tekisittekö abortin

Minulla on jo yksi terve lapsi ja haluan että minulta jää aikaa myös hänelle, lisäksi minusta terveen lapsenkin hoitaminen on niin raskasta että en tiedä miten jaksaisin hoitaa vammaista.

toivottavasti ei tule ko. tilanne eteen, vaikea paikka olisi.



Sitä en epäile, ettenkö rakastaisi lasta hänen synnyttyään yhtä paljon kuin tervettäkin, mutta ajatus jatkuvasta hoitamisesta...

On TODELLA itserakasta ja marttyyrimaista synnyttää lapsi jos tietää,että hänen elämänsä tulee suurella todennäköisyydellä olemaan täynnä kipua ja kärsimystä. Haluaisin myös,että johdot vedetään seinästä jos itse joudun letkuihin ja hengityskoneisiin vailla armoa pelastumisesta. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset napaanne kauemmas! Nostan hattua niille vanhemmille jotka ovat tähän tilanteeseen kuitenkin joutuneet.

esim. kestovaippoja? Ja kaikki ne mahdolliset erikoishärvelit ja se, ettei perheen terveet lapset saa tarvitsemaansa huomiota. Ei kiitos.

Vaikka tiedänkin, että vammaiset ovat lapsia siinä missä muutkin, omia persooniaan ja sinänsä rakastettavia.

On itsekkyyttä synnyttää vaikeasti vammainen.

Päädyin aborttiin.

Lapsella olisi ollut ennenaikaiseen kuolemaan johtava perinnöllinen sairaus.

ihmisten itsekkyys on tänä aikana hirvittävää.... elämä onnellisempaa? ehei...

Valtio maksaa ja lisäksi saadaan vielä hoitotukea. Bussimatkat terapiaan joudun maksamaan, jos en mene rattaiden kanssa, mutta ne ei ole lähellekään tuota hoitotuen määrää. Pari poliklinikkamaksua on ollut 3 vuoden aikana, mutta nekään ei ole kuin 22 e/krt.

Eikä meillä ole mitenkään esikoisen ajasta pois vammaisen hoitaminen. Ihan yhtälailla kaikki alle 3-vuotiaat tarvitsevat enemmän apua kuin isommat lapset.

Vierailija:

toisaalta meillä on myös tämä ikä ja taloudellinen tilanne rajoittajana, me emme pysty kustantamaan yhtään ylimääräisiä menoja, ja henk. koht. en halua parikymppisenä " taakkaa" itselleni....

-9-

Minusta nimittäin olisi todella kaameaa, jos joku sanoisi tappaneensa ihmisen minun takiani.

Mutta ensin vastaus alkuperäiseen kysymykseen.. Tekisin abortin jos tietäisi odottavani vammaista lasta.



Perheessämme on yksi vammainen lapsi ja näin ollen tiedän että mitä elämä vammaisen lapsen kanssa on. Millään en voisi kuvitella toista erityislasta perheeseemme sillä yhdenkin kanssa on tarpeeksi rankkaa.



Mutta nro 9:lle (johon asti ketjua ehdin lukea) haluaisin oikaista että ei sitä vammaisessa lapsessa ole välttämättä kiinni koko ikäänsä! Myös vammaisella lapsella on oikeus muuttaa pois kotoa kun tulee aikuisen ikään (vaikka mieleltään olisikin lapsi). Kyllä vammainenkin lapsi itsenäistyy ja jos on 18-v iässä vielä lapsen tasolla niin sitten asumismuodoksi valitaan sellainen vaihtoehto, jossa tämä asia otetaan huomioon. Näitä " laitoksiakin" on monenlaisia ja monista paikoista on saatu aikaiseksi hyvinkin kodinomaisia.

Itse en ainakaan aijo koko loppuikääni toimia lapseni omaishoitajana, vaan täysi-ikäisyyden koittaessa saa myös erityislapsemme itsenäistyä ja muuttaa pois kotoa.



Ja kenenkään sisarusten ei todellakaan tarvitse hoitaa vammaista sisarustaan! Tämä on aina oma valinta, sillä kunnilla on velvollisuus hoitaa vammaisten asiat niin että sukulaisten ei tarvitse hoitaa. Ei keneltäkään voi edellyttää että hoitaisi sairasta tai vammaista sisarustaan jos siihen asti sisarusta hoitaneet vanhemmat esim. kuolevat tai muuten tulevat kyvyttömiksi ko. tehtävään.



Eli vaikka perheessä olisikin vammainen (vaikeastikin) lapsi ei perheen tarvitse selvitä kaikesta yksin. Jos jompikumpi vanhemmista (vaikka oman työn ohella) on omaishoitaja, kuuluu vanhemmalle omaishoitajan vapaat (min 2pvää/kk) ja tällöin erityislapsi on kunnan järjestämässä hoidossa joka lähes ilmainen (meillä pvämaksu 9 eur). Lisäksi tällaisia vapaita voi pitää vaikka kaikki kerralla eli 12-24pvää kerralla, jolloin voi itse lähteä vaikkapa etelään lomalle rentoutumaan tms..



Vammaisen lapsen kanssa elämä on todella erilaista kun vain terveiden kanssa, mutta ei silti mahdotonta tai kestämätöntä (vaikka varmasti jokaisesta vammaisen lapsen vanhemmasta aluksi niin tuntuukin). Sanonta kaikkeen tottuu pitää tässäkin asiassa 100% paikkansa.

Mutta tuntuu, että sellainen vaikeavammainen ei varmasti aina edes nauti elämästään.

Minulla on vammainen pikkusisko. Hän on tosin lievästi kehitysvammainen, mutta olen hyvin läheltä seurannut vaikeasti vammaisiakin (ollut ite avustajana). Normaalia elämää heklin viettävät. Ehkä enemmän apuvälineitä jne. Mutta tätä ketjua lukiessani tunnen suurta iloa siitä, että minun ei tarvitse pohtia, synnyttäisinkö vammaisen lapsen vai tekisinkö abortin. Se asia ei ole minun päätettävissäni. Jumala on elämän ja kuoleman Jumala.