Miksi ihmeessä toisten on pakko vähätellä lapsettomuushoidoissa läpikäyviä?!

niin mistä tiesitte että "kaikki toimi"? Siis juuri tuon kolmen vuoden aikana kun lasta yrititte. Silloinhan ette vielä tienneet, että

Kaiken toimisella tarkoitin, että kuukautiset olivat normaalit, miehellä ei ollut impotenssia, seksi maistui ja tuntui hyvältä. Eli sillä tavalla kaikki toimi, kuten pitääkin. Jos vaikka miehelläni ei olisi ollut siittiöitä, olisi kaikki kuitenkin toiminut normaalisti. Eihän seksi voi olla pelkästään lisääntymistä.

tulette lasta saamaan.

lapsettomuudesta ja sen hoidosta on tehty liian suuria. Tottakai, se on aina henkilökohtainen tragedia, mutta kaikki eivät tule saamaan lapsia, halusivat he niitä tai ei. Nykypäivänä kuvitellaan, että kaikki kuuluu mulle. Kaikkea voidaan hoitaa ja kontrolloida. Ei vaan voida! Itse kärsin pitkään lapsettomuudesta. Meillä meni yli kolme vuotta, kunnes saimme lapsemme. Meistä ei silti kumpikaan suostunut hoitoihin tai edes tutkimuksiin, koska periaatteessa kaikki toimi, raskautta ei vaan saatu alkuun. Se oli meidän valinta, olimme valmiit hyväksymään lapsettomuuden. Kuulin paljon kommentteja siitä, kuinka meidän pitäisi tehdä lapsia jne. Yleensä ihmisiltä, joilla lapsellisuus oli elämän tehtävä. Näin se asia vaan valitettavasti menee, jos sinulle on joku asia helppo, oletat sen olevan myös toiselle. Itse en esimerkiksi ymmärrä, miten joku voi olla kotona monta vuotta yhteen soittoon. Ehkäpä mäkin siis halveksin kotiäitejä... Tai kielten opiskelu, miten muka joku ei vaan voi oppia, kute minä.

sanoisin, että hirveintä siinä on "sitku"-elämä. Sitten kun... kaikki on sen takana. Mitään päätöksiä, muutoksia ei voi tehdä, kun ei tiedä, millä kokoonpanolla tullaan elämä elämään.



Ei tiedä, minkä kokoinen asunto pitäisi ostaa, ei voi vaihtaa työpaikkaa, kun ihan just voi tärpätä jne. Elämä on tavallaan jumissa sen yhden asian odottamisessa. Vaikka sitä tietää, että pitäisi vaan elää normaalisti ja muutoksia voi aina tehdä, jos vauva tulee, mutta silti se hyydyttää elämää.



Esikoista yritettiin 2,5 vuotta, luomuplussa lopulta. Kakkosta 4,5 vuotta ja saatiin lopulta hoidoilla. Esikoisen ja kakkosen väli oli erityisen haastava. Suunniteltiin asunnonvaihtoa ja meille oli hyvä talo tarjolla, jossa olisi ollut vain kaksi makuuhuonetta. Ei voitu ottaa, "jos tärppää ja tulee kakkonen..." Tälläistä se oli. Minulla oli opiskeluhaaveita, mutta nekin "toteutetaan sitten, kun saan eka lapsen ja äitiysloman jälkeen".

vaan veljeni vaimoa kohdellaan niiden vuoksi kuin kuningatarta. Hän saa kiukuta muille ja raivota niin paljon kuin haluaa ja silti kaikki hyssyttelee että "se ei voi sille mitään kun se käy niissä hoidoissakin". Vähättely ei onnistuis vaikka yrittäiskin, takuulla koko suku tappaisi jos edes uskaltais vihjata sinne päin tai pyytää rouvalta vähän parempaa käytöstä.

Kyllä mua saa kohdella ihan normaalisti. Siksi en paljoa asiasta puhu, koska pelkään, että kaikki aloittaa just tommosen hyssyttelyn.

että kun (usko vaan onnistumiseen!) lapsia saatte, niistä tulee teille erityisen rakkaita. Tulette antamaan heille sellaista rakkautta joka monikaan helposti raskatuva ei pysty antamaan syystä että eivät tiedä, miten ARVOKKAITA heidän lapsensa oikeasti ovat. Tuossa juurikin yksi päivä katselin kun ystäväni, joka raskautui helposti, kasvatteli omia lapsiaan.. niin oltiin julmia, nöyryytettiin ja koskaan ei heitä syliin oteta kun kotia pitää buunata ja sisustaa. Toinen lapsista kysyi minun kuullen että miksi äitinsä ei ole kuten minä, joka nauraa lastensa kanssa ja touhuaakin.. lapsikin sen huomaa onko hän oikeasti arvostettu ja rakastettu. Voihan lastaan rakastaa vaikka olisi tullut marjapuurosta raskaaksi. Mutta erityiseksi vanhemmuus tulee kun sitä on koeteltu ennen kuin se on päässyt aluilleenkaan.

Tutkitusti lapsettomuushoidoissa ravanneet mammat masentuu sen lapsen saatuaan helpommin kuin muut, kun kas kummaa, ei se mukelo osannutkaan olla niin ihana kuin mamma mielessään kuvitteli. VÄhän meni rahat ja vuodet hukkaan kun haikaili mokoman mölkerön perään, joka ei sitten tehnytkään perheestä täydellistä, vaan erkaannutti vanhempia toisistaan ja pilasi mamman kropan. Normaalisti lapsensa saaneet osaavat rakastaa lapsiaan ehdoitta, eivätkä vaadi lasta korvaamaan vanhemmille sitä aikaa ja vaivaa joka heihin on käytetty, kuten lapsettomuushoidoilla tuotetut lemmikinkorvikkeet joutuvat.

Entas jos mulla on yksi hoidoilla ja yksi normaalisti saatu? Miten toi sun taysin alyvapaa teoria sopii siihen......

Huh huh, mita "idiootti" sakkia taalla valilla on...

Kylläpä nää hedelmättömät on sitten kiukkusia.

Katsos kun he eivät joudu huutamaan ja jäkättämään lapsilleen, niin sitä jäkätystä pitää sitten purkaa viattomille palstailijoille :-(

:-) :-), mutta mun ei silti tartte olla ilkea muille tahallani.

Ja 10-pistetta tosta jakatyskommentista.

Hei, ihmiset!!! Pienta suvaitsevaisuutta peliin, jokainen meista on aivan varmasti jostain asiasta elamansa aikana jankuttanut muille vaikkapa siella tyopaikalla. Lapsi vaan on nyt aika tarkea asia elamassa niille, jotka sen haluavat.

Ymmarrysta! :-)

vaan veljeni vaimoa kohdellaan niiden vuoksi kuin kuningatarta. Hän saa kiukuta muille ja raivota niin paljon kuin haluaa ja silti kaikki hyssyttelee että "se ei voi sille mitään kun se käy niissä hoidoissakin". Vähättely ei onnistuis vaikka yrittäiskin, takuulla koko suku tappaisi jos edes uskaltais vihjata sinne päin tai pyytää rouvalta vähän parempaa käytöstä.

etta oletko itse kaynyt hoidoissa? Jos et ole, niin et voi ihan oikeasti ymmartaa, millaiseen hormonimyllakkaan kroppa joutuu, valitettavasti viela useita kertoja, jos ei hoito onnistu.

Milta susta tuntuisi jos sun hormonitoiminta ensin ajettaisiin keinotekoisesti alas (vastaa lievia vaihdevuosia) ja sitten hormoneilla taas ylos ja sitten piikittelet itseasi, nappailet pillereita, ja kaiken tan keskella yritat pitaa viela paakopan selvana ja "yrittaa itse ymmartaa" muiden joskus todella epareiluja ja asiattomia kommentteja... ?

vähätellä kaikkien muiden suruja?



Ei ole kerta eikä toinen, jolloin täälläkin lapseton esim. kertoo kuolleen lapsen vanhemmalle, kuinka tällä sentään on edes ollut lapsi, kun hänellä ei ole edes ollut, niin kyllä on taas lapsettomalla vaikeampaa.



Plus kaikki muu lapsen kasvatukseen, väsymykseen tms. liittyvä, ainahan sinne tulee joku lapseton huokailemaan, että kun edes saisi sen lapsen. VÄhän kuin vihjaten,, että HÄN kyllä sitten jaksaa mitä vaan, kun on niin loistava jo valmiiksi hommassa, josta ei ole mitään kokemusta.

että kun (usko vaan onnistumiseen!) lapsia saatte, niistä tulee teille erityisen rakkaita. Tulette antamaan heille sellaista rakkautta joka monikaan helposti raskatuva ei pysty antamaan syystä että eivät tiedä, miten ARVOKKAITA heidän lapsensa oikeasti ovat. Tuossa juurikin yksi päivä katselin kun ystäväni, joka raskautui helposti, kasvatteli omia lapsiaan.. niin oltiin julmia, nöyryytettiin ja koskaan ei heitä syliin oteta kun kotia pitää buunata ja sisustaa. Toinen lapsista kysyi minun kuullen että miksi äitinsä ei ole kuten minä, joka nauraa lastensa kanssa ja touhuaakin.. lapsikin sen huomaa onko hän oikeasti arvostettu ja rakastettu. Voihan lastaan rakastaa vaikka olisi tullut marjapuurosta raskaaksi. Mutta erityiseksi vanhemmuus tulee kun sitä on koeteltu ennen kuin se on päässyt aluilleenkaan.

Tutkitusti lapsettomuushoidoissa ravanneet mammat masentuu sen lapsen saatuaan helpommin kuin muut, kun kas kummaa, ei se mukelo osannutkaan olla niin ihana kuin mamma mielessään kuvitteli. VÄhän meni rahat ja vuodet hukkaan kun haikaili mokoman mölkerön perään, joka ei sitten tehnytkään perheestä täydellistä, vaan erkaannutti vanhempia toisistaan ja pilasi mamman kropan. Normaalisti lapsensa saaneet osaavat rakastaa lapsiaan ehdoitta, eivätkä vaadi lasta korvaamaan vanhemmille sitä aikaa ja vaivaa joka heihin on käytetty, kuten lapsettomuushoidoilla tuotetut lemmikinkorvikkeet joutuvat.

Entas jos mulla on yksi hoidoilla ja yksi normaalisti saatu? Miten toi sun taysin alyvapaa teoria sopii siihen...... Huh huh, mita "idiootti" sakkia taalla valilla on...

Jos toi ylinnä oleva oli susta asiallista tekstiä, niin silloinhan se tarkoittaa sitä, että sä rakastat vaan sitä hoidoilla saatua lasta, ja sit tuo luomusti tullut on vähän toisarvoinen rötkäle, joka pakosta roikkuu kuin räkä hihassa.

en tiedä. En osaa vastata. Tiedän vain, kuinka syvältä se epätoivo ja suru kumpuaa, kun toivottua, odotettua, kaivattua lasta ei tule, ehkä koskaan. Vaikka pidän itseäni kohtalaisen fiksuna ja sivistyneenä ihmisenä ja hillitsen itseäni parhaani mukaan, silloin tällöin se raastava tuska saa hetkeksi ylivallan. Kunnes taas ponnistelen sen kuriin. En ole koskaan ylpeä siitä, että menetän itsehillintäni tai nostan ongelmani sopimattomasti jalustalle.



Peräänkuulutan huomaavaisuutta ja kyspyyttä, ymmärrystä ja ystävällisyyttä kaikilta. Myös hoidoissa käyviltä. MIKÄÄN ei oikeuta toisen tahallista loukkaamista eikä jatkuvaa minäminäminä-asennetta.

onkin se lapsettomuushoidoissa käyvä. Itselläni on tuttavapiirissä henkilö, jonka käytös on muuttunut aivan ala-arvoiseksi hoitojen/lapsettomuuden uhan myötä.

näkyy erittäin hyvin tässäkin ketjussa. Näköjään toisilla on vaan sisäinen pakko olla epäystävällisiä, moukkamaisia, jopa julmia. Loukata, vähätellä, mitätöidä ja nälviä muita. Eikö tullutkin hyvä mieli ja itselle oikein voittajan olo kun sai satuttaa jotakuta? Eikö tullutkin? Onnea vain valitsemallanne tiellä.

emmekä me lapsettomuudesta kärsivät/kärsineet yhtään sen pyhempiä.



Yleisesti ottaen elämässä on kuitenkin hyvä muistaa, että sen onnekkaamman kuuluukin sietää pikkuisen enemmän siltä epäonnekkaammalta.



Ei liikaa. Jos toisen ihmisen, vaikkapa vakavasti sairaankin, käytös menee ala-arvoiseksi, siitä saa tehdä omat johtopäätöksensä ja toimia niiden pohjalta. Korrektisti, ystävällisesti ja jämäkästi.

Tiedän ja tunnen monia lapsettomuushoidoissa käyneitä, eikä yksikään ole ilkeillyt, ainakaan minulle. Kävimme myös itse lapsettomuushoidoissa, enkä ollut kenellekään ilkeä. Ei kuulu luonteeseeni. Surullinen olin varmasti joskus, tai alakuloinen, mutta sen ei pitäisi loukata ketään. Jos loukkaa, niin voinee katsahtaa peiliin.



Uskon, että avoimesti lapsettomuudestaan kertovien käytöstä ja reaktioita tarkkaillaan vain tarkemmin, ja kaikenlainen vähänkin negatiivinen käytös leimataan heti ilkeilevän lapsettoman käytökseksi.

tunteenpurkaukset eivät valiettavasti ole olleet urbaanilegendoja. Toki toivoisin että osivat olleet.

Ystäväni esimerkiksi kertoessani omasta raskaudestani huusi minulle päin naamaa. Lapseni syntyessäni (lapseni ei ollut terve) hänellä oli todella kova tarve haukkua yhteisille ystävilleni minun turvonnutta ulkonäköäni (samalla kuin lapseni taisteli hengestään sairaalassa). Ristiäisten jälkeen hän kommentoi tyyliin, ettei hän muista mikä lapsen nimeksi tuli, koska häntä ei asia kiinnosta jne jne jne.

Erilaisia hyökkäyksiä ja tunteen purkauksia on tullut paljon. En viitsi alkaa kirjoittelemaan niitä tähän enempää.

Kyllä tässä välillä on tullut vähän neuvoton olo ja olen jopa kyseenalaistanut sitäkin että jaksanko seistä ystäväni vieressä, koska niin rankalta on välillä itsestänikin tuntunut. Totta kai olen yrittänyt tukea ja auttaa, vaikken mitään konkreettista apua voikaan tarjota.

Tiedän ja tunnen monia lapsettomuushoidoissa käyneitä, eikä yksikään ole ilkeillyt, ainakaan minulle. Kävimme myös itse lapsettomuushoidoissa, enkä ollut kenellekään ilkeä. Ei kuulu luonteeseeni. Surullinen olin varmasti joskus, tai alakuloinen, mutta sen ei pitäisi loukata ketään. Jos loukkaa, niin voinee katsahtaa peiliin. Uskon, että avoimesti lapsettomuudestaan kertovien käytöstä ja reaktioita tarkkaillaan vain tarkemmin, ja kaikenlainen vähänkin negatiivinen käytös leimataan heti ilkeilevän lapsettoman käytökseksi.

ymmärrän totta kai sen, että se että minä sain lapsen laukaisi jotain reaktioita. Kummallakaan meistä kun ei aikaisempia lapsi ollut.

tunteenpurkaukset eivät valiettavasti ole olleet urbaanilegendoja. Toki toivoisin että osivat olleet. Ystäväni esimerkiksi kertoessani omasta raskaudestani huusi minulle päin naamaa. Lapseni syntyessäni (lapseni ei ollut terve) hänellä oli todella kova tarve haukkua yhteisille ystävilleni minun turvonnutta ulkonäköäni (samalla kuin lapseni taisteli hengestään sairaalassa). Ristiäisten jälkeen hän kommentoi tyyliin, ettei hän muista mikä lapsen nimeksi tuli, koska häntä ei asia kiinnosta jne jne jne. Erilaisia hyökkäyksiä ja tunteen purkauksia on tullut paljon. En viitsi alkaa kirjoittelemaan niitä tähän enempää. Kyllä tässä välillä on tullut vähän neuvoton olo ja olen jopa kyseenalaistanut sitäkin että jaksanko seistä ystäväni vieressä, koska niin rankalta on välillä itsestänikin tuntunut. Totta kai olen yrittänyt tukea ja auttaa, vaikken mitään konkreettista apua voikaan tarjota.

Tiedän ja tunnen monia lapsettomuushoidoissa käyneitä, eikä yksikään ole ilkeillyt, ainakaan minulle. Kävimme myös itse lapsettomuushoidoissa, enkä ollut kenellekään ilkeä. Ei kuulu luonteeseeni. Surullinen olin varmasti joskus, tai alakuloinen, mutta sen ei pitäisi loukata ketään. Jos loukkaa, niin voinee katsahtaa peiliin. Uskon, että avoimesti lapsettomuudestaan kertovien käytöstä ja reaktioita tarkkaillaan vain tarkemmin, ja kaikenlainen vähänkin negatiivinen käytös leimataan heti ilkeilevän lapsettoman käytökseksi.

Tutkitusti lapsettomuushoidoissa ravanneet mammat masentuu sen lapsen saatuaan helpommin kuin muut, kun kas kummaa, ei se mukelo osannutkaan olla niin ihana kuin mamma mielessään kuvitteli. VÄhän meni rahat ja vuodet hukkaan kun haikaili mokoman mölkerön perään, joka ei sitten tehnytkään perheestä täydellistä, vaan erkaannutti vanhempia toisistaan ja pilasi mamman kropan. Normaalisti lapsensa saaneet osaavat rakastaa lapsiaan ehdoitta, eivätkä vaadi lasta korvaamaan vanhemmille sitä aikaa ja vaivaa joka heihin on käytetty, kuten lapsettomuushoidoilla tuotetut lemmikinkorvikkeet joutuvat.

Kommenttisi oli ruma, mutta vastaan nyt silti. Toisilla on vauvan hoidosta ja perhe-elämästä realistisemmat odotukset kuin toisilla, riippumatta siitä käydäänkö hoidoissa vai ei. Lapsettomuushoidot väsyttävät henkisesti ja raskaus voi olla esim. keskenmenopelon täyttämä, jolloin energiaa ei jää tarpeeksi vauva-aikaan. Kun vauva syntyy, ovat akut ns. tyhjät, vaikka työläin vaihe on vasta edessä, arki alkaa heti. Pitkä odotus myös lisää suorituspaineita olla "hyvä äiti" kun lapsi vihdoin tulee. Riittävän hyvä on tarpeeksi ja sen opettelu ottaa toisille kovemmalle kuin toisille.

Lapsettomuus ei jalosta paremmaksi vanhemmaksi, valitettavasti. Itsellläni kolme hoidoilla saatua lasta ja ihan samanlaisia väsymyksen tunteita olen käynyt läpi kuin kuka tahansa luomusti raskautunut. Avuttomuutta, turhautuneisuutta, ärtymystä ja olenpa joskus jopa katunut sitä, etten jättänyt lapsilukua yhteen. Lapsiperheen elämä on työlästä ja välillä puuduttavaa, ei siitä oikein ollut mitään mielikuvaa eikä odotuksia lapsettomana, vaikken mitään pilvilinnoja maalaillutkaan. Silti lapset ovat arvokkainta, mitä minulla on. Olen saanut oppia ja kehittyä paljon. Ei noita hoitoja enää edes ajattele. Voimia kaikille hoitoja läpikäyville!

Mutta ihme juttu, että toiset kirjoittajat ymmärsivät, mistä on kyse, vaikka teksti ei virheetöntä ollutkaan.

Sun kans on varmaan tosi kiva keskustella...

ap

vaan karkeita kielioppivirheitä.

jotka viitsii nähdä vaivaa toisten kieliopin opettamiseen.

Eivät nuo ole kirjoitusvirheitä, vaan karkeita kielioppivirheitä.

vaan tuossa on yksi oikeakielisyysvirhe ja yksi selkeä ajatusvirhe. Jos alat vittuilla toisen kirjoituksesta, niin pyri pitämään edes termit oikeina.

Ja AP:lle tsemppiä.

tässä maailmassa on paljon isompiakin ongelmia kuin jonkun herkkähipiäisen lapsettomuuspulmat sitäpaitsi se on vähän niinkin, että jos lapsia ei pysty tekemään, se on vähän niinkun kohtalon vihje, että ko. henkilö ei lapsia tarvitse

Olipa aarimmaisen inhottavasti sanottu. Taidat olla omaan elamaasi todella tyytymaton, jos pitaa tulla tollasia kommentoimaan. HAPEA!