Pitäisitkö vauvan?

tein abortin 17-vuotiaana, enkä ole katunut päivääkään. Ihan vain yksi näkökulma tähän asiaan.

Olin seurustellut poikakaverini kanssa muutamia kuukausia, kun huomasin olevani raskaana. Olin tuolloin sinun laillasi 17-vuotias.



Paniikki oli ihan kamala. Yhteistuumin päätimme, että raskaus on keskeytettävä. Meistä kumpikaan ei ollut valmis vanhemmiksi, lukio oli kesken ja elämä muutenkin edessä. Yhteistä elämääkin oli sen verran vähän takana, ettemme vielä voineet tietää miten pitkään yhteiselomme tulisi jatkumaan.



Keskeytys siis tehtiin, olin tuolloin raskausviikolla 7. Kokemus oli aika kamala, kaavinta ei onnistunut ensimmäisellä kerralla ja kohtuun jäänyt raskausmateriaali eiheutti pahan tulehduksen... Sairaalassa vietetty aika venyi useampaan päivään, vaikka toimenpiteen piti alunperin olla polikliininen - aamulla sisään ja iltapäivällä ulos.

Emme olleet kertoneet raskaudesta kenellekään, mutta koska jouduin sairaalaan useammaksi päiväksi, oli lopulta pakko kertoa vanhemmilleni missä oikein olin kun minua ei kuulunut kotiin. Siinä tilassa en edes osannut keksiä mitään hätävalheita, olin niin kipeä ja rikki että totuus tuntui helpottavalta. Keskeytyksestä ei edelleenkään tiedä minun ja mieheni (joo, poikaystävä muuttui sittemmin aviomieheksi, olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta) lisäksi kuin vanhempani. Tarkoin varjeltu ja häpeää aiheuttava salaisuus siis on tämä tapahtuma.



Alkuun koko tilanne tuntui minusta liian kamalalta kestää. Tunsin tosi rankkaa syyllisyyttä. Mutta osa syyllisyydestä oli varmasti sitä, että olin salaa niin älyttömän helpottunut että raskaus oli ohi. Olin aina ollut aborttia vastaan, ja nyt kuitenkin itse olin tilanteessa jossa koin pohjatonta helpotusta siitä, että elämäni sai jatkua entisellään. Se oli itsekkäämpää mihin olisin ikinä voinut kuvitella kykeneväni.



Asia oli mielessä säännöllisesti melko pitkään. Pikkuhiljaa syyllisyys ja ahdistus alkoi helpottaa, sittemmin opin hyväksymään tapahtuman osaksi nuoruuttani ja menneistyyttäni. Enää abortti ei ahdista tai kaduta, ymmärrän miten järkevä ratkaisu se aikanaan oli.



10 vuotta keskeytyksen jälkeen meille syntyi meidän esikoispoika. Toivottu ja haluttu, elämämme suurin rakkaus. Nyt odotan meidän toista lasta. Elämä ei olisi mennyt näin, jos olisin saanut lapsen 17-vuotiaana. En usko että olisin silloin rakastanut lastani yhtä syvästi, että olisin ollut yhtä hyvä äiti hänelle mitä kykenen nyt olemaan lapsellemme. En tiedä olisiko suhteemme mieheni kanssa kestänyt 17-vuotiaana vauvaperhearkea, vai olisimmeko eronneet. Joka tapauksessa en olisi koulujani käynyt, vakipaikkaani saanut, maailmaa nähnyt ja ihanaa kotia saanut.



Enää en keskeytykseen ehkä nykyisessä elämäntilanteessani pystyisi, nyt kun minulla jo on lapsi. Nyt kun tiedän miten paljon lastaan rakastaa ja miten paljon hän tuo elämään iloa... Enää en näe tilannetta, jossa elämä olisi niin solmussa etten jollain tapaa kykenisi lapsesta huolehtimaan ja häntä rakastamaan. MUTTA. EN KADU sitä aborttia 10 vuotta sitten. Silloin olin aivan eri ihminen, ja elämä oli ihan toisella tolalla. Kaduin keskeytystä aikani, koin ahdistusta. Mutta loppuelämääni asia ei minua seuraa ahdistavana.



Tsemppiä sinulle ap, mitä ikinä päädytkään tekemään.

Pystytkö elättämään lapsesi yms.

soita ma sosiaalityöntekijälle niin saat tukihenkilön



tai soita heti 118 kautta sosiaalipäivystykseen tai sos puhelimeen niin voit jutella

aloitin lukion. Enempää en viitsi sanoa ettei tunnisteta. En halua että raskaudesta tiedetään vielä.

elämänhallinnantaidoista... Kysyt itseltäsi pystytkö ottamaan täyden vastuun toisesta, avuttomasta ihmisestä usean vuoden ajan. Lapsen kanssa mikään ei voi mennä sen edelle, ei omat menot tai halut. Lapsen on tultava ensin.



Sun on vaan päätettävä itse ja yksin, se on varmasti vaikein päätös elämässäsi. Voimia päätökseesi ja kaikkea hyvää! Toivon, että annat lapselle elämän! :)

aloitin lukion. Enempää en viitsi sanoa ettei tunnisteta. En halua että raskaudesta tiedetään vielä.

Sinun elämäsi, sinun päätöksesi. Onnea mitä ikinä päätätkin.

kuulostaa ehkä julmalta, mutta lapsi hyvä, sinun pitäisi varautua kasvattamaan lapsi täysin yksin ilman apuja jos poikaystäväsi ei sitä halua. Kokemuksesta voin kertoa että vaikka olisi tukijoukkojakin, yksin lapsen kasvattaminen yli kolmikymppisenäkään vakavaraisten tulojen kanssa ei todellakaan ole helppoa. Vaikka tuntuu kohtuuttomalta, kannattaa miettiä että pystytkö todella pitämään yksin huolta vauvasta, ja onko parempi että sinä kärsit abortista syyllisyyttä kuin se että lapsi kärsii jaksamattomasta äidistä.

Olen itse yksinhuoltajaäidin lapsi joka ei oikein jaksanut. Teki parhaansa, mutta hänellä oli rankkaa ja niin myös minulla.

kuulostaa ehkä julmalta, mutta lapsi hyvä, sinun pitäisi varautua kasvattamaan lapsi täysin yksin ilman apuja jos poikaystäväsi ei sitä halua. Kokemuksesta voin kertoa että vaikka olisi tukijoukkojakin, yksin lapsen kasvattaminen yli kolmikymppisenäkään vakavaraisten tulojen kanssa ei todellakaan ole helppoa. Vaikka tuntuu kohtuuttomalta, kannattaa miettiä että pystytkö todella pitämään yksin huolta vauvasta, ja onko parempi että sinä kärsit abortista syyllisyyttä kuin se että lapsi kärsii jaksamattomasta äidistä.

Aina sitä jotenkin selviää.



Tiedän suunnilleen ikäsesi tapauksen, jossa tyttö teki abortin, poika ei vielälhalunnut isäksi. Sen jälkeen ei tyttö enää halunnut nähdä poikaa, siis hän teki sen abortin. Välit poikki ja poikaa suretti pitkään.



Sinua asia koskee kuitenkin enemmän ja anna vaan ajan mennä ja kerrot myöhemmin, ettei kukaan voi painostaa sinua aborttiin. Älä vaan tee painostettua aborttia. Sitä eniten kadutaan.



Raskaus sinänsä voi vaikuttaa mielialaan ja esim. kun itse olin pahoinvoiva, tuntui etten edes halua olla raskaana. Se menee taas ohi, mutta sellaisessa mielentilassa ei myöskään kannnata aborttia tehdä, koska se menee ohi kun raskaus etenee ja taas voi paremmin.



Onnea elämääsi.

harkitse myös adoptiota. Saisit antaa elämän lahjan lapsellesi ja jatkaa itse eteenpäin.

tiedän paljon lapsettomia pareja, jotka ovat surun murtamia, kun eivät saa lapsia. Itse en voisi tehdä aborttia. 17-vuotiaana en olisi kyllä ollut mitenkään kypsä saamaan lastakaan.



Voimia ja hae ammattiapua. Olisi hyvä, että pääsisit vähän analysoimaan tunteitasi ja saisit tietoa vaihtoehdoista.



Itse sain oman lapseni yksin 34-vuotiaana, mutta silloin olin jo valmis siihen.



Hali!

Poikaystävä jaksoi kotielämää vuoden ja 20-vuotiaasta olen ollut kaksin lapseni kanssa, nyt 8 v ajan.



Mitä voin sanoa?



Olen katkera menetetyistä baari-illoista. Toisaalta olen minäkin baariin ym nuorten menoihin päässyt -kiitos lapsen mummoille- mutta on se aina ollut hankalampaa kuin lapsettomilla. järjestelyä, viime hetken peruutuksia lapsen sairastuttua ym.



Muutama poikakaveriehdokas on lähtenyt menemään lapsesta kuultuaan tai arkea viikon katseltuaan.



Olen myös äärettömän ylpeä lapsestani. Ja myös itsestäni kun olen pärjännyt hyvin.



Koen edelleen olevani teiniäiti enkä tykkää kun mummot katsoo perään kun lapseni huutaa "äitii"



Olen tyytyväinen että en tehnyt aborttia. Mutta on täm sinkkuäitiys nuorella iällä niin rankkaa ollut, että en halua enää lisää lapsia!

Mitä jos äiti ei jaksakaan? Mitä jos äiti ei selviäkään yksin? Sitten taas on maailmassa yksi elämässään katkera ihminen joka kantaa lapsuuden traumoja mukanaan.

Tyttö käy lukiota ja asuu sijaisperheessä! Raha ja tavara ei tule olemaan ongelma - sen takia kenenkään ei onneksi vielä Suomessa tartte abortoida. Muutakin tukea (asunnon ja toimeentulon, kunnes joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä pääsee työelämään) ap tulee saamaan sosiaalitoimelta (lastensuojelulta) jo oman taustansa vuoksi erityisen paljon jos pitää lapsen.



Viestistäsi ap ymmärtää heti, ettet halua aborttia tehdä. Varaa aika neuvolaan ja tosiaan ota yhteyttä sosiaalityöntekijääsi. Sinun kuuluu saada kaikki tarvittava tuki ja tietysti tsempata itsekin paljon, jos valitset toisin kuin ystäväsi.



T. sosiaalityön opiskelija, joka suunnittelee gradua mahdollisesti nuorista yksinhuoltajaäideistä..

kun tulin raskaaksi, tosin en vahingossa vaan lapsi oli toivottu. Lapsen isän kanssa emme olleet yhdessä.



Kun tällaista mietit niin luultavasti olet riittävän kypsä äidiksi. Ei se katso ikää vaan persoonaa, nuorikin voi olla hyvä äiti.



Nyt tuo esikoiseni on 16v ja aivan ihana, kiltti, komea nuorimies, paremmin en olisi voinut onnistua:D Itse olen 34v ja odotan jo kuudetta lastani:)



Jos haluat kaverin joka on ollut samassa tilanteessa odotukseen ja tueksi/avuksi niin voin ryhtyä sellaiseksi meilitse tai muutenkin:)



Jos aborttia yhtään epäröit, älä tee. Nuori ikä ja yllätysraskaus ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista vaikka jotkut kolmikymppisenä äidiksi tulleet täällä haluaisivatkin uskotella.

polimaksun verran, joten ei lapsen isä joudu kauheasti "kärsimään" tuosta vaihtoehdosta. Päinvastoin, pääsee todella helpolla. Mutta se siitä ja sinun kysymykseesi. Itse synnyttäisin lapsen. Sinä saat aikaa miettiä ratkaisuasi ja jos toteat ettet pärjää lapsen kanssa, voit antaa lapsen adoptioon. Suomessa on todella pitkät adoptiojonot ja lasta haluavia hyviä vanhempia on paljon.

Itselleni lapsi oli mielettömän mahtava juttu. Aloin odottamaan nuorena, ensimmäisenä kavereistani ja perheestäni, vielä kun koulut olivat kesken. Mutta minulla oli ihana mies tukena, ja on vieläkin.

Rakkaus siihen lapseen ei syntynyt todellakaan heti. Meni n. 3kk että olin niin väsynyt (koliikki) etten osannut nauttia vauva-ajasta ollenkaan. Väsynyt vaikka meitä oli 2 jakamassa yhden lapsen tarpeet ja vaatimukset.

Todella olennainen kysymys onkin se, oletko jo saanut mennä tarpeeksi? Itse vietin melko railakasta elämää jo 11.v asti, ja 17.v en todellakaan ollut kypsä äidiksi, mutta olin mennyt jo menemiseni ja yöelämä ei enään edes napannut.

Lapsen kanssa ei tarvitse lopettaa elämistään, mutta se sitoo sinut kotiin pitkiksi pitkiksi aikaa. Oletko siihen valmis?

Yksin?

Sinä joko saat sen maailman ihanimman pienen ihmisen, jolle sinä olet kaikki, ja jolla on ihan oma elämä ja joka joko elää kanssasi tai jonkun muun luona, jos sinä et voi häntä pitää tai sitten tuhoat tämän elämän, joka jo on olemassa. Onko siinä vaihtoehtoa?

Mun äitini (yh) syytti minua ettei saanut perhettä minun takiani:( En ole oikein ikinä toipunut siitä kuinka suuri taakka olen ollutkaan äidilleni.