Olen ollut 10 vuotta naurun alaisena.
Mies ei enää edes vaivaudu peittelemään syrjähyppyjään. Kaikki tietävät. Tänään taas lähti työmatkalle ja luulee kai raukka, etten muka tiedä mitä siellä tapahtuu. Itse olen lasten kanssa jumissa kotona vailla mitään omaa elämää. Tämän siitä sai, kun piti liian pitkää kiinni illuusiostaan hyvästä perhe-elämästä.
Miehen vaatteet haisevat joka reissun jälkeen naisen hajuvedelle, taskussa on kuitteja KAHDEN henkilön lounaista, hotellista miestä ei saa ikinä kiinni ja on minulle suoraankin sanottu, että vehtaa muiden naisten kanssa. Olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että olen yh, jolla on rahoittaja. Omaan elämääni ei enää kuulu rakkaus toisen aikuisen kanssa.
Jos nyt lähtisin, tekisin taloudellisen itsemurhan. Enkä pärjäisi muutenkaan kouluttamattomana ja keski-ikäisenä yksin lasten kanssa.
Kommentit (26)
Jos olette naimisissa ilman avioehtoa, puolet omaisuudesta on sinun. Ja mies maksaa eletustukea alaikäisistä lapsista (kun on kerta sinua varakkaampi). Tai jos lapset jäävät asumaan ensisijaisesti isälleen. Ei sinun tarvitse surra heidän elintasonsa laskua.
Et sinä katuojaan joudu vaikka lähtisitkin kouluttamattomana, saati jos opiskelet ensin jonkin hyvin työllistävän perusalan. Vielä jos saat mieheltäsi puolet omaisuutenne hinnasta, ja olette oikeasti varakkaita, niin saat hyvin itsellesi vaikka omistuskerrostaloasunnon. Kyse on vain siitä, oletko valmis luopumaan edustusvaimon asemastasi.
en koskaan uskaltanut kysyä, mutta ainakin 5v.
Mies rakastui viimeiseen hoitoonsa ja halusi eron, olihan se kaikesta huolimatta kova paikka.
Tänään kuusi vuotta myöhemmin olin työporukan kanssa kesäteatterissa, itse maksavana, jopa nakit, ajattelin että kuinka ihanaa että voin vapaasti nauraa komedialle miettimättä onko nauruni liian raikuvaan miehen työpaikan imagolle.
Mieluummin elän taloudellisesti kurjempaa elämää ja teen lyhyempiä lomamatkoja, ollen aidosti onnellinen kun näivetyn rakkaudettomassa liitossa.
niin palkkaa lastenhoitaja ja ota salarakas!
Jos ukkosi vehtaa muiden kanssa niin hae itse omasi jostain. Sitten teillä on rehellisesti avoin suhde.
Toisaalta, ehkä ukkosi on tajunnut että SINÄ et hänestä välitä kun et edes nosta meteliä vaikka avoimesti pettää! Mitä se kertoo sinusta???
Minä huusin, otin eron kun sain tietää. Ei siinä raha-asiat paljoa painaneet.
Toisaalta, ehkä ukkosi on tajunnut että SINÄ et hänestä välitä kun et edes nosta meteliä vaikka avoimesti pettää! Mitä se kertoo sinusta???
.
Ihmiset ovat erilaisia. Ja jotkut (monet) niin kilttejä, etteivät uskalla pitää puoliaan tai nousta vastarintaan teosta riippumatta.
Ap:lle roppakaupalla tsemppiä. Minusta sinun kannattaisi pedata omat asiasi kuntoon ja kun kaikki on valmista, muuttaa pois lasten kanssa. Asiaan ei tarvitse liittää suurta draamaa edelleenkään, ja tulevaisuutesi näyttää ihan varmasti käytännön alkuhankaluuksien jälkeen ruusuiselta, kun pääset eroon tuollaisesta luuserista.
Kyllähän tuollaisia pellejä on, jotka kuvittelevat, ettei vaimo ikinä huomaa. Ja tältäkin palstalta voi lukea tasaisin väliajoin näitä seli-selitteleviä kirjoituksia, kuinka itse eletään täydellistä kaksoiselämää, eikä vain kertakaikkiaan suostuta ajattelemaan sitä tuskaa mitä sillä muille aiheutetaan. Eli ollaan vain niin järjettömän itsekeskeisiä ja narsistisia, että kuvitellaan, että itselle kuuluu kaikki ja pikkuisen vielä ylimääräistä, viis muista.
...ja olet huolestunut rahasta niin avaat nyt HETI HUOMENNA oman tilin jostain ihan uudesta pankista jonne rupeat laittamaan mieheltäsi saamaa rahaa pikku hiljaa. Keräät siihen pesämunaa poismuuttoa varten.
Menet myös koulutukseen ja sen ajan keräät ainakin tuota rahaa.
Tai sitten teet vaan päätöksen että maassa maan tavalla. Etsit onnesi jostain muualta - jonkun toisen miehen sylistä. Koska miehesi on paljon poissa niin luulisi että sinulla on siihen aikaa.
itseänsä naurunalaiseksi?