Matkalle ilman vauvaa

hänestä kasvaisi ja kehittyisi ihan normaali aikuinen, niin eikö teitä ilman vauvojanne matkaavat yhtään ahdista ja mietitytä se, että lapsi sen reissunne aikana tuntee ihan varmasti ikävää ja olonsa hylätyksi. Jo se, että vauvalla on kaksi viikkoa paha olla, pitäisi olla syy olla lähtemättä. Vai onko ap:n tapauksessa se mummo lapsen ensisijainen hoitaja?

todella läheisille ja tutuille isovanhemille, kun oli 9-10kk ikäinen.

Oli ollut kuulema kamala katsella pienen vauvan hätää ja turvattomuutta. Samoin olin oireillut vielä pitkään matkan jälkeen. Sekä isovanhempani että vanhempani olivat olleet kauhuissaan ja olivat sanoneet, että jos olisivat tienneet niin eivät olisi ikinä jättäneet niin pientä hoitoon.



Olen käynyt pitkään terapiassa muiden asioiden takia ja terapeutin mukaan monet ongelmani johtuvat juuri tuosta kokemuksesta, jossa lapsen turvallisuuden tunne romutettiin täysin.

rauhassa drinksujanne siellä aurinkovarjon alla, kun tiedätte että rakkaalla vauvallanne on paha mieli ja ahdistaa. En voi käsittää. Ei taida noilla ihmisillä olla ihan äiti-lapsi suhde normaali.

traumoja tuosta nyt sitten seuraa?? Itse olen jo 40 kymppinen ja mun vanhemmat reissasivat todella paljon kun oltiin pieniä ( Olen ollut noin 9kk kun ensimmäisen kerran jäin hoitoon pidemmäksi aikaa). Matkat olivat yleensä 2-3 viikon mittaisia ja me lapset olimme missä milloinkin hoidossa. Matkustimme myös paljon yhdessä. Minkäänlaisista traumoista ei yksikään meistä lapsista vieläkään kärsi, niin haluaisin todella tietää mitä ongelmia kotiin jättämisestä seuraa?? Vanhempiinkin on erittäin hyvät välit edelleen.

"Olen käynyt pitkään terapiassa muiden asioiden takia ja terapeutin mukaan monet ongelmani johtuvat juuri tuosta kokemuksesta, jossa lapsen turvallisuuden tunne romutettiin täysin."



Olisko kumminkin niin, että ihan itse olet terapeutille kertonut tuosta kokemuksesta, eikä se ole sitä omin avuin arvannut? Meinaan onhan se helppo vetää johtopäätöksiä sun ongelmien syistä kun itsekin mainostat ko. hylkäämiskokemusta niin traagiseksi.

Vai vaihtanut kumppania? Entä ystävät, onko monia jäänyt "matkan varrelle"?



Ei se hylkääminen välttämättä näy missään muussa kuin kyvyttömyydessä sitoutua ja ulkopuolisuudessa. Moni lapsena paljon vanhemmista erossa ollut ryhtyy kynnysmatoksi. Että edes joku rakastaisi.

Kyllä, meitä on kolme lasta ja jokaisen suhde kestänyt kauan. Olen itse nuorin ja ollut naimisissa jo 17 vuotta. Vanhemmilla sisaruksilla sitten vielä kauemmin. Sisarusteni ystävyyssuhteista en osaa sanoa mutta itsellä on vain muutama ystävä jäänyt "matkan varrelle". En ole ikinä tuntenut itseäni ulkopuoliseksi vaan olen aina tuntenut itseni rakastetuksi.

ollaan aina oltu tosi vapaamielisiä tällaisten asioiden suhteen, ja lapsemme onkin ollut tosi paljon mummolassa hoidossa pienestä pitäen. Silti, ei kyllä tullut mieleenkään jättää alle vuoden ikäistä kahdeksi viikoksi hoitoon. Alle viikon taisi maksimissaan olla. Myöhemmin on ollut pidempiä aikoja, enimmillään 3 viikkoa.

häipyi sitten taustalle.

Toisaalta vnhemmuus on virheitä toisensa perään, jotkut tietoisempia kuin toiset.

että mummu voi kuulua lähes ydinperheeseen. Niin meilläkin; asutaan lähekkäin, autetaan toisiamme ja viihdytään yhdessä. Mummu on ollut läheisesti osallisena kolmen lapseni hoidossa, varsinkin esikoisen saadessani olin vielä suht nuori ja iltamenoja riitti. Minustakin on lapsenkin edun mukaista, että vanhemmat saavat välillä olla kaksistaan, vauva-arjessa kun helposti unohtuu kuka tuo sängyssäni nukkuva mies oikein on.



Kuitenkin pidän kahta viikkoa ja viikkoakin hyvin pitkänä aikana, itselleni niin pitkä ero olisi ollut mahdottomuus jo imetyksen takia - super-mamma siis minäkin:)En oikein jaksa uskoa, että nauttisit olostasi, ja kuten eräissä mielestäni asiallisissa viesteissä on todettukin saattaisit katua jälkeenpäin. En tiedä saatko sinä tai saako lapsesi traumoja, mutta koskaan et voi olla täysin varma. Sinuna siirtäisin häämatkaa tuonnemmaksi ja tyytyisin tässä vaiheessa vaikka viikonloppulomaan. Tai sitten tosiaan mummu mukaan. Mekin ollaaan matkusteltu yhdessä ja asuttu vierekkäin jolloin olen voinut välillä rällästää miehen ja välillä mummun kanssa. Lapsesi ei voi tehdä etunsa mukaista päätöstä, mutta sinä teet - kuinka sitten päätätkin.

että mummu voi kuulua lähes ydinperheeseen. Niin meilläkin; asutaan lähekkäin, autetaan toisiamme ja viihdytään yhdessä. Mummu on ollut läheisesti osallisena kolmen lapseni hoidossa, varsinkin esikoisen saadessani olin vielä suht nuori ja iltamenoja riitti. Minustakin on lapsenkin edun mukaista, että vanhemmat saavat välillä olla kaksistaan, vauva-arjessa kun helposti unohtuu kuka tuo sängyssäni nukkuva mies oikein on. Kuitenkin pidän kahta viikkoa ja viikkoakin hyvin pitkänä aikana, itselleni niin pitkä ero olisi ollut mahdottomuus jo imetyksen takia - super-mamma siis minäkin:)En oikein jaksa uskoa, että nauttisit olostasi, ja kuten eräissä mielestäni asiallisissa viesteissä on todettukin saattaisit katua jälkeenpäin. En tiedä saatko sinä tai saako lapsesi traumoja, mutta koskaan et voi olla täysin varma. Sinuna siirtäisin häämatkaa tuonnemmaksi ja tyytyisin tässä vaiheessa vaikka viikonloppulomaan. Tai sitten tosiaan mummu mukaan. Mekin ollaaan matkusteltu yhdessä ja asuttu vierekkäin jolloin olen voinut välillä rällästää miehen ja välillä mummun kanssa. Lapsesi ei voi tehdä etunsa mukaista päätöstä, mutta sinä teet - kuinka sitten päätätkin.

ja ryhtyä elämään yhden naisen ja yhden miehen ja yhden lapsen perheenä sen sijaan, että perheessä on 2 naista. Väitän, että enemmän parisuhdetta rassaa anoppi kuin vauva!

Ja muutenkin: voiko vanhempi aina ja kaikessa ajatella vain itseään? Kenen etu se on? Jos ei kykene pitämään parisuhdettaan kasassa ilman 2 vko lomaa alle 1v ikäisestä niin miten paljon parisuhdevapaata tarvitaan, kun lapsi on 6 v. Silloin ei taida riittää 2 kuukauttakaan siihen, että lapsen mukanaan tuomat tuskat saadaan paikattua.

Tai sitten tajuaa sen, että elämä on lyhyt ja lapsuus vielä lyhyempi. Lapselleen voi tehdä pahaa muullakin tavoin kuin lähtemällä.

Minun mielipiteeni äitinä on, että älä tee sitä. Et millään voi ymmärtää kuinka kovaa ikävä reissussa iskee. Et pysty nauttimaan matkastasi yhtään.

Huomaa taas kuinka huono äitiys siirtyy sukupolvelta toiselle. Koska oma äitisikin ilmeisesti hyväksyy järjestelyn, on hänkin tunnekylmä ihminen ja sama tunnekylmyys on siirtynyt sinuun, kun et ilmeisesti ole saanut terapiahoitoa.

voisitko perustella fakotilla, miten vauvallesi ei tule hylkäämiskokemusta. Toivon, että jos perustelet aiheesta tehdyillä tutkimuksilla, kerrot tarkat tiedot niistä.

...aivan kuten ajattelinkin, asiallisia vastauksia yhtään mihinkään on turhaa av-palstalla odottaa. Antaapa asian olla.



-ap

vanha kun vanhempani olivat ulkomailla ja olin mummolassa hoidossa. Ei mulle ole siitä jäännyt mitään traumoja saatika äidilleni. Joten kukin taplaa tyylillään. Itekkin olen kerran jättänyt silloin esikosien hoitoon (oli silloin 10kk) kun lähdin viikoksi ulkomaille. ei ollut silloin ongelmia eikä ollut sen jälkeenkään.

Nyt on itselläni 3 lasta ja kaikki reissaavat mukana, eikä niitä kukaan edes ottaiskaan enään viikoksi tai kahdeksi enää edes hoitoon ;))

Mistähän mahtaa johtua?



Kannattaisi varmaan kysyä sittne vaikka muutamalta psykologilta (vaikkapa muutamalta kymmeneltä), onko vauvalle hyväksi hylätä hänet kahdeksi viikoksi.

yksivuotiaana ja on siitä yhä 12 vuoden jälkeen pahoillaan. Harmittelee, että oli esikoisen kanssa ajattelematon eikä ymmärtänyt, että aika oli liian pitkä niin pienelle kuin vanhemmille. Loppumatka oli ollut tosi ahdistavaa. Kun he palasivat pieni ei halunnut tulla syliin eikä olla lähellä.



Muutama kuukausi ko. matkan jälkeen pieni oli minun luonani yökylässä. Hän ei rauhoittunut koko yönä nukkumaan, pidin häntä nojatuolissa sylissä ja hyssyttelin, hän hvahtui tuon tuosta itkemään issään. Aamuyöstä soitin vanhemmille ja vein hänet taksilla kotiin. Lapsi varmaan "pelkäsi" joutuvansa taas eroon vanhemmista. Viikko tai kaksi on pienelle aika lopullisen tuntuinen aika.



Itse en jättäisi mistään hinnasta. En usko, että matka on millään mittarilla sen arvoinen, että kannattaisi antaa pikkuiselle niin voimakas hylkäämisen kokemus. Ystäväni isovanhemmat olivat ja ovat lapselle tosi läheisiä ja tuttuja.



Tässä vain yksi kokemus ja mielipide.

tällaisten asioiden kanssa painiskella. se kun on normaalin kiintymyssuhteen omaavalle äidille karmein ajatus maailmassa, että joutuisi eroon pikkuisestaan noin pitkäksi ajaksi.