Lapsensa kätkytkuolemalle menettänyt äiti vastaa hetken kysymyksiin
Kommentit (55)
Miten on, oletko ajatellut uutta vauvaa, vaikka eihän häntä menetettyä kukaan korvaakaan. Silti voi vähän lohduttaa?
Mä uskon Jumalaan ja Jeesukseen, jos sä et, suosittelen. En ole kokenut ihan samaa, mutta kaikkea muuta kauheaa ja sen avulla olen saanut jonkun järjen tähän kaikkeen.
Mitä teit ensimmäisenä? Miten lähipiirisi suhtautui asiaan? Vietittekö hautajaiset?
ja erityisesti siitä että en ainoana paikalla olleena aikuisena pystynyt häntä pelastamaan
ihmeessä pystyt elämään asian kanssa? Miten tuollaisesta voi päästä yli?
soitin ambulanssin, sitten ei ole muistikuvia, soitin ilm. äidilleni ja tädilleni.
Lähipiiri järkyttyi myös aika tavalla.
Tottakai vietettiin hautajaiset, olihan kyseessä jo juridinen henkilö ja muutenkin
siis pakkohan se vaan on vaikka usko elämään onkin ollut monesti hakusessa. ei siitä yli pääsekkään, sen kanssa pitäisi oppia elämään ja se ei todellakaan ole helppoa.
Olisiko mahdollista, että olisi tukehtunut sinua vasten jotenkin tai tyynyyn tms?
Oli mitä oli, älä silti syyllistä itseäsi, sillä sinä halusit pitää vauvasi lähelläsi ja rakastaa häntä koko ajan.
tukehtuminen olisi näkynyt ruumiinavauksessa.
T.ei ap
Minä olen nukuttanut jokaista vieressä ihan pienestä pitäen. Sitäpaitsi, tätähän on tutkittu ja todettu, että perhepedissä nukutetuilla vauvoilla on jopa pienempi riski kuolla kätkytkuolemaan kuin muilla, koska ilmeisesti äidin hengitysrytmi toimii myös vauvan hengitysrytmiä tasapainoittavana, ja hengityskatkoksia estävänä tekijänä.
Olen pahoillani puolestasi ap ja toivotan sinulle voimia jaksaa.
...että tutkimusten mukaan rokottamattomilla lapsilla ei esiinny kätkytkuolemia suhteellisesti yhtä paljon kuin rokotetuilla. On kuulemma tiedetty jo pitkään, että vauvana annettavilla rokotuksilla ja kätkytkuolemilla on jokin korrelaatio/yhteys, mutta tästä ei saa virallisesti puhua koska vauvoja halutaan kuitenkin voida rokottaa: ilman rokotuksia tulisi sitten tauteja ja jopa epidemioita, joissa kuolisi paljon useampi.
Kerron tämän, koska itse varmaan tuossa tilanteessa haluaisin siitä tietää.
Olen pahoillani puolestasi, ap. Toivottavasti osaat elää elämäsi asian kanssa niin hyvin kuin mahdollista.
näin pari viikkoa ennen lapsen kuolemaa unen jossa soitin miehelleni ja sanoin että tämä lapsi on kuollut eikä kukaan tiedä miksi. Sen jälkeen pelkäsin että jotain pahaa sattuu. Mutta ihan todesta en kuitenkaan osannut untani ottaa.
siis ootko ihan tosissasi? Kai se vauvakin nukkuu just siten miten sen on hyvä
laukaisivat parasympatikus-hermoston yliaktiivisuuden, ja seurasi sydänpysähdys?
siis ootko ihan tosissasi? Kai se vauvakin nukkuu just siten miten sen on hyvä
Kun mulla kaikki nukkuneet joko mahallaan tai selällään enkä ole tyynyilläkään saanut tuettua kyljelleen.
puolitoistavuotiaskin nukkuu usein kyljellään. Ja nukkui viisikuisena myös.
Kysymykseni: Miten olisit halunnut lähipiirin ja vieraampien ihmisten reagoivan asiaan? Mitä lapsensa juuri menettäneelle voi sanoa?
Voimia ja osanottoni ap:lle.
muuta kuin syvimmät osanottoni ja paljon voimia jaksaa :(
että pulautukseen tukehtuminen näkyisi ruumiinavauksessa.