Mikä lahko Arthur Maxwellin teokset Onnen päiviä?

Me luettiin niitä lähinnä kuin vitsikirjoja :D

Rakastan näitä kirjoja- vanhahtavia toki, mutta luen näitä omille lapsilleni( luin näitä paljon lapsuudessani) sillä ne omistaa ihailtavia arvoja( rohkeutta, epäitsekkyyttä jne.) usko Jeesukseen on tarinoiden ydin, joten Kristin uskon moraalit ( joita itse tuen) heijastuvat jokaisessa tarinassa. Vahvoja, ja viisaita 'isä malleja' ei enää näy mediassa ja lasten kirjallisuudessa. Isät on tyhmiä possuja joille nauretaan, epäkunnnioitetaan . Raamatullinen 'isä on perheen pää' ajatus on unohtunut , joten en ihmettele miksi nämä tarinat ei oikein istu liberaaliin näkö vinkkeliin. Olen samaa mieltä, emme voi olla kilttejä tai hyviä omassa itsessämme. Mutta Jeesuksen ristin työn kautta hän antaa meille uuden elämän ja voiman elää oikein :) ps. Jumalan silmissä miehet ja naiset EI ole eriarvoisia, mutta sanassaan antaa pelisäännöt sille kuinka avioliitto ja perhe parhaiten toimii,

Flashback of 80s kirjoitti:

Lueskelin näitä kirjoja joskus kylässä 80-luvun alussa ja olin onnellisesti unohtanut ne! Kiitos, että palautitte ne ja niiden mukana tulleen syyllisyyden ja ahdistuksen mieleeni!

Joistain asioista saa olla syyllinen tai potea huonoa omaatuntoa. Näistä asioista voi jopa oppia.

Hienoa, että joku muukin pitää Onnen päiviä -kirjojen tarinoista. Olen niitä lukenut itse, lapsilleni ja nyt lastenlapsille. Ihmettelen vanhempia, jotka eivät kestä sitä, että tarinoissa on opetuksia, ikäviä ja surullisia tarinoita ja vähän syyllistämistäkin. Ne kehittävät omaatuntoa, ymmärrystä oikeasta ja väärästä ja toisen huomioonottamisesta. Kyllä ihmisen on myös syyllisyys löydettävä itsestään. Se on kuitenkin perustunne. Jos sitä ei kykene hahmottamaan ja erittelemään, se on vahingollista. Näiden kirjojen tarinoiden avulla syyllisyyden, vastuuntunnon, toisesta välittämisen, rakastamisen ja vihan tunteiden hallintaa voi oppia.

Neljä aikuista lastani ovat hyvin menestyviä kansalaisia, joilla on sydän paikallaan. Olen tavattoman ylpeä heistä kaikista. Ovat oppineet elämänarvoja mm. ym. kirjoista. Kukaan heistä ei ole ns. tunnustava kristitty, mutta tunneälykkäitä ovat kaikki. 

Mielestäni niissä ei tule uskontoa juurikaan. Kirjoittaja on adventisti. Pienemmille lapsille voi valikoida, mitä lukee. Isompana voivat itse lukea ja arvioida lukemaansa abstraktimmin.  

Miksi nyt vastailen, kun keskustelua on käyty 2016. Sen tähden, että 10-vuotias lapsenlapseni oli pitkästä aikaa yökylässä. Hän pyysi, että lukisin hänelle ko. kirjojen tarinoita. Joskus tarina herättää keskustelua, joskus jatkamme lukemista. 

Vierailija kirjoitti:

lastenosastolla. Minulla oli ihan oma huone. Minulle tuotiin sinne osastolta tekemistämm. luettavaa. Muistan tuon kirjasarjan sieltä. Ehdin sairaalassa ollo aikanani lukea monta noista kirjoista. Missään en ole niitä sen jälkeen nähnyt. Muistan, että niissä oli. nk. opettavaisia tarinoita. Hoksasin, että olivat jotenkin uskonnollisia. Jotain niissä oli, kun jäivät mieleen. Kuvitus oli hyvin samankaltainen, kuin joissakin tietyissä lahkojulkaisuissa. Joskus sairaalan jälkeen pohdin, missä olisi niitä kirjoja, että olisin voinut lukea myös sen lukematta jääneen...

Kirjastossa niitä ei tosiaan ollut.

Joskus 70- luvulla niitä myytiin kirjakerhoissa tai postimyynnissä. Usein näki hammaslääkärin odotushuoneessa tms.

Sain sen käsityksen, että ne olisi suomennettu jo 50- luvulla, ja mielestäni olisin nähnytkin jonkun vanhan painoksen joka oli pienikokoisempi kuin se joihin olen tottunut.

Kuvitus oli niin jehovaa, että veikkaan jotain hihhulilahkoa tyyliin helluntailaiset.

Vierailija kirjoitti:

muistan nuo 1980-luvulta, jolloin niitä kai myytiin jossain postimyyntikaupassa. Meidän naapurissa oli ne ja mun annettiin lukuhimossani kahlata nekin läpi kai se suurempia miettimättä niiden uskonnollista sisältöä. Näin jälkikäteen ajateltuna aika hirveää luettavaa lapsille (Mä muistan tarinan, jossa köyhä äiti sairastui ja joutui sairaalaan. Siellä kävi ilmi, että äiti oli kuolemassa nälkään kun oli antanut kaiken ruoan lapsilleen. Ja ratkaisu ei suinkaan ollut, että äidille järjestetään parempi työpaikka tms, vaan että lasten pitää olla vähemmän epäitsekkäitä eikä syödä kaikkea perheen ruokaa...)

Ihan kuin mun tarinani! Luin kaikki noi kirjat lapsena lukuhimopäissäni.

Mulle oli samassa asemassa kuin Viisikot: puppua. Evvk.

Olen myös lukenut kaikki läpi moneen kertaan omille lapsilleni (5). Lapset ovat jo aikuisia ja heistä on kasvanut tunneälyltään järkeviä ihmisiä. Komppaan Mummeli49n kirjoitusta. Nyt luen näitä sijaislapsillemme. Olen erittäin iloinen, koska niiden kautta lapset saavat hyviä arvoja elämään ja oppivat empaattisuutta. Mitään syyllisyyttä en ole koskaan niiden kautta huomannut tulleen ihan päinvastoin. Haluaako joku mulla on muutama sarja jemmassa. Olen haalinut niitä kirppareilta ihan sitä varten että saisin levittää. Kaikkien vanhempien pitäis ehdottomasti lukea niitä jälkipolvilleen.

No niin, selvisihän se salaisuus eikä siihen mennyt edes vuosikymmentä.

Ai mikä salaisuus?

Muistan ”myrskyisinä öinä”. Siinä oli uppiniskainen orja, joka vastasi isännälleen aina ”voin nukkua myrskyisinä öinä” ja eräänä myrsky-yönä isäntä ei saanut orjaa hereillä ja silloin hän ymmärsi mitä orja oli tarkoittanut. Jälkikäteen monta kertaa miettinyt, että se orjuus oli ihan ok siinä

Meille ostettiin näitä kirjoja, takuulla joltain kiertävältä myyjältä. Lähinnä varmaan minulle, vaikka en kyllä ymmärrä miksi kun kotini oli vasemmistolainen duunarikoti, eikä sitten ollenkaan uskovainen. Luinhan minä niitä kun ei meillä nyt paljoakaan kirjoja muuten ollut. Ehkä myyjä oli joku tuttu kyläläinen, ja siksi ostettiin. Käsitin kyllä tämän uskisjutun niistä kertomuksista, mutta olin itsekin silloin pyhäkoulua käyvä kiltti tyttö. Paha saa palkkansa -sadut olivat varmaan ihan parhaita silloin minusta :)

Onneksi ne kirjat hävisivät jonnekin, en nähnyt niitä vintilläkään enää kun joskus sinne kiipesin.

Kiitos vertaistuesta kaikille teille, jotka olette näitä kirjoja muistelleet vuosien mittaan!

Sain juuri kyseisen kirjasarjan lahjaksi kummitädiltäni sillä mielellä, että voisin nyt aikuisena lukea näitä tarinoita kummipoikani kanssa. Näitähän tuli lapsena luettua ja ahdistus näistä nousi vielä aikuisiällä. En usko, että kummipoikaani näillä traumatisoin, moraalin oppii syyllistämättäkin.

Mulla oli nämä myös. Kaksi ensimmäistä isää oli ostettu isälleni varmaan joskus 60-luvulla, toiset kaksi sain minä 80-luvulla. Ihmeellisiä tarinoita tosiaan oli..

Ne 60-luvun versiot oli sinikantisia, 80-luvun painokset punaisia. Mummu osti serkulle 4 80-luvun versiota, minulla oli ne isän vanhat ja vain 2 punakantista.

Meiltä löytyy. Kirjoittaja, Arthur S. Maxwell, oli brittiläinen adventisti. Tarinat heijastavat omaa aikaansa sodan molemmin puolin, jolloin aivan oikeaa köyhyyttä ja kurjuutta oli yhä olemassa. Monet tarinoista olivat järkyttäviä, mutta toiset toiveikkaita.

Onnen päiviä -sarjan kirjoja on kaikenkaikkiaan neljä. Maxwellilta löytyy myös kymmenosainen "Ikuisia kertomuksia", joka on kuvitettu satukirjamainen kertomus Raamatusta. Se on kaikkein tuskattomin johdatus Raamattuun, jos joku haluaa tutustua.

"Onnen päivä" -.kirjoja luin tätini luona, mutta ei ole niiden sanoma jäänyt mitenkään mieleen, oli tarina sitten syyllistävä tai pelottava. Vasta. Aikuisena luin kirjat uudestaan, enkä nyt pitänyt niitä sellaisina, mistä auttaisi pillastua, ymmärrän kyllä, jos muksuna joku otti ne herkästi itseensä, onhan niissä melko saarnaava sanoma. Mutta ei mulle penskana muutenkaan menneet saarnaavat sadut peille, inhosin  "opetuksellisia" satuja muutenkin sydäntäni myöten, enkä niihin palannut. Toki lempisatuihinikin oli joskus ujutettu opetuksia, mutta omasta näkökulmastani ne oli kirjoitettu niin hyvin, ettei niitä ottanut saarnauksena. Mutta toisaalta, pikkuisen terveellisempää luettavaa noi Maxwellin kirjat on siihen verrattuna mitä kaikkea typerää muksuille nykyään tyrkytetään suoratoiston kautta tyyliin Ryhmä Haut ja muut, joiden tarkoitus on vain mainostaa leluja ja kilpailla paremmuudesta, kenellä roinaa on ja kenellä ei. 

Minä en ole lapsena kokenut noita kirjoja mitenkään kauheiksi. Mielestäni ne olivat ihan kivoja.

Seitsemännen päivän adventtikirkko wikin perusteella.

Flashback of 80s kirjoitti:

Lueskelin näitä kirjoja joskus kylässä 80-luvun alussa ja olin onnellisesti unohtanut ne! Kiitos, että palautitte ne ja niiden mukana tulleen syyllisyyden ja ahdistuksen mieleeni!

Miten ihmeessä päädyit sitten tänne kirjoittelemaan, jos kerran olit unohtanut ne? Vai onko sivustolle eksymiselle sama syy kuin eräälle luokkatoverilleni kävi koulussa, kun opettaja sai sen kiinni pornosivuilla surffailemasta? "Se tuli vahingossa!" pärähti luokkatoverini parkumaan. Selaushistoria paljasti "vahingon" tapahtuneen. Niin sinullekin kävi: Arthur-setä taivaassa sai sinun sormesi näppäilemään "vahingossa" kirjan nimen googleen ja eksyit näille sivuille vahingossa, koska Arthur-setä käski klikkaamaan tämän sivun linkkiä... 

Olet traumasi ansainnut, montako tuntia kävit terapiassa ensinnäkin kirjojen  lukemisen takia ja nyt näille sivuille eksymisestä?