Vauva syntyi veteen- synnytyskertomus viime lauantailta
Eli meidän pieni punatukkainen poikamme sukelsi maailmaan 27.8. lauantaina klo 00:54. Pojalla oli kokoa 3415g ja 50 senttiä, hattu oli 35 cm. Raskausviikot vauvan syntyessä oli 38+6.
Tässäpä tarinaa:
26.8. yöllä heräsin puoli neljän aikaan kivuliaisiin supistuksiin. Niitä tuli tasaiseen tahtiin n. 15 minuutin välein. Menin käymään vessassa, ja pyyhkiessä paperiin tuli kirkkaan veren sekaista limaa. Oho ajattelin, ja tulin tietysti palstalle ihmettelemään, että mitäs kummaa tämä nyt on, meidän vauvanhan piti syntyä vasta viikkojen päästä. Olin psyykannut itseni 42 viikkoa kestävään raskauteen, esikoinen kun syntyi 41+4.
Kuuden aikaan aamulla herätin miehen ohimennen ja sanoin, että tänään hänen ei varmaan kannata mennä töihin, sen verran kipeä olo oli. Mies totesi, että oho, nytpä häntä alkoi jännittämään niin, ettei varmana saa enää unen päästä kiinni. Ja valehtelematta minuutin päästä kuului taas kuorsaus.
Koko päivän supisteli tasaiseen tahtiin, kierreltiin miehen ja esikoisen kanssa vähän kaupoissa ja kylillä, käytiin neuvolassakin. Kaikki oli siellä ihan kunnossa, joten tyytyväisin mielin tultiin kotiin.
Viiden aikaan alkoi supistukset tulla melko tasaiseen tahtiin viiden minuutin välein, ja seitsemän aikaan mies kävi viemässä esikoisen mummolaan hoitoon. Miehen palattua lähdettiin ajamaan kohti Kättäriä ja Haikaranpesää.
Perillä kätilö tutki paikat ja totesi että olin 4 cm auki. Olin hiukan järkyttynyt, koska esikoisen kanssa kun saavuimme sairaalaan 4:n tunnin supistelujen jälkeen, olin jo 8 cm auki. Olo oli kuitenkin vielä kohtuullisen hyvä, ja siinä sitten oleilimme tarkkailuhuoneessa ja otettiin supistus ja sydänkäyrää.
Yhdeksän aikaan kätilö tuli sanomaan, että jos tahdomme allashuoneen, se vapautuisi n. kahden-kolmen tunnin kuluttua. Mutta voisimme mennä muuallekin. Halusin allashuoneen, ja niinpä me menimme miehen kanssa " olohuoneeseen" katselemaan telkkaria. Supistukset sen kuin kovenivat, ja mä laskin minuutteja, koska sinne allashuoneeseen pääsisi.
Yhdeltätoista supistukset olivat jo niin kovia, että pyysin miestä käymään kysymässä josko voisimme mennä johonkin toiseen huoneeseen ottamaan ilokaasua. Se onnistui, ja ilokaasu auttoikin aika hyvin taas supistuksiin.
Kahdeltatoista allashuone oli vihdoin vapaa, ja siirryimme sinne. Matkalla supistukset tuntuivat niin kovina, että jalat meinasi mennä alta. Kätilö tutki paikat, ja totesi että olin 6 cm auki. Siinä vaiheessa tuli äitiä ikävä ja kaikki kauniit ajatukset luomusynnytyksestä tuntuivat naurettavilta, ja totesin, että seuraavassa synnytyksessä otankin sitten sen epiduraalin : ) VÄhän olin taas edellä asioissa.
Kätilö passitti suihkun kautta altaaseen. Menin altaaseen n. 00:15, ja ensimmäiset 5 minuuttia menivät kokonaan ilman supistuksia. Kätilö katteli kun onnellisena kellin vedessä ja totesi, että nyt jos supistukset laantuivat kokonaan, niin sieltä pitää tulla pois. Just joo, ihan kuin mua ois saanut pois sieltä lämpimästä paratiisista, kun ne tuskat oli hetkeksi ohi.
Mutta sitten rupesikin tapahtumaan. Kätilö oli just lähtenyt huoneesta, kun tuli eka supistu - ja alkoi ponnistuttamaan. Kauhun sekaisesti ajattelin, että nyt ollaan vasta 6 cm auki, mitä jos ponnistuttaa koko loppuajan. Seuraava supistus, ja taas ponnistutti, käskin miehen soittaa kätilön paikalle. Supistukset tulivat tosi tiiviisti ja kovina ja joka kerran ponnistutti. Mourusin altaassa kontillani ja höngin ilokaasua minkä kerkesin. Kätilö tutki paikat, olin 8 cm auki. Hän totesi että kohta puhkaistaan kalvot.
Vielä kaksi supistusta, ja ponnistamisen tarve kävi sietämättömäksi. KÄtilö käski tulla reunalle, hän puhkaisi kalvot. Ja saman tien alkoi ponnistuttamaan. Kävin altaan pohjalle toisen polven päälle istumaan, toinen jalka oli " kyykyssä" . Kätilö yritti saada mua vaihtamaan asentoa, mutta mä vaan karjuin että älä koske. Ponnistin ja tunsin kuinka vauva lähti tulemaan. Päätuli puoliksi ulos toisella ponnistuksella. Pyysin kätilöä ottamaan vauvan pois, (vaikka tiesin, ettei siihen saanut koskea ennen kuin se olisi kokonaan syntynyt), ja kätilö totesi mulle tuon minkä tiesinkin. Vielä yksi ponnistus ja vauva oli vedessä. Poimittiin se kätilön kanssa yhdessä ylös, ja voi että se oli pieni ja liukas.
Oma olo oli heti tosi hyvä, kivut loppui tosiaan kuin seinään vauvan synnyttyä. Napanuora leikattiin vielä altaan reunalla, sitten siirryttiin vuoteelle lepäämään ja odottelemaan istukan syntymää.
Vesi teki tehtävänsä, ja selvisin kolmella pintanaarmulla, joihin laitettiin tikit. Istumaan pystyin heti, eikä minkään muunkaan ruumiintoiminnon kanssa ollut ongelmia.
Tuo veteen synnytys meni mun kohdalla kyllä tosi luontevasti, en ollut sen ihmeemmin asiaan etukäteen perehtynyt edes. Mutta sen verran hyvä juttu oli, että jos vielä noihin hommiin päädyn, niin varmaan vuokraan altaan, että sen varmasti saan. Mieheltä kysyin pari päivää sitten, että oliskos hän halunnut tulla sinne altaaseen kanssa, ja miksei tullut, niin olin kuulemma kieltänyt tulemasta. Itse en muista moista.
Pitkä sepustus, mutta siltä se tuntui synnyttäessäkin : ) Hyvä mieli kuitenkin jäi, vaikka kokemuksena oli hurjempi ja rankempi kuin esikoisen synnytys.
Jos jollakulla on jotain kysyttävää veteen synnyttämisestä, niin mielelläni vastailen oman kokemukseni pohjalta.
T: Rekkis ja pojat 2-v 4kk ja 5 pv
Kommentit (40)
Olin viikonlopun poissa koneen ulottuvilta, kiitos 251102 että vastailit täällä tietoa haluaville.
Altaan syvyydestä, en osaa tarkkaa mittaa antaa, mutta kun itse kyykin pohjalla, niin ihan reilusti oli pää pinnalla, ehkä n. olkapäihin oli vettä siinä vaiheessa. Ja mulla ei amme ollut ihan piripintaan täytetty.
Varsinkin jos kyykyssä synnyttää, niin siinä on kyllä niin lähellä pohjaa, että vauva ei tosiaan " korkealta putoa" , ja vaikka synnyttäisi jossain toisessa asennossa, niin kyllä se vesi ihan oikeasti ottaa sitä vauvaa niin hyvin vastaan, että vaikka vauva pohjaan vaipuisikin, niin ei se sinne mitenkään kolahda.
Ja voin kyllä lähes sata varmasti taata sen, että se on n. 1-2 sekuntia vauvan syntymän jälkeen kun se on jo syliin kopattu ja pinnalle nostettu.
Meidänkään vauva ei muuten itkenyt heti synnyttyään, en itse asiassa tiedä alkoiko heti hengittämään, kun oli siinä minun rintaani vasten vähän aikaa, mutta kyllä hän heti oli virkeä ja heti kun minä näin, niin hengittikin.
Muutenkin on ollut ihan älyttömän rauhallinen tapaus, alusta asti nukkunut tosi hyvin yönsä (ja suurimman osan päivästäkin).
T: Rekkis
Tässä juttu kokonaisuudessaan:
Vesisynnytys on turvallista hyvissä olosuhteissa
Vesisynnytys ammeessa siten, että lapsi syntyy ensin kokonaan veden pinnan alle ennen joutumista tekemisiin ilman kanssa, on yksi vaihtoehtoinen synnytystapa, jonka eduista ja haitoista ei ole selvää käsitystä. Englannissa ja Walesissa analysoitiin jälkikäteen 4 032 vesisynnytyksen aineisto (0,6 % kaikista synnytyksistä). Perinataalikuolleisuus oli 1,2 promille (5 lasta) ja elossa syntyneistä 35 joutui tehohoitoon. Yhtään kuolemista ei voitu suoraan yhdistää synnytystapaan. Sen sijaan kaksi lasta aspiroi ammeen vettä keuhkoihinsa. Kun ryhmää verrattiin riskittömien, hyvin sujuneiden muiden synnytysten tuloksiin, ei eroja lapsikuolleisuudessa tai tehohoitoon joutumisessa todettu. Tutkimuksen arviointia vaikeutti epävarmuus kyselytutkimuksen raportoinnin luotettavuudesta. Tutkimus- ja vertailuryhmät olivat heterogeenisia eikä synnytysten valvonnasta tai tapahtumista ennen lapsen ulosauttoa kerrottu. Kuitenkin näyttää siltä, että jos synnytys sujuu hyvin toisen vaiheen loppuun asti, veteen syntyminen sinänsä ei lisää lapsen riskejä. Kätilön pitää kyllä pysyä tarkkana siinäkin vaiheessa.
Gilbert R, Tookey P. Perinatal mortality and morbidity among babies delivered in water: surveillance and postal survey. BMJ 1999;319:483-487.
Kirkinen P. Suomen Lääkärilehti 1999; 30: 3738
hmmm, ihmettelen kuinka tuo _hyvin epätodennäköinen_ pohjaan kolahtaminen on nyt noussut jotenkin isoksi möröksi veteen synnyttämisestä puhuttaessa. en ole _koskaan_ kuullut, että vauva olisi a) todellakin kolahtanut / " vajonnut kuin kivi pohjaan" tms tai b) yleensäkään loukannut itseään synnyttyään veteen.
vesi todellakin kannattelee ja hidastaa liikettä, lapsihan liukuu/sukeltaa veteen pehmeästi. ja kätilö/äiti/tukihenkilö ottaa vauvan vastaan nopeasti, heti kun lapsi on syntynyt kokonaan.
edes kaikkein vanhakantaisimmat teknoraatti lääkärit, jotka ovat vesisynnytyksiä vastaan, eivät ole keksineet tällaista syytä, vaikka monia muita (kyseenalaisiakin) syitä esittävätkin välttää veteensynnyttämistä.
altaan syvyydella ei mielestäni ole mitään merkitystä tämän asian kanssa, onhan synnyttäjän peppu pohjassa tai ainakin tosi matalalla joka tapauksessa. syvyydellä on merkitystä vain äidille, eli siihen pääseekö hän halutessaa upottautumaan veteen kokonaan vai ei.
rekkikselle vielä kysymys: kehuit AkSyn allasta. oliko sulla vuokra-allas mukanasi haikaranpesässä? mikä niistä? (niillähän on nimet nykyään). mä synnytyin hp:n osaston altaaseen, vuokra-allasta (ariel) ei olisi ehdittykään koota ajoissa, vaikka se mukana olikin...
Mä olin siellä Haikaranpesän omassa altaassa. Mutta vastaisuudessa kyllä varmasti vuokraan altaan, että sinne varmasti pääsee (jos siis kaikki muuten hyvin), sen verran oli hyvä kokemus.
T:Rekkis
Niinhän siinä sitten kävikin että pe-la välisenä yönä tulikin kiireinen lähtö! =)
Voisinkin pistää osan omasta kokemuksestani tähän jos soku kiinnostuu enemmänkin asiasta!
klo 04.00 heräsin kipeisiin selkä suppareihin jotka hämmästyksekseni olivat heti säännöllisiä ja n 3-4min välein.
Lämmitin kaurapussia mikrossa joka helpotti oloa hieman.
Kivut olivat kuitenkin niin siedettäviä että pelkäsin koko ajan että pian ne hiipuu ja lähdetään takas kotiin. =)
04.50 olimme sairaalassa osastolla kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ensimmäisenä. Klo 04.55 Auki 4-5cm. Pyysin peräruiskeen ja istuin pöntöllä muutaman minuutin. supisteli koko ajan n 2 min välein. Kävin pikaisesti suihkussa ja kävelin ammeelle.
klo 05.20 Kätilö asetti sykeanturin mahan ympärille ja menin altaaseen. Yksi kipeä supistus heti. Auuuh!! ajattelin. Tää ei auta yhtään! Pyysin että ammetta täytetään enemmän (vettä oli vaan puoleenväliin) ja lämpimämpää vettä. Nojauduin taaksepäin ja rentouduin hetkellisesti täydesti. Huokaisin helpotuksesta. Mukava olo. Ajattelin että ihanaa kun hetkeen ei supista.
klo 05.25 seuraava supistus tuli ja juuri kun olin valmistautumassa kovaan kipuun ei sattunutkaan vaan alkoikin ponnistuttaa kovasti. Sanoin kätilölle että Apua! Nyt ponnistuttaa, ja tunsin kuinka jotain alkoi työntyä eteenpäin sisälläni. Kätilö hämmästyy, eikä ensin uskonut sanomaani,mutta kielsi ponnistamasta ja yritin epätoivoisesti puristaa jalkoja yhteen...heh, tuloksetta! =) Kalvojakaan ei oltu vielä puhkaistu! Huusin että se tulee! Kätilö, tai kukaan muukaan ei ollut valmistautunut lainkaan näin nopeaan tilanteeseen, mitään ei ollut valmiina, eikä kätilöllä ollut edes hanskojakaan vielä käsissä! Mieheni oli juuri tulossa ammeeseen kanssani. Kätilö käski minun nousta ammeesta pois, mutta en pystynyt, kun tiesin että on jo liian myöhäistä! Olin kuitenkin jo noussut altaan reunalle niin että vauvaa ei saanut päästää enää veteen ja minäkin olin lievässä paniikiissa, kampesin itseni jotenkin polvilleni ammeen reunalle puoliseisovaan asentoon, toisella polvella otin tukea altaan reunasta. Mieheni juoksi soittamaan kelloa hälyyttääkseen toisen kätilön avuksi samalla kun kätilö painoi kädellä alapäätäni ettei vauva pääse työntymään enempää ulos...Mieheni asettui altaaseen taakseni ottamaan vauvaa vastaan. Huusin tuskasta ja yritin estää ponnistamasta! Tunsin kuitenkin kuinka vauva vaan alkoi työntyä ulos vaikka en tehnyt mitään.
klo 05.28 Vauva syntyi kahdella " ponnistuksella" . kalvot puhkesi aivan lopussa kun vauvan pää tuli ulos, vesi oli hyvän väristä. Vauva nostetiin syliini ja istuin altaan reunalla ja pitelin ihanaa tytärtämme sylissäni helpottunut ilme kasvoillani! Isä sai leikata napanuoran ja istukka syntyi muutamaa minuuttia myöhemmin.
Siirryin sängylle jossa imetin vauvan ja sitten isä kylvetti ja mittasi ja punnitsi ja puki tyttäremme!
Ihana ja täydellinen 9 pisteen tyttö syntyi 3.9.05 klo 05.28! Mitat 3550g ja 50cm ja pipo 34cm.
Synnytyksen kestoksi merkaattin 1tunti 35min siitä alkaen kun soitin neljältä sairaalaan että supistelee tasaisen tiuhaan!
Yhtään tikkiä ei tullut, pieni nirhauma joka paranee itsestään.
Todella vauhdikas synnytys mutta mielestäni se oli todella hieno ja positiivinen kokemus eikä mikään jäänyt vaivaamaan mieltä!
Että tällainen vauhdikas vesisynnytys meillä! =)
T:elokuunvauva ja neiti 3vrk
Ja kuulostipa tutulta tuo sun synnytys, tosin mullahan oli paljon pidempi se alkusoitto, mutta ammeeseen menon jälkeen aika pitkälti kuten sulla, eli vauhdilla syntyi vauva!
Nauttikaa pienestä tyttärestänne!
T: Rekkis
onnea ja suloista vauvan tuhinan täytteistä " pesintä-aikaa" perheellenne! olipas vauhdikas syntymä, kiva kun kerroit noin tarkasti.
ps rekkikselle: juu shangsahan se olikin, sori kun sekoitin...
Kiva lukea keskustelua vesisynnytyksestä ja huomata, että se kiinnostaa muitakin. Itse synnytin poikani veteen haikaranpesässä heinäkuun 28. päivä. Synnytyksestä jäi todella mukavat muistot. Mikko Tarvainen oli todella taitava kätilö ja jaksoi hyvin auttaa minua synnytyksessä, vaikka työasento ei todella ollut kovinkaan ergonominen. Vedessä olo helpotti ja siellä oli mielestäni helpompi rentoutua avautumisvaiheessa ja ponnistusvaiheessa löysin mielestäni helposti sopivan ponnistusasennon. Esikoisen ponnistin jakkaralla ja se tuntui silloin oikein hyvältä, mutta kyllä tuo ponnistaminen altaassa sujui mielestäni vielä helpommin ja kun se vesi oli vielä pehmittänyt paikkoja niin ei edes revennyt pahasti, vaikka tuli tuo poika maailmaan nyrkki poskella.
Jos uskallatte katsoa, niin tuolta löytyy kuvasarja minun vesisynnytyksestä.
http://kettunen.1g.fi/kuvat/kattarilla/RUNSLIDESHOW
upeita, UPEITA kuvia! kauniita, intensiivisiä ja järisyttävän eläviä tunnelmia! itku tuli niitä katsoessa. varsinkin hien kostuttama selkäsi kolahti! ja se seesteinen, onnea pursuva hymysi vauvan synnyttyä.
kiitos että jaoit synnytystunnelmiasi kuvin!!! toivottavasti saisimme kuulla vielä sanallisen tarinankin?
onnea perheellenne pikkuisesta pojasta, nauttikaa vauvan tuoksusta!
Miten tämän pukisi sanoiksi.... Siis niin koskettavia kuvia! Suloisin kaikista;pienet ruttuiset varpaat peiton alta... Kiitos kuvista!! Ja onnea koko perheelle!!
... Mahtavia kuvia, Haisukiisseli!!
25110(?) meillä oli käytössä se kuusikulmainen " pikku" allas, nimeä en nyt muista Vellamo? Aallotar? Ariel?
Joku kyseli altaan korkeutta... Aksyn altaat taitaa kaikki olla 80cm korkeita ja vettä ne vetää n.700 l, eli on huomattavasti tilavampia kuin(haisun kuvista päätellen) haikaranpesän allas/altaat. Aksyn altaissa on se hyvä puoli, että maha saa olla kokonaan veden alla, ja niissä mahtuu vaikka kellumaan, jos hotsittaa.
Onnea vielä kaikille vesikeijuille!
Olipas kyllä ihana kuvasarja! Miehesikö nuo kuvat otti? Kuka tahansa kuvasikin, ei varmaan ihan amatööri ole, sen verran hienoja kuvia ja kuvakulmia oli. Ja ihana kokonainen tarina niistä koostui!
Itse en siis yleisesti ottaen ole mikään synnytyskuvien tai - videoiden ystävä (siis sellaisten perinteisten) mutta noi oli tosi kauniit! Kiitos niistä Haisukiisseli!
T: Rekkis
PS. Ihan mielenkiinnosta, minkälaisia vauvoja luonteeltaan nämä veteen sukeltaneet lapsenne ovat?
Meillä on ihan mielettömän rauhallinen tapaus, hyvä syömään ja nukkumaan, ja siinäpä ne aktiviteetit vielä tässä vaiheessa ovatkin. Viime yönä nukkui 9 tuntia yhdellä syötöllä. Tosin esikoinen oli samaa sarjaa, vaikkei veteen syntynytkään.
Olipas kerrassaan mahtavia teijän kertomukset ja kuvat!!
Ihan kateellisena täälä koneella istuskelen.. Tampereella ei käsittääkseni ole kuin yksi amme, johon ei saa synnyttää vaan ollaan avautumisvaihe, ammeeseen ei taida päästä jos vedet on menny..
Harkitsen kohta vakavissani matkustamista Helsinkiin loppuraskauden ajaksi.. ;)
Mutta kiitti kauheesti ja onnea kaikkiin perheisiin!!
ensimmäistä kertaa tässä alkaa oikeen päästä tunnelmaan että omakin vauva syntyy varmaan pian. (la 15.9)
Ihan tuli kyyneleet silmiin kun omasta viimeisimmästä synnytyksestä on sen verran lyhyt aika vielä =)
Onnea teille pojan syntymästä!
terveisin Unna ja poika 10 vrk ja pojat 2v ja 6v
Kiva kun kuvasarja synnytyksestäni on saanut noin paljon huomiota. Mieheni on siis ottanut kuvat ja hän on valokuvaaja...siis olimme molemmat hommissa...minä hoidin synnytyksen ja hän ikuisti tapahtuman. Esikoisen synnytykseksessä oli mukava kun mies oli tukenani ja hieroi selkää ym. mutta nyt halusin olla itsekseni ja omassa maailmassa keskittyä synnytykseen ja oli hyvä kun miehellä oli tekemistä kameransa kanssa niin sain olla rauhassa.
Niin voisin minä siistä synnytyksestä jotain kertoakin...
Keskiviikko aamuna 27. heinäkuuta kävin yliaikakontrollissa kättärillä ja kaikki oli mahassa hyvin eikä supisteluista tietoakaan. Minulle annettiin käynnistysaika lauantaille ja olin iloinen kun tiesin että pian pääsisin mahasta eroon. Oli aurinkoinen ja lämmin päivä ja kun olimme esikoisen kanssa nukkuneet pitkät päiväunet niin päätimme koko perhe lähteä pyöräretkelle Seurasaareen. Pyöräiltiin siis sinne ja sitten käppäiltiin ympäri saarta ja katseltiin oravia, lintuja ja lampaita. Tyttö 2 1/2 v. oli aivan innoissaan...
Siellä Seurasaaressa viiden aikoihin iltapäivällä tunsin ensimmäisen kipean supistuksen ja sitten niitä tuli alle 10 min välein. Käytiin vielä kahvilassa munkkia ja jätsikiä mussuttamassa ja sitten suunnattiin lampaiden kautta takaisin polkupyörille. Täytyy sanoa että kotimatkan pyöräilin jo hyvin hissukseen kun supistuksia tuli alle 5 minuutin välein siis useita pyörämatkan aikana, vaikka matkaa oli vain muutamia kilometreja. Pysähdyttiin vielä leikkipuistoon hetkeksi kun tyttö niin kovasti toivoi, mutta ei viivytty kauaa, sillä minusta alkoi tuntua siltä että pian olisi sairaalan lähdön aika. Seitsemän aikoihin saavuttiin pyöräretkeltä kotiin ja soitettiin mummo esikoista hoitamaan. Soitin samalla myös haikaranpesään ja kerroin että olisimme pian tulossa.
Kahdeksan aikoihin meidät ohjattiin haikaranpesän ammehuoneeseen. Paikat oli auki vasta 1 1/2 cm ja supistuksia tuli kahden minuutin välein. Puolisen tuntua piti ottaa käyriä ja sen ajan lämmitin selkääni kaurapusilla, jossa supistukset kipeimmin tuntuivat. Kävelin ympäri huonetta, heiluttelin itseäni ja välillä kiikuin tuolissa ja yritin rentoutua. No sitten kun pääsin piuhoista irti niin menin suihkuun ja siellä viivyinkin sitten kauan.
Oli ihanaa - vesi helpotti oloa. Pallo oli mukana. Välillä istuin pallon päällä ja välillä seisoin ja pidin toista jalkaa pallon päällä ja roikuin seinällä olevasta kahvasta...lämmin suihku hieroi selkääni. Höyryävän kuumana ja punaisena rapuna kömmin ulos suihkusta puolen tunnuin kuluttua kun kätilö oli vaihtumassa ja halusin tavata yövuoroon tulleen kätilöni.
Hän tutki paikat ja ei ollu vielä paljon edistyny...ehkä parisenttiä vasta auki paikat...Esikoista synnytin 26 tuntia ja olin nytkin varautunut pitkään synnytykseen. Ammeeseen teki jo kovasti mieli, mutta saisin vielä odottaa siihen 3-4 cm. Siis eikun takaisin suihkuun. Nyt siellä vierähti lähes tunti.
Naapuri huoneessa syntyi tyttö puolen yön aikoihin ja minä pohdin että kauankohan tässä vielä saisin kärvistellä. Alkoi kivut olla jo aika kovia, mutta onneksi aina tuli se tauko supistusten välillä, että sai hengähtää ja kerätä voimia. Äänen käyttö auttoi ja kaurapussi ja se pieni puinen hieromakapistus, jonka olin pakannut kotoa mukaan. Kävelin ympäri huonetta ja odottelin että kätilö ehtisi naapurihuoneesta luokseni tutkimaan, että joko olisi paikat auki sen 3-4 cm, että pääsisin sinne ammeeseen.
00.30 hän sitten vihdoin saapui ja tutkittuaan sanoi että nyt on melkein 4 senttiä auki ja mies sai luvan alkaa täyttää ammetta. Minä menin suihkuun örisemään. 00.50 amme oli täynnä ja pääsin vihdoin sinne köllimään. Voi sitä autuutta...siellä oli niin ihanaa, pystyi rentoutumaan ja kivut olivat kovat, mutta keskittymisellä ja äänenkäytöllä ja hengittämisellä sain ne haltuun. Hieromakapistus oli ammeen ja selkänivälissä ja välillä painoin jaloilla oikein kovasti ammeen reunoja vasten, jotta sain selkääni hierottua sillä pienellä kapistuksella. Olin onnellinen kun sekin vempele tuli pakattua mukaan juuri ennen lähtöä...siitä oli todella apua, kun se kipu siellä selässä niin kovasti tuntui.
Kun olin tunnin köllötellyt siellä ammeessa, ihmettelin itsekseni, että mitä tuo kätilö tossa vieressä koko ajan kykkii, että kun tässä menee vielä varmaan aamuun vastahan on se 4 cm auki paikat...mutta hämpä saattoi jo aavista jotain, sillä kyseli minulta, että ponnistuttaako minua, johon vastasin että ei nyt sentään vielä, mutta sitten hetken kulutta yllätyksekseni alkoikin jo tuntua painon tunnetta alapäässä ja kun hän kokeili paikkoja niin olihan ne jo auki sen 10 cm ja hän puhkaisi kalvot.
Ihanaa kun ei tarvinut ammeesta nousta edes sisätutkimuksen ajaksi - ei ollut mitään haluja sieltä pois, kun esikoisen synnytyksestä muistin kuinka kivut kovenivat heti kun nousin ammeesta. Siinä sitten kätilö antoi ohjeita vesisynnytykseen, kertoi eri ponnistusasennnoista ja siitä että lapsen annetaan syntyä kokonaan ennen kuin siihen kosketaan. Olin minä jotain aiheesta jo etukäteen lukenut, mutta ihan hyvä oli kun niitä siinä vielä minulle kerrottiin.
Sitten kello 2.15 alkoi tuntua siltä, että halusin nousta pystympään asentoon ja kampesin itseäni ylöspäin. Nousin polvilleni, otin tukea altaan reunoista ja pian alkoikin ponnistuttaa. Kätilö seurasi tilannetta peilin avulla ja kertoi parin ponnistuksen jälkeen että tumma tukka näkyy jo. Siinä sitten ponnistin vielä muutaman kerran ja kello 2.23 oli Vilho poika jo maailmassa. Painoa pojalla oli 3,975 kg ja pituutta 52 cm. Siinä sitten ihmeteltiin toisiamme - minä ja Vilho ja isä leikkasi napanuoran. Yhteys katkesi! Siirryttiin altaasta sängylle. Vilho sai maistaa tissimaitoa ja minä sain mehua ja leipää. Molemmille maistui - oli kai sen verran kova tuo urakka.
Sitä vaan tässä oivottelen, miten ihanat muistot nousi mieleen: Oma Vilhoni syntyi myös veteen 11 vuotta sitten, hänkin tosi pian veteen istahtamisen jälkeen. Ja ihana poika on edelleen, herkkä ja hauska.
kohta alkaa olla kaksi vuotta aikaa siitä, kun poikani syntyi. Pitkä synnytys, pitkä avautumisvaihe ja ponnistusvaihe n. 50 min. Mielestäni kuitenkin hyvä kokemus ja vesi, alkuun suihku ja myöhemmin allas, auttoi uskomattoman paljon asiaa. Minä ehdin olla altaassa 3,5 tuntia, pojan syntymän jälkeen vielä jälkeiset syntyivät altaaseen. Ponnistusvaihe oli täysin kivuton, vaikka vaati valtavasti voimia, uskon vedellä olleen siihen paljon vaikutusta. Altaasta minua ei olisi kukaan saanut vapaaehtoisesti pois, niin hyvä siellä oli olla. Sellainen oma turvallinen lempeä maailmansa...
Synnytin Porvoossa, siellä allas on reilusti syvempi kuin Haikaranpesän. Suurimman osan ajasta kyykin siellä niin, että vain pää oli veden pinnalla, ponnistin alkuun kyykyssä ja myöhemmin kontallani niin, että pitelin laidoista kiinni.
Jos vielä joskus synnytän, toivon todella saavani synnyttää taas veteen. Todella positiivinen kokemus.
kiitokset kauniista kuvasarjasta ja kaikille kiitokset ihanista synnytyskertomuksista. Itse olin altaasssa avautumisvaiheen, mutta kivut olivat sellaisia että epiduraali tarvittiin (luulin että selviän luomuna) jolloin ammeeseen ei tietenkään enää sen jälkeen voinut mennä. Ehkäpä seuraavalla kerralla.. Amme oli kyllä ihana!
Lila75 rv16 ja Sini 11kk
.. että minkä kokoinen se allas oikein on?
Jäi mietityttämään tuo vauvan lattiaan kolahtaminen, että jos vauva saattaisi lattiaan kolahtaa niin kuinka syvää altaassa on..? Taitaa olla hieman tyhmä kysymys, mutta kun on tyhmä pää..;):P:D
Iida-Ilona ja masu rv 37+3