Miksi joillakin äideillä on tarve "pelastaa vaarasta" TOISTEN lapset?

kaupan pihassa autosta livistäneen ja autojen välissä yksin kohti jalkakäytävää tepsuttaneen taaperon. Asioimasta sitten äiti löytyi, ei kiitoksen sanaa lapsensa palauttajalle.



Varmaan tuli loukattua äitiyttään ja itseluottamustaan.



Mutta mitäpä tuollaiseen puuttumaan, siinä perheen pienokainen harjoitteli kaupunkisuunnistusta. Kyllä parivuotias jo osaa.

Meilläkin oli taapero, joka osasi kiivetä todella taitavasti, oli ikäistään tässä edellä. Tietysti oli aina joku vieressä kun kiipesi leikkipaikalla tai kotona.



Meidän taapero pääsi yhden ainoan kerran kiipeämään (sillon 1v 8kk) niin, etten nähnyt kun olin vessassa. Näin vain vessasta tullessa miten taapero horjahti ja tippui ja siihen päättyi hänen elämänsä.



Tämän koettuani en osaisi olla vihainen ihmisille, jotka olisivat pelastamassa pientä millon mistäkin. Ja jos tämä vauva, joka on vielä masussani tulee olemaan samanlainen kiipeilijä niin en usko ulkopuolisten huolen haittaavan. Vaikka olisit vieressä niin lapsi voi tippua, se käy silmän räpäyksessä.

sanoi joku viisas valtionainen aikanaan. Ehkä siksi.

meillä lapsi ainakin pelästyy kun vieras ihminen tarttuu yllättäen häneen kiinni vaikkapa kiipeilytelineellä.

hänen ollessaan 2.5v seisoimme puron rannassa. Puro oli noin 30cm leveä ja nilkkasyvyinen. Lisäksi poikani ei ole päätön vaan harkitseva liikkumisen suhteen. Seisoin siinä metrin päässä lapsestani ja satuin katsomaan mieheeni päin. Pyöräilevä ohikulkija hyppäsi fillarin selästä pois ja tuli paniikissa pelastamaan lastani hukkumiselta. Syyllinen fiilishän siitä jää, mutta vaaraa ei kyllä ollut hukkua, kastua maksimissaan ja olin joka tapauksessa siinä vieressä eikä vaaraa ollut. Poika ei ollut liikkunutkaan vaan katseli vedessä kelluvia lehtiä.

Meilläkin oli taapero, joka osasi kiivetä todella taitavasti, oli ikäistään tässä edellä. Tietysti oli aina joku vieressä kun kiipesi leikkipaikalla tai kotona. Meidän taapero pääsi yhden ainoan kerran kiipeämään (sillon 1v 8kk) niin, etten nähnyt kun olin vessassa. Näin vain vessasta tullessa miten taapero horjahti ja tippui ja siihen päättyi hänen elämänsä. Tämän koettuani en osaisi olla vihainen ihmisille, jotka olisivat pelastamassa pientä millon mistäkin. Ja jos tämä vauva, joka on vielä masussani tulee olemaan samanlainen kiipeilijä niin en usko ulkopuolisten huolen haittaavan. Vaikka olisit vieressä niin lapsi voi tippua, se käy silmän räpäyksessä.

ja ymmärtää, että ihmiset saattavat toimia niin vaikka vaan sen takia, että heidän oma lapsensa on vastaavassa tilanteessa tippunut ja on käynyt jotain hullusti.



En jaksa uskoa, että ihmiset ilkeyttää toisten lapsia pelastelee.



Ja jos ei siitä tykkää, niin silloin voi ihan ystävälliseen sävyyn keskustella ja kertoa, että lapsi on tottunut kiipeämään.



Mä en ymmärrä näitä jurottavia suomi-äkkiä, joilla on kaikki aina huonosti, välillä välitetään liikaa ja välillä liian vähän.

omakin lapseni oli motorisesti ikäistään edellä, ja häntäkin "pelastivat" lukuisat äidit ja isät leikkipuistoissa, kerhoissa ja lastenjuhlissa. Mä olen tästä vain ja ainostastaan iloinen. Mä en ole täydellinen, erehtymätön ihminen, joten mun itsetunto kestää kyllä sen ajatuksen, että muillakin on aivot joilla arvioida tilanteita, joskus paremmin kuin mitä minä arvioin. Olen tosi iloinen että elämme maailmassa, jossa ihmiset katsoo vähän muidenkin lasten perään eivätkä tuijota vain omaan napaansa. Lisäksi lapselleni on tärkeää oppia, että aikuisiin voi noin pääsääntöisesti luottaa ja että muutkin aikuiset saavat nostella häntä eikä se ole mikään maailmanloppu.

Jotkut luottavat vähän liikaakin oman lapsensa taitoihin ja ajattelevat, että 'antaa sen harjoitella'. Mielestäni kuitenkin on parempi katsoa kun katua.

tällaiset, jotka luulevat tietävänsä paremmin, mikä on toisen lapselle parasta / mitä toisen lapsi osaa tai ei osaa

Mutta minusta huolehtiminen on parempi, kuin se että ei välitä ollenkaan. Itselläni ei ole vielä taaperoikäistä, mutta kohta on. Toivottavasti annan lapseni myös kokeilla kiipeilytaitojaan, mutta kyllä musta on ihana ajatella, että on vielä ihmisiä, jotka rohkenevat tehdä jotain, kun omat vaistot sanovat, että nyt pitäisi puuttua. Ainahan voi sanoa, että tiedän kyllä missä lapseni on ja olen valmis ottamaan hänestä kiinni, jos näyttää putoavan.

Mietinkin ap sinua, että oletko todella ollut lapsesi vieressä niin lähellä ja seurannut todella hänen tekemisiään. Ymmärrän täysin tämän, että kiipeily on välttämätöntä oppia, mutta ei se vahinko tapahdu kello kaulassa ja vaara on yleensä lähempänä kuin luulemme. Eli juuri siinä nenän alla se lapsi saattaa horjahtaa ja mätkähtää päin kiveä. Ehkä et esimerkiksi katsonut, että kiipeilypuun alla oli iso kivi, johon toinen vanhempi reagoi? Ja nyt olisi hyvä huomioida, että toiset aikuiset ovat myös varovampia, ja herkempiä reagoimaan vaaroille. Eivät he varmasti myöskään tarkoita mitään pahaa.

Itse olen vaunuja lykkiessä mm. ojentanut muutamaa poikaa, jotka kahdestaan leikkivät soramäessä ja heittelivät kiviä. Vanhemmat eivät olleet missään lähimainkaan ja lapsilla oli toki jo ikää sen verran, että olivat päässeet omia leikkejä leikkimään ulos. Koska pojat heittelivät nyrkin kokoisilla kivillä toisiaan päin, oli todellakin pakko puuttua ja sanoa, että ovat leikkimässä nyt vaarallisia leikkejä, että päähän tulee vielä reikä jommalle kummalle ja sairaalareissu, jos eivät lopeta. Kyselkäähän niiltä teidän 5-10 vuotiailta, että mitä puuhaavat ulkona kavereiden kanssa ja varoittakaa tämänlaisesta toiminnasta. Lapsia pitäisi kieltää esimerkiksi leikkimästä rakennustyömailla, mutta siellä niitä lapsia vilistää erityisesti.

ja loukkaa itsensä vakavasti, siitä tippumisesta syytetään paitsi sinua vanhempana, myös minua, joka olin vieressä enkä tehnyt mitään.

poika on myös varsin taitava kiipeilijä ja hänellä on siinä järki mukana. Eli jos hänestä tuntuu ettei selviäkään jostain hän heti ilmoittaa sen. Hän saa "treenata" taitojaa, mutta kokoajan siinä on silti jonkun oltava "ottamassakinni". Vaikka poika on varovainen ja taitava, on hänetkin kerran kiidätetty ambulanssilla sairaalaan kun löi päänsä ja sai kallonpohjanmurtuman. Eli kyllä sille taitavallekin voi sattua, ei noin pieneen VOI luottaa täysin. Ja ihan oikeasti, sattuu niitä onnetomuuksia aikuisillekin.

meidän esikoinen oli melkoinen kiipeilijä ja se oli todella rasittavaa kun muut äidit ojenteli käsiänsä lapseni kiivetessä esim kiipeilytelineeseen. Sen lisäksi, että poika kiipesi todella taitavasti hän oli myös pieni ikäisekseen, joten tuota muiden "huolen pitoa" kestikin sitten melko kauan. Vasta nyt kun poika on 4v hän saa touhuta puistossa ilman sivullisten sekaantumista asioihin.



Minustakin se oli jollain tavalla ehkä jopa loukkaavaa, että vaikka minä äitinä seurasin lapseni liikkumista ja tasan tiesin missä tämä menee, niin muut puuttuivat siihen. Laivalla lapsi 2vuoden iässä kiipesi itse rappuset ja laski vesiliukumäestä. Kiipesi sieltä itse pois ja uudestaan. Minä tietysti seurasin, että mitään vakavaa ei käy. Mutta muut mamamat ihan kauhuissaan koko ajan ottivat lasta kädestä ja nostivat pois altaasta tai auttoivat rappusissa vaikka pojalta tuo sujui vallan mainiosti ilman apuakin. Huoh.

jotka ei anna köyttä lapselleen ollenkaan. Vaan kiipeävät vielä yli 2 vuotiaankin perässä kiipeilytelineisiin ja ovat aivan paniikissa koko ajan. Kyllähän se lapsikin siitä vaistoaa, että tätä leikkimistä pitäisi nyt kauheasti pelätä.



Toki lapset tippuilee ja muksahtelee sieltä sun täältä, mutta sitähän se lapsuus on. Laastareita ja naarmuja :) kun nyt katsoo sen verran perään, että ei henki mene.

meidän esikoinen oli melkoinen kiipeilijä ja se oli todella rasittavaa kun muut äidit ojenteli käsiänsä lapseni kiivetessä esim kiipeilytelineeseen. Sen lisäksi, että poika kiipesi todella taitavasti hän oli myös pieni ikäisekseen, joten tuota muiden "huolen pitoa" kestikin sitten melko kauan. Vasta nyt kun poika on 4v hän saa touhuta puistossa ilman sivullisten sekaantumista asioihin.

Minustakin se oli jollain tavalla ehkä jopa loukkaavaa, että vaikka minä äitinä seurasin lapseni liikkumista ja tasan tiesin missä tämä menee, niin muut puuttuivat siihen. Laivalla lapsi 2vuoden iässä kiipesi itse rappuset ja laski vesiliukumäestä. Kiipesi sieltä itse pois ja uudestaan. Minä tietysti seurasin, että mitään vakavaa ei käy. Mutta muut mamamat ihan kauhuissaan koko ajan ottivat lasta kädestä ja nostivat pois altaasta tai auttoivat rappusissa vaikka pojalta tuo sujui vallan mainiosti ilman apuakin. Huoh.

Kun apua tarjotaan. On lapsellekin tärkeää oppia, että muut aikuisetkin ovat auktoriteettejä kieltämään ja sanomaan ei.

En tajua, miten ette pysty näkemään tässä järjen hiventä. Ei ole hyvä, että lapsi on vanhempiensa tossun alla. Ts. vain vanhemmalla on oikeus ohjata ja neuvoa ja kieltää. Nämä on sitten niitä lapsia, jotka eivät tottele koulussakaan opettajaa ja tekevät vastoin ohjeita, koska äiti ei ole sanomassa miten asiat tehdään. Lapselle pitää opettaa yhteisvastuuta. Ja vanhempi opettaa sosiaalisia taitoja olemalla vastuullinen aikuinen ja myös ottamaan aikuismaisella tavalla vastaan palautetta ja muiden huolenpitoa. Näin hän opettaa, ett tietyn tyyppisiin ihmisiin voi luottaa.

On sääli, että tänä päivänä vanhemmat osaavat ainoastaan varoittaa namusedistä ja kieltää menemästä muiden ihmisten mukaan. Joissakin tilanteissa vanhemman pitäisi myös opettaa luottamusta toiseen aikuiseen. Ja minusta nämä puistoleikit ja niissä vaaroista varoittamiset ovat oivallinen tapa oppia lapsenkin näkemään millaisiin aikuisiin voidaan luottaa ja tässä vanhemmat ovat kyllä omiaan torpeedoimaan tätä luottamusta, kun menevät nokka pystyssä kertomaan, että "Minä kyllä osaan omaa lastani hoitaa, pidä näpit erossa!!!". Lapsi oppii vaan tuijottamaan omaan napaan ja luottamaan siihen, että itse on aina se joka tietää parhaiten. Joskus vanhemmankin pitäisi olla vähän nöyrä ja antaa mielikuvan siitä, että maailmassa on muita ihmisiä ja myös niitä hyviä ihmisiä.

Oleellisempaa kuin se kieltäminen, tässä on se, miten vanhemmat suhtautuvat yhteisvastuullisuuteen. Pitäisi nähdä metsä puilta!

tulet minule huutamaan, että näit sen kiipeävän etkä tehnyt mitään...

liikkuu lastensa kanssa aivan laput silmillä ja asenne on tyyliin "kyllä pikku kolhuista oppii ja isommista vähän enemmän". Äiti puhuu kännykkään ja parivuotias juoksee vuoroin tiellä vuoroin ojassa. Tai se sama "motorisesti lahjakas" tenava saa kiipeillä märillä sammaleisilla kallioilla, joiden alla on pystyssä katkottuja oksia ja teräviä kiviä (kuten meidän lähipuistossa). Tai kolmevuotias saa touhuta uimarannalla ihan omin päin, esim. laiturilta hyppivien koululaisten seassa. Tai neli-viisivuotiaat pyörii pyörällä poikasakissa pitkin kyliä. Kyllä näitä näkee ja mua ärsyttää nämä paljon enemmän kuin se, että joku oikeasti katsoo lasten (omien tai muiden) perään. Itse kun olen siellä sairaalan päässä sitten ottamassa vastaan näitä "motorisesti lahjakkaita" ja "varhain kehittyneitä" (=vanhempiensa välinpitämättömyydestä kärsineitä).

Täysin OT, mutta oletkohan sama, joka täällä kirjoitti, että olette vieraantuneet miehesi kanssa lapsenne kuoleman jälkeen?

Olen todella pahoillani, voimia!

Ap:lle täytyy sanoa, että sinun pitäisi olla kiitollinen niille ulkopuolisille eikä olla suuttunut.

Minä olen nähnyt vanhempia, jotka oikeasti ovat lapsen vieressä kun tämä kiipeää ja myös nähnyt niitä, jotka sanovat olleensa vieressä, todellisuudessa olivat useamman metrin päässä eivätkä varmasti ois ehtineet hätiin, jos jotain ois tapahtunut.

Meilläkin oli taapero, joka osasi kiivetä todella taitavasti, oli ikäistään tässä edellä. Tietysti oli aina joku vieressä kun kiipesi leikkipaikalla tai kotona.

Meidän taapero pääsi yhden ainoan kerran kiipeämään (sillon 1v 8kk) niin, etten nähnyt kun olin vessassa. Näin vain vessasta tullessa miten taapero horjahti ja tippui ja siihen päättyi hänen elämänsä.

Tämän koettuani en osaisi olla vihainen ihmisille, jotka olisivat pelastamassa pientä millon mistäkin. Ja jos tämä vauva, joka on vielä masussani tulee olemaan samanlainen kiipeilijä niin en usko ulkopuolisten huolen haittaavan. Vaikka olisit vieressä niin lapsi voi tippua, se käy silmän räpäyksessä.

olette vieraantuneet miehesi kanssa lapsenne kuoleman jälkeen?

Olen todella pahoillani, voimia!

Ap:lle täytyy sanoa, että sinun pitäisi olla kiitollinen niille ulkopuolisille eikä olla suuttunut.

Minä olen nähnyt vanhempia, jotka oikeasti ovat lapsen vieressä kun tämä kiipeää ja myös nähnyt niitä, jotka sanovat olleensa vieressä, todellisuudessa olivat useamman metrin päässä eivätkä varmasti ois ehtineet hätiin, jos jotain ois tapahtunut.

Meilläkin oli taapero, joka osasi kiivetä todella taitavasti, oli ikäistään tässä edellä. Tietysti oli aina joku vieressä kun kiipesi leikkipaikalla tai kotona.

Meidän taapero pääsi yhden ainoan kerran kiipeämään (sillon 1v 8kk) niin, etten nähnyt kun olin vessassa. Näin vain vessasta tullessa miten taapero horjahti ja tippui ja siihen päättyi hänen elämänsä.

Tämän koettuani en osaisi olla vihainen ihmisille, jotka olisivat pelastamassa pientä millon mistäkin. Ja jos tämä vauva, joka on vielä masussani tulee olemaan samanlainen kiipeilijä niin en usko ulkopuolisten huolen haittaavan. Vaikka olisit vieressä niin lapsi voi tippua, se käy silmän räpäyksessä.

sitäpaitsi vaikka noin pieni osaisikin hyvin kiivetä, ei se tarkoita sitä että se tajuaisi mikä on vaarallista ja mikä ei. Ja jos kiipee liian ylös, on pudotus aina korkeampi.

Järkeä vähän käteen ap!

meidän esikoinen oli melkoinen kiipeilijä ja se oli todella rasittavaa kun muut äidit ojenteli käsiänsä lapseni kiivetessä esim kiipeilytelineeseen. Sen lisäksi, että poika kiipesi todella taitavasti hän oli myös pieni ikäisekseen, joten tuota muiden "huolen pitoa" kestikin sitten melko kauan. Vasta nyt kun poika on 4v hän saa touhuta puistossa ilman sivullisten sekaantumista asioihin. Minustakin se oli jollain tavalla ehkä jopa loukkaavaa, että vaikka minä äitinä seurasin lapseni liikkumista ja tasan tiesin missä tämä menee, niin muut puuttuivat siihen. Laivalla lapsi 2vuoden iässä kiipesi itse rappuset ja laski vesiliukumäestä. Kiipesi sieltä itse pois ja uudestaan. Minä tietysti seurasin, että mitään vakavaa ei käy. Mutta muut mamamat ihan kauhuissaan koko ajan ottivat lasta kädestä ja nostivat pois altaasta tai auttoivat rappusissa vaikka pojalta tuo sujui vallan mainiosti ilman apuakin. Huoh.

Kun apua tarjotaan. On lapsellekin tärkeää oppia, että muut aikuisetkin ovat auktoriteettejä kieltämään ja sanomaan ei. En tajua, miten ette pysty näkemään tässä järjen hiventä. Ei ole hyvä, että lapsi on vanhempiensa tossun alla. Ts. vain vanhemmalla on oikeus ohjata ja neuvoa ja kieltää. Nämä on sitten niitä lapsia, jotka eivät tottele koulussakaan opettajaa ja tekevät vastoin ohjeita, koska äiti ei ole sanomassa miten asiat tehdään. Lapselle pitää opettaa yhteisvastuuta. Ja vanhempi opettaa sosiaalisia taitoja olemalla vastuullinen aikuinen ja myös ottamaan aikuismaisella tavalla vastaan palautetta ja muiden huolenpitoa. Näin hän opettaa, ett tietyn tyyppisiin ihmisiin voi luottaa. On sääli, että tänä päivänä vanhemmat osaavat ainoastaan varoittaa namusedistä ja kieltää menemästä muiden ihmisten mukaan. Joissakin tilanteissa vanhemman pitäisi myös opettaa luottamusta toiseen aikuiseen. Ja minusta nämä puistoleikit ja niissä vaaroista varoittamiset ovat oivallinen tapa oppia lapsenkin näkemään millaisiin aikuisiin voidaan luottaa ja tässä vanhemmat ovat kyllä omiaan torpeedoimaan tätä luottamusta, kun menevät nokka pystyssä kertomaan, että "Minä kyllä osaan omaa lastani hoitaa, pidä näpit erossa!!!". Lapsi oppii vaan tuijottamaan omaan napaan ja luottamaan siihen, että itse on aina se joka tietää parhaiten. Joskus vanhemmankin pitäisi olla vähän nöyrä ja antaa mielikuvan siitä, että maailmassa on muita ihmisiä ja myös niitä hyviä ihmisiä. Oleellisempaa kuin se kieltäminen, tässä on se, miten vanhemmat suhtautuvat yhteisvastuullisuuteen. Pitäisi nähdä metsä puilta!

mistä ihmeestä se pieni lapsi sitten erottaa, että kuka nyt on kiltti vieras ja kuka namusetä. Ehkö paremoi, että vieraat antaa toisten lasten olla rauhassa, ellei nyt ole jokin todellinen hätö.