Masentaa ja ahdistaa :´( Eikä minua voi auttaa kukaan.

tarvitsisin apua ihan tavalliselta lääkäriltäkin, mutta en halua mennä lääkäriin. en halua joutua siihen tilanteeseen etten saa apua, että minut teilataan kuten on käynyt lääkärissä joskus. Mieluummin sinnittelen ja kärsin kuin menen sinne "riesaksi". Hyvin vahvasti koen asian noin, vaikka tiedänkin ettei saisi niin ajatella, mutten voi mitään.



Mieskin taas möksöttää mulle, olen nähtävästi hänen mielestään ollut taas liikaa koneella.. mutta kun en nyt vaan jaksaisi muuta. Enkä hälle jaksa kertoa olostani.

ap

käynyt nimenomaan psyk. sairaanhoitajalla, kahdella eri sellaisella. Jutellaan vaan niitä näitä, ei mitään apua sellaisesta, kiusallista hiljaisuutta välillä, ahdistaa vain enemmän!

ap

kyllä murtunut jalkakin ajan kanssa paranee itsestään mutta sattuu pidempään ja jälki on sitten mitä sattuu. Ihan itse valitset miten haluat tilasi hoitaa.



On oma valintasi: haluatko hoitaa itsesi kuntoon vai väistellä ihmisiä loppuikäsi. Kuolemaa odotellessa aika tulee kovin pitkäksi ja tuo sinun tilasi on parannettavissa jos vain saat itsestäsi sen verran irti että menet lääkäriin. Toivon todella että menet.

eli sinulle on tarjottu paljonkin apua mutta olet jättäytynyt niistä pois...ei kuule hyvä heilu.

en usko edes enää, että minua voitaisiin auttaa! Ahdistus toisten ihmisten seurassa on toisinaan niin sietämätöntä!! Maha on jatkuvasti kipeä ja hikoilen ja voin tosi huonosti :(( Ja koen että toiset tarkkailevat minua, se ahdistaa lisää! Opamoxia minulla on, mutten ota sitä kuin pakon edessä, se väsyttää niin hirveästi että menee kaksi päivää pilalle yhdestä puolikkaasta tabletista :(

ap

Minun tilanteeni ei ole yhtä paha, mutta tunnistan itsessäni paljonkin noita samoja piirteitä. Erona se, että tajusin jostain syystä pienenä lapsena itsekseni, että minun pitäisi oppia liiasta arkuudesta eroon ja aloin sitten määrätietoisesti opettelemaan (jos noin ei olisi käynyt, tilanteeni olisi nyt varmasti vähintään yhtä vaikea kuin sinun).



Opettelin arkuudesta ja mitättömyyden tunteesta eroon toiminnan avulla. Tarkkailin ensin ihmisiä, jotka mielestäni olivat terveellä tavalla sinut itsensä kanssa ja osasivat vaatia ja odottaa muilta asioita. Painoin mieleeni, miten he toimivat tietyissä tilanteissa. Sitten kun omalle kohdalle tuli sama tilanne, matkin. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta se todella auttaa kun saa omakohtaista kokemusta eri tavalla toimimisesta.



Jos pelkäät kadottavasi sanat tai "jutun juuren" spontaanissa keskustelussa, yksi hyvä keino helpottaa tätä on harjoitella keskustelutekniikoita etukäteen netissä. Mutta tee se sellaisella palstalla, jossa ei ole hirveän paljon tosielämästä poikkeavaa sosiaalista koodia, muuten voit mennä vain enemmän sekaisin mitä kannattaa mihinkin juttuun sanoa. Joku harrastukseen liittyvä palsta vaikka, jossa moni kirjoittaa vain yhdellä nimimerkillä, ja jossa on tarjolla paljon helppoja puheenaiheita, voisi olla sopiva.



Sanoisin myös, että kannattaa muistaa että oikeastaan aina voi tilanne mennä pahemmaksi. Elämässä harva asia on pysyvää. Olemme koko ajan muutoksen keskellä; joko se on muutosta parempaan tai sitten huonompaan. Jos teet aktiivisesti töitä sen eteen, että muuttuisit parempaan päin, niin varmasti näin tapahtuukin. Silloin et ainakaan pääse ajautumaan huonommaksi.



Kannattaa myös hyväksyä oma masennuksensa ja omat heikkoutensa ja huonot puolensa. Älä ota mitään paineita siitä, että sinun pitäisi olla onnellinen. Keskity vain niihin kehitystehtäviin, joita olet itsellesi antanut, ja unohda laajemmat kuviot hetkeksi. Jossain vaiheessa voi käydä niin, että ikävyydet unohtuvat vähän pidemmäksi aikaa, ja myöhemmin vielä pidemmäksi. Ja mukavia juttuja alkaa kuin huomaamatta tulla tilalle. Ikävyydet ja mukavat asiat ovat kumpikin itseään toteuttavia: hyvä fiilis tuo helposti lisää hyvää fiilistä. Mutta siihen ei voi itseään pakottaa.



Terapiaa pystyt toivottavasti taas jossakin vaiheessa ottamaan vastaan. Heti kun vähänkin tuntuu siltä, varaa terapeutille aika ja kerro hänelle, kuinka hankala sinun on auttaa itseäsi. Vertaistuki puolestaan voisi auttaa toisella tavalla. Mitä jos pyrkisit ystävystymään jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa, ja viettäisitte silloin tällöin aikaa yhdessä?



Minusta tunteiden tasolla parasta mitä voit akuutisti tehdä, on tunnistaa aina kun saat ikävän ajatuksen, ja korvata sen neutraalilla tai myönteisellä toisella ajatuksella. Sano vaikka ääneen jokin myönteinen havainto, jos ei muu auta. Siitä se lähtee, ilman paineita, ilman aikatauluja, päivä ja hetki kerrallaan.

Terapiaa:

http://www.chcry.net/

kyllä ihmeitäkin sattuu. Kovin harvoin tosin.

Sääli vaan lasta, hänelle soisi onnellisemman äidin.



Minusta on vaan jotenkin uskomatonta lukea tekstejäsi, koska minulla lääkkeet ovat auttaneet hyvin, samoin terapia. Nukun hyvin, olen reippaampi, iloisempi, itsevarmempi, energisempi, seksihalut ovat palautuneet. Minulla on uusi harrastus ja menen syksyllä opiskelemaan. Kaksi vuotta sitten olin niinkuin sinä. Mutta minä uskoin että minua voitiin auttaa ja otin avun vastaan, söin kiltisti lääkkeeni ja käyn yhä terapiassa. Toivottavasti jonain päivänä löydät voimia hakea apua.

tarvitsisin apua ihan tavalliselta lääkäriltäkin, mutta en halua mennä lääkäriin. en halua joutua siihen tilanteeseen etten saa apua, että minut teilataan kuten on käynyt lääkärissä joskus. Mieluummin sinnittelen ja kärsin kuin menen sinne "riesaksi". Hyvin vahvasti koen asian noin, vaikka tiedänkin ettei saisi niin ajatella, mutten voi mitään.

Mieskin taas möksöttää mulle, olen nähtävästi hänen mielestään ollut taas liikaa koneella.. mutta kun en nyt vaan jaksaisi muuta. Enkä hälle jaksa kertoa olostani.

ap

Tämäkin kuulostaa kovin tutulta. Aiemmin minäkään en halunnut kertoa miehelle pahasta olosta. Nykyään ymmärrän, että sitä varten se mies on, että voi tukea vaikeuksien keskellä, kuten itsekin tuen häntä.

Oletko koskaan maininnutkaan asioistasi miehelle, vai onko nyt vain tilapäisesti jaksamisen puutetta tässä?

Tuo lääkärissä käymiseen liittyvä juttusikin on itselläni samoin. Tuntuu todella pahalta jos on saanut mentyä sinne asti, ja sitten tyrmätään tai ei oteta vakavasti. Luulen tosiaan, että et osaa kertoa asiaasi riittävän suorasanaisesti ja siten, että toinen ottaisi sen vakavasti (itselleni tuttua monesta tilanteesta, monesti olen jäänyt muiden jalkoihin tämän takia). Ehdotus: kirjoita etukäteen paperille ongelmasi, sekä selitys miksi se on kirjallisessa muodossa. Mene lääkäriin ja ojenna hänelle se paperi. Se on niin poikkeavaa käytöstä että typerinkin lääkäri kyllä tajuaa sinun olevan tosissasi.

kertoa mitä lääkettä syöt? Minulla kokeiltu sepramia, cipramilia, seroxattia, ei ne ole auttaneet muutoin kuin nostaneet mielialaa.

ap

Sepram, Cipramil,Cymbalta ja lopulta Efexor. Efexor tai lääke jossa vaikuttavana aineena on venlafaxiini on ainoa joka puri riittävästi ahdistukseen. Hoitoannos oli 150, kunnes masennus saatiin pois, ylläpitoannos on nyt 75 mg ja olen valmis syömään tätä loppuikäni jos olo pysyy tällaisena.



Opamoxia oli alkuun tarvittaessa unen katkeilun estämiseksi, mutta en tykännyt siitä myöskään koska päiväsaikaan otettuna se nukutti.



t. 30

tosi paha masennus ja itsetuhoajatukset päällä. Olen syönyt seromexia(käy myös jos imettää sanoi lääkäri vaikkei sitä suositellakkaan)cipralexia ja nyt sepramia, jolle ehdottomasti paras vaste. kannattaa kokeilla eri lääkkeitä ja isoilla annoksilla, normiannokset ei auta pahaan ahdistukseen. Masennukseen on myös SNRI lääkkeitä, kuten efexor ja jos mikään ei auta niin sähköhoito.



Mene terkkariin ja pyydä ainakin lääkkeitä!!!Terapiat yhtä tyhjän kanssa sanon minä.

MS-tauti,mikä tahansa sairaus, jota ei voi kuin lääkkeillä viivyttää. Jos käyt terapiassa, etkä kerro mikä sua vaivaa, niin et voi mitään apua saadakaan.

sitä ei voi kuin kokeilla. Sepram oksetti ja olin kuin zombi, silmät vain liikkui, ystävälläni se taas toimi todella hyvin.



Jos terapia tuntuu vaikealta, anna asian olla. Lääkityskin ja rauhallinen kotielämä tekevät tehtävänsä ajan kanssa. Kannattaa kuitenkin asettaa itselleen pieniä tavoitteita joita kohti liikkuu, jotain ktä haluaa vielä kokea joku päivä. On upea tunne kun siinä aikanaan onnistuu.

suosittelen lämpimästi. Se pelasti mun elämäni.

kiellän itseltäni kaiken; alkoholin, karkit, ja tavallaan ne lääkkeetkin. ap

eikö olisi kuitenkin mukava ajatus että voisi joskus nauttia elämästä. Kuulostaa kovin askeettiselta. Miksi et suo itsellesi mitään hyvää?

mutta olen kuullut tuttujen saaneen vyöhyketerapiasta apua ongelmiinsa. Siellä voi joko jutella terapeutin kanssa tai olla vain hiljaa hierottavana

hypnoterapiakin, näitä vaihtoehtohoitojakin voi kokeilla... Itseäni ainakin kiinnostaisi, en vaan ole saanut toimeksi lähteä kokeilemaan.

Mullakin tulee välillä masennuskausia ja olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta nyt on ollut pitkä hyvä kausi. Nopeita muutoksia ei kannata odottaa, mutta vähitellen harjoittelemalla aivot tottuvat uuteen toimintaan. Aseta itsellesi pieniä tavoitteita, jotka suoritat, vaikka pahalta tuntuu ja palkitse itsesi sen jälkeen. Kun vaikeita tilanteita harjoittelee riittävästi, niistä tulee rutiinia ja jännitys vähenee huomattavasti. Kun lapset ovat vähän isompia, niin lähde opiskelemaan, vaikka sinusta tuntuisi, että kuolet siihen. Jonain päivänä huomaat sitten, että uskallat luennolla esittää kysymyksiä jännittämättä yhtään!



Ihminen pystyy muuttamaan itseään, luota siihen! Joskus vain saattaa kestää vuosia, ennenkuin tajuaa, kuinka pystyy avaamaan oman mielen lukot.