Ne, joilla on vain 1 lapsi, joka jää ainoaksi

itselläni on vain yksi lapsi, enkä tiedä, haluanko koskaan enempää. Sen takia vain kyselen, en vittuillakseni kenellekään:) Haluan vain kuulla ajatuksia heiltä, joilla on 1 lapsi.

se tulkitaan palstalla provosoinniksi.

niin mitenkähän sitten mahduttais jos noita olis kaksi. Huh.

"mahtui" perheeseen, olimme niin tiivis kaksikko. En tiedä jaksanko purkaa tämän kolmikon uudelleen neljättä varten. On henkisesti raskasta.

asia on mulle todella vaikea sulattaa ;(

Mulla oli raju synnytys, pelottaa joutua sellaiseen uudestaan. Enkä jaksa sitä koko rumbaa, raskaana olemista, imetystä, mahdollisia valvomisia. Olen myös tosi laiska ja mukavuudenhaluinen, en jaksaisi hoitaa kahta lasta. Ja jaksaisivatko mummut ja mummitkaan, jotka nyt hoitavat mielellään tätä yhtä?

En myöskään nauttinut hoitovapaasta ja kotona olemisesta.



Meillä on tosi mukavaa näin, miksi tehdä elämänsä hankalammaksi. Itsekästä tämä on, tiedän.

koska en vain halua enempää, tarviiko siihen olla kummoisempaa syytä?



Vauva nyt 6kk ja tähän asti suht helppoa ollut :)

elämämme on hyvää, seesteistä, rauhallista ja jotenkin täydellistä näin.

meillä pääsyynä on v:mäinen mies; odotusaikana tuli koko ajan sitä vittumaisemmaksi, mitä pidemmälle raskaus eteni (vaikka tietysti halusi lasta vielä enemmän, kuin minä, joka en ennen omaa lasta edes sietänyt lapsia...) ja lapsen synnyttyäkin sai jatkuvasti omituisia raivareita, ei fyysistä väkivaltaa, mutta psyykkistä kaiken aikaa. Silloin jo päätin, että ainakaan TÄMÄN äijän kanssa en toista tee...



Eli siis kannattaa arvella "syyksi" myös sitä, että mahtaa olla kyseessä vittumainen ukko, jos jollain on "vain" yksi lapsi...



Yleensäkin ärsyttää tuo omituinen ajattelutyyli, että kaikilla muka pitäisi olla vähintään se kaksi lasta. Itse aikanaan aina ajattelin, että jos yleensä joskus teen lapsia, niin teen joko YHDEN, tai kaksi, eli se yksi lapsi oli jo silloin ihan hyvää vaihtoehto minulle (MUTTA toisenlaisen, epäitsekkään ja henkisesti kypsän miehen kanssa olisin saattanut ehkää tehdä sen toisenkin).

että meillä mies nimenomaan mankui toista lasta ja poti uutta vauvakuumetta jo tuon ainokaisemme ollessa 1 v. Ilmeisesti pääasiassa siksi, koska hänen veljillään ja siskollaan kaikilla on vähintään 2 lasta, niin olisi pitänyt siinäkin asiassa mennä heidän perässään (miehelle kun on kaikki kaikessa, että mitä veljet ja sisko ajattelevat..).



Poikamme on äärimmäisen rakas minulle ja varmasti myös ukolle, vaikka hän ei VIITSI paljon pojan kanssa aikaa viettää; kai tuosta johtuen minulla ja pojalla on hyvin läheiset välit, isänsä kanssa ei meinaa tulla toimeen millään.



Onnellinen olen tuosta ainokaisestamme (v:mäisestä äijästä huolimatta..) kuitenkin, en kyllä olisi aikanaan vielä lapsettomana (ja lapsia inhoavana..) ikinä uskonut, että joskus minullekin oma lapsi voisi olla niin rakas ja maailman tärkein asia. Ja näköjään kaikkeen tottuu, kun nykyään oman lapsemme myötä olen ihan alkanut jopa pitämään lapsista yleensäkin, eikä heidän metelöintinsä enää ole hermoja raastavaa (olen kai tottunut, kun oma poikammekin on todella menevää ja vilkasta sorttia..).



30.

huolissani vauvasta. Vauva-ajan olin todella väsynyt, lapsi nukkui huonosti. Puolivuotiaana alkoi korvakierre. Sittemmin mies on vaihtunut ja itselläni puhjennut kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olen nyt 34v. ja sterilisaatiojonossa. En koe olevani kykenevä hoitamaan toista lasta. Miehellä on myös yksi lapsi, joten sieltäkään suunnasta ei painostusta ole. Oma lapseni asuu nykyään joka toisen viikon isällään.

Nyt on jo iso tyttö ja kaikki niin ihanan vaivatonta. Vielä on toki reilu 10v muuttaa mieli. Eihän sitä tiedä, mutta nyt on ajatuksissa että lapsiluku jää yhteen ja olen tyytyväinen siihen.

Yhden lapsen kanssa elämä on helppoa, hoitopaikkoja saa helposti, eikä niitä edes usein kaipaa, kun omaa ja parisuhdeaikaa on muutenkin yllin kyllin ja esim. matkustaminen koko perheenkin kanssa on mukavaa ja vaivatonta.

vaikka lapsia 5. Ja omaa aikaa on juurikin siksi että lapset viihtyy keskenään eikä kaipaa viihdyttäjää.

Mutta siis jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Ymmärrän kyllä että joku haluaa vain yhden lapsen (niin minäkin halusin ennenkuin aloin haluta sitä toista jne.) mutta ymmärrän myös ap:n kysymyksen. Olen itse miettinyt samaa, kun itsestäni tuntuu oudolta että haluaisi vain yhden lapsen.

Esikoinen kuoli kohtuun, elävän jälkeen on ollut monta keskenmenoa.



Aina se ei ole haluamisesta kiinni..

En ole kaivannut sisaruksia, vaan pikemminkin nauttinut olostani ainokaisena, äidin ja isin silmäteränä. Jotenkin ajatus siitä, että lapseni saisi myös olla ainokainen, on tosi luonteva. On vaikea kuvitella, että lapsia olisi enemmän kuin tuo yksi ja että minun pitäisi pystyä jakamaan aikaani ja rakkauttani jotenkin toisellekin lapselle. Siksi siis. Mutta voihan olla, että muutan mieleni ;)

mitäs tekemistä aivoilla on lapsiluvun kanssa?

Tutkimusten mukaan muuten jokainen lisälapsi kasvattaa naisen aivokapasiteettia (älykkyyttä), viestiyhteydet lisääntyvät eri aivo-osioiden välillä koska isomman lauman organisoimiseen tarvitaan paremmin toimivat aivot. Väliaikaisesti raskaudessa/imetyksessä aivot kutistuvat mutta palautuvat entistä ehommiksi imetyksen jälkeen.

En minäkään itseäni minään vauvakoneena pidä, kuudes tulossa. Ei minua ainakaan raskaus/äitiys ole estänyt aivoja käyttämästä.

Minä haluaisin toisen, mies ei. Vaikka vauva-aika oli helppo ja minä olen hoitanut vauvan lähes yksin.

Tämä oli tiedossa jo suhteen alkuaikoina ja tähän tyydyin, vaikka haluaisin itse ainakin 2-3 lasta. Tosin nyt huomaan, että tämän miehen kanssa niitä tuskin enempää kannattaisikaan tehdä: hoidan yksin lapsen ja huushollin...

Mies haluaisi 2-3 ja minä 0-1. Lopputulos on siis 1 tai ei mitään (=mies vaihtoon). Helppo se on miehen haluta monta kun ei tarvi olla raskaana, synnyttää, imettää ja olla äitiyslomalla. En ole mikään vauvakone, I have a brain you know.

Varmaan suurin on se, että parisuhteemme on niin isossa kriisissä että harkitsemme asumuseroa. Minun psyykkinen sairauteni vaikuttaa, samoin se että kumpikin meistä vanhemmista tarvitsee runsaasti omaa aikaa eikä oikein jaksa perheellisten touhuja kokopäiväisesti.

Yksi suurimmista on se, että ei ole tullut oikeasti vauvakuumetta ensimmäisen jälkeen kertaakaan. En halua hankkiutua raskaaksi, mikäli ei oikeasti huvita.



Päinvastoin, tuntuu että mitä isommaksi tämä yksi kasvaa, sitä vähemmän on halua aloittaa alusta koko rumbaa.