tekisittekö abortin

Kunnioitan ja arvostan liikaa elämää tuomitakseni jonkun, varsinkaan oman lapseni, kuolemaan.

Ja en tekisi aborttia.

Vierailija:

Siis vaikka olisi " vain" down. En osaa millään kuvitella itseäni vammaisen lapsen äitinä, kadullakin käy vaan sääliksi kun näkee vanhempia vammaisten lastensa kanssa. Lapsen vamma muuttaa elämää niin paljon, että olisin varmasti katkera loppuikäni (meillä on sellaiset tulevaisuuden suunnitelmat jotka eivät vammaisen lapsen kanssa toteutuisi).

Ja sinun tulevaisuudensuunnitelmillasi muuten ei ole mitään väliä siinä vaiheessa kun lapsesi rupeaa päättämään itse omista asioistaan. Ja olikohan se 24 joka väitti vammaisten hoitolaitoksia joiksikin kidutuslaitoksiksi, kyllä ne asuntolat missä mä olen käynyt ja työskennellyt, ovat olleet ihan kodikkaita. Kaikilla omat huoneet ja ohjaajat paikalla auttamassa tarvittaessa

Mistä te luulette tietävänne niin hyvin kuinka rankkaa vammaisen lapsen hoitaminen on? Ja se hoidon rankkuuskin riippuu lapsen vammasta, luonteesta, omasta asenteesta jne, ei pelkästään siitä että lapsi on vammainen.

Monet cp- ja kehitysvammaiset kyllä pystyvät elämään myös suhteellisen itsenäistä elämää, osa asuu tukiasunnoissa, osa asuntoloissa tai laitoksissa. Ja sitä aikuisiällä pärjäämistä ei sikiöseulonnoissa näy. Myös terve lapsi voi syntyä keskosena ja vammautua siksi vaikeastikin, synnytyksessä voi sattua mitä tahansa, eivätkä ultratkaan aina välttämättä paljasta lapsen vammaisuutta tai sairautta ennen syntymää. Kehitysvammojakin on muita kuin down, joka oikeasti kuitenkin usein on sieltä lievimmästä päästä, down vain on helpoin löytää



Jos aikuinen sairastuu psyykkisesti, hoitotaakka voi olla paljon suurempi kuin vammaisen sisaruksen, eikä suomessa todellakaan ole pakko hoitaa vammaista sisarusta tai aikuista lastaan muuten kuin jos itse haluaa. Ja jos ajattelee vammaisen henkilön hoitamista taakkana niin silloin kyllä hoidettavan vammaisenkin on parempi olla jonkun muun kuin marttyyrihoitajan hoivissa.

Vierailija:

tunne useita perheitä joissa on jollain tavalla vammainen lapsi, enkä usko sen elämän olevan mielekästä. tottakai vammainen lapsi antaa paljon, mutta ottaa moninkerroin. ja täytyy vielä muistaa, että olet todellakin kiinni siinä " lapsessa" sitten loppuelämäsi.

Eli tunnet perheitä, joissa on jollain tavalla vammainen lapsi. Ja uskot, että lapsen elämä ei ole kovinkaan mielekästä. Herrajestas sentään! Miten voit kuvitella, että kaikkien vammaisten elämä on noin kurjaa. Jos sun tarkoituksesi on puhua vaikeasti vammaisista, niin kirjoita sitten vaikeasti vammaisista äläkä mitään tollasta soppa kuin " jollain tavalla vammainen" . Suorastaa loukkaavaa tekstiä sinulta ja sitten jaksat vielä jankuttaa asiasta. Olet näköjään joku vammaisasiantuntija sen pohjalta, että olet joskus käynyt jossain hoitolaitoksessa ja nähnyt joissain perheissä vaikeasti vammaisen lapsen.

Hitto, että suututtaa!

tuntuu olevan appivanhempiesi aseennevamma. Vammainen lapsi Jumalan rangaistus?!? Ei ihme että tuolla tavalla asennevamma on periytynyt miehellesi (ja näyttää tarttuneen sinuunkin).

Mitä noihin vammaistenhoitolaitoksiin tulee (sinäkö niistä kirjoitit?), olen ollut töissä sairaanhoitajana kolmessa paikassa ja ainakin nämä ovat olleet erittäin lämminhenkisiä ja miellyytäviä paikkoja. Asukkaille tarjotaan yksilöllistä hoitoa/kuntoutusta ja heillä on mahdollisuuksia harrastuksiin. Käydään yhdessä retkillä ym. Ja suurimmalla osalla omaiset osallistuvat arkeen, osalla ihan päivittäin :).

Ja mitä omakohtaiseen kokemukseen tulee, olen itse parhaillaan äitiyslomalla pienen kehitysvammaisen tyttäreni kanssa ja nautin joka hetkestä! Ja todellakin, minulle tyttäreni on Jumalan erityinen lahja, kunniatehtävä jopa... Ja mikä sinua varmasti eniten kauhistuttaa: toivon vielä lisää lapsia, ehkä saan terveen lapsen jonka kohtaloa voit surkutella.

Vierailija:

Että tytär on Jumalan rangaistus heille ja ristinsä on kannettava. Siitä on kuulkaa ilo kaukana. Toisaalta ajattelevat niin että saa parempaa hoitoa kotona, sillä ao. tyttärestä ei ole elämään ilman kokoaikaista apua. Sitä tuskin laitoksissa saa. Ja anoppi on tosi katkera siitä että omaa elämää ei ole, on ollut aina kotona. Vierailija:

Onko koskaan tullut mieleen että ne jotka hoitavat vammaisia lapsiaan vielä 60-vuotiaana kotonaan,ovat itse valinneet sen vaihtoehdon.Meillä ainakin vammainen lapsi muuttaa pois kotoa ,kuten hänen " normaalit" siskonsakin.Miksi tekisin poikkeuksen lapsen kohdalla jolla on vamma?

Ihmettelen muutenkin näitä kommentteja että vammainen lapsi ei sovi tulevaisuudensuunnitelmiin,voi apua,toivon ettei sinun kullannupullesi tapahdu mitään,joka aiheuttaisi hänelle vamman,et varmasti selviäisi siitä.

Tietenkin jos lapseni nyt vammautuisi häntä rakastettaisiin ja hoidettaisiin, mutta minähän en voi nyt enää valita haluanko vammaisen lapsen, aborttitilanteessa valinnan mahdollisuus on vielä olemassa.

pahoittelen, ulosantini on hieman huono etkä ymmärrä pointtiani.

yritän vain puolustaa tätäkin kantaa, että eivät kaikki halua olla sidoksissa vammaiseen lapseen/aikuiseen. en usko että se on keneltäkään pois jos abortoisin vammaisen sikiön ja nauttisin elämästäni jo olevassaolevien terveiden lasten ja puolisoni kanssa?

aborttia en muissa tapauksissa hyväksy. katsoisin olevani realisti.



mutta suosittelen lämpimästi jokaiselle vaikkapa viikoksi menoa perheeseen, jossa on todella vaikeasti vammainen lapsi, eli ruokailu letkun kautta, vaipan vaihtoa, makuuhaavojen hoitoa yms. se ei todellakaan ole hohdokasta! selkä kipeytyy " lapsen" nostelusta jne....



en ole asiantuntija mutta työni sivuaa tätäkin aihetta. laitoksessa, jossa kävin oli eri tavalla vammaisia, ihan näitä jotka joskus vielä pärjäävät omillaan ja sitten näitä jotka olivat suoraan sanottuna kuin vihanneksia eli eivät ymmärrä mitään mitä ympärillä tapahtuu, eivät pysty itse edes istumaan ja ainoa ääni mitä aiheuttaavat on sellainen kauhea ulina/korina.



-9-

Eikös sitä aina vieraat ihmiset parhaiten tiedä millaista elämäsi on? Nousee ihokarvat pystyyn kun kuulee jonkun tutun säälittelevän naapuriaan ihan vaan sen perusteella että on nähnyt tämän kulkevan ulkona kehitysvammaisen lapsen kanssa. Ja kun kysyn onko naapuri valittanut osaansa, vastaus kuuluu ettei koskaan olla edes juteltu, tervehditty vaan kaukaa, " mutta täytyyhän sen olla ihan kamalan raskasta kun on tuollainen lapsi" ...

Ja parasta on että vieras ihminen joka on juuri ihallut kaunista vauvaani, selittää kuinka suuri onni on että olen saanut terveen lapsen enkä " jotain vammaista" . Aina se vamma ei vaan näy niin selkeästi päälle päin, mutta asennevamma tulee hyvin esille, ikävä kyllä.

t:33

Vierailija:

Mistä te luulette tietävänne niin hyvin kuinka rankkaa vammaisen lapsen hoitaminen on? Ja se hoidon rankkuuskin riippuu lapsen vammasta, luonteesta, omasta asenteesta jne, ei pelkästään siitä että lapsi on vammainen.

Monet cp- ja kehitysvammaiset kyllä pystyvät elämään myös suhteellisen itsenäistä elämää, osa asuu tukiasunnoissa, osa asuntoloissa tai laitoksissa. Ja sitä aikuisiällä pärjäämistä ei sikiöseulonnoissa näy. Myös terve lapsi voi syntyä keskosena ja vammautua siksi vaikeastikin, synnytyksessä voi sattua mitä tahansa, eivätkä ultratkaan aina välttämättä paljasta lapsen vammaisuutta tai sairautta ennen syntymää. Kehitysvammojakin on muita kuin down, joka oikeasti kuitenkin usein on sieltä lievimmästä päästä, down vain on helpoin löytää

Jos aikuinen sairastuu psyykkisesti, hoitotaakka voi olla paljon suurempi kuin vammaisen sisaruksen, eikä suomessa todellakaan ole pakko hoitaa vammaista sisarusta tai aikuista lastaan muuten kuin jos itse haluaa. Ja jos ajattelee vammaisen henkilön hoitamista taakkana niin silloin kyllä hoidettavan vammaisenkin on parempi olla jonkun muun kuin marttyyrihoitajan hoivissa.

itse en aborttia haluaisi missään tilanteessa, mutta mies taas ei halua vammaista lasta. Jos nyt testit näin näyttäisivät, miten meidän pitäisi toimia:



-tekisin abortin omaa tahtoani vastaan (miten tämä vaikuttaisi suhteeseemme?)

-pitäisin lapsen miehen tahtoa vastaan (miten tämä vaikuttaisi suhteeseemme?)

-vai sitten vaan pitäisin lapsen ja muuttaisin hänen kanssaan omilleni? Pitäisikö mieheltä tässä tilanteessa periä elatusmaksuja, hänhän ei vammaista lasta halunnut (vaikka siis tervettä halusi kovasti)?



Rakastan miestäni kovasti, mutta tämän asian suhteen meillä on arvoristiriita. Ei mies siis yleisesti vammaisia vastaan ole, mutta ei vaan itse halua vammaista lasta ja kun se kerran on ehkäistävissä niin näitä keinoja tulisi käyttää.

Eli joko teet abortin tai sitten lähdet lapsesi kanssa eikä miehen tarvi maksaa elareita. Kannattaa miettiä ennen lapsen hankkimista millaisen perheen haluaa, ketään ei voi pakottaa isyyteen, varsinkaan kun on kysymys vammaisesta lapsesta!

Vierailija:

itse en aborttia haluaisi missään tilanteessa, mutta mies taas ei halua vammaista lasta. Jos nyt testit näin näyttäisivät, miten meidän pitäisi toimia:

-tekisin abortin omaa tahtoani vastaan (miten tämä vaikuttaisi suhteeseemme?)

-pitäisin lapsen miehen tahtoa vastaan (miten tämä vaikuttaisi suhteeseemme?)

-vai sitten vaan pitäisin lapsen ja muuttaisin hänen kanssaan omilleni? Pitäisikö mieheltä tässä tilanteessa periä elatusmaksuja, hänhän ei vammaista lasta halunnut (vaikka siis tervettä halusi kovasti)?

Rakastan miestäni kovasti, mutta tämän asian suhteen meillä on arvoristiriita. Ei mies siis yleisesti vammaisia vastaan ole, mutta ei vaan itse halua vammaista lasta ja kun se kerran on ehkäistävissä niin näitä keinoja tulisi käyttää.

Jos luet suuttumukseni kunnolla, niin nimenomaan haluan, että kirjoitat selkeästi tarkoittavasi vaikeasti vammaisia etkä erheellisesti kaikista jollain tapaa vammaisista. Eli puhu asioista niiden oikeilla nimillä.



Ja kun siitä vammaisen sikiön abortoinnista puhutaan avauksen mukaisesti, niin abortoisitko tosiaan terveenkin lapsen, jolta puuttuu esim. jalka?

Kyllä vammaisetkin osaavat iloita elämän asioista. Ja moni ruummiillisesti vammainen on mieleltään todella fiksu.

Vierailija:

mä tekisin varmaan abortin jos saisin kuulla odottavani tervettä lasta. Kun katselee läheisiäni tervelapsisia perheitä, huomaa kuinka raskasta heidän elämänsä on! Joka asiasta valitetaan, kaikki on niin hankalaa, lapsista on vain työtä ja vaivaa...

Tuntemissani perheissä joissa on vammainen lapsi, osataan arvostaa arkisia asioita paremmin, iloitaan pikkuasioista eikä stressata kaikkea niin valtavasti

Mitä tekisit jos lapsesi testeistä huolimatta (ei niissäkään kaikkea saada selville) syntyisi vammaisena tai vammautuisi synnytyksessä? Pitäisitkö taakkana terveille lapsille vai antaisitko pois, muita kiusaamaan?



Ja toinen asia mikä jäi epäselväksi, missä menee itselläsi abortin raja vammaisuuden suhteen? Jos kerran kirjoituksissasi puhuit vain erittäin vaikeasti vammaisista, saatko testeistä varman tiedon vamman laadusta (käsittääkseni sitä ei aina tiedetä syntymän jälkeenkään)? Esim. down on vamma joka on helpoimpia saada selville, tekisitkö tässä tapauksessa abortin?

En ole missään vaiheessa puhunut EX-miehestäni mitään. Vai olenko?

En ole kertonut laitosten oloosuhteista mitään, vain arvellut ettei ex-kälyni taatusti saisi samantasoista hoitoa muualla kuin kotona. Käly on siis täysin hoidettava.

Ex appivanhempien asenteesta. Ottakaa nyt huomioon että kuuskymppiset Kainuun perukoilla asuvat ihmiset ehkä ajattelevat hieman toisin kuin modernit kolmikymppiset kaupunkilaiset. Uskonnon vaikutus heidän elämäänsä on erittäin voimakas. Näin ollen he hoitavat vammaistaan siihen asti kun hauta heitä kutsuu. En missään tapauksessa ole mikään arvostelemaan heidän työtään, ilmoitin vain ettei minusta olisi samaan. Ja kyllä ex-anoppia käy sääliksi. Hän ei ole ikinä käynyt mitään muuta koulua kuin kansakoulun eikä ole ollut koskaan töissä, vaan on ollut kotona hoitamassa vammaistaan ja muita kahta lastaan.

Mitä tulee vammaisen vaikutukseen muihin sisaruksiin... Ex-mieheni on persoonallisuushäiriöinen, epävakaa persoonallisuus on diagnoosi. Psykologi oli sitä mieltä että kun perheeseen syntyi vammainen pikkusisko, isoveljen oletettiin yhtäkkiä olevan iso ja pärjäävän omillaan kaksi vuotiaana. Siitä lähti persoonallisuuden kehittyminen kieroon. En tiedä onko tämä ainut totuus, mutta tämä psykologi oli sitä mieltä.

Sitä vaan että vaikutuksia voi olla, tietenkin se on vanhempien voimista ja valistuneisuudesta kiinni. Todennäköisesti nykyajan vanhemmat ovat fiksumpia.



22

Vammoja on eritasoisia, on todella sellaisia vammaisia jotka ovat sänkyyn sidottuja...siinä ei paljon asuntolassa silloin asuta vaan sairaalan vuodeosastolla, kiinni letkuissa, sängyssä maaten koko elämä-kivaa.

se ei kyllä kerro mitään elämästä vammaisen lapsen kanssa. Ongelmaperheissä on ongelmia vaikka lapset olisivat terveitä. Tosin jos jos exanoppisi on katkera menettämästään omasta elämästä ja pitää lastaan jumalan rangaistuksena, en usko että hoito välttämättä niin paljon parempaa on kuin muuallakaan. Mutta se siitä.

Kai itse kuitenkin tajuat ettei elämä vammaisen lapsen kanssa tänäpäivänä ole tuollaista mitä kuvasit? Olisit silti valmis tekemään abortin terveitä lapsiasi ajatellen... En tiedä, mutta ne ystäväni/tuttuni joilla on vammaisia sisaruksia ovat kokeneet ne vain rikkautena.

Ja ihan omalla kohdallasi, mihin vedät rajan? Abortoisitko down-lapsen?

Vierailija:

En ole missään vaiheessa puhunut EX-miehestäni mitään. Vai olenko?

En ole kertonut laitosten oloosuhteista mitään, vain arvellut ettei ex-kälyni taatusti saisi samantasoista hoitoa muualla kuin kotona. Käly on siis täysin hoidettava.

Ex appivanhempien asenteesta. Ottakaa nyt huomioon että kuuskymppiset Kainuun perukoilla asuvat ihmiset ehkä ajattelevat hieman toisin kuin modernit kolmikymppiset kaupunkilaiset. Uskonnon vaikutus heidän elämäänsä on erittäin voimakas. Näin ollen he hoitavat vammaistaan siihen asti kun hauta heitä kutsuu. En missään tapauksessa ole mikään arvostelemaan heidän työtään, ilmoitin vain ettei minusta olisi samaan. Ja kyllä ex-anoppia käy sääliksi. Hän ei ole ikinä käynyt mitään muuta koulua kuin kansakoulun eikä ole ollut koskaan töissä, vaan on ollut kotona hoitamassa vammaistaan ja muita kahta lastaan.

Mitä tulee vammaisen vaikutukseen muihin sisaruksiin... Ex-mieheni on persoonallisuushäiriöinen, epävakaa persoonallisuus on diagnoosi. Psykologi oli sitä mieltä että kun perheeseen syntyi vammainen pikkusisko, isoveljen oletettiin yhtäkkiä olevan iso ja pärjäävän omillaan kaksi vuotiaana. Siitä lähti persoonallisuuden kehittyminen kieroon. En tiedä onko tämä ainut totuus, mutta tämä psykologi oli sitä mieltä.

Sitä vaan että vaikutuksia voi olla, tietenkin se on vanhempien voimista ja valistuneisuudesta kiinni. Todennäköisesti nykyajan vanhemmat ovat fiksumpia.

22

olen kyllä miettinyt tätäkin, mitä jos lapseni vammautuu synnytyksessä tai sairastuu myöhemmin?



mielestäni tämä on tapauskohtaista, eli täysin riippuvainen vamman laadusta. tiedän, etten pysty rakastamaan vammaista lasta sillä " ylimääräinen" aika hänen kanssaan on pois terveiltä, jo olevassa olevilta lapsiltani, jotka ovat näin ollen " etuoikeutettuja" .



toisaalta meillä on myös tämä ikä ja taloudellinen tilanne rajoittajana, me emme pysty kustantamaan yhtään ylimääräisiä menoja, ja henk. koht. en halua parikymppisenä " taakkaa" itselleni....



vammainen lapsi ansaitsee jotain muuta kuin minut, ankaran ja kylmän realistisen naisen äidikseen. tekisin todella palveluksen lapselle antamalla hänet pois / abortoimalla. en usko, että valintani olisi mitenkään keltään pois.



-9-

Tosin niin voisi käydä ihan terveellekin lapselle jos sellainen yrittäisi nyt tulla. Toivottavasti ei tule.

on todella parempi ettei noin kylmä ihminen saa vammaista lasta! Vielä parempi olisi ettet saisi lapsia ollenkaan. Koskaan ei tiedä kuka muuttuu taakaksi ja kenelle. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi hankkia lapsia jos jo etukäten tietää ettei pysty heitä rakastamaan (ainakaan jos he eivät täytä kaikkia asettamiani ehtoja)...

Vierailija:

olen kyllä miettinyt tätäkin, mitä jos lapseni vammautuu synnytyksessä tai sairastuu myöhemmin?

mielestäni tämä on tapauskohtaista, eli täysin riippuvainen vamman laadusta. tiedän, etten pysty rakastamaan vammaista lasta sillä " ylimääräinen" aika hänen kanssaan on pois terveiltä, jo olevassa olevilta lapsiltani, jotka ovat näin ollen " etuoikeutettuja" .

toisaalta meillä on myös tämä ikä ja taloudellinen tilanne rajoittajana, me emme pysty kustantamaan yhtään ylimääräisiä menoja, ja henk. koht. en halua parikymppisenä " taakkaa" itselleni....

vammainen lapsi ansaitsee jotain muuta kuin minut, ankaran ja kylmän realistisen naisen äidikseen. tekisin todella palveluksen lapselle antamalla hänet pois / abortoimalla. en usko, että valintani olisi mitenkään keltään pois.

-9-