Nyt järkeviä neuvoja kiitos! Kyse siis perhe-elämästä

että se ei nyt oo mikään syy tässä tilanteessa.

itse olen 3 lapsen yh, viimeksi harrastanut jotain 10v sitten, omaa aikaa 2 kertaa vuodessa ja silloin käyn ravintolassa. teen töitä kaikki viikonloput hoidan arjen 100% yksin.

Turhaa valitat.

ei olis sitä aikusta miestä siinä hoidettavana, eli yksi ihminen vähemmän kenen jälkiä pitäs siivota.

ei olis sitä aikusta miestä siinä hoidettavana, eli yksi ihminen vähemmän kenen jälkiä pitäs siivota.

[/quote]

sehän se ottaa aivoon kun joku vaan ottaa rennosti ja toisella riittää hommia ja vaikka jaksaisikin kaiken tehdä niin ärsyttää kattella jonkun laiskottelua.

Ap:lle kuitenkin miehen rahat kelpaa?

Mies saa sentään laiskotella illat, ap ei koskaan. Ehkä hieman kestämätön tilanne.

Ensin otat selvää mikä miehelle on tässä asiassa tärkeää. Mistä se oikeasti kiikastaa?



Jos hänelle on tärkeintä päästä itse päättämään mitä tekee (kuten annat ymmärtää) niin sitten järjestät hänelle mahdollisuuden päättää itse. Mutta ei joka päivä joka työn kohdalla erikseen, vaan suunnitellusti. Ihan samoin kuin lapsi ei saa päättää mennäänkö ulos, vaan laitetaanko punaiset vai siniset lapaset.



Kaikki työt listataan. Eli neuvotellaan siitä mitä kaikkia töitä tässä meidän perheessä ylipäänsä tehdään ja missä laajuudessa. Mikä on tavoitetaso? Tämä riittää yhden tai kahden keskustelukerran aiheeksi, kaikkea ei voi tehdä kerralla.



Sitten seuraatte tilannetta jonkin aikaa ja otatte ihan aikaa siitä miten paljon mihinkin työhön menee per viikko. Nämä ajat lisätään työlistaan.



Kun lista on valmis, mies pääsee valitsemaan ne tehtävät, jotka hän haluaa tehdä. Jaatte työt niin, että molemmille tulee ajallisesti yhtä paljon per viikko ja mahdollisimman mieluisia tehtäviä kullekin. Jos kumpikaan ei halua tehdä jotain niin se joka ottaa sen tehtäväkseen, saa jonkun vaihtarin.



Miehiin yleensä tehoaa tällainen järkiperäinen lähestymistapa, jossa ei kinastella eikä nalkuteta vaan lähestytään asiaa samalla tavalla kuin työpaikalla. Tämähän on pelkästään työnjaollinen ongelma jossa ei tarvitse nähdä tunteita ollenkaan.

Ensin otat selvää mikä miehelle on tässä asiassa tärkeää. Mistä se oikeasti kiikastaa?

Jos hänelle on tärkeintä päästä itse päättämään mitä tekee (kuten annat ymmärtää) niin sitten järjestät hänelle mahdollisuuden päättää itse. Mutta ei joka päivä joka työn kohdalla erikseen, vaan suunnitellusti. Ihan samoin kuin lapsi ei saa päättää mennäänkö ulos, vaan laitetaanko punaiset vai siniset lapaset.

Kaikki työt listataan. Eli neuvotellaan siitä mitä kaikkia töitä tässä meidän perheessä ylipäänsä tehdään ja missä laajuudessa. Mikä on tavoitetaso? Tämä riittää yhden tai kahden keskustelukerran aiheeksi, kaikkea ei voi tehdä kerralla.

Sitten seuraatte tilannetta jonkin aikaa ja otatte ihan aikaa siitä miten paljon mihinkin työhön menee per viikko. Nämä ajat lisätään työlistaan.

Kun lista on valmis, mies pääsee valitsemaan ne tehtävät, jotka hän haluaa tehdä. Jaatte työt niin, että molemmille tulee ajallisesti yhtä paljon per viikko ja mahdollisimman mieluisia tehtäviä kullekin. Jos kumpikaan ei halua tehdä jotain niin se joka ottaa sen tehtäväkseen, saa jonkun vaihtarin.

Miehiin yleensä tehoaa tällainen järkiperäinen lähestymistapa, jossa ei kinastella eikä nalkuteta vaan lähestytään asiaa samalla tavalla kuin työpaikalla. Tämähän on pelkästään työnjaollinen ongelma jossa ei tarvitse nähdä tunteita ollenkaan.

mutta eikö täällä tullut ilmi sellaisiakin miehiä,jotka jättävät nämä sovitutkin asiat tekemättä. Joihin ovat itse siis saaneet vaikuttaa.Millä heidät saa tekemään osan töistä?

Veikkaan että heihin ei tehoa mikään.

joska en jaksa tehdä kahta työtä.

Nimittäin siivooja, remonttimies yms. Kun työt on oikeudenmukaisesti jaettu ja mies toteaa, etteivät ne hänelle maita, hän voi vapaasti ostaa palvelun kodin ulkopuolelta. Niin meillä itse asiassa tehdäänkin. Yrittäjämieheni halusi valita listasta ei-päivittäin-tehtävät työt eli käytännössä viikkosiivouksen, jonka hän sitten ulkoisti. Kun hänellä kuulemma on parempi tuntipalkka kuin siivoojalla niin hän tekee töitä senkin ajan. Hän ei enää myöskään tee pikkukorjauksiakaan itse.

Pyydän että mies peseee vessan kun tulee vieraita ja mulla on kädet pullataikinassa. Vieraat tulevat ja menevät. Käyn itse vessassa ja mitä näen? Likainen märkä käsipyyhe. Tahmainen lavuaari, jossa miehen aamuisia partakarvoja. Pöntön renkaassa ja lattialla tahmeita tippoja :(

Kysyn mitä ihmettä, etkö siivonnutkaan vessaa?

Kyllä oli siivottu miehen mielestä.

Vessaharjalla pyöräytti pöntön pohjalta ruskeat raidat pois. Mitä muuta muka olisi pitänyt kun oli ihan siisti.

Kerroin miten vessa siivotaan, herraisä eikö sille kukaan ole koskaan opettanut? Minä olen aina pessyt sen, kaikki nämä 15 vuotta. Ja niin on hänenkin äitinsä aina pessyt lapsuuden kodissa.

Aion opettaa omat poikamme tekemään kotitöitä, vaikka kysyvätkin että miksi isän ei tarvitse. Vastaan vaan että isä ei osaa, sekös sitä hävettää :D

yrittäjänä tienaa vähemmän kuin minä, ja aina ollaan tienattu suht saman verran ja yhteiset rahat on aina ollut.



Otetaanpas vielä sellainen huomioon että minä sovin tapaamiset miehen lapsen kanssa tai siis lapsen äidin kanssa, äiti ei koskaan soita miehelleni minä myös kuskaan lapsen meille ja hoidan siis kaikki nekin asiat.

Ei sillä että siitä mitään haittaa ja tykkään lapsesta ja lapsen äidistä jne... mutta periaatteessa...



AP

se ei ymmärrä niin laajaa termiä kuin "voisitko siivota?" mutta hyvällä tuurilla "tyhjennätkö astianpesukoneen?" menee perille. Eli jos se auttaisi, että annat konkreettisia tehtäviä miehelle tehtäväksi? Yksilöit ne.

sillä erotuksella, että mies lähtee töihin klo 7 ja tulee joskus iltasella, välillä ehtii näkemään lapset hereillä ja välillä ei. Ymmärränkin häntä, että töitä on yrittäjän pakko tehdä. Mutta viime aikoina on alkanut ärsyttämään, kun suunnittelee kaverinsa kanssa 2vkon ulkomaanreissua (on kyllä pyytänyt minuakin mukaan). Mutta ei ole hänellä ollut 6 vuoteen aikaa lomailla perheensä kanssa 2vkoa....Jo se, että joutuu 2krt./kk hakemaan lapset hoidosta ja olemaan kotona, kun tulen myöhemmin töistä on jo ihan liikaa.



Meillä ei mene keskustelut ja neuvottelut perille, kun miehen mielestä hän on osallistuva perheenisä:) Hän siis ajattelee, että on osallistuva, kun kerran kuussa täyttää tiskikoneen ja käy kaupassa ja hakee lapset hoidosta. Joskus sentään ottaa lapsia mukaan asioilleen.



Noi kotiytöt minua ei niinkään riso eikä miehen pitkät työpäivätkään. Vaan se, että aikaa järjestää kyllä kavereille (nekin tosin työkavereita) ja jos hänen isänsä tai siskonsa tarvitsee apua, niin kyllä aikaa löytyy. Mutta aikaa ei löydy viemään lapsia uimaan, puistoon, tai ylipäätään olemaan perheensä kanssa edes yhtä kokonaista päivää.



Ja ero ei ole se ratkaisu, koska vielä haluan yrittää...

ensimmäiseksi siitä, että pyydät/käsket miestäsi viemään lapset hoitoon ja lähdet töihin. Siitä ei oikein voi laistaa mitenkään. Ja sinä vuorostasi haet eli aika tasapuolista eikä minusta oikein voi perustella muutenkaan. Jos kerta työaika on sama molemmilla.

sinä nyt vasta huomasit, että olette ajautuneet tilanteeseen, jossa sinä teet kaiken eikä miehesi mitään vai onko tilanne pikkuhiljaa muuttunut?

En ihmettele, jos hermot menee, itse en katselisi tuollaista loiseläjää päivääkään. Meillä on yhteinen perhe ja molemmat osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon siitä huolimatta, että olenkin tällä hetkellä kotona vauvan kanssa enkä kodin ulkopuolella töissä. En kuitenkaan ole kotiorja tai taloudenhoitaja/siivooja/talonmies, joten minullakin on omaa aikaa välillä.

Paitse että meillä ei ole uusioperhe vaan ns. ydinperhe kolmella pienellä lapsella.



Ja ei, ei ollut mitään merkkejä kun miehen tapasin ja perhettä alettiin perustamaan, että on aikaansaamaton laiskimus tulevaisuudessa. Työelämässä on uraa tekevä akateeminen ja kovassa nosteessa työpaikassaan. Anoppi on tehnyt aikanaan kaikki valmiiksi miehelleni, kun asui kotonaan. Koskaan ei ole kuulemma joutunut edes lakanoitaan vaihtamaan...



Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta kun ei saa mitään aikaiseksi niin ei. En voi paidan kauluksestakaan sitä raahata imuroimaan ja roskista tyhjentämään. Eilen räyhäsi mulle, että 'ohjeistan koko ajan ja puhun kuin idiootille'. Vittu! Jos en sano hänelle, että 'auttaisitko mua ja pesisit enenen nukkumaanmenoa edes yhden lapsen hampaat ja vaihtaisit sille pyjaman' niin ei ukko tee mitään. Istuu jossain autopalstalla netissä eikä tee oma-aloitteisesti mitään. Totta hitossa mun täytyy 'ohjeista' (= pyytää apua) kun se ei itse tee koskaan mitään oma-aloitteisesti!



Nyt mies on kesälomalla ja mä töissä. Eilen menin kotiin klo 17.00 ja kysyin onko antanut lapsille välipalaa. Ei ollut. Olivat kuulemma syöneet viimeksi lounaan 11.30 ja lapset olivat tosi nälkäisiä. Raukat...



Olen niin totaalisen väsynyt tähän. Mulla ei edes ole tapana nalkuttaa vaan teen auttamispyynnöt ihan nätillä äänensävyllä.



Sitten kun olen puolikuollut illalla työpäivän ja huushollin hoidon jälkeen ja saanut lapset klo 21 nukkumaan menen suihkuun ja teen seuraavan päivän eväät. Sen jälkeen olen niin väsynyt että haluaisin mennä nukkumaan. Mutta ei. Mies rupeaa räyhäämään, että 'ei saa pildeäkään, kun rouva menee joka ilta NIIIIIN ajoissa nukkumaan. Eli koko päivän päätteeksi pitäisi vielä jaksaa palvella miestä pedissä, hänen sanojensa mukaan vähintään joka toinen ilta että 'hän pysyy täysipäisenä'.



Musta tuntuu, että MINÄ en enää kohta pysy täysipäisenä! Ihan oikeasti olen monesti miettinyt, että mun elämä olis monin verroin helpompaa yh:na.... Mutta rahallisesti en pärjää yksin, joten pakko kestää.

Taisi joku juuri ehdottaa, että annat miehesi viedä lapset hoitoon, siitä kun ei voi laistaa. Eikä mielestäni kyllä sinun kuulu hoitaa miehesi tapaamisia hänen lapsensa kanssa.



Minusta asian voi hoitaa ilmoitusluontoisesti. "Ensi viikon on sinun vuorosi hoitaa lapset aamulla". Ja sitten et nouse ylös tekemään aamupalaa tai muitakaan hommia. Jos lapset tulevat herättämään tai kyselemään, ohjaat heidät isän luokse. Ja pysyt tiukkana! Ei ne kotityöt mihinkään karkaa, vaikka et heti niitä tekisikään, anna miehelle mahdollisuus!



Kyllä lopulta tiskikone menee varmasti päälle, kun likaiset astiat täyttävät kaikki tasot eikä puhtaita meinaa löytyä. Samoin kauppaankin mies osaa varmasti mennä kun ei jääkapissa näy muuta kuin valo. Ja jos lähdet aamulla töihin, tuskin mies jättää lapsia yksin kotiin vaan osaa viedä heidät hoitoon.. jne..

kouluttaa mieheni jo ennen lasten saantia. Meillä siis tähän mahdollisuus, kun mentiin yhteen jo reilu parikymppisinä.



Mies oli juuri tuollainen sokea laiskimus. Myös muu vastuunottaminen oli vähän hakoteilla esim. baarijuoksujen kanssa. Ei osanut itse rajoittaa juomisiaan ja valvomisiaan tilanteen vaatimalla tavalla (esim. jos seuraavana päivänä yhdessä sovittu meno jossa ei voi olla krapulassa).



Vastaus siivouskehotuksiin oli joko kohta (=ei välttämättä koskaan) tai älä nalkuta. Valitti mm. siitä, miksi vain minun mieltymyksilläni on väliä (en ole mikään maanikko, tavoitteena on perussiisti kämppä, jossa tavarat ei loju pitkin poikin ja jossa eläminen ei muodosta terveysriskiä :). Lisäksi olin miehen mielestä määrilevä ja alentuva ja puhuin hänelle kuin pienelle lapselle.



Meillä toimi ns. kaksoisstrategia: selitin miehelleni juurta jaksain, kuinka epäreilusti hän toimii (joo, ihan kuin pienelle lapselle, tyyliin miltä sinusta tuntuisi...).



Väänsin siis todella rautalangasta, kuinka naisen ei enää nykyakana kuulu kantaa yksin vastuuta kaikesta ja kuinka vanhanaikaista ja epäoikeudenmukaista on pakottaa toinen joko elämään sotkussa tai tekemään itse kaikki.



Samalla myös vetosin miehen omanarvontuntoon: "haluatko ihan oikeasti olla sellainen juntti, joka ei tee kotitöitä", "tosimies pitää vaimon onnellisena" jne.



Mietin oikein etukäteen, miten esitän asiat mahdollisimman selkeästi ja terävästi.



Uskomatonta, mutta muuten älykäs ja sosiaalisesti lahjakas mieheni ei tosiaan ollut tullut ajatelleeksi asioita näin, oli vaan katsonut ympärilleen ja todennut että näinhän tää homma toimii. Ei ollut esim. tajunnut, että vaikka monissa perheissä asiat on näin, se ei tarkoita etteikö siellä olisi skismaa ja pahaa oloa sen takia. Tuskin se vaimo vieraiden läsnäollessa alkaa asiasta puhua...



Toisaalta olin myös aika kovana. Ilmoitin, että perheen pomo on se, joka kantaa enimmän vastuun, ja että ryhdyn kohtelemaan häntä kuin aikuista sitten, kun hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. En myöskään enää edes yrittänyt olla hyvällä tuulella. Jos viikko oli maattu sohvalla minun puurtaessani, ilmoitin suoraan että ei esim. huvita tehdä mitään kivaa viikonloppuna, koska mies on ollut minua kohtaan epäreilu.



Pari pitkää vuotta tässä meni, mutta nyt meillä on kotona aikuinen mies. Hommat menee aikalailla puoliksi, ja molemmin puolin myös joustetaan. Jos toinen on hetkellisesti uupunut tms., toinen ottaa vähän enemmän vastuuta eikä syyllistä siitä.



Oma-aloitteisuuden kanssa on joskus vähän niin ja näin, mutta pyynnöstä tekee hommia ihan sujuvasti ja mukisematta. Miehen siisteyssilmä ei edelleenkään ole kovin kehittynyt, joten vaatii joihinkin hommiin aika yksityiskohtaiset ohjeet. Nämä pistän kuitenkin sukupuolen ja persoonallisuuden piikkiin, onhan mullakin paljon vajavaisuuksia, joita mies joutuu sietämään (jossei jo käynyt ilmi, niin olen esim. aika tempperamenttinen...).



Mies on myös itse oppinut arvostamaan suht siistiä kotia, jossa esim. äkkilähtö ei ole katastrofi, kun mitään ei löydy, puhtaita vaatteita ole ole tms. On myös todennut monesti, että on paljon kivempi tehdä asioita jatkuvasti vähän kerrallaan, kuin selvitellä helvetinmoista kaaosta kerran viikossa.



Parisuhde voi hyvin, olen itsekin oppinut relaamaan, kun ei tarvitse kokoajan pelätä että kaaos räjähtää käsiin :)



Toivottavasti näistä neuvoista on hyötyä jollekin. Tiedän, että näiden kysymysten kanssa painiskellaan aika monessa perheessä.

ja niille pitää antaa lyhyitä käskyjä, jotka on selkeitä eikä kata kuin yhden asian kerrallaan. Ja kun yksi homma on tehty niin sitten vasta uusi käsky =)

'Voisitko auttaa siivoamisessa' on täysin mahdoton käsite miehelle. Mieshän esittää siihen vastakysymyksen' mistä kohtaa?' vaikka koko kämppä olisi siivousta vailla eikä osaa jäsentää, että ensin pesen vessan kauttaaltaan ja sitten imuroin lattiat kauttaaltaan.

Meillä jos mä saan miehen imuroimaan niin se imuroi omien sanojensa mukaan 'näkyvät paikat'. Sitten kun mä pyydän , että imuroi myös joka paikasta eli sängyn, sohvan ja lipaston alta (missä ne suurimmat pölypallot asuu) niin olen nalkuttava akka. Mutta mitä järkeä on imuroida keskeltä lattiaa, kun heti perään sohvan alta tulee iloinen joukko villakoiria keskelle huonetta? Meillä imuroidaan kerran viikossa ja siksi niitä villakoiria syntyy sinne sohvan alle vaikka mitään lemmikkejä ei ole.

Samoin käsky 'siivoaisitko vessan' on liian laaja miehen aivoille käsiteltäväksi. Mun miehelleni se tarkoittaa että vessaharja pyöräytetään pikaisesti pytyssä ilman pesuainetta ja lavuaari pyyhkäistään rievulla. Sitten kun pyydän, että pesethän pytyn pesuaineella, pyyhit pytyn renkaan ja reunat rätillä & pesuaineella, peset lattian, peset lavuaarin, raanan ja pöytätason pesuaineella ja vaihdat puhtaat käsipyyhkeet lisäksi niin olen nalkuttava akka.

Eli miehen siivous kattaa hyvällä tuurilla kolmasosan naisen tekemistä siivouhommista ja johtaa siihen, että ensin mies siivoaa pintapuolisesti ja perään vaimo kunnolla kaikki pinnat eli ei tuo vaimolle yhtään helpotusta siivoamiseen.

Meillä miehellä on siivouksessa käytössä myös tuo kommentti 'kohta'. Voisiko kulta viedä roskapussin ulos? Kohta. Annatko lapsille iltapalan sillä välin kun mä ripustan pyykit kuivumaan? Kohta. Ja se kohta tarkoittaa oikeasti 'En tee mitään'.

se ei ymmärrä niin laajaa termiä kuin "voisitko siivota?" mutta hyvällä tuurilla "tyhjennätkö astianpesukoneen?" menee perille. Eli jos se auttaisi, että annat konkreettisia tehtäviä miehelle tehtäväksi? Yksilöit ne.

Paitse että meillä ei ole uusioperhe vaan ns. ydinperhe kolmella pienellä lapsella.

Ja ei, ei ollut mitään merkkejä kun miehen tapasin ja perhettä alettiin perustamaan, että on aikaansaamaton laiskimus tulevaisuudessa. Työelämässä on uraa tekevä akateeminen ja kovassa nosteessa työpaikassaan. Anoppi on tehnyt aikanaan kaikki valmiiksi miehelleni, kun asui kotonaan. Koskaan ei ole kuulemma joutunut edes lakanoitaan vaihtamaan...

Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, mutta kun ei saa mitään aikaiseksi niin ei. En voi paidan kauluksestakaan sitä raahata imuroimaan ja roskista tyhjentämään. Eilen räyhäsi mulle, että 'ohjeistan koko ajan ja puhun kuin idiootille'. Vittu! Jos en sano hänelle, että 'auttaisitko mua ja pesisit enenen nukkumaanmenoa edes yhden lapsen hampaat ja vaihtaisit sille pyjaman' niin ei ukko tee mitään. Istuu jossain autopalstalla netissä eikä tee oma-aloitteisesti mitään. Totta hitossa mun täytyy 'ohjeista' (= pyytää apua) kun se ei itse tee koskaan mitään oma-aloitteisesti!

Nyt mies on kesälomalla ja mä töissä. Eilen menin kotiin klo 17.00 ja kysyin onko antanut lapsille välipalaa. Ei ollut. Olivat kuulemma syöneet viimeksi lounaan 11.30 ja lapset olivat tosi nälkäisiä. Raukat...

Olen niin totaalisen väsynyt tähän. Mulla ei edes ole tapana nalkuttaa vaan teen auttamispyynnöt ihan nätillä äänensävyllä.

Sitten kun olen puolikuollut illalla työpäivän ja huushollin hoidon jälkeen ja saanut lapset klo 21 nukkumaan menen suihkuun ja teen seuraavan päivän eväät. Sen jälkeen olen niin väsynyt että haluaisin mennä nukkumaan. Mutta ei. Mies rupeaa räyhäämään, että 'ei saa pildeäkään, kun rouva menee joka ilta NIIIIIN ajoissa nukkumaan. Eli koko päivän päätteeksi pitäisi vielä jaksaa palvella miestä pedissä, hänen sanojensa mukaan vähintään joka toinen ilta että 'hän pysyy täysipäisenä'.

Musta tuntuu, että MINÄ en enää kohta pysy täysipäisenä! Ihan oikeasti olen monesti miettinyt, että mun elämä olis monin verroin helpompaa yh:na.... Mutta rahallisesti en pärjää yksin, joten pakko kestää.

mies ei MUISTA antaa lapsille päivän aikana edes ruokaa jos joskus ovat keskenään olleent...

Ja illalla tosiaan pitäs jaksaa vielä sängyssä, siitäkin meillä tapellaan joka päivä!

Ja pikku hiljaa ollaan tähän ajauduttu, vuosia olen jo haaveillut pois lähdöstä mutta jostain syystä se ei ole helppoa!

AP