Lue keskustelun säännöt.
Miten uskaltaa uuteen suhteeseen eron jälkeen?
27.06.2010 |
En uskalla tuntea ketään miestä kohtaan mitään, takana avioero jota itse hain miehen henkisen väkivallan takia.
Tuntuu kuin henkisen väkivallan sietäminen olisi vienyt itsetuntoni, sen lisäksi mies muutti heti uuden naisen kanssa yhteen, ymmärtääkseni ei kuitenkaan ollut häntä aikaisemmin tavannut, mutta jatkaa siis avoliitossa nyt uuden naisen kanssa. Avioeromme on hänen mielestään minun syytäni.
En uskalla luottaa kehenkään mieheen, pelkään että kaikki suhteen päättyvät kuten avioliittoni. Miten te olette uskaltaneet ihastua, rakastua uudestaan koskaan?
Kommentit (21)
Miehistä on ihan järkevää pysyä kaukana. Miksi pilaisit elämäsi uudestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun on sössinyt kerran, niin parempi olla sössimättä toiste. Parisuhde on taitolaji. Jotkut ei vaan osaa.
ja olin ihan varma, etten voisi ihastua tai kiinnostua kenestäkään miehestä. Sitten tapasinkin yhden miehen, johon ihastuin! Eihän niin pitänyt käydä, mutta jotenkin vain kävi. Elämä yllättää joskus positiivisestikin.
Mutta sulle ois varmasti tärkeää nyt keskittyä eka siihen, että saat hoidettua nuo henkisen väkivallan haavat. Ja olen AIVAN varma, että tapaat jonkun hienon miehen vielä!
ap, viestisi on kuin omakirjoittamani. Mietin ihan samaa. Erosta tulee pian 2v ja 4 kk tapailun jälkeen lyön jarrut päälle ja alkaa ahdistaa. Vielä en ole kenenkään kanssa päässyt edes siihen, että olisin lapsille esitellyt.
En tiedä löytyykö koskaan "sitä oikeaa", alkaa pian usko mennä, ja toisaalta tuntuu että ei kiinnostakaan. Toisaalta taas olisi ihana, kun olisi joku, jonka kanssa jakaa tätä arkea ja jonka kanssa voisi olla onnellinen.
mutta sillä erotuksella että en ymmärrä miksi pitäisi haikailla pahan kokemuksen jälkeen enää takaisin miesten seuraan? Miksi? Itse olen ollut viisi vuotta sinkku / ilman seksiä ja päässyt vähitellen täysin irti kiinnostuksesta miehiin. Oloni on suunnattoman helpottunut! En voi kun suositella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sillä erotuksella että en ymmärrä miksi pitäisi haikailla pahan kokemuksen jälkeen enää takaisin miesten seuraan? Miksi? Itse olen ollut viisi vuotta sinkku / ilman seksiä ja päässyt vähitellen täysin irti kiinnostuksesta miehiin. Oloni on suunnattoman helpottunut! En voi kun suositella.
tosin oon ollut vasta noin 4 vuotta yksin... mutta välillä kaipaa oikean miehen kainaloon! Olisi ihanaa, kun olisi joku, jolta saisi hellyyttä ja huomiota. Mut en mäkään tiedä, että miten sitä uskaltaa. Jospa tulee taas nenille? Mun exä oli sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen. Tiedän kyllä että hienojakin miehiä on, mutta missä...?
Lisäksi mun ongelma on se, että en kiinnostu kenestäkään. Tai jos kiinnostun, niin sitten sellaista miestä en voi saada. Elämä on :(
että sä alat niiden kanssa suhteeseen, vaikka et ole siihen vielä valmis. Sit tuhlaavat suhun aikaa neljä kuukautta, ennen kuin niille alkaa selviämään, että sulla on vielä vanhoja käsittelemättömiä asioita, etkä sä ole vielä henkisesti sillä tasolla, että pystyisit edes olemaan suhteessa.
Etkö nyt vaan voisi selvitellä niitä sun tunteitas ennen kuin vedät ulkopuolisia mukaan sun sotkuihin. Miten ihmeessä sä kuvittelet, että sulla on oikeus leikitellä muiden tunteilla ilman, että sulla olisi velvollisuutta selvitellä pääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa toipua rauhassa ja aloittaa suhde vasta sitten, kun on valmis. Ei ole kumppanillekaan reilua joutua pelkäksi laastariksi.
Jos olet eronnut/eromassa, lue Bruce Fisher: Jälleenrakennus. Sitä kirjaa käytetään mm. eroseminaareissa.
että sä alat niiden kanssa suhteeseen, vaikka et ole siihen vielä valmis. Sit tuhlaavat suhun aikaa neljä kuukautta, ennen kuin niille alkaa selviämään, että sulla on vielä vanhoja käsittelemättömiä asioita, etkä sä ole vielä henkisesti sillä tasolla, että pystyisit edes olemaan suhteessa.
Etkö nyt vaan voisi selvitellä niitä sun tunteitas ennen kuin vedät ulkopuolisia mukaan sun sotkuihin. Miten ihmeessä sä kuvittelet, että sulla on oikeus leikitellä muiden tunteilla ilman, että sulla olisi velvollisuutta selvitellä pääsi.
Järjetöntä tekstiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerro avoimesti että sinulla on takana vaikea suhde, olet peloissasi ja tarvitset aikaa tunteidesi kehittymiseen. Jos vastapuoli ei ymmärrä tätä tai alkaa syyllistää sinua tunteistasi tai painostaa sinua, tiedät tutustuneesi samanlaiseen mieheen josta erositkin :). Paras neuvo on tutustua ihmisiin kaikessa rauhassa ja tervehdyttää itsekunnioituksensa, eli arvostaa itseään ja olla ryhtymättä sellaiseen suhteeseen josta tulee huono olo!
Järjetöntä tekstiä...
Myönnetään. Mutta asia oli silti ihan kohdillaan. Mikä sulle jäi epäselväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samasta syystä ja ajattelen just samaa, miten uskallan.
Mutta niin kun moni on neuvonut niin mä nautin vapaudesta ja se tutustunko johonki mieheen joskus vai en niin aika näyttää mutta ensin pitää saada itsetunto kohoamaan ja tajuamaan että mä olen hyvä!
Ja sitten jos sen uuden miehen kohtaan niin tulee iso lista vaatimuksia ja allekirjoitus perään. ;)
vaikken mä ole edes eronnut enkä edes aikeissa erota. Eikä mulla edes ole huono mies, hän ei siis käytä henkistä eikä fyysistä väkivaltaa, ei ole juoppo, narsisti, laiska eikä noin niinkuin päällisin puolin ole mitään vikaa hänessä. Hän on hyvä isä, tekee kotitöitä varsin sujuvasti (eivät siis jää seisomaan, vaikken itse olisikaan niitä tekemässä), mutta puolisona... no, sanotaan vaikka niin, että olen yksinäinen, ja usein tulee mietittyä, mahtaisiko olla helpompaa olla yksin yksinäinen kuin suhteessa yksinäinen.
Mutta jos ja kun tämä suhde tästä joskus päättyy, en kyllä keksi yhtään syytä, miksi ihmeessä rupeaisin enää minkäänlaiseen suhteeseen yhtään kenenkään kanssa. Enkä uskaltaisikaan ottaa sitä riskiä, että uusi suhde olisi samanlainen kuin tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mulla on erosta kaksi vuotta. Muutama ihan pinnallinen lyhyt juttu, joista kumpikaan ei odottanut mitään. Viime syksynä muutaman kuukauden suhde, jossa petyin kovasti - mies oli mukava ja meillä synkkasi, ainakin niin luulin. Mutta hänellä oli oma ero vielä ainakin käsittelemisvaiheessa, ja äh, järjellä ajatellen hyvä että päättyi meillä, mutta silti olen huomannut, että aika lailla se latisti mun itsetuntoani naisena :(
Nyt olen päättänyt olla onnellinen lapsista, kodista, työstä, ulkoilla, harrastaa minkä ehdin, elää yksin.
Aina välillä kyllä kaipaa jotakin, joku rakas ihminen jos olisi. Vaikea vaan kuvitella, miten sellaiseen törmäisi.
Dire straitsia nytkin kuuntelen ja itken.
mutta sillä erotuksella että en ymmärrä miksi pitäisi haikailla pahan kokemuksen jälkeen enää takaisin miesten seuraan? Miksi? Itse olen ollut viisi vuotta sinkku / ilman seksiä ja päässyt vähitellen täysin irti kiinnostuksesta miehiin. Oloni on suunnattoman helpottunut! En voi kun suositella.
En ole ap, mutta pitkä suhde takana lasten isän kanssa ja olen onnellisempi kuin koskaan kun voin keskittyä täysin muihin asioihin. En ole yksin, vaikka olen ilman miestä. En minäkään harrasta seksiä ollenkaan, edes sinkkusellaista, en koe mitään tarvetta:)
Elämässä on niin paljon muitakin rikkauksia. Jos joskus sattuu, että eteeni tulee mies, jota kohtaa tunnen sellaista sielun sympatiaa, että tahdon tutustua paremmin, niin sitten käy niin. Mutta jos ei käy, ei haittaa, enkä edes käy missään "tyekyllä" ikinä:)
Kunnollisia (täydellisiä!) miehiä ei oikeasti ole...sen mitä olen tässä viime aikoina miehiä seuraillut (seurustelen kyllä lasteni isän kanssa) niin oikeasti kaikissa jotain vikaa tai sitten varattuja.
Lähipiirini varatuista miehistä löytyy tälläisiä:
-Pettäjä
-Juoppo
-Narsisti
-Omahyväinen
yms yms (noita ed.mainittuja on monta vaikka en monikkoon laittanutkaan).Nykyään ajattelen että kaikki miehet on jollain tavalla kusipäitä jotka valehtelevat pelastakseen oman nahkansa (hirveää,tiedän:( )
En tunne oikeasti yhtäkään hyvää miestä,siis oikeasti hyvää miestä jossa kaikki kohdillaan.Aika pelottavaa jos joskus olisin sinkku niin tuskinpa enää rakkautta löytäisin...
Ei kannata uskaltaakaan kun on sössinyt kerran, niin parempi olla sössimättä toiste. Parisuhde on taitolaji. Jotkut ei vaan osaa.
henkilöllä itsellään on tuskin parisuhde- saati muitakaan sosiaalisia taitoja.
Sitä olen alkanut ajattella...enkä tarkoita mitään kiihkouskovaisia, vaan esim. helluntailaisia.
Ei kannata uskaltaakaan kun on sössinyt kerran, niin parempi olla sössimättä toiste. Parisuhde on taitolaji. Jotkut ei vaan osaa.
henkilöllä itsellään on tuskin parisuhde- saati muitakaan sosiaalisia taitoja.
kun on sössinyt kerran, niin parempi olla sössimättä toiste. Parisuhde on taitolaji. Jotkut ei vaan osaa.