Onko muita jotka ei yhtään voi sietää sitä että joku määräilee omista asioista?

yksi myös. Vihaan ylikaiken sitä kun asioihini puututaan, komennellaan, määräillään ja holhotaan. Onneksi oma äitini on sen tajunnut ja neuvoo toki jos kysyn, mutta ei ala muuten opastaa.



Anoppi taas on omaa luokkaansa. Hän tietää kaikesta kaiken ja on aina oikeassa. Lisäksi jos hänelle sanoo vastaan alkaa tuntien kestävä inttäminen asiasta. Huoh! On myös pahemmanlaatuinen holhooja. Soittelee pitkin päivää, jotta saisi jokaisen pierunkin rekisteröityä lokikirjaansa.

että mun sukulaiset eivät ole kaikkitietäviä. Olen saanut paljon todella hyviä neuvoja ja vinkkejä ilman, että tuntuu kuin määräiltäisi. Määräilyä en siedä yhtään. Teen ennemmin tahallaan päinvastoin, jos joku yrittää hallita.

Kyllähän ihmisillä on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Myös minulla kuin muillakin. Eikä minua voi kukaan "määräillä", teen kuitenkin kuten itse teen - eli mitä määräilemistä se on, että toinen kertoo mielipiteensä?



Minua ei ole kotona määräilty. Eli päässäni ei ole tuota ärsytysmoodia.

Heidän kanssaan voisit vaikka lopettaa ajattelun itse, ja alkaa tahdottomaksi räsynukeksi mm. palvelemaan heitä, siis suunnilleen. Ja kaikkiin asioihinhan on MUKA vain yksi ainoa tapa tehdä. Huokaus.



No niinpä sitten aika harvoin nähdään, koska kyllä mä nyt lähden jumankauta siitä oletuksesta, että aikuista ihmiistä ei tarvitse alkaa neuvoa PYYTÄMÄTTÄ ja päsmäröiden! Se ei ole mitään kivaa yhdessäoloa kun kokoajan ylitetään niitä rajoja, etkä voi tavallaan luottaa yhtään siihen että toinen tajuaa pysyä "omalla reviirillään". Kuten yleensä tajutaan kunnioittaa toista. Miksiköhän ylijumaliksi nämä päsmärit ovat oikein itse itsensä julistaneet..

Ja kaikennäköinen muukin "holhoaminen" ja määräily muutenkin.

joka huomaamattaan tuputtaa neuvojaan ja kertoo kuinka isosikot hoitavat lapsiaan ja niin kuuluisi munkin. Meinaa hermot revetä sen kanssa joskus!!!!!!!!



Vaiks hyvää vain tarkoittaa mutta silti, vaikka siskojen hoitotavat olisivat kuinka hyviä me emme omia tapojamme ala muuttamaan ja hyvin tuo lapsi on tähänki asti pärjänny!

olen tehnyt tämän selväksi kaikille kanssaihmisilleni, ja hyvin on mennyt perille. Mies yrittää joskus komennella, mutta minäpä en ota kuuleviin korviini.



Muissa asioissa yritän olla joustava, mutta tässä en. Vihaan komentelua.

että hän tekee tällaista piilo määräilyä eli puhuu lapselleni tyylii: "Eikö äiti oo vielä tehny sitä tai tätä, voi voi sentään mummi tekee/laittaa..."



Tästä jos mistä tulee sellainen ns huono äiti- olo, ja varsinkin tuli silloin kun olin juuri synnyttänyt ja oli muutenkin kaikki uutta nii tämä vielä päälle, kyllä itku oli herkässä!

Minulla tuo liittyy lähinnä vain äitiini, hän on aina ollut kova neuvomaan ja tavallaan dominoiva. Edelleen neuvoo muita ihan kaikessa (kuten 30-vuotiasta velljeäni farkkujen ripustamisessa kuivumaan, 70-vuotiasta isääni auton parkkeeraamisessa...), mutta minulle ei oikein uskalla, mutta kyllä joskus lipsahtaa ("taita se sanomalehti toisin päin siihen kompostisankoon ja eikö nuo mukit sopisi paremmin tuohon toiselle hyllylle...")

Minulla on äärimmäisen dominoiva isosisko. Hän puuttuu kaikkeen.



Osaa kaiken, hallitsee kaiken, tietää kaiken. Eikä todellakaan kätke tätä.

kova neuvomaan ja sanomaan miten jokin pitäisi tehdä. Meillä on kuitenkin läheiset välit ja välillä nauretaankin yhdessä tuolle päällepäsmäämiselle. Osan annan mennä toisesta korvasta sisään aj toisesta ulos ja toisinaan totean, että en muuten tee ;)

päästää toisesta korvasta neuvot ulos, niin oon mäkin oppinu nyt enkä ota itteeni enää.

Itse en viitsi sanoa vastaan koska äitini asuu kaukana ja harvoin näkee meitä, enkä halua aiheuttaa mielipahaa.

Mutta siskoni kertoi että hän kyllä on sanonut äitille jos on alkanu ärsyttää, he kun tapaavate melkein joka päivä...

jos toinen on kova päsmäröimään. Tuo vain yllyttää sitä päsmäröintiä.



Kun minä lakkasin kokonaan hyppimästä siskoni ohjeiden mukaan - siis avoimesti tein selväksi, etteivät ne kiinnosta - hän alkoi suoltaa kymmeniä lastensuojeluilmoituksia. Eli hän uskoi niin vakaasti siihen omaan asiaansa, että olin suorastaan kerettiläinen rikollinen, kun en "totellut". Hänellä ei ole lapsia, ei koulutusta työhön lasten kanssa, eikä mitään kokemusta lapsista, mutta tämä ei estänyt häntä tietämästä paremmin...

Ärsyttää suunnattomasti. Siis ihan kaikkien ihmisten määräilyt. En voi sietää myöskään esim. työkaverin kaikkitietävyyttä töissä, leikkipuistotutun totuuksia lasten kasvatuksesta jne. Alkaa savu nousta päästä.



ap

ja anoppi on vielä sellanen, että huomaamattaan neuvoo koko ajan, se on vaan sen tyyli yleensäkin puhua: esim. neuvoo MITEN pitäs ajaa nurmikko!!! aargh! ja vielä samana päivänä pamahti appiukko anopin jälkeen neuvomaan miten pitäisi tehä se ja tuo asia, jotka on ensinnäkin miehen tehtäviä, ja mies oli matkoilla silloin! niin kiehuu!! ja sitten olen niin kiltti etten saa sanottua mitään, myötäilen vaan nätisti :(

olisi varmasti järkevin. Itse en siihen kykene vaan räjähdän avoimesti ja vaahtoan siitä miten minä päätän itse omista asioistani yms. Tästä yleensä seuraa sen toisen loukkaantuminen ja suuttuminen ja minä suutun takaisin -> jopa välit on menneet jossain tapauksessa poikki.



ap

18-vuoitaana ja elättänyt siitä lähtien itseni. Alussa anoppi yritti jotain puuttua elämäämme, mikä oli minusta naurettavaa, koska olin siinä vaiheessa asunut omillani jo yli 10 vuotta. Tein kyllä selväksi, että ihan osaan asiat hoitaa itsekin. Tähän mennessä olen sasunut suurimmanosan elämästäni satojen kilometrien päässä vanhemmistani, joten ei tule edes mieleen käänytä missään asiassa samalla paikkakunnalla asuvien appivanhempien puoleen.

Hyvä että sait purkautua. 12 vuotta tuosta. Onko helpottanut?

Mua ärsyttää se paljon. Jotkut tuputtavat asioita. Jotkut yrittävät päättää henkilön asioista täysin kysymättä henkilöltä itseltään ja joidenkin mielestä ei muka edes tarvisi. Ihan käsittämätöntä ylikävelyä. Että puolesta yrittävät päättää niin aivan väärin siinä menee.