Mitä kertoo ihmisestä, jos hän on tällainen:
Kun suunnittelee esim. matkaa puolen vuoden päähän tai kauemmas, ajattelee, että matka tehdään jos hän on hengissä enää silloin. Lisäksi miettii kuolemaa todella usein. Muuten on ihan iloinen ja normaali ihminen.
Kommentit (10)
joka miettii kuolemaa vähän turhan paljon.
kun ympäriltä on kuollut niin monta rakasta ihmistä, niin tosiaan ymmärtää, että ei ole itsestäänselvyys olla edes hengissä.
useampia nuorten ja lasten kuolemia. Siis nuorilla tarkoitan alle 50 - 60 -vuotiaita, joiden todennäköisemmin pitäisi vielä pysyä hengissä.
Kun sellaisia tapauksia tulee yhtäkkiä vastaan paljon, niin se tulee liiankin konkreettiseksi itselle, että kaikki kuolevat eivät ole vanhoja.
ahdistuneisuushäiriöstä tai on ehkä yli neuroottinen. Tai onko itsetuhoinen? Kysyisin ystävältä, että mitä ihmettä tarkoittaa ainaisilla kuolema puheillaan. Toivooko vai pelkääkö kuolemaa?
sisäistänyt jotakin oleellista,
elämän haurauden
ymmärtää elämän rajallisuuden. Itsekkin saatan sanoa tekeväni jotakin sitten joskus, jos vaan olen hengissä. Eihän sitä koskaan tiedä mitä sattuu. Tod näköisesti henkilöllä on kuollut läheisiä "nuorena". Miksi kyselet asiaa palstalla?
eiköhän perusoletuksena ole että on hengissä vielä puolen vuoden tai vuoden päästä jos nyt ei sairasta syöpää tms.
olen sairastellut paljon ja se tekee nöyräksi
Itselleni on suuri saavutus elää edes yön yli. Siis omasta mielestäni. Joka ilta kuolema-ajatukset hyökkää päälle ja n. kerran viikossa oon 100% varma etten enää herää aamulla. Muina öinä prosentti on "vain" jotain 50.
Ei mitään sairauksia todettu, mutta toisaalta, en ole käynyt lääkärissä tutkimuksissa moniin vuosiin - itseasiassa en koskaan terveystarkastusta kummoisemmissa. Joten mistäs sitä tietää mikä syöpä mullakin päässä pesii.
Ja pelkään kuolemaa kuin... no, mitä nyt kukin eniten pelkää.
Nytkin sattuu päähän, syöpäkö se siellä..?
t. ap