Vaativin ikä lapsen kanssa?

ovat niitä hankalimpia; eivät tiedä itsekkään mitä haluavat! Elämä tuntuu oikeasti hankalalle, he ottavat murheita jopa kavereidensa elämästä. Meilläkin murehditaan, sitä kun hyvä ystävä jäi ilman opiskelupaikkaa, 10 luokaltakaan ei riitä paikkoja kaikkille:(



- tarvarat lentää, itketään helposti, raivotaan, syytellään pienempiä sisaruksia, haastetaan riitaa... tätä riittää, kuunnellaan murheita, tuetaan päätöksissä, annetaan rajoja joista pidetään kiinni!!



Valitin vauva-aikana mummolleni, kun lapset olivat todella sairaina hän hymyili ja sanoi; PIENET LAPSET, PIENET MURHEET, SUURET LAPSET SUURET MURHEET, ajatelin voi mummo tuo ei pidä paikkaansa; Ikävä kyllä mummoni oli niin oikeassa.

Esimurkkuilu voi olla paljon ärsyttävämpää kuin kunnon murkkuilu.

ja voit iloisena vaihdella vaippaa harvakseltaan, MUTTA mitä sitten kun panttaa vaipattomana. Siinä kakkaongelmaa meiltä samanlaisen kakkaajan kanssa :(

Oikeesti mun mielestä ekat kolme vuotta ovat olleet yllättävän helppoja, vaikkei lapsi kovin hyvä nukkuja ole edelleenkään. Mutta on ollut terve, vain muutama flunssa takana, kolhinut itseään joitain kertoja pahemminkin, mutta niistäkin on selvitty, uhmaillut (ei kuitenkaan mitenkään niin kuin muutamat muut tuntemani samanikäiset) jne.

Odotellaan siis kouluikää, murrosikää jne....

Kakkaakin vain kerran viikossa. Tämä äitiysloma on varsinaista lomaa!

Mutta tähän mennessä omalle kohdalleni voin sanoa hankalimmaksi murkkuiän. Esikoinen on 13v ja hankalammaksi menee... Tässä rinnalla kolme muuta eri ikävaiheessa olevaa (uhmis mukaan lukien) lasta ovat helppoja!