¤¤¤LOKAHAIKKARIT¤¤¤
Meinasin otsikoida että hakaloikkarit, mutta todennäköisesti kovin moni ei olisi löytänyt tätä pinoa :) Entinen pino oli jo niin iso, että uuden kuun kunniaksi aloitan uuden.
Kiitos kaikille onnitelleille!!! Kumma kyllä synttärit ei tunnu enää oikein juhlapäiviltä. Etenkään tänä vuonna. Samat nukutukset, pinnaa kiristävät sosetuokiot, kakkapyllyn pesut ym. Kiitos Santra-Marille rytmin säilytys- ja puuronmaistumistoivotuksista! Ainakaan vielä Nau ei ole tainnut avata näitä paketteja, sillä puuro töktöktökkii kovin. Elineä kiitän punaisesta tuvasta ja perunamaasta! Saisinko vielä tarkan osoitteen, niin päästään muuttamaan? :) Ja vielä myöhästyneet, mutta sitäkin suuremmat onnittelut Santra-Marin esikoiselle!!!
Pirkuta Pettiina, nyt sä vasta muistutit siitä herkkulakosta. Mulla on koko ajan ollut tuolla takaraivossa sellainen tunne, että jotain on unohtunut. Ei auta kuin siirtää lakko odottamaan aikaa parempaa. Elämä on.
Pitäisi hankkia uudet silmälasit, ennen kuin kaikki lahjarahat (ah avokätistä isää ja ukkia :)) menevät laskuihin. Otin eilen yhdet kehykset kotiin sovitettaviksi, mutta huomasin onnekseni hyvissä ajoin, että 50-luvun kansakoulunopettaja-look ei olekaan mun juttu. Todella vaikeaa löytää mieleisiään. Ja miehen mieleisiä. Ja sellaisia, ettei Nasu taas parahda itkuun.
On ollut vähän vaikea aamu. Äsken parahdin jo minäkin, kun Nasulle ei kelvannut vaivalla mikrossa keitetty ruispuuro ja suoraan kaupan purkista lisätty punaposki-sose. Sitten kun poika väsähti, ei uneen tuudittajaksi kelvannut tissi, saatikka sitten äidin syli ja Nukkumatti-laulu. Poika karjaisi pari kertaa korvan juuressa sellaisella volyymilla, että muutama tuhatkunta kuulokarvaa korvasta lakoontui. Sitten pari napakka nipistystä äidin kaulanahasta ja lopuksi tiukka nyrkkiote kämmenselän palovammaa (anoppivierailun aikaan uunista tullut, liekö emännällä vähän käsi tärissyt) suojanneesta laastarista ja riuska repäisy. Hyvästi ihokarvat.
Luovutin yhdeksänkiloiseni ilomielin Miehelle. Syli tuntui kevenevän parillakymmenellä kilolla. Olisivatko nuo haamukilot olleet sitä rakkautta sitten. Se kai sen huolen saa aina painamaan. Tai sitten se kinuskikakku.
Kommentit (58)
Myöhästyneet Onnittelut Ampille synttäreiden johdosta!! Ja tervetuloa kaikki uudet!
Meillä on tapahtunut Muutos. Jotenkin en tajua tätä ollenkaan ja voihan se olla, että tämä on tyyntä myrskyn edellä mutta..
Veivetyinen nukkui eilen aamupäivällä 1h20min autokopassa, iltapäivällä 1h rattaissa ja illalla 1,5h autokopassa. Lisäksi veteli yöunet 21.30 - 9.30 kahdella syötöllä. Ehdin juoda rauhassa aamukahvin ja lukea lehden. Puhuttiin miehen kanssa, että kohta alkaa varmaan kuulua, että miten se tuossa iässä nukkuu noin paljon, se on opetettu tuollaiseksi..
Vauvojen sielunelämä on tuntematon. Käsittämätöntä, että ensin ei nuku käytännössä yhtään päikkäreitä ja sitten yhtäkkiä alkaa nukkua. Vaisto on sanonut koko ajan, että ei olla opetettu kantamiseen ym. Niin se on, ei noita juttuja opeteta. Tsemppiä teille, joille muuta hoetaan!
Pyllynpesulle..
Ensinnä kiitokset Jillalle onnitteluista :)
Täälläkin pohdittu vauvain sielunelämää. Nasu on kuin persauksiin ammuttu marjaskarhu. Silmitöntä raivoa ja räyhäämistä ihan pienimmästäkin asiasta. Julmettu ääni lähtee poikasesta. Onneksi vasta käytiin lääkärissä, muuten alkaisin epäillä vaikka mitä. Panadolia annoin. Todennäköisesti lääkitsin luonnetta, mutta viis siitä - makea lääke sai pojan ihan hyrisemään tyytyväisyydestä. Mitäköhän seuraavaksi keksisi, kirkunaa ei kestä enää yhtään. Korvissa soi Säkkijärven polkka ja hermonriekaleita on kaikkialla.
Hyvää ja hermorikasta lauantaita toivottaa herrasväki Ampi ja Nasu Kiljunen
Ihanaa kun loysin nama teidan kertomuksenne millaista elama voi olla tallaisen haikkarivauvan kanssa.Luulin olevani yksin maailmassa kuka uskaltaa myontaa etta oma vauveli voikin olla " vahan hankala" .
Kerrompa tassa vahan taustaa millaiseen perhetilanteeseen meille tuli ihana,hurmaava -mutta niin vaativa Jeje-tyttonen.
Olen 40-vuotias,mieheni vahan vanhempi.Lapsia meilla on kokonaista 6 kappaletta (5 ensimmaista low-needia,eipa haikkareita ehka olisikaan tullut tehtya nain monta)Isommat lapset ovat 16 ja 3 vuoden ikahaitarilla.Muutimme pari vuotta sitten keski-eurooppaan (ei sukulaisia tahi tuttavia liiemmin)Mies on yrittaja.
Mikas tallaiseen porukkaan paremmin sopisi kuin haikkari ?
Jeje naytti luonteensa jo sairaalassa,kanniskelua vaati jo silloin,eika sekaan aina riittanyt.Ikaa hanella on nyt 5 kk ja voin sanoa etta on jo vahan helpottanut tama elo,saattaa viihtya hetken seuraamassa isoveljien leikkia ja rattaissakin voi silloin talloin ajella huutamatta.Autoilu on sensijaan yhta huutoa mutta onneksi emme kayta usein autoa.
Yot Jeje on aina nukkunut loistavasti,heraa kerran yossa syomaan ja nukahtaa samantien uudelleen.
Minakin saan usein kuulla etta mitas olet opettanut sen tuollaiseksi,raivostuttavaa,sanonkin joskus ettei minulla ole muutakaan tekemista kuin kanniskella vauvaa koko paiva.Ja onhan se ihanaa valmistaa ruokaa ja pukea 3-vuotiasta ja kuulustella laksyja koululaisilta kaikenaikaa hytkyttaen vauvaa.Jos joskus paasen kauppaan hytkyttelen ostoksiakin mika on varmaan tuttua kaikille haikkareiden vanhemmille.
Jeje jo hermostuu ja kiemurtelee siihen malliin etta kohta huuto alkaa,han ei kitise tai vingu vaan huuto alkaa heti taysilla kuin paata leikattaisiin.Draamaprinsessa,sanoo tasta 16-vuotias isosisko.
Onkos muilla haikkareilla " terava katse" .Tama on ainakin Jejella erittain vallitseva ominaisuus,joskus aivan hakellyn hanen tuijotuksestaan.
Nyt on pakko vaihtaa maisemaa,mikakohan neidin nyt ilahduttaisi,undulaattien tuijotus on usein hyva kikka.
Voimia kaikille,toivottaa Simah ja kiukkuinen Jeje
Mukavaa mukavaa, että joukko kasvaa! Helmikuussa minusta tuntui, että joko minä tai vauva tai molemmat ollaan viallisia, kun kaikkien muiden vauvat tuntuivat vain nukkuvan ja syövän ja minä talsin ympäri huushollia vauvaa hytkyttäen. Sitten tuli Ampi ja perusti pinon! Todella helpottava tunne huomata, että on niitä muitakin vaativia!
Katseesta sen verran, että kaikilla haikkareilla taitaa olla terävä katse ja jo pienestä alkaen. Sanotaan, että vauva ei nää paljoa elämänsä ensimetreillä mutta minulla on kyllä toisenlainen kuva. Jo kolmeviikkoisena katseltiin tauluja ja muuta värikästä todella intensiivisesti.
Tuosta hytkyttämisestä.. Minäkin olen lukuisia kertoja laskenut vauvan käsistä tai antanut miehelle ja mm. sekoittanut puuroa lantiota keinuttaen. Kaupassa kuljin 2kg vehnäjauhopussi kainalossa ja hytkytin sitä. On sitä NIIIIN väsynyt ja NIIIIIIIN tottunut tuohon liikkeeseen, että se on osa itseä :-).
En ehdi arvokasta kirjoitusaikaa kuluttamaan siihen, millainen meidän haikkari on, sillä saatatte arvata, että meno on suunnilleen samanmoista kuin teillä muilla ;-) Tytöllä on nyt ikää 5 kk ja henkistä ikää äidillä on tullut tämän käsityön parissa ainakin 50 v lisää... Fyysistä ikää on äidillä 24 v. Perheeseen kuuluu myös koira ja aviopuoliso. Naimisissa ollaan oltu kunnioitettava aika: 1 viikko ja 2 päivää. Vielä ei ole aviokriisi iskenyt, ooh.
Mutta, joku lowneed-juttu on juurtunut tyttöön: kypsässä 4 kk iässä siirsimme tytön sängyn omaan huoneeseen ja tyttö on alkanut nukkua yöllä niin, että nukahtaa viimeistään klo 22 ja herää syömään vain 1-2 krt yössä ja se on hyvin se. Ennen meillä nukuttiin yöllä äidin ja isän välissä ja sitten heräiltiin aina kun joku meistä kolmesta käänsi kylkeä. Kiinteät me aloitettiin inan ennen 4 kuukautta, ja nyt syödään 3 annosta päivässä. Iltapuuron aloitus myös sai yöunen paremmaksi.
Mutta ne päivät, huokaus. Juu, vaunuilla kyllä kuljetaan, mutta naapurit kuulee kyllä milloin tämä karavaani liikkuu. Tänäänkin naapuritaloyhtiön mummeli tuli lenkillä vastaan ja kysyi myötätuntoisena, että eikö vieläkään päiväunet maistu :-) Ja ottaen huomioon Porilaisten ei niin sosiaalisen luonteen, on aika huippua, että naapuritaloyhtiöstäkin tullaan lenkillä tervehtimään, wirn. Jos vaikka tyttö sattuukin nukahtamaan vaunuihin/syliin/reppuun/tissille päivällä,, unet kestää sen parikymmentä minuuttia.
Katse on tosiaan pistävä tälläkin tytöllä, katseli jo synnärillä tauluja seinillä. Ja joku tosiaan väittää ettei vauvat näe ;-D Serkkunsa on 10 viikkoa nuorempi, ja makaa sylissä vielä kuin lahna. Tämä neiti takoo pöytää ja pää pyörii lähes tulkoon kuin pöllöllä: ympäri ja ympäri ja ympäri... Onkohan tytöllä se kuuluisa ADHD?!? Äitinsä tyttö, enpä minäkään paikallani pysy. Ammattikorkeassa istuin lääkärin luennoilla tuskastuneena ja suunnittelin etulohkon lobotomiaa työntämällä lyijykynät sieraimiin ja lyömällä naaman pöytään. Niin tuskaa minullekin on pysyä paikalla. Voih, join 3 kuppia kahvia. Sen kyllä huomaa.... Anteeksi ränsyilevä teksti. Kahvi pitää liikkeessä, mutta saa pään höperöksi. Taidan minäkin mennä hyssyttämään jauhopussia kun on niin ontto olo kun tyttö ei ole sylissä hyppyytettävänä :-D
Kaisu ja Veekku
Ps. Myöhästyneet onnittelut ampille ja mitä kaikkea vielä piti muistaa?!? Arhg, sama pää kesät talvet...
Pari päivää hiljaiseloa täällä kun on niitä esikoisen synttäreitä juhlittu,veny kolme päivisiksi joka ei ole hyvä kenenkään kannalta.Esikoinen saa vain lisää virtaa sokerista,kun en nyt viitsi ihan porkkanaakaan juhlissa tarjota.Typy nykkuu huonosti kun jatkuvasti on joku uusi naama ihmettelemässä että onpa kasvanut!Mulla juhlat meni melkolailla typyä nukuttaessa joka riuhtoi ja pisti vastaan minkä kerkes,eipä tullut siinä paljoa juteltua vieraitten kanssa.
Ja tervävä katse löytyy meidänkin typyltä!!Ja vaikka ikää on se 3,5kk niin niska pystyssä katselee sylissä maailman menoa,pää vaan kääntyilee puoleta toiselle ja veljeään seuraa katseella kun haukka.Sitterissäkin kampeaa jo niskaansa ja vääntää vatsalihasta että pitäs päästä istumaan..adhd:ta minäkin olen miettinyt mutta tähän asti vielä vaan tuosta esikoisesta :)
Oikeesti jo mietin hetken että olenko minä tosiaan opettanut nämä tällaisiksi,kun molemmille on pitänyt olla ihan älytön nukutus pomputus!!Sitten tuli mieleen että te ketkä saatte näitä kommentteja että olette opettaneet lapsenne tällaisiksi niin kommentoijaltahan voisi kysyä apua sitten että mites se opetettas erilaiseksi kerta nää jutut opetettavissa on..!
Meillä mummo aina tarjoaa apuaan että kyllähän hän voi typyn nukuttaa vaunuihin tai kyllähän hän voi hytkyttää vaunuja.Miljoona viisisataa kertaa olen sanonut että SE EI VAUNUUN NUKAHDA,kahdesti olen sen sille antanut kun ei usko ja häntä koipien välissä se on tullut sisään huutavan tytön kanssa että ei sitä ilkeä huudattaa ulkona sen enempää--niin vielä tänään kun unet on taas olleet kovin hankalia niin mummi uskalsi sanoa että kyllähän hän voi sitä pihalla työnnellä..AARGH!
Mies miettii että tuo typyn hankaluus johtuu naishormooneista ;) Se keksi myös että typyn suosikki kappale täytyy olla Tik Takin " Hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta,ehkä väsyttää vähän mutta ei me nukuta.."
Jepjep,saatiin muuten aika parin viikon päähän sinne maitoaltistukseen..vähän pisti jo jännittämään valmiiksi.Ei niinkään se altistus vaan yli sata kilsaa suuntaansa tyttö turvakaukalossa..apua,korvatulpat ja mustat lasit itselle vai mitähän keksis.
Kuulemisiin!
Tervetuloa uudet haikkarit ja kaisun_tytölle onnea avioliiton solmimisesta (toivottavasti muistin nikin oikein)!! Pori on mullekin tuttu paikka, eipä siellä tosiaan hirmuisen sosiaalista sakkia ole ;D Täällä ehkä hitusen enemmän, vaikea sanoa.
Täytyy sanoa, että en kyllä muista meidän haikkarin alkuajoista juuri mitään, kun raukalla oli vielä koliikkikin kaiken hyvän päälle. Kaksi ekaa kuukautta on aika usvaa. Sitten koliikki onneksi helpotti ja jäljelle jäi " vain" temperamentti ;) Tuossa se nappula nyt painaa ympäriinsä, höpöttää minkä ehtii, ohjaa pikkusiskoa paikkoihin, joihin ei pitäisi, hyppii sohvilla, sotkee sängystä lakanat, tyhjää vaatekaappia, vie roskia roskasankoon, pyykkiä pyykkikoriin, auttaa ruuanlaitossa, levittelee lelut ympäri kämppää, maistelee koiranruokaa, kun silmä välttää, sotkee peiliä, piirtää olkkarin pöytään, vaihtaa vaatteet pari kertaa päivässä, kun on tippa vettä hihassa, sotkee telkkarin säädöt, piilottaa äidin kännykän, jahtaa koiria muovilapio kädessä, etsii siskon taskuvaippaa ja huutelee imun perään, kun se on mennyt hukkaan, eikä kieltäessä usko kertakaikkiaan yhtään mitään. No eipä tule aika pitkäksi...
Niin joo ja että ei varmasti kävisi aika pitkäksi, aloin vielä yrittäjäksikin. Multa tais kans jäädä järki jonnekin.
Jooh, neidit kävivät yksissä tuumin cd-telineeseen käsiksi, onneksi uudet tulee huomenna...
Terkuin,
Porenn, haikkarityttö 2v5kk ja pikkusisko 9kk
Meillä oli tänään vieraita, ystäväni käymässä 1v8kk vanhan lapsensa kanssa. Mukavaa oli ja Veivekin viihtyi, kunnes väsyi. Paras ystäväni itse asiassa... On se niin erilaista seurustella oikeasti YSTÄVÄN kanssa, kuin jonkun energiasyöppö" ystävän" , joka antaa viistaita neuvojaan tuollaiseksi opettamisesta. Jälkimmäinen uuvuttaa, kun taas em. antaa energiaa viikoksi.
Ei tule aika pitkäksi täälläkään, ei.. Tätini kysyi muutama viikko sitten, että " käykö koskaan aika pitkäksi?" Katsoin kysyjää ihmeissäni, että tarkoittiko hän olla vitsikäs vai ihanko tosissaan kysyi. Sen jälkeen kun Veivetyinen tuli taloon, ei ole tarvinnut keksiä yhdellekään minuutille tekemistä. Voisiko olla toisinkin...? Edelleenkään en tiedä, oliko tätini tosissaan vai ei.
Minä olen törmännyt myös tuollaisiin " laita se vaunuihin nukkumaan!" -kommentteihin. " Kyllä se nukkuu vaunuissa ulkona, kun vain laitat sinne.." . Mutta ei millään kahdannut huudattaa . Mitä hyötyä. Eipäs minulla välähtänyt laittaa kommentoijaa itse työntämään vaunuja! :-) J
Ja nyt leikkimään! Mukavaa viikonalkua kaikille!!
Juu minulla lapset keski-taso need lapsia, paitsi nyt kun kaikki kolme ovat sairastuneet vesirokkoon. Eli täältä vesirokko-keuhkokuume-ihotulehdus- ei nukuta kierteestä väsyneenä piti vaan kommentoida tuota kaisuntytön lobotomiaa kynillä kuvailua, että kiitos, kyllä tuli naurusta vedet silmiin :-)
Hyvää iltaa vaan kaikille, uusille ja vanhoille tasapuolisesti! Täällähän on käynyt suorastaan vilske ja vilinä sillä aikaa kun olen esitellyt siskolleni uutta kotikaupunkiamme.
Kiitos Porenn, olen kyllä kokeillut tuota tuplaristiä, ja kokeilin nyt uudelleen. No, kun oikein täsmäsin, liina riittää juuri ja juuri. Mitäs sitten kun pesen ja se kutistuu? On tämäkin syy laihduttaa... Ja jos se kerran on se suosituin sidonta, niin yritän vetää vatsan sisään ja tyytyä liinaani. Kiitos myös Santra-Mari! Ensin ihmettelin, että mikä ihmeen masureppu, mutta se olikin sidonta - täytyypä kokeilla.
Meillä oli Nasu-yö, ja kovin kummastelimme. Syy selvisi, dyt on duha pikku Ilolla, elämänsä kolmas. Voi pientä. Täällä Saksassa on tänään vapaapäivä, mieskään ei ole töissä. Ollaan kanniskeltu Iloa tukka rasvaisena ja kuolaiset ja duhaiset paidat päällä. Vaihtelua tämäkin.
Ajattelin tässä että minunkin taitaa olla aika siirtyä taustailijaksi tässä ketjussa heppamamin tavoin. Ja meillä ei taida enää asua haikkaria. Kylläkin voimakastemperamenttinen, hyvin vilkas, pätkäuninen mutta myös iloinen, sosiaalinen, maailmaa innokkaasti ja luottavaisesti tutkiva taaperokärryllä eteenpäin paineleva poitsu.
Paljon olette kirjoitelleet siitä että ei vauvaa voi tietynlaiseksi opettaa. Ehkä minulla ei ole ollut tarpeeksi haikkaria, kun en voi tätä täysin allekirjoittaa tai sitten ajattelen asiaa jotenkin eri näkökulmasta; muut puhuvat aidasta ja minäpä aidan seipäästä : ).
Jokaisella lapsella on jo syntyessään omanlainen temperamenttinsa, jota ei voi muuttaa, eikä tietysti tarvitsekaan, varsinkaan vauvaa. Kuitenkin ympäristö vaikuttaa lapseen ja lapsi ympäristöönsä. Minä ainakin uskon, että voin omalla käyttäytymiselläni vaikuttaa lapseeni, en muuttaa, mutta hienosäätää, vahvistaa tai heikentää hänen tietyntyyppistä käyttäytymistään. Ja toivoisin pystyväni tekemään tämän niin, että lapseni pystyy käyttämään temperamenttinsa kaikkia puolia positiivinen itsetunto kehittyen.
Useamman asian tekisin nyt toisin jos saisin uudestaan tämän vauva-ajan elää. Ehkä lopputulos olisi aivan sama, mutta SILTI. En esimerkiksi mielestäni koskaan tiedon puutteesta johtuen antanut lapselleni mahdollisuutta opetella jatkamaan untansa itse herättyään ja näin ollen olen saattanut opettaa hänet itse tämänlaiseksi. Varmahan en tästä tietenkään voi olla. Haluan kuitenkin olla armelias itselleni ja antaa anteeksi tekemäni mahdolliset virheet, teinhän ne siinä uskossa, että ne ovat lapseni parhaaksi. Ja ehkä ne olivatkin. Uskon siis, että olen tukenut lapseni temperamenttia huonosti ja hyvin.
Vaikka lapsen käyttäytymistä voi mielestäni hienosäätää, ei tietenkään sitä mistä lapsi pitää tai ei pidä, voi hänen puolestaan päättää, esim. rattaissa istumista tai lattialla olemista. Toki näihinkin voi yrittää ohjata, mutta tulokset päättää lapsi itse.
Hienoa että/jos muiden ei tarvitse katsoa taakse ja miettiä yhtä itsekriittisesti että olisin voinut tehdä asioita toisinkin. Useinmitenhän äiti on lapselleen niin herkkä, että osaa toimia juuri hänen parhaakseen. Minulla meni aika kauan, että oikeasti osasin ymmärtää lapseni tarpeita, oikeastaan vasta parin viimeisen kuukauden ajan olen siihen kyennyt niin, että tunnistan tarpeen ja pystyn täyttämään sen sekä osaan tulkita oikein hänen vireystasoaan.
Mutta nyt on kaikki parhainpäin ja olen todella tyytyväinen elämäämme ja potpurakin vaikuttaa onnelliselta. Vauhtia ei varmasti elämästä tule puuttumaan, mutta sitähän siinä kai pitääkin olla : )
Saa nähdä maltanko olla kirjoittamatta... Tuskin
Paasimpas livahtamaan niin hiljaa haikkarin vieresta ylos ettei han huomannut mitaan vaan jai jatkamaan uniaan isoveljen viereen.
Meilla oli mahtava viikonloppu,Jeje innostui lattialla leikkimisesta ja leikki jopa tunnin siina kunhan veljet tai joku oli siina vieressa.Han on seurallinen ja kommunikoi jo taitavasti,esim nayttaa leluaan ja sanoo " oo o" siihen kun saa vastauksen niin hymyilee onnellisena.Jos ei saa vastausta ,toistelee aikansa " oo o" ,kunnes keksii jotain muuta.
Ehka minakin voin kohta sanoa ettei meilla ole haikkaria enaa.
Eilen kaupassa kavi hassu juttu; Jeje ei tapansa mukaan suostunut olemaan rattaissa,maksamisen ajaksi han sinne kuitenkin joutui ja aloitti tietysti mahtavan kiljunnan.Eras mummeli tuli siihen juttelemaan tytolle etta onkos sinulla kuuma vai nalka vai mika itkettaa.Jeje lopetti huutamisen ja katsoi mummoa todella pahasti kulmiensa alta.Vasta kun mummo lahti pois rattaiden luota,Jeje veti syvaan henkea ja aloitti saman huudon jonka mummo oli keskeyttanyt.
Olen osittain samaa mielta ranclen (muistinkohan oikein)kanssa etta haikkarivauvojakin pystyy jonkin verran hienosaatamaan,mutta kuitenkin aivan eri tavalla kuin tavallisia vauvoja.
Olen huomannut ainakin meidan kuopuksen kohdalla etta han on erittain herkka huomaamaan asioita.Esim. isompien lasten ollessa vauvoja heille sai laakkeet huijattua suuhun kutittelulla ja pelleilylla.Mutta se ei kaykaan Jejelle ,han arvaa etta jotain on tekeilla ja tuijottaa pistavalla katseellaan,saatta jopa hamillaan pilahtaa itkuun.
Hanen kanssaan on oltava aito.
Ollessamme kesalla Suomessa katsoimme telkkarista jotain naytelmaa jossa oli hautajaiset ja veisattiin surullista virtta,sekin tunnelma sai Jejen sydantasarkevaan itkuun.
Herkkyys taitaa olla myos yhteinen nimittaja haikkareille,minulla oli muutakin mielessa tuosta haikkareiden hienosaadosta mutta nyt on pakko heratella poikia etta ehtivat kouluunn.
Terve T.S +J
Täältä taustalta kuikuilen....
Voisin myös allekirjoittaa rancklen kirjotuksen. Olen tässä myös miettinyt kovasti tuota vauva aikaa ja tekisin niiiiiin monet asiat toisin. Nyt kun elämä helpottanut niin se tuskainen aika tuntuu kovin lyhyeltä. Olen myös samaa mieltä että jos olisin " tiennyt" asioista enemmän niin olisin EHKÄ pystynyt tukemaan vauvaani paremmin mutta oma jaksaminen ja lievä masennus ehkä esti sen. Meni todella kauan myös minulta että ymmärsin mikä minun vauvaa " vaivaa" . Tempperamentti!!!!!! Ymmärsin ja tiedostin sen kyllä mutta en osannut auttaa pientä itseään ymmärtämään sitä. Nyt osaan! Pieni kiljukaulamme hermostuu pienistäkin asioista mutta kun äiti tai iskä siinä vieressä vahvana niin oppii pienikin hallitsemaan tunteitaan ajan kanssa. Voi kunpa olisin ollut vahva aikaisemmin!!! Mutta nyt on ihanaa olla pienen kanssa ja auttaa häntä kasvamaan toivottavasti tasapainoiseksi ihmiseksi.
Ja sanon myös mitä täällä on aikasemmin puhuttu että näistä lapsista kasvaa helposti oppivia, tarkkaavaisia ja iloisia lapsia. Tämän vahvisti myös ensikotiyhdistyksen baby blues työntekijä kun uniasioissa meillä vieraili.
Että ei muuta kun hymyillen eteenpäin. Aika menee uskomattoman nopeasti ja mennyttä aikaa ei saa takaisin. Voimia kaikille!!!!
Eline, unohdin vastata aiemmin kysymääsi vireystasojuttuun. Tässä on linkki, josta luin asiasta. Kurjaa, että teilläkin vietetty Nasu-yötä :)
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Palaan myöhemmin, tervetuloa kaikille uusille!
Olimme pari päivää Nasun kummien luona kylässä. Matkaa oli kolme tuntia sivuunsa. Menomatka sujui loistavasti. Nasu leikki ensimmäisen tunnin ja itki ihan vain vähäsen. Pysähdyimme ensimmäisen kerran todellakin vasta tunnin matkustamisen jälkeen. Tarkoituksena oli nukuttaa Nasu huoltoaseman parkkipaikalla rinnalle ja jatkaa sitten matkaa. Poika sai maitonsa, mutta nukahtamisen sijaan villiintyi ja matka jatkui iloisesti höpöttelevän pojan kanssa. Kunnes.
Mies sai juuri kiihdytettyä auton moottoritienopeuteen ja edessä aukeni 200 kilomertiä nelikaistaista vähäliittymäistä tietä, kun Nasu meni äkisti ihan jäykäksi ja nassu alkoi punottaa. Pian auton täyttikin vieno tuoksu, jonka alkuperästä ei ollut epäilystäkään. Nasu oli kovin tyytyväinen - turvallinen lämpö ympärillään poika hymyili autuasta hymyä, kunnes jäähtyminen alkoi. Onneksemme kohdalle osui pieni veeseellinen taukopaikka, jossa poika saatiin siistiksi. Sen jälkeen uni maittoi perille asti.
Paluumatka oli ihan järkyttävän kamala. Nasu itki koko matkan 20 minuutin levotonta unijaksoa lukuunottamatta. Yritin nukuttaa rinnalle, yritin hyssytellä, yritin laulaa, loruilla ja silitellä. Leikkiä leluilla, hassutella, hellitellä. Lopulta otin suunnitelma b:n käyttöön. Tarkoitus oli saada Nasu nukahtamaan suoraan kaukaloon. Poika asetettiin istumaan kaukaloon (huoltsikan parkissa) ja itse könysin takapenkille pitkin pituuttani. Toisella kädellä roikuin kaukalon yläpuolisessa kattokahvassa, toisella jalalla otin tukea vastapäisestä ikkunasta. Kun pysyin tukevahkosti tässä horisontaalikellunnassa, nostin paidanhelmaa ja työnsin tissin Nasun suuhun. Arvaatte varmaan, että juuri silloin auto kaarsi viereiseen parkkiruutuun. Miehekäs katosi kojelaudan uumeniin, minä peitin ruhollani koko turvakaukalon, joten varmasti näytti ihan jänskältä. Ja lopputuloksen arvannettekin. Nasu ei mennyt retkuun, vaan jatkoi itkuaan hereillä. Ja matka oli pitkä niin...
Ilo nukkuu sylissä, joten päätin minäkin osallistua keskusteluun, jota Rancle aloitteli ja Heppamami ja Simahkin kommentoivat.
Olen kovasti pinouduttuani pohtinut, että onkohan tuo meidän Ilo sittenkään haikkari vai ei. Teidän juttunne kuulostivat vaan niin tutuilta, että tuntui mukavalta löytää " vertaistukea" . Loppujen lopuksi meillä menee nykyään ihan mukavasti. Nukahtaminen tekee tiukkaa, mutta niin kauan kuin jaksan kantaa, rauha tuntuu säilyvän. Toistaiseksi en aio ryhtyä tahtojen taisteluun, mutta kai sekin aika joskus koittaa. Sitten kun en enää jaksa elää näin tiiviissä kontaktissa Iloon.
Tuota totuttamista ja tempperamenttia olen minäkin kovasti miettinyt. Sinänsä ihan lohduttavaa, Simah, kun kerroit useamman lapsen kokemuksella haikkarivauvastasi. Eivät samankaan äidin lapset ole yhtä helposti " totutettavissa" . Mietin kyllä, että enkö ole antanut Ilolle mahdollisuutta nukahtaa, enkö ole antanut mahdollisuutta löytää rytmiä. Toisaalta alku kai on aina kaaosta ja opettelua. Kesällä, kun tulimme Suomeen, oli ehkä se aika, jolloin rytmi ja nukkuminen olisi löytynyt, jos olisi ollut löytyäkseen. Jossitellahan voi aina.
Nämä kasvatusasiat ovat kyllä loputon suo tarvottavaksi. Jotakuinkin kaikilla on asiaan jokin mielipide, sitten pitäisi löytää se ihan oma polku ja osata vielä kulkea se. Ja kun sekään ei vielä riitä, vaan vauvallakin on sanansa sanottavana... Ja varmasti kaikki yrittävät parhaansa.
Toivottavasti meille kaikille (poikkeuksia lukuunottamatta: Porenn ja muut taaperohaikkarit, saldo selvinnee parin vuoden sisällä) käy niinkuin Ranclelle ja Heppamamille! Älkää nyt ihan kadotko, toivoo puolihaikkarin tai imperfektihaikkarin äiti joka vielä toistaiseksi aikoo jatkaa pinoutumista.
Ilolla katselen meidän pikku Iloa, joka jäntevästi ja terhakkaasti tarkkailee ja on kiinnostunut ympäristöstään. Pahin on (oletetettavasti ja toivottavasti) ohi, ja minä ainakin kuvittelen vähitellen ymmärtäväni Ilon viestejä - ainakin epämääräiset itkut ovat vähentyneet.
Että sellaista pohdintaa. Tänään on taas jumppapäivä. Saa nähdä, miten isällään viihtyy vai tuleeko taas huutoa. (Teimme muuten sellaisen johtopäätöksen, että Ilo muisti ikävän kokemuksensa vielä seuraavana päivänä, koska jo sitä seuraavana isän syli taas kelpasi. Yhden puolituntisen autohuudatuksen - vieras kuski, en kehdannut pyytää pysähtymään useammin kuin kerran - tuntui että muutama seuraava autoilukerta oli myös hankalampi.)
Ampi kiitos linkistä!
Ja olenpa minäkin yrittänyt tuota turvakaukalo - tissi -yhdistelmää huonolla menestyksellä. Olen sen verran kankea, että tuohon Ampin kuvaamaan akrobatiaan en yltänyt :).
Pikapikaa pikkupohdintaa..
Tekisinköhän minä toisin? En todella tiedä. Veivetyinen ei nukkunut juuri ollenkaan päivällä elämänsä alkumetreillä. Yöt sen sijaan erittäin hyvin. 3kk iässä yöt hajosivat, 5kk iässä taas korjaantuivat. 6kk kässä alkoi ihan yhtäkkiä nukkua myös päivällä rattaissa, kaukalossa, pitkäänkin, itsekseenkin.. Eilen pesin ikkunat. Sen jälkeen kun olin juonut kahvin lehteä lukien.
Kaikki muutokset on tulleet ilman mitään opetuksia. Jos saisin toisen haikkarivauvan, tekisin mielelläni jotain toisin, jos vain tietäisin, mitä! Mutta nukkumaton vauva, joka vain haluaa olla sylissä, kävelevässä sylissä... Mitkä lie vaihtoehdot. Jos ei nuku niin ei nuku. Onneksi nyt nukkuu.
Ja minä haluaisin toisen :-). Miehelle uskalla tunnustaakaan moista.
Tekisinkö jotain toisin nykyisellä tietomäärällä? Kyllä! Oltaisiin nukuttu perhepedissä ja olisin kuunnellut vielä enemmän itseäni. Meillä tuo koliikki sotki koko alun niin, että meni hetki, että pääsin tasapainoon itseni kanssa. Tasapainoon päästyäni olen luottanut äidinvaistooni ja symbioosiin lapseni kanssa. Tottahan sitä koko ajan oppii uutta ja jokainen lapsi opettaa lisää.
Kakkonen teki selväksi, että hän ei nuku pinnasängyssä ja se myytiin pois. Nukumme paljon paremmin ja ihmettelen joskus vieläkin, miksi ihmeessä alunperin mokoman hökötyksen ostimme. Nyky-yhteiskunnan ajatukset jyräävät joskus liian voimakkaasti.
Nykyään onkin hauska katsella ihmisiä, jotka kurkkaavat makkariimme ja kysyvät ensimmäiseksi missä meidän kuopus oikein nukkuu :D
En kuitenkaan usko, että kovin moni asia olisi haikkariuteen vaikuttanut. Perustemperamentti on ja pysyy. Tottakai kasvatus ja ympäristö hieman muovaavat temperamenttia, mutta sen perusosa on sama läpi elämän. Voimakkaan temperamentin toinen puoli on herkkyys, se löytyy myös meidän tytöltä. Pari yötä ollaan taas nukuttu levottomasti, en tiedä mihin tyttö tällä kertaa reagoi. Viime yönä heräsi aivan yhtäkkiä taas huutamaan äitiä kurkku suorana.
Autoilusta muuten sen verran, että esikoisella oli yhdessä välissä kausi, jolloin hän nukkui autossa tasan puoli tuntia ja huusi koko lopun matkan, oli matkalla pituutta sitten miten paljon tahansa. Todella rasittavaa, mikään ei auttanut... Mutta ohi meni sekin kausi.
Päivän piristys eilisaamulta: mulla on tapana sanoa alastonta lasta nakkeliksi. Esikoinen riisui nuoremmalta yökkäriä, alkoi osoitella sormella ja tuumasi iloisesti, että " nakkivauva" ! Hiphei!
Porenn, taaperohaikkari ja pikkusisko tasan 9kk
T. Oikoluku Oy