Koulukiusaaminen ja syrjiminen johtuu omasta pahastaolosta, joka syntyy kateudesta tai esim. huonoista kotioloista.

tehokkaammin. Vertaisryhmäsosialisaatiosta voi lukea vaikkapa kirjan " Kasvatuksen myytti" . Kirjailija suosittaakin pahoissa kiusaamistapauksissa vaihtamaan asuinympäristöä.



Eli jos haluaa lapselleen hyvät kortit elämään, niin hakeutuu asumaan keskiluokkaiselle alueelle (ja toivoo parasta?!) Mahdollisuus kivoihin ikätovereihin ainakin maksimoituu.



Harmi, vaan ettei meille köyhille jää kuin vuokrataloalueet ja sosiaalistuminen maahanmuuttajien ja elämässään-vähemmän menestyneiden vanhempien lapsien kanssa.

Kouluaikana ja myöhemmin työelämässä olen huomannut olevani se, joka puolustaa kiusattua, mutta on " kaveria" ts. tulee toimeen myöskin kiusaajan kanssa.



Monesti olen miettinyt sitä miksi on niin, että meitä puolustajia on niin vähän? Yleensä ihmiset ovat, kiusaamisen sattuessa lähipiirissä, joko neutraaleita tai hitusen verran enemmän kiusaajan puolella (kiusatuksi joutumisen pelossa ilmeisesti?)



Uskoisin, että tämä koko kiusaaja vs. kiusattu asetelma, ja ongelma, katoaisi lähes kokonaan, jos ihmisille saataisiin enemmän istutettua ajatusta siitä, että kukaan toinen ei määritä kenenkään toisen minuutta ja asemaa. Ja että olosuhteet elämässä vaihtelevat. Kysymyshän on hyvin pitkälle rooleista - kiusattu ottaa itselleen kiusaajan roolin ja " etuoikeuden" , mutta (ja tässä on iso mutta!) hän ei pysty ottamaan tätä roolia ellei hän saa siihen muilta tukea! Huom. tukea voi antaa hiljaisestikin - eli olemalla puuttumatta asiaan (kiusaamiseen) tai käyttäytyä siten, että hyväksyisi kiusaamisen ja kiusatun alistetun roolin ja aseman. Tässä kohtaa astuu puolustaja kehiin ; ) - kiusaamiseen voi vaikuttaa ihan yksinkertaisesti esimerkiksi olemalla edelleen ystävällinen (vaikka oikein korostetusti) kiusattua kohtaan ja syrjimällä kiusaajaa - jos ei siis uskalla puuttua itse kiusaamiseen, voi osoittaa kantaansa asiaan olemalla kiusatun ystävä, mutta jättämällä kiusaaja ihan omaan arvoonsa. Tässä kohtaa itse olen monesti huomannut, että kiusaaja yrittää lähestyä puolustajaa ja tehdä tuttavuutta - ikäänkuin voittaakseen tämänkin puolelleen, ja saamaan hänetkin " hiljaisten hyväksyjien" tai " kiusaamisen puoltajien" joukkoon.



Hyvin yksinkertaista olisi siis loppujen lopuksi kukistaa kiusaamisen ongelma, ihmettelen vaan miksi niin harva uskaltaa ottaa puolustajan roolin? Onko se pelkoa siitä, että itse joutuu kiusaamisen kohteeksi? Kiusatun roolista pääsee sillä, kun ei hyväksy / suostu ottamaan kiusatun roolia kannettavakseen - käyttäytyy siis itsevarmasti, sanoo takaisin ja luottaa siihen, että niiden hiljaisten joukosta löytyy puolustajia omalle olemassa ololleen = )!



Pidetään me kaikki omalta osaltamme huoli, että omassa lähipiirissämme me olemme niitä puolustajia. Kiusaamiselta putoaa pohja, kun huomaakin olevansa yksin asiansa kanssa - tämä ilmiö on siis ihan alkuunsa kukistettavissa.

Täytyy näin sanoa, että kummastelen sitä miten vähän kommenttia tämä ketjua ihmisissä " nostattaa" - luulisi, että tässä on kuitenkin aihe joka koskettaa meitä kaikkia jossakin (useassakin) elämän vaiheessa ja kaikilla on varmastikin tästä asiasta jonkinlaista kokemusta.



Miksi niin vähän mielipiteitä / ajatuksia / kommenttia?



t. Se puolustaja

Niin varmaan olisi pitänyt - täytyy sanoa, että (viimeistään) tämän ketjun näin huono vastaanotto on saanut mut vakuuttuneeksi siitä, että täällä suurimmalla osalla ei yksinkertaisesti ole mielenkiintoa miettiä mitään monimutkaisempia asioita / käsitellä yhteiskunnallisia ongelmia, mikä on meikäläiselle täysin käsittämätöntä.



Nostellaanko yhdessä ; )??

Katsotaan (ihan mielenkiinnosta) kuinka huonolla mallilla tämä tilanne loppu viimeksi oikein onkaan..



t. Se joka ihmettelee kanssasi tätä asiaa.

koska täällä on juuri näitä kiusasajia paikalla eikä heillä ole kanttia kommentoida tai varsinkaan tunnustaa omia motiivejaan.

ihan ketä vain, sekä hyvien että " huonojen" perheiden lapsia, hyvin menestyviä tai huonosti menestyviä lapsia. Sellaisia, joilla oli paljon kavereita tai sellaisia, joilla oli vähän kavereita. Minäkin uskon, että ensisijaisen tärkeää olisi lapselle opettaa sitä empatian kykyä. Luulen, että hyvässä perheessä paljon rakkautta saaneellakin lapsella on riski tulla kiusaajaksi, jos hän esim. aina saa kaiken ja kasvaa itsekeskeiseksi. Tällaisen lapsen on vaikea samaistua toisen asemaan, jolloin hän ei ymmärrä kiusaamisenkaan merkitystä toiselle.

Epäilen, että jokainen lapsi jossain vaiheessa jollain tavalla kiusaa, sekä " kiltit" että " tuhmat" = riehakkaammat lapset. Varsinkin näiden " kilttien" lasten kohdalla kannattaa olla tarkkana, koska minun kokemukseni mukaan he vasta osaavatkin ovelasti kiusata, huomaamatta ja maineeltaan kilttinä heitä ei osata edes epäillä. Näin oli ainakin minun kouluaikanani, pahin ja ilkein kiusaaja, joka viritteli kiusaamisverkostoja ympäriinsä, ovelasti takana päin pahaa puhuen ja valehdellen, oli juuri tällainen oikein hyvämaineisen fiksun perheen kiltti tyttö.

Samaa olen itsekin pohtinut - sen huomaa kirjoitustyylistä / aiheista mitkä kiinnostavat ja aivan kaikesta ettei empatia kyky ole aivan tallella.



Mutta ihmettelen miksi siihen samaan pitää mennä kaikkien mukaan? Onhan täällä meitäkin joita tämä asia kiinnostaa? Ainakin kokonaista 2 kappaletta = ). Jotenkin tuntuu siltä, että täällä av:llakin on havaittavaissa sama ilmiö kuin muuallakin " maailmassa" / paikoissa missä ihmisiä kokoontuu (tietty sakki?) päivittäin - ne kiusaaja-tyyppiset ihmiset näkyvät ja kuuluvat, ja kaikki muu jää sen ilmiön (ja näiden tyyppien) jalkoihin. Odotas vain niin kohta tähänkin ketjuun joku tulee väläyttämään jotakin todella lyhyttä ja nasevaa, mutta uskomattoman ala-arvoista kommenttia - ja kuin taikaiskusta kaikki ovat sen jälkeen (viimeistään ; )) hiljaa. Tässä kohtaa tehdään juuri se virhe - sehän puoltaa kiusaajan motiiveja ts. saa vastarinnan hiljentymään, ja antaa hänen jatkaa kyseenalaisia puuhiaan - hän (uskoo nauttivansa!) nauttii sen jälkeen ns. " hiljaista hyväksyntää" , koska kukaan ei enää laita " kampoihin" .



Älkää siis hyvät ihmiset antako tämän(kin) ketjun painua alas unholaan, vaan pitäkää tätä ylhäällä (pidetään yhdessä - olen mukana = )), jos koette sen tärkeäksi!

ja ketäs sitten parempi kiusata, kuin vähäsen pulleata, finninaamaista, ujoa tyttöä. itse asiassa meitä oli neljä kaverusta joita kiusattiin, mua kuitenkin pahiten, ja eihän ne muut tietenkään tehny mitään. mua tönittiin, haukuttiin, piilotettiin vaatteet.......



ja sitten kun nää kiusaajat oli kavereita keskenään, niin eihän niistä kukaan sitten kehdannut olla kiusaamatta, ja sitten niillä oli kavereita ylemmillä luokilla, niin tottahan toki ne veti nekin mukaan. mutta noin muuten, niin ihan tavallisia tyttöjä ja poikia ne kaikki oli, en osaa sanoa että oliko jollakin huonommat oltavat kotona vai ei, enpä ikinä tutustunut keneenkään niistä niin paljon että sen tietäisin. eikä muuten paljoa kiinnostakaan. joistakin tuli teiniäitejä, jotkut on menestyny loistavasti elämässään, kaikkia inhoon aivan yhtä paljon vielä tänäkin päivänä.

Vaikka tiedostan, että näin ei ehkä pitäisi tehdä.

Kiusaajien motiiveja ei ole hirveästi tullut mietittyä.



Hyi minua kun olen vahingoniloinen, mutta on ollut lohdullista jälkikäteen saada tietää, että minulla on pyyhkinyt loppujen lopuksi elämässäni keskimäärin paremmin kuin kiusaajillani. Siksi en jaksa olla katkera. Olen muutaman vanhan kiusaajan tavannutkin: eivät ole anteeksi pyydelleet, mutta muutamaa vanhat asiat ovat selvästi nolottaneet. Olen siis pystynyt antamaan anteeksi. Mutta unohtaa en voi.

Inhota toki saat - mutta muista etteivät nämä ihmiset määritä sinun arvoasi ihmisenä. Muista AINA (lupaa tämä minulle), että se sinun syrjimisesi oli näiden kiusaajien menetys - ei sinun, et sinä olisi halunnutkaan varmasti olla tekemisissä niin yksinkertaisten ihmisten kanssa.



Sinä olet niin paljon kaikkea muutakin!

Tutustu itseesi, ja ole onnellinen ainutlaatuisuudestasi - yritä jättää näiden pikkusieluisten ihmisten (jotka onneksi ovat jo menneisyydessäsi) tulkinta ihan omaan arvoonsa - se ei kerro sinusta millään lailla, eikä se ole minkään arvoinen. Usko siihen, että tavalla tai toisella he myöskin maksavat omat " oppirahansa" elämänsä aikana.



t. mm. 31

uskomaan siihen itsekin. halusit tai et. tänä päivänä mua ei vois vähempää kiinnostaa mitä näille ihmisille kuuluu, kusipäitä ovat jokikinen, eivätkä varmaan edes tiedosta mitä mä kävin läpi niitten takia. mutta pakko mun on myöntää että jos jollakin menee huonosti, niin kyllä mä oon vahingoniloinen, vaikka se varmaan musta huonomman ihmisen tekeekin. mutta inhimillistä se kuitenkin on, niin mä vakuuttelen itselleni. ja onhan siitä jo 15 vuotta kun tää kiusaaminen on loppunut, mutta jotenkin se vaan vieläkin kaihertaa tuolla takaraivossa. unohtamaan en pysty, antamaan anteeksi en voi.



nro. 33

Mielestäni kiusaajat tavallaan siirtävät oman huonon itsetuntonsa ja epävarmuutensa kiusaamiseen. Haluavat tavallaan päteä sillä että löytyy joku joka on vielä huonompi kuin itse jossain asiassa, oli sitten kyseessä ulkonäkö, vaatteet, luonteenpiirteet tai vaikka kiusatun perhe.



Kiusaaminen on pätemistä. Harmi että kiusatut eivät ole kypsiä ymmärtämään ja näkemään tätä eikä kukaan oikein osaa tätä heille kertoakaan, ainakaan uskottavalla tavalla.

Juuri tämä tekee kiusaamisesta niin pirun epäreilua - ja suurta vääryyttä. Nimittäin se, että kiusaamalla saadaan ihminen jäämään kiinni, ikäänkuin " koukkuun" siihen onnettomaan tilanteeseen. Sillä konstilla invalidisoidaan pirullisen tehokkaasti toisen ihmisen mieli ja persoona - joka ilman tätä vaikutusta, voisi olla jotakin todella suurta ja mahtavaa!



KENELLÄKÄÄN EI PITÄISI OLLA MAHDOLLISUUTTA TEHDÄ TOISELLE MITÄÄN TÄLLÄISTÄ - silti sitä yhä edelleenkin näkee tapahtuvan.



Sinä olet vapaa heidän vaikutuksestaan - usko ja luota siihen tarpeeksi. Elämä on niin monimuotoista, ja täällä on niin paljon erilaisia ihmisiä, ajatuksia, ideologioita, nähtävää ja koettavaa, että sinun tehtäväksesi jää ainoastaan löytää ja etsiä = ). Toivon todella, että sinä löydät elämässäsi sellaisten pariin jotka osaavat arvostaa persoonallisuuttasi (senkin edestä mitä olet kokenut kouluaikoina!) Ja muista, että vaikka kuinka hoettaisiin " hauki on koira" 3 vuoden ajan, ei se ole yhtään sen enempää koira - vaan se on kala ; ). Muista, että sinä et ole mitään niistä asioista joita sinun sanottiin (näiden pikkusieluisten taholta) olevan 3 vuoden ajan, sinä olet sinä - oma itsesi, joka sinun nyt täytyisi löytää sieltä kaiken tämän painolastin alta mitä päällesi on vuosia kerätty. Älä hetkeksikään hukkaa silmistäsi sitä tyyppiä / lasta / tyttöä ja ihmistä joka sinä olit ennen näitä ikäviä kokemuksiasi-, mieti mikä sinua motivoi, missä sinä olet hyvä ja mitä sinä rakastat - sitten vain kuljet määrätietoisesti kohti näitä asioita.



Sinulla on kaikki oikeus onneen!



t. mm. 31

Vierailija:

Sinä olet vapaa heidän vaikutuksestaan - usko ja luota siihen tarpeeksi.

Olet täysin oikeassa sanoessasi, että kiusaaminen on pätemistä - sitähän se juuri nimenomaan on. Mutta maksu on hirmuinen! Se, että pitää päteä jonkun toisen (tismalleen saman arvoisen ihmisen) itsetunnon kustannuksella, on PÖYRISTYTTÄVÄÄ.



Sinä:

Harmi että kiusatut eivät ole kypsiä ymmärtämään ja näkemään tätä eikä kukaan oikein osaa tätä heille kertoakaan, ainakaan uskottavalla tavalla.



Minä:

He eivät todellakaan ole kypsiä näkemään tekojensa seurauksia (jotkut eivät koskaan tule sitä olemaankaan), mutta tuossa kohtaa en ole samaa mieltä etteikö sitä osaisi / pystyisi heille kertomaan.



Sen pystyy kertomaan - jokainen pystyy antamaan tukensa kiusaamisen kohteeksi joutuvalle henkilölle ja ohjaamaan pois päin siitä ihmistä invalidisoivasta tilanteesta. Ei maksa paljoa istua kiusamisen kohteeksi joutuneen henkilön vierelle ja kysyä kuulumisia - osoittaa kiusaajille ja mukana oleville " hymistelijöille" , että heidän mielipiteensä ei ole mikään yleinen mielipide - ja että suoraan sanottuna he ovat väärässä. Tähän tarvitaan itseltä hyvää itsetuntoa - ja itsevarmuutta. Muuten joutuu todennäköisesti itsekin kiusatuksi. Silti ihmettelen voiko huono (tai heikohko) itsetunto olla niin yleistä ettei puolustamaan lähteviä ihmisiä kertakaikkiaan löydy tarpeeksi?



Itse olen koko elämäni mennyt aina ja jokaisessa tapauksessa kiusatun kaveriksi / puolelle - ja siihen on jos ei loppunut, niin ainakin vähentynyt kiusaaminen. Katsokaas kun on hankalaa kiusata, jos ei saa asialleen kannatusta ; ).



Puolustakaa rohkeasti - ainakin te joita on joskus kiusattu! Siitä omasta kokemuksestanne ja siitä pahasta tunteesta saatte voimaa asettua kiusatun puolelle. Ja jokainen voi omalla kohdallaan parantaa omaa itsetuntoansa - se riittää, kun pitää mielessänsä sen tosiasian, että kiusaaja ei todellakaan määritä kenenkään ihmisarvoa! Se hetki on vain yksi hetki (vaikka jatkuisikin vuosia - siltikin se on vain se aika, joka ei enää koskaan palaa takaisin - se on menneisyyttä), joka ei määritä ihmisen loppuelämää.



t. mm 31

Eipä kestä = ).



Vaikka itse sanonkin ; ) - niin totta joka sana.



t. mm 31

Vierailija:

Ja jokainen voi omalla kohdallaan parantaa omaa itsetuntoansa - se riittää, kun pitää mielessänsä sen tosiasian, että kiusaaja ei todellakaan määritä kenenkään ihmisarvoa! Se hetki on vain yksi hetki (vaikka jatkuisikin vuosia - siltikin se on vain se aika, joka ei enää koskaan palaa takaisin - se on menneisyyttä), joka ei määritä ihmisen loppuelämää.

t. mm 31

Olenpahan eri mieltä. Kyllä minua tulee määrittämään lopun elämääni se seikka, että olin koulukiusattu. Se on muokannut minäkuvani, maailmankuvani, tahtomiseni ja tekojeni perustat. Mitä tahansa rakennankaan nyt, se perustuu aina niille vuosille. Voin korjata vaikkapa minäkuvaani, mutta ei kasaan liimatusta enää uudenveroista saa.

Ja väärin on sekin, ettei se aika palaa. Se palaa (vertauskuvallisesti) aina, kun joudun tutustumaan uuteen porukkaan, oli kyseessä sitten uusi työpaikka, uudet hiekkalaatikkomammat, uusi nettipalsta tai mikä vain, ja mietin, miten minulle tässä porukassa käy.

t. 2, pitkästä aikaa

Olen tismalleen samaa mieltä.

Vierailija:

Olenpahan eri mieltä. Kyllä minua tulee määrittämään lopun elämääni se seikka, että olin koulukiusattu. Se on muokannut minäkuvani, maailmankuvani, tahtomiseni ja tekojeni perustat. Mitä tahansa rakennankaan nyt, se perustuu aina niille vuosille. Voin korjata vaikkapa minäkuvaani, mutta ei kasaan liimatusta enää uudenveroista saa.

Ja väärin on sekin, ettei se aika palaa. Se palaa (vertauskuvallisesti) aina, kun joudun tutustumaan uuteen porukkaan, oli kyseessä sitten uusi työpaikka, uudet hiekkalaatikkomammat, uusi nettipalsta tai mikä vain, ja mietin, miten minulle tässä porukassa käy.

t. 2, pitkästä aikaa

Se palaa siksi koska annat sen palata. Tiedän, että on vaikeaa muuttaa omia asenteitaan (jotka ovat muodostuneet sinulle tapahtuneiden asioiden ansiosta), mutta siitä vain ja ainoastaan on kysymys - omasta asennemuutoksesta.



Mitä jospa seuraavalla kerralla kohdatessasi uusia ihmisiä ja uusia tilanteita asennoituisitkin siten, että " voi kuinka mukavaa mennä mukaan tähän porukkaan - ja mitäs minulla on tälle porukalle annettavana itsestäni" = )? Huom. asettelu onkin nyt niin päin, että sinä ajattelet, että sinun panostasi tarvitaan - ei niin päin, että muiden hyväksynnästä on kiinni se päästävätkö nämä ihmiset sinut nyt " armeliaasti" mukaan rinkiinsä. Ota rohkeasti oma tilasi! Tiedä missä sinä olet hyvä / parhaimmillasi ja hakeudu sen asian pariin - se on keino nostattaa itseluottamustasi.



Ota nyt huomioon, että se minkä sinä nyt annat vaikuttaa omaan minäkuvaasi on muutaman ihmisen (siis miljardeista ihmisistä muutamien ihmisten - tai jopa yhden ihmisen!) mielikuva ja käsitys - miksi sinä jäisit kiinni näin pieneen otantaan ihmiskunnasta?! Kun kokonainen maailma ihmisineen kaikkineen on tutkittavanasi = )!



Henkilökemiat muokkaavat vahvasti kaikenlaista vuorovaikutusta ihmisten välillä - jokaisella meillä on kokemuksia ihmisistä joiden kanssa emme tule toimeen tai jotka eivät vahvista omia puoliamme, niistä kokemuksista on jatkettava matkaa eteenpäin - ja annettava mahdollisuus niille persoonille jotka vielä ovat edessä päin. Jos annat yhden (muutaman) ihmisen tulkinnan itsestäsi vaikuttaa tuleviin ihmiskontakteihisi, et pysty olemaan täysillä oma itsesi - ja mieti mitä tämä ihmiskunta siinä menettäisi. Kukaan toinen tässä maailmassa ei voi olla toinen " sinä" - sinä olet ainutlaatuinen. Älä anna kenenkään pilata ainutlaatuisuuttasi = ), se tapahtui mikä tapahtui, mutta se on todellakin nyt sinun menneisyyttäsi, anna sen olla menneisyydessä, yritä pudottaa se taakkasi - ja keskity etsiskelemään nyt itseäsi.



TSEMPPIÄ = )

t. mm 31

Minä ja kaverini syrjimme koulussa erästä tyttöä, joka oli TODELLA rasittava. Eli hän kuului kaveriporukkaamme kunnes emme enää jaksaneet kuunnella hänen alituista valittamistaan. Pikku hiljaa hän jäi juttujemme ulkopuolelle, koska emme vain jaksaneet häntä enää. Varmaan hänestä tuntui pahalta, mutta onko pakko olla kaveri, jos ei tykkää? Vai olisiko pitänyt sanoa suoraan niin, että hän olisi suuttunut? Ehkä olisi, mutta olimme lapsia, emmekä ehkä ymmärtäneet silloin.



En puolusta koulukiusaajia ja olen samaa mieltä siinä, että kiusattuja tulisi puolustaa. En kuitenkaan pidä omaa toimintaani varsinaisena kiusaamisena, vaikka paha mieli siitä varmaan " kaverillemme" tuli.



Miten mielestänne tulisi suhtautua, kun lapset eivät tahdo olla jonkun kanssa jostain syystä? Jos tämä syrjitty ei jostain syystä ole mukava muiden lasten mielestä, ja jos ei varsinaisesti kiusata..? Syrjityn lapsen äiti yrittää sitten, että leikkikääs nyt meidänkin Maijan kanssa...