Lue keskustelun säännöt.
Kuinka toimia vastasynnyttäneen ystävän kanssa, kun epäilee jonkun olevan pielessä?
06.07.2010 |
Ystävälläni on kahden kuukauden ikäinen vauva, ensimmäisensä. Raskausaikana soiteltiin päivittäin, olin hänelle "neuvolantätinä" hänen omien sanojensa mukaan. Jopa synnytykseen pyysi mukaan, jos oma mies ei olisi työesteiden takia päässyt.
Vauva syntyi hankalasti. Ystäväni mies on hyvin persoonallinen tyyppi, ei millään tavalla ns. hänen tyyppiään, vaan yli 20 vuotta vanhempi (emmekä mekään ihan nuoria ole...). Olen kuitenkin ollut onnellinen, että ystäväni on löytänyt itselleen miehen (eikä kukaan miestään ystävilleen valitsekaan, vaan itselleen tietysti). Heillä on ollut omat ongelmansa - kyllä, kelläpä meillä ei niitä olisi...
Syynä huoleeni on, että ystäväni ei pidä minuun oikeastaan mitään yhteyttä. Kun soitan, hän ei yleensä vastaa (tiedän kyllä, kuinka varsinkin esikoinen vie aikaa ja huomiota, enkä nyt niistä olekaan mustasukkainen). Kun puhun hänen kanssaan, lähes joka kerta mies kommentoi jotakin, ja ystäväni joutuu lopettamaan puhelun.
Oudointa on kuitenkin se, että puhelinkeskustelun aikana hän ei puhu juuri mitään. Hän ei hehkuta vauvaa, ei kerro sen jokaisesta käänteestä tai kakkavaipasta, hän vain on...hiljaa, ja minä ylläpidän keskustelua. Olen kysynyt, onko kaikki hyvin, voisinko jotenkin auttaa tms., mutta kaikki on kuulemma hyvin. Minun joka soluni kuitenkin huutaa, ettei näin ole! Kolme sovittua tapaamista hän on perunut ja siirtänyt ja taas perunut, eikä se ole hänen tyylistäään... Vauvaa kävimme katsomassa sairaalassa, mutta siihen se sitten jäi.
En tiedä, kuinka toimia, auttakaa :( ! En halua tuppautua, haluan uskoa, että ystäväni elää jonkinlaista pesiytymisaikaa, mutta kaikki hälytyskellot kilkuttavat. Mitä tekisit asemassani?
Kommentit (10)
Lopettaisin vainoamisen!
Oletko varma, ettet kuitenkin tunkeilisi?
Toivottavasti kumpikaan näistä ei kuulu edes tuttavieni tuttaviin.
Miksi aito välittäminen lasketaan vainoamiseksi ja tunkeiluksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olisin ap:n tavoin varmastikin huolissani.
mailata/tekstata hänelle ja kysyä, onko kaikki hyvin. Kysyisit silloin, kun mies on töissä.
Tai soita, että tulet käymään, koska haluat tuoda vauvalle jotain kivaa...Äläkä soita liian aikaisin, ettei ennätä keksiä tekosyitä...
jos kävisit kylässä kun mies ei ole kotona? Tunnetko ystäväsi äitiä tai sisarruksia, voisitko jotenkin vaivihkaa heille soitella?
ja pääsisitkö itse yllärivisiitille vaikka jonkin pikku herkun kanssa. Tai jotenkin niin et mies ei olisi kotona. Ymmärrän et kellosi soivat. Vois tietty myös suoraan sanoo että olet huolestunut. Toki olet ilmaissut huolesi ystävällesi,mutta vielä vähän ponnekkaammin.. Voi voi,toivottavasti asiat selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys voi muuttaa ihmistä yllättävälläkin tavalla.
En siis pysty tekemään sellaista ylläriä. Voi olla, ettei se tuntuisi kivaltakaan, jos laahustaa kotona tukkapesemättömänä vauvan kanssa (nythän en siis tiedä, onko näin). Ehkä mieskin ihmettelisi. Jotenkin en haluaisi joutua hänen kanssaan huonoihin väleihin, koska sitten menettäisin ystäväni varmaankin kokonaan. Mies on suhteessa se selvästi dominoivampi osapuoli.
Ehkä se on joka tapauksessa kuitenkin tehtävä tällainen yllätyskäynti kuitenkin. Minulla on myös muita syitä (joita en viitsi tähän laittaa tunnistusjuttujen vuoksi) epäillä, ettei kaikki ole ihan hyvin. Voi, miksi fiksusta ja älykkäästä ihmisestä tulee ihan tossukka, kun mukaan tulee mies...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ystävälläsi on synnyksen jälkeinen masennus. Toivottavasti on ymmärtävä mies, mutta ei taida olla..?
Äitiys voi muuttaa ihmistä yllättävälläkin tavalla.
Mutta kävisikö niin sellaisen ihmisen kanssa, jota pyytäisit olemaan valmiustilassa lähtemään mukaasi synnyttämään, siis tukihenkilöksi? Jos miehesi ei pääsisikään?
Tavallaan minä tiedän heistä "liikaa", siis tavalla, joka ei pesänrakennusvimmassa ehkä tunnu äidistä hyvältä. En kuitenkaan usko tämän olevan syynä. Mies ei tiedä minun olleen aiemmin olkapäänä, me olemme siis väleissä. Yhtenä niistä harvoista, jotka enää ovat.
ap, joka oli myös kasi.
hei, siinä vaiheessa on ihan normaalia olla sen verran väsynyt ettei halua lähteä kotoa mihinkään. Mä ainakin olin. Haluttomuutta lähteä mihinkään lisäsi vielä se, että imettäminen ei todellakaan sujunut, vauva ei suostunut syömään kuin makuuasennossa ja silloinkin sai rintaraivareita. Ei tehnyt mieli lähteä esittelemään niitä kenellekään, varsinkaan niille, jotka joka käänteessä antoivat "hyviä" neuvoja. Kuitenkin mun mies joutui rohkaisemaan mua, että jaksoin sanoa ihmisille ei, kun ne pyysivät ja vaativat sinne ja tänne.
Mä oikasti luulen että sä tunkeilet.