"vauvalahja"

Minä sain timanttikorvakorut. Ja vauva ja äiti saivat myös aikaa isältä. Eivät nämä lahja sulje hyvää isyyttä millään lailla pois.

Ne on istutettu yhteen vanhaan sormukseen.

En ole varma, mutta eikö alunperin tapa ole ollut että ANOPPI OSTAA VAUVALAHJAN ESIKOISEN SYNTYMÄN JÄLKEEN?



Niin tai näin, lahjoja en ole saanut.

Itse sain ihanan timanttikaulanauhan, kun sitä toivoin. Meillä eka lapsi syntyi jenkeissä ja siellä vauvalahja oli ihan yleinen tapa silloin.

halua muuta kuin mieheltä aikaa lapselleen. :)

halua muuta kuin mieheltä aikaa lapselleen. :)

joten joku esine on siksi miehen mieleen.

sain lapsikorun

Oikeesti haluis vauvalahjan, mutta äijänsä ei sellaista aio hommata!

Toisen lapsen syntymän jälkeen hommasi uuden kiven koruun.



Ihan itsekseen oli tuon hommannut. En ollut sanallakaan maininnut että sellaisia on tapana antaa.



Erittäin mieluisa lahja oli.

Uskokaas nyt jo, niin miehet kuin naisetkin, että lahja annetaan. Sitä ei pyydetä, ei kerjätä eikä vihjata. Ja antaja antaa inkä hyväksi katsoo. Tämä pätee synttäreihin, häihin, huomenlahjoihin ja kaikkiin kummin kaman juttuihin. Jos joku on niin nuija ettei itse hoksaa niin antakaa olla. Katsokaa kehtaako ottaa antamanne lahjan vastaan, sillä tottahan äitikin antaa isälle lahjan, siltähän ne siittiöt tulivat. Olen saanut lahjoja, lasten jälkeen ja synttäreiksi. Olen antanut lahjoja. Sivitymättömyyttä ja huonoa käytöstä ja mielikuvituksettomuutta on mankua jotain tiettyä itselleen...silloinhan voisi ihan hyvin itse sen ostaa.

sain esikoisen jälkeen

en tiennyt itsekään tästä tavasta, mut ilmeisesti anoppi oli jostain mainoksesta bongannut Kalevala-korun lapsi-korun ja vihjannut mun miehelle. Mut mun mies ei sitten ostanutkaan sitä, vaan Kalevala-korulta esikoisen synnyttyä "lumikukan" (lapsi syntyi tammikuussa) ja toisella kertaa sain "naisen voima" -korun. Olin otettu.

ja olin kyllä aika pettynyt. Minä taas nimenomaan oletin, että tottakai mies ostaa vauvalahjan - ostinhan minäkin hänelle. Mutta ei, mies ei ostanut mitään esikoisen syntymän jälkeen, eikä edes sitten, kun itse hänelle ostamani lahjan annoin ja kerroin, että tällainen vauvalahja on tapana antaa. Mies vain totesi, että "jaa, emmä tienny". Ei tullut kuitenkaan mieleenkään, että olisi voinut jälkikäteenkin sen ostaa... No, en saanut lahjaa myöskään kuopuksen syntymän jälkeen, vaikka jälleen sen lahjan itse hänelle ostin. Tällä kertaa mies ei viitsinyt edes väittää etteikö olisi tiennyt.



Mies tosin ei osta minulle myöskään syntymäpäivä-, joulu- tai hääpäivälahjoja, ei niin minkäänlaisia, koskaan. Olen pyytänyt ja kertonut, että minulle tulisi siitä hyvä mieli, olen kertonut mitä toivoisin ja odottanut, että hän sitten ostaisi, mutta ei. Tässä aikojen kuluessa olen päätellyt, että kyse onkin nimenomaan siitä, ettei mies halua ostaa mulle lahjoja - mullehan saattaisi tulla vaikka hyvä mieli siitä, ja miehen elämäntehtävä näyttää olevan mun pitäminen pahalla tuulella. Ihan noin arkikäyttäytymisestäkin päätellen, heti jos iloitsen jostakin, mies latistaa sen heti. Sain tässä hiljattain hyvän työpaikkatarjouksen, ja hehkutin sitä innoissani miehelleni, joka totesi siihen, että "ei sun varmaan kannata ottaa sitä vastaan kuitenkaan, et sä siinä hommassa varmaan pärjäis".