Vuosilomalla uuden työn aloitus?
Voiko vuosiloman aikana aloittaa työn toisessa paikassa? Ja pitääkö sitten ottaa palkka sivuberokortilla tältä ajalta kun vanhasta työstä vielä vuosilomat pyörii ja uus jo alkanut?
Kommentit (12)
Missä voi vain päättää, että jää virkavapaalle, kolmonen? En usko, että ainakaan minun työnantajani hyväksyisi virkavapauspyyntöäni lyhyellä varoitusajalla ilman perusteluja, saati jos kertoisin syyksi työpaikan vaihdon.
mutta samaa asiaa läheltä liipaten:
miten kannattaisi ajoittaa irtisanoutuminen? Irtisanoutua juuri ennen loman alkua, jolloin on se vaara, että työnantaja käyttää oikeuttaan siirtää lomaa? Eikö työnantajalla olekin tällainen oikeus? Vai irtisanoutua niin, että ei ehdi pitää lomaa? Silloin menettää lomarahat.
Vai olisiko tässä joku porsaanreikä, mitä en ole hoksannut?
Työnantaja voi siirtaa jo sovittua lomaa pakottavasta tarpeesta. Siirron tulee tapahtua viimeistään 2 viikkoa ennen loman alkua.
Ajoituksesta:
Mikäli haluaa parhaan mahdollisen hyödyn, kannattaa irtisanoutuminen ajoittaa siten, että palaa lomalta takaisin töihin, esimerkiksi viikoksi, tällöin tulee maksuun myös lomaltapaluurahat. Irtisanomisen voi suorittaa myös lomalla ollessaan, tällöin työnantaja ei enää voi muuttaa loma-ajankohtaa.

lomarahan osalta käytäntö on muuttunut, enää ei o.le pakko palata töihin, jotta sen saisi
ja olet irtisanomisajan lomalla. Palkan voit ottaa ihan millä verokortilla tahansa, loppupelissähän se joka tapauksessa tasataan.
Työnantaja voi siirtaa jo sovittua lomaa pakottavasta tarpeesta. Siirron tulee tapahtua viimeistään 2 viikkoa ennen loman alkua.
Ajoituksesta:
Mikäli haluaa parhaan mahdollisen hyödyn, kannattaa irtisanoutuminen ajoittaa siten, että palaa lomalta takaisin töihin, esimerkiksi viikoksi, tällöin tulee maksuun myös lomaltapaluurahat. Irtisanomisen voi suorittaa myös lomalla ollessaan, tällöin työnantaja ei enää voi muuttaa loma-ajankohtaa.
lomarahan osalta käytäntö on muuttunut, enää ei o.le pakko palata töihin, jotta sen saisi
l
Lomaraha on tes_kohtainen, joten joka alalla sitä ei edes ole.
Työnantaja voi siirtaa jo sovittua lomaa pakottavasta tarpeesta. Siirron tulee tapahtua viimeistään 2 viikkoa ennen loman alkua.
Kiitos vastaajalle! Eli lähempänä kuin kaksi viikkoa loman alkua ei lomaa enää voi siirtää.
Entäpä, maksetaanko lomarahat vain, jos palaa lomalta töihin? Eli onko se "lomaltapaluuraha", niin kuin sen nimi ennen olikin nimeltään. Vai onkohan tuo alakohtaista?
5
tänne olikin ehtinyt jo tulla vastauksia lomarahasta. Kiitos!
5/12
Työnantaja voi siirtaa jo sovittua lomaa pakottavasta tarpeesta. Siirron tulee tapahtua viimeistään 2 viikkoa ennen loman alkua.
Kiitos vastaajalle! Eli lähempänä kuin kaksi viikkoa loman alkua ei lomaa enää voi siirtää.
Entäpä, maksetaanko lomarahat vain, jos palaa lomalta töihin? Eli onko se "lomaltapaluuraha", niin kuin sen nimi ennen olikin nimeltään. Vai onkohan tuo alakohtaista?
5
ihan varma en oo, pitääkö työsuhde olla voimassa viimeisenä lomapäivänä. tessistä sekin selviää
pakottava tarve, jonka vuoksi lomaa pitäisi siirtää. Itse irtisanouduin vähän ennen loman alkua.
Jäisin virkavapaalle ja aloittaisin virkavapaan sitten kun ensin ehtisin pitään lomat pois...