Saako lääkäri ystävystyä potilaan kanssa?

kanssa? Kertokaa nyt, jos niitä yhteisiä kahvihetkiä on ollut?!

nykyään ole mahdollista, kun näitä palstoja lukee, niin täällä on ihan mahdotonta elämää, totean!

Tällainen kahvihetki hoitavan lääkärin kanssa olisi vielä ihan "puhdasta" käytöstä.

Minulle on helppoa pitää työasiat työasioina ja yksityisasiat yksityisasioina, ei tarvetta ystävstyä potilaan kanssa.

Kutsuisin edellistä asennetta ylimielisyydeksi enkä ammattietiikaksi. Potilaat nimittäin ovat oikeita ihmisiä, joten edellinen lääkäri sanoo tosiasiassa, että hän sulkee huoletta ja helposti osan suomalaisista pois elämästään, vaikka nämä ihmiset olisivat kuinka hyviä tyyppejä.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, yleensähän lääkäriä voi vaihtaa. Lääkäreillä ei siis tosiasiassa ole olemassa pätevää syytä olla ystävystymättä sellaisessa tilanteessa, jossa potilas voisi vaihtaa lääkäriä.

Lääkäreillä lienee halu korottaa itse itsenä muiden ihmisten yläpuolelle kasvattaakseen omaa egoaan, mutta lääkärit selittävät itse itselleen tämän ylimielisyytensä ammattietiikalla. He ovat ylimielisiä ihmisiä kohtaan ja lisäksi ylimielisiä vielä siten, että heillä omasta mielestään oma ammattietiikka on ylivertainen.

Toinen mahdollisuus on se, että lääkärit ovat niin tyhmiä, että he eivät osaa keskustella muusta, kuin lääketieteestä. Tämän takia lääkärit pelkäävät aitoja ihmissuhteita, koska aidoissa ihmissuhteissa lääkärin pitää myös itse osata joskus olla se "tietämätön" ja "epätäydellinen" osapuoli. Lääkärit lienee ystäviä vain niiden kanssa, joiden kanssa he voivat puhua johonkin ammattiin, harrastukseen, yhteiskunnalliseen asiaan tms. liittyvistä asioista eikä tarvitse kohdata ihmistä ihmisenä, koska lääkäri ei osaa olla ihminen - lääkäri osaa vapaa-ajallaankin olla ennen kaikkea vain lääkäri eikä ihminen.

minä olen seurustellut omalääkärini kanssa. Tosin olin käynyt vain kaksi kertaa hänen vastaanotollaan. Nettideittipalstalla tavattiin ja pikku hiljaa paljastui hänen henkilöllisyytensä. Suhde loppui aikanaan, mutta edelleen käyn hänen vastaanotollaan.

Eli ei saa ystävystyä potilaiden kanssa. Harvoin sellaisia tilanteita tulee, mutta itsekin jokusen treffikutsun olen saanut. Eipä ole tullut mieleenikään mennä leikkiin mnukaan. Toki tilanne on eri lyhyellä käynnillä kuin esim pitkässä terapiassa, jossa tunteet ovat molemmilla ihan eri tavalla mukana. Lääkärin ammattietiikkaan kuitenkin kuuluu nimenomaan ammattitaito ja työn pitäminen työnä.

siinä missä muidenkin ihmisten, ammattiin katsomatta. Tiedän monta tarinaa ystävystymisestä eikä niissä ole ollut mitään kyseenalaista. Työkuviot pitää hoitaa ammattilaisena mutta vapaa-ajalla voi vaikka menä Tuska-festivaaleille pää kainalossa.

Vai pitävätkö lääkärit yleensä selvät rajat tässä. Ei lähdetä potilaan kotiin vaikka kutsuttaisiin, lounaalle, kahville tai muuta.

mielestäni saa ystävystyä, joskus se on potilaalle

helponpaa kun se tärkeä henkinen tuki olisi vielä saatavilla, vaikka lääkinnälliset hoidot loppuisivat, ei tulisi olotilaa, että putosin kaivoon, ei enää kukaan auta! tapaaminen olisi puoli-vuosittain, ystävänä.

Mistähän nämä kirjoittajat tietonsa nappaavat? Olen ollut lääkäri 16 vuotta ja työskennellyt noin kymmenessä työpaikassa, eikä yhdessäkään ole koskaan puhuttu halaistua sanaa potilaan ja lääkärin ystävystymisestä. Enkä kyllä muista kauheasti asiaa käsitellyn opiskeluaikoinakaan.



Itse työskentelen alalla, jossa minulle ei muodostu mitään pitkiä hoitokontakteja, vaan yleensä tapaan kunkin potilaan vain muutaman kerran. En ole myöskään koskaan ystävystynyt kenenkään potilaan kanssa, mutta muutamia ystäviä ja tuttavia olen kyllä joskus hoitanut. Mitään pitkällisiä ja hankalia juttuja en lähtisi tutuilta hoitamaan, mutta nuo ovat olleet pieniä ja yksinkertaisia juttuja, joten tuttujen hoitaminen ei ole ollut ongelma.



Pidän varsin epätodennäköisenä, että ammatissa tulisi vastaan tilanne, jossa ystävystyisin potilaan kanssa ihan yksistään potilas-lääkärisuhteen pohjalta, mutta mahdottomana en sitä pidä. Jos kemiat käyvät yhteen ja ollaan samanlaisia, niin miksei? Tosin sitten en sen jälkeen kyllä haluaisi enää kyseiseltä ihmiseltä mitään haastavia juttuja hoitaa, mutta kuten sanottua omalla alallani se ei yleensä ole tarpeenkaan.



Kahville tai lounaalle en kyllä potilaan pyynnön perusteella todennäköisesti lähtisi ainakaan kahdestaan, pitäisi olla joku spesiaali tilanne, että niin kävisi. Ehkä jos joku julkkis tms. kutsuisi koko hoitotiimin vaikka johonkin oman alansa juttuun tms. niin voisin mennä (Itse asiassa tällainen juttu on kerran ollutkin, mutta silloin oli itselläni este, mutta muu tiimi meni).

Täällä aika moni tuntuu pitävän lääkäriä "ystävänä" jos lääkäri joskus kysyy vointia työpaikan ulkopuolella tai moikkaa tms. Itse en kyllä pidä sitä ystävyytenä. Minusta ystävyys on tasapuolista ja sellaista, että molemmat ovat siinä läsnä omina persooninaan antaen itsestään jotain. Tottakai kysyn potilaan vointia työajan ulkopuolellakin jos potilaaseen jossain sopivassa tilanteessa törmään. Ja olen ihan oikeasti yleensä kiinnostunutkin. Voin moikatakin jos potilaan muistan, mutta vain jos potilas moikkaa ensin (periaatteessa vaitiolovelvollisuuden vuoksi en voi ilmaista tuntevani potilasta ellei hän ensin ilmaise tuntevansa minua). Mutta ei tämä mitään ystävyyttä ole, vaan ihan normaalia kiinnostusta omaan työhönsä. Olisi minusta kumma sekin jos päiväkodin hoitaja ei moikkaisi kaupassa tms.



t. 32

koen, että jos hoitosuhteen pohjalta syntyisi ystävyyssuhde, on ammattietiikassa jotain pielessä. Mua on useampi miespotilas pyytänyt kahville ja yhden kohdalla täytyy kyllä sanoa, että harmitti kieltäytyä.

Mikä tämä ammattietiikka on, joka on edellisen mukaan ja omankin kokemukseni mukaan olemassa ja kieltää ystävystymästä potilaan kanssa, mutta jota ei toisen kommentin mukaan ole kirjoitettu mihinkään lääkiksen oppikirjaan? Mistä tälläinen etiikka tulee ja miksi lääkärin ystävystyminen olisi epäeettistä? Ymmärrrän että ystävyys olisi lääkärille hankalaa (lääkärin vastuu), noloa yms., mutta mikä tekee siitä juuri etiikan vastaista?

Miksi lääkäri ei voi sanoa potilaalle, että lähden kahville, mutta sen jälkeen sinun pitää myös vaihtaa lääkäriä (yleensähän lääkäriä voi vaihtaa)?

Minä en näe aitoa ystävyyttä kovinkaan todennäköisenä. Usein on tilanteita, joissa potilaat kokevat pitkien hoitosuhteiden aikana syntyneitä enemmän kuin potilas-lääkäri, tai useamminkin potilas-hoitaja -suhteeksi. Aika usein näissä kuitenkin se toinen osapuoli ei näe tilannetta samalla tavalla, vaan potilas on yksi potilas muiden joukossa. Ammattilainen osaa kyllä olla ystävällinen ja empaattinen sekä kuunnella ja olla aidosti läsnä, vaikka suhtautuukin tilanteeseen vain työnä. Ammattilaisen pitää pystyä tukemaan potilasta ja nähdä eri vaihtoehtoja objektiivisesti eikä tämä onnistu, jos kyseessä on ystävyyssuhde. Samasta syystä hoitosuhdetta ei alun perin edes muodosteta jos potilas ja lääkäri ovat ystäviä jo ennestään. Ja tarkoitan nyt siis vakavia sairauksia, en mitään flunssakäyntejä.



Varmasti päinvastaisiakin tilanteita löytyy mutta tämä on aika yleinen suhtautumistapa. Esimerkiksi potilaiden facebook-kutsut hylätään poikkeuksetta, koska ei haluta sekoittaa henkilökohtaista elämää työasioihin.

En ole mennyt potilaan taidenäyttelyn avajaisiin eikä kollegani potilaan kanssa treffeille.



Minulle on helppoa pitää työasiat työasioina ja yksityisasiat yksityisasioina, ei tarvetta ystävstyä potilaan kanssa.



lääkäri somatiikan puolelta

Kyllä meidän perheellä on jo jonkilainen

ystävyyssuhde lastamme (erittäin pitkään) hoitaneen lääkärin kanssa. Olemme käyneet jopa yhdessä syömässä.

on ihan ok, ennemminkin pitäisi pyrkiä siihen, että hoitava lääkäri on jopa koko perheellä sama. Ikään kuin perhelääkäri siis, joka voi olla hyvin läheinen, tuttu, helposti lähestyttävä.

Sama ei kuitenkaan oikein toimi tk-lääkärin kanssa.

Kyllähän tk-lääkärikin saa vaikka lounaalle lähteä tai alkaa vaikka suhteeseen, mutta tietyn rajan jälkeen kannattaa ainakin harkita hoitosuhteen katkaisemista. Toisaalta, hoitavathan lääkärit perheitäänkin varsin paljon, puolisoitaan ja muita reittejä tavattuja seurustelukumppaneitaan.

Ketjussa mainittiin että tilanne johtaisi potilaan suosimiseen, mutta kysymys kuuluukin, miten "suosiminen" sitten näkyisi? Kenen hoitoa se huonontaisi?

Up

Up

Mitäs luulet