Oletteko te kaikki jotain hemmetin enkeleitä,

on jo niin vanha, että saa päättää omista käymisistään meillä ja muutenkin on lipsuttu sovituista tapaamisista. Hänen kuuluisi olla meillä esim. joka toinen joulu, mutta nyt on ollut jo neljä joulua putkeen meillä. Toki hän on meille aina tervetullut, mutta oman miehen käytös tässä ketuttaakin, kun tämäkin asia on vain ilmoitettu, ilman että siitä olisi keskusteltu ja kysytty munkin mielipide.



Ap

Tärkeintä on varmaan se, että ei oikeuta niitä negatiivisia tunteita itseltään..

Oletko oikeasti sitä mieltä että jotkut tunteet ovat vääriä? Että jollakin tietyllä tavalla ei saa tuntea!

Tunne on eri asia kuin teko! Negatiivinen tunne on eri asia kuin paha teko!

minulla on vaikuksia pitää omistakaan lapsista. Vaikea kuvitella että voisin mitenkään pitää miehen edellisen liiton lapsista elleivät he tulisi meille kodin/lastenhoitajiksi.

vikaa ole. Vikaa on vain hankalassa tilanteessa.



Joskus on ohikiitäviä hetkiä, jolloin pidänkin.

Mutta siihen vaikuttaa varmasti erittäin paljon se että ovat jo nuoria aikuisia (runsas parikymppisiä) joilla on oma elämänsä ja kotinsa ja vanhemmilla vain käydään silloin tällöin (niin äidillä kuin isällä). Ei siis ole mitään viikko-viikko meininkiä tai viikonloppuisä/-äiti hommaa.



Lapset ovat ihan mukava tuttavuus ja ovat minutkin ottaneet erittäin hyvin vastaan vaikka meillä on vanhemman tyttären kanssa ikäeroa vain 8v (hän siis reilu kaksikymppinen ja minä reilu kolmekymppinen, isänsä reilu nelikymppinen).

Asuvat meillä ainoastaan joka toinen viikonloppu + lomilla, saisivat puolestani muuttaa meille vaikka vakituisestikin. Yksi "oma" lapsi on, yhteisiä ei ollenkaan.

tulee ja menee miten lystää, juo viinaa ja tuo kotiin ties millaisia ystäviä, koiria ja kissoja, tyttö toi vuohenkin, ilmoittaa että lähtee 4kk:ksi Laosiin, Kambodzaan ja ties mihin vinku intiaa, muuttaa pois kotoa, tuo tavarat takaisin, on pari viikkoa ja muuttaa taas osa tavaroista jää, ei saa heitää pois jne jne,



Kuitenkin niitä rakastaa ja ovathan ne ihania!

Pikkuhiljaa huomaa näin käyvän ja nyt niitä jo kaipaa. Äitipuoli jo 19 vuotta-)

Kukapa toisen räkänokkaisista kakaroista tykkäisi.



Mua aikanaan ärsytti kuin entisen miehen 5-vuotiaalle muksulle ei kelvannut juuri mikään ruoka mitä laitoin. Se johtui taas siitä, että äitinsä ei osaa tehdä muuta kuin jauhelihasoosia eikä mausteista tietoakaan. Me muut syötiin kanarisottoa niin tälle piti mennä hakemaan kaupasta nakkeja ja ranskalaisia.



Onneksi nykyään on kumppani, jolla ei ole entisiä lapsia. On se paljon helpompaa ja mukavampaa.

lapsen kanssa olen asunut 11v ja siinähän se menee samassa kuin omatkin ja on hyvänä esimerkkinä pikkusisaruksilleen. Ei mulla ole mitään pahaa sanottvaa lapsesta tai miehen exästä.

Mä koen velvollisuudekseni tuottaa rakkautta ihmisille, jotka mua ympäröi.



Mä näen, että jos mulla on tunteita, mitkä peittoavat lämmön ja rakkauden, ne on prosessoitava.



Lapsi tai nuori on aina heikompi, eikä mulla ole oikeutta kokea heitä ärsyttäviksi yms.



Mulla on tukilapsi ja mieheni aiemmasta liitosta 7 ja 12 vuotiaat lapset ns. "vieraina" lapsina.



Kyllä mä oon joutunut työtä tekemään mun tunteideni kanssa.



Tärkeintä on varmaan se, että ei oikeuta niitä negatiivisia tunteita itseltään..

Ja miksi se ei saisi tulla ja mennä miten haluaa?



Onhan se sen toinen koti?



Yritä rakastaa, se auttaa nuorta sitoutumaan.



Sille tulee sisäsyntyinen halu toimia oikein.