipaikka. hoitolapsia oli 3. ei varmaan nykyään edes saisi pitää hoitolapsia noin pienessä tilassa, mutta silloin sai.



Nyt tuttavaperheessa 3 lasta, jotka nukkuvat kerrossängyssä, pienin lapsista sängyn alta vedettävässä laatikossa (vrt. "Pikkuveli nukkui lelukaatikossa joka vedettiin kammarin sängyn alta.") eikä kyse ole köyhyydestä vaan käytännöllisyydestä (tai onhan kyse köyhyydestä, jos 5 henkisellä perheellä ei ole varaa 6h +k helsingissä, vai kuinka?).

johtuiko köyhyydestä, nuukuudesta vai persoudesta... Ja tämä tapahtui 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa.



Asuttiin kerrostalossa, ja talon toisen pään kaverin isä kävi pilkillä. Toi meidän kissalle kassillisen pieniä ahvenia, mutta äitipä perkasi ja paistoi ne ja itse syötiin. Minua hävetti! En tietenkään kertonut kaverille - olisikohan jo aika tehdä tunnustus...?

Mutta nytpä olenkin köyhä.

Mutta nytpä olenkin köyhä.

vanhemman veljen vanhoja kalsareita ja kenkiä.Pikkuveli nukkui lelukaatikossa joka vedettiin kammarin sängyn alta.