4v ja alle 2v kahdestaan kotona, kuinka kauan?
Uskaltaisitko jättää kahdestaan esim siksi aikaa että kävisit postilaatikolla? (oletetaan että on rivari tai okt) Entä jos kävisit muutaman sadan metrin päässä kaupassa? Lapset siis olisivat hereillään.
Mikä olisi se raja että olisi heitteillejättö tms. lastesuojeluasia?
Toivon vastauksia, koska on kyse tositapauksesta ja olen hyvin huolissani.
Kommentit (35)
Asumme rivitaloyhtiön suljetun sisäpiha-alueen kauimmassa päässä. Edestakainen matka on noin 150 metriä ja ko. asioiden toimittamiseen menee aikaa 2-3 minuuttia.
kaksi kotiin kun käy kaupassa. Itse en ikinä uskaltaisi! Juuri ja juuri voisin käydä postilaatikolla tai roskat viemässä, mutta nekin tekisin mieluiten pienemmän päiväuniaikaan.
Äiti oli ollut ilmeisesti poissa kuitenkin vähintään 10 minuuttia, kun isompi oli ehtinyt käyttää pienemmän sillä aikaa potalla kakkalla. Kuulin tästä kun lasten mummo kertoi kuinka reipas tuo 4-vuotias on...
Uskon että jos lasten isä tietäisi tästä, uhkaisi avioerolla.
Mutta missään nimessä ei hetkeksikään kauempaa.. Ei edes kauppaan vaikka se olisi kuinka lähellä!!
4-vuotias, vaikka olisi kuinka reipas, on kuitenkin niin pieni, että voi saada päähänsä vaikka mitä! Eikä osaa toimia jos kotona tulee joku hätätilanne!!
postilaatikolla käyn ja kastelemassa kukkia. Suihkuun jos haluan otan mimmit mukaan, kestää jo liian kauan. Kauppaan en todellakaan menisi, enemmän kuin pari minuuttia on ihan liikaa.
saati että jättäisin 2-v:n! Ihan vastuuton äiti, tekisin tuollaisesta ilmoituksen viranomaisille.
4 v. ja 1 v. siksi aikaa keskenään, kun olen ulkoa hakenut postin tai vienyt roskat. Ja silloinkin ovat yleensä olleet isomman toiveesta pinnasängyssä leikkimässä milloin mitäkin eläintarhaa tms.
Yhtään pidemmäksi aikaa en jättäisi!
Postilaatikolla käymisen tai roskiksen viemisen ajaksi voisin jättää keskenään, mutta en missään nimessä kauppareissun ajaksi! Maksimissaan siis muutamaksi minuutiksi. Mitä vain voi tapahtua!
tuon ikäisiä! Mutta postilaatikko on ainoa jonne saattaisin piipahtaa. Kaupassa käynti on ehdottomasti jo heitteillejättö - koskaan ei voi tietää miten kauan "piipahtaminen" kestää.
Jos se kauppa on ihan lähellä miksei lapsia voisi ottaa mukaan? Minä jätän lapset sisälle leikkimään vain roskien viemisen ja postin hakemisen ajaksi eli 1-2 minuutiksi. Suihkussa käyn joskus päivälläkin lasten kanssa ollessani koska kuulen kyllä suihkuun jos normaalit leikin äänet muuttuvat huudoksi tai hiljenevät.
tai siksi aikaa kattomaan vaikka piirrettyjä kun käytän koiran tien toisella puolella pikapikapissillä. Eli käytännössä max. 2 minuuttia.
Meillä ei ton kauempaa ole keskenään olleet edes 4- ja 7-vuotias
yksin, asutaan omakotitalossa ja postilaatikko on 20 metrin päässä olohuoneen ikkunastamme. Kun lähden hakemaan postia käsken lasten kurkkia minua ikkunasta (ikkuna alkaa siis matalalta jostain 30 cm korkeudelta lattiasta) ja molemmat tuijottavat kiltisti näköetäisyydellä kun haen postin. Meillä kyseessä vilkkaat 1,5 ja 3-vuotiaat ja tuo on ehdoton maksimi mitä uskallaan poistua. Jos en ole näköetäisyydellä niin tuo pienempi rämäpää kiipeää hetkessä pianon päälle tms.
me asutaan maalla ja postilaatikolle n. 150 metriä..postin haen sillä aikaa kun 2v nukkuu ja 7v on hereillä, 7v:llä puhelin, jolla käsken soittaa jos 2v alkaa itkeä!
Muist jättää valmista ruokaaa jääkaappiin ni voivat sitten itse lämmittää kun tulee nälkä.
mutta en missään nimessä lähtisi esim kauppaan, vaikka olisi kuinka lähellä.
työkaverini on kertonut äidistä, joka jättää lapsen nukkumaan ja lähtee kauppaan, koska "lapsi ei koskaan heräile päiväuniltaan kesken kaiken". Olin aika järkyttynyt tästä.
4-vuotiaan ei todellakaan tarvitse olla niin 'reipas
, että on vastuussa alle 2-vuotiaasta sisaruksesta ja 'käyttää tätä kakalla'. Huh huh, jos vielä tiedät noin tapahtuvan, niin soita poliisille, äiti saa varmasti syytteen heitteillejätöstä! Mitäs jos nuorempi (tai vanhempikin) lapsi vaikka putoaa jostain? Hänellä jää kurkkuun jotain? Syttyy tulipalo?
Kouluikäisen lapsen voi jättää yksin muutamaksi hetkeksi, alle kouluikäistä yksinkertaisesti ei. On aivan käsittämätöntä, että joku 'piipahtaa' kaupassa ja jättää noin pienet lapset keskenään :(
ja voin jättää heidät kahdestaan sisälle hereille siksi aikaa, että käyn postilaatikolla/roskiksella. Matkaa molempiin 15 m, aikaa menee 30 s ehkä.
Silloin kun he nukkuvat, voin viedä pyykit pihalle kuivumaan, tai koiran kadunvarteen pissalle. Aikaa menee 5 min. Tarkistan aina ensin, että molemmat tosiaan ovat sikeässä unessa, ja että avaimet jäävät ulko-oveen roikkumaan.
4.v on yksin välillä kun käytän koiran talonympäri
saattaa mennä 10min.
Hyvin on menny,pelaa sen aikaa pleikkaa eikä oo liikkunu mihkään ku tuun.
Tietenkään ei voi jättää. Itse jätän joskus vajaa 4-v:n käydessäni postilaatikolla (ehkä 15 m ovesta), pikkusisaruksen ollessa hereillä en mene ilman lapsia mihinkään.
Suosittelisin tekemään tuntemastasi tapauksesta lastensuojeluilmoituksen.
T. äiti ja ls-sosiaalityöntekijä
On siis ihan lähellä ulko-ovea josta näen ja kuulen ettei kukaan lähde karkuun!
mitä tilannetta ap tarkoitat?!