Lapsenlapset eri asemassa???

Surullista mutta totta.

Tai tämä on ihan raha-asia, ehkei niinkään rakkausasia...



Meidän lapset saa isovanhemmilta lahjaksi yleensä sen 10-20¿, mutta serkkunsa kuulemma kävi juuri tallettamassa saamansa 50¿. Sama serkku saa myös toisilta isovanhemmiltaan " jatkuvasti" rahaa käteen. Niin saavat meidänkin lapset syntymäpäivisin toisilta isovanhemmilta, jotka laittavat rahan suoraan tilille, mutta eivät sitä mainosta lapsille.



Nuorimmat lapset ovat samanikäisiä koululaisia, joten sekään ei minusta selitä eroa. En tiedä, kilpailevatko isovanhemmat antamisissaan keskenään - siis kun toisten isovanhempien rahoista puhutaan, meillä ei toisten isovanhempien antamisista tiedä kuin he itse, me vanhemmat ja vanhin lapsistamme - tai tietää nuorinkin, mutta uskoisin, ettei oikeastaan ymmärrä, koska ei vielä itse kauheasti ylipäänsä käytä rahaa, karkirahaa joskus ja joskus tiimariin.

Joskus olen ottanut asia esille ja minulle on todettu, että kun aina olen ollut sisukkaampi ja pärjännyt. Noh... miten sen nyt ottaa kaipa sitä oppii pärjäämään. Niin kauan kuin muistan on siskoni ollut erittäin helposti suuttuva/loukkaantuva. Ja aina kun näin on käynyt isovanhempien ollessa paikalla on hänet lepytetty rahalla (vielä tänä päivänäkin). Toinen on se että kun minulla on synttärit on siskoni myös saanut lahjan. Ja kun siskollani on synttärit minä en koskaan saanut lahjaa. Ja nykyään kun asumme eri kodeissa mummoni soittaa siskolleni jos ovat vanhemmilleni menossa kylään, jotta osisivat olla paikalla. Meidän perhe on vain paikalla jos vanhempani kutsuvat. Noh minä olen oppinut tämän kanssa elämään, eikä se enään niin kiinostakkaan, mutta nyt kun siskollani ja minulla on tyttölapset (minä esikoinen ja tyttöni serkkuaan vuoden vanhempi) tämä sama tapa toimia on jo siirtynyt meidän lapsiin...

Onneksi lapset ovat vielä niin pieniä etteivät huomaa tätä, mutta kyllä jo nyt tuntuu pahalta tyttäreni puolesta kun tiedän miten hän tulee kokemaan itsensä vähemmän pidetyksi.

Ja kyse ei todellakaan ole lahjoista vaan huomaan myös huomion antamisessa suuria eroja. Itse en muista mummoni tai vaarini leikkineen kanssani, mutta kun seuraan näitä serkuksia leikittävät isovanhempani lähes vain ja ainoastaan siskoni lasta.

Vierailija:

Surullista mutta totta.

Eivätkö omat äitinne sitten suosi?

vaikka olemme jo aikuisia. Ja todellakin sekä isän että äidin puolelta. Äidin puolelta isovanhemmat antoivat jopa häälahjaksi erisumman rahaa pojille kuin tytöille... No olimme niin tasa-arvon tuntoisia että menimme porukalla sanomaan että on tullut virhe tehtyä, ja se korjattiin sitten onneksi, mutta mielestäni pitkin hampain. HUom häillä oli alle puoli vuotta aika väliä... Ja sitten isän puolen isovanhemmat. Noo heillä on monta alastenlasta , joista minä ja veljeni olemme vanhimmat, veli minua 2v vanhempi. Ainoastaan hänen syntymäpäivänsä on muistettu, ei minun. Ja seuraaviin lasten lapsiin on taas ikäeroa minusta 2v... Että sellasta. olenkin monet itkut itkenyt tämän asian johdosta. Nyt veljelläni on tytär ja äitini pitää todella tarkaan huolen, että muistaa myös meidän vasta tulevia lapsia samalla tavalla. Joitakin asioita on jopa ostanut varastoon...

Mutta ANOPPI EI, joululahjaksi serkukset saivat kalliin maastoauton(n200¿) ja meidän poika sai 20¿ farmitilan. Olin todella pettynyt. Itse olimme ostaneet anopille kallliit lahjat, mutta ensi vuonna vien villasukat. Kyllä ärsyttää tuo eriarvoisuus, sitten he luulevat ettei kukaan tiedä mitä kukin on ostanut kun lahjoja on niin paljon......

En tiedä johtuuko meillä siitä että asumme eri paikkakunnalla kuin anoppi. Mutta miehen siskon lapset ovat paremmassa asemassa kuin omani. Mutta pikkuhiljaa onneksi on itsekkin sen ehkä huomannut ja tilanne on korjaantunut.



Mutta meillä suurin ero tässä tasa-arvossa on ollut esikoisen ja kuopuksen kohdalla. Esikoinen sai rotinalahjoja ym miehen siskolta, miehen tädiltä (joka tosi läheinen meille) mutta kuopus kun syntyi niin eipä tullut heiltä kummaltakaan edes korttia... hieman ihmetyttää...



Omat vanhempani ovat välillä mielestäni liiankin tarkkoja sen suhteen että molemmat lapset ovat samassa asemassa.

Yhtenä vuonna lähdin itkien jouluna sieltä pois, kun naisen lapsenlapset repivät suksia yms. lahjapaketeista ja meidän esikoinen sai Aku Ankan taskukirja, kakkonen jonkun leikkielefantin ja nuorin (1kk) ei mitään. En tosin siellä suruani näyttänyt. Seuraavana vuonna emme menneet sinne lainkaan ja laitoin vain sähköpostilla isälleni lahjatoiveet: suksia, yms. Ihan vaan nähdäkseni tuleeko ne. Tulihan ne, kitistiin ensin, että pitääkö niiden olla uusia vai käykö kirppiskamat. Uudet tuli. No viime joulu meni sit suht tasavertaisena, mutta olinkin vihjannut isälleni, että kohdelkaa tasavertaisesti.

Mut esim. ulkomaanmatkoille he ovat vaan kelpuuttaneet mukaan naisen lapsenlapset, meiltä ei ees kysytä että lähtiskö joku meidän lapsista mukaan. Aion siihenkin puuttua, jos jatkuu moisena.

Epätasa-arvo näkyy kaikessa muutenkin, ostetaan esim merkkiaurinkolaseja niille lapsille ja siellä on isot taulut teetetty olkkariin VAIN naisen lapsista. Suureen ääneen " äitipuoleni" vouhkasi kerran meillä synttäreillä siitä, että laitettais meidänkin lapsista sellaiset taulut seinälle, mutta seuraavalla viikolla totes että on liian kallista. Piti vaan esittää muiden aikuisten ollessa paikalla.

En ees jaksa käydä siellä enää kun pari kertaa vuodessa.

Siis selittää kenties miksi toista suositaan ja tasoittaa eroja. Itse olen päättänyt, että vaikka olisi kuinka vanha sukulaismummo jonka arvomaailmassa on pojat korkeammalla, teen selväksi, että meidän lapsia kohdellaan tasaveroisesti. Jos pojille annetaan enemmän rahaa mummon taholta, korjaan itse eron tytöilleni.



Olen itsekin ollut äitini vanhempien syrjimä, mutta toisaalta siitä ei ole jäänyt pahoja traumoja. EN pitänyt heistä joka tapauksessa. Vaari oli pelottava ja inhottava, mummo suosi poikia. Jos pojat sai enempi karkkia kuin minä, minä kävin itse salaa tasaamassa tilit. Enkä tule ikinä kantamaan asiasta huonoa omaatuntoa.



Ainoa asia mikä vituttaa, on se, että minut on nimetty tuon syrjijä-mummon mukaan. Ehkäpä vielä joku päivä muutan nimeni.

Eli esikoisemme ja vielä ainokaisemme ei saanut ekana joulunaan isältäni ja hänen uudelta puolisoltaan lahjan lahjaa. Naisella itsellään 4 lapsenlasta, jotka varmasti saivat ison läjän lahjoja.



Veikkaan kuitenkin että tilanne mennyt niin, että lahjan hommaus jätetty isäni harteille, eikä saanut sitä aikaiseksi.



Toisaalta isäni kohtelee minun lastani ja puolisonsa lapsenlapsia todella eriarvoisesti. Minun poikani kanssa soittaa pianoa vaikka tuntikausia, leikkii pikkuautoilla, poikani saa rämplätä vaikka mitä tavaroita. Naisen lapsia komentaa tosi paljon ja on paljon ankarampi, eikä leiki samalla tavoin heidän kanssaan.



Onneksi meillä on hyvät välit kaikkiin suuntiin ja ymmärrämme toistemme heikkouksia.

aina valitetaan, että anoppi/appi kohtelee meidän lapsia huonosti ja tyttären lapset ovat läheisempiä. Näin se taitaa olla ihan oikeastikin, mutta silloin varmaan huomaatte arvon naiset, että omille vanhemmillenne teidän lapsenne ovat niitä tärkeämpiä. Näin on melkein kaikilla tutuilla ja meillä myös -- oman äidin on hekpompi seurata tyttären kuin miniän raskautta ja lastakin on jotenkin helpompi helliä/huomioida/hoitaa kun tietää tyttären tavat. pojan perheessä miniä kuitenkin vastaa " käytännön asioista" . Eli lopussa asiat menevät tasan -- toisen isovanhemmat suosivat ja toiset eivät -- he suosivat sitten omien tyttäriensä lapsia...

Nyt jouluna sen taas huomaa lahjoissa miten anoppi

ostelee tyttärensä lapsille kalliita lahjoja...

kyse kumminkin oman lapsen jälkeläisistä...

Me emme moista ole kokeneet, MUTTA esim. veljeni lapsille äitini kyllä ostelee paljon vähemmän lahjoja kuin mitä minun ja siskoni lapsille:(((. Äitini vielä kertoo ettei nyt ostanut mitään veljeni lapsille heidän syntymäpäivänään KUN HEILLÄ JO ON NIIN KAIKKEA!



Siskoni lapset ovat jo melkein aikuisikäisiä mutta ovat aina saaneet jotain lahjoja siis pitkään. Veljeni lapsille kai osteli jotain kun olivat siinä 0-4 v, sen jälkeen on lopettanut. Hänellä on kai muutenkin etäiset välit heihin kun asuvat kaukana. No silti.



Mua ainakin surettaa ja suututtaa veljeni ja hänen lastensa puolesta!!!!



Mut mun äitini on muutenkin tosi outo ihminen.

vuotta vanhemmalle serkkutytölle Baby Born (jaksoi vielä päivitellä kun oli niiiiin kallis!!) meidän poika sai sitten penaalin ja ruutuvihon. 2v synttärilahjaks..

Vierailija:

Onko muilla näin?

Anoppi suosii tyttären lasta...ostaa tälle kasapäin lahjoja,joita

lapsi sitten ylpeänä esittelee meidän lapsille.

Ihan ok,mutta meidän lapsille ostaa yhden tai kaksi.

Joka joulu vielä kehtaa mainita,ettei sitten osta leluja

ollenkaan,vaan ostaa vaatteita ym. tarpeellista.

Ihan hyvä,mutta kun sama ei päde tähän lellikki lapseen....

Eikä kyse ole siitä,että olisimme rikkaita tai että meillä

kaapit pursuaisi leluja.Päinvastoin.

Itse tykkään vaatelahjoista,mutta miksi valehdella

ettei aio ostaa leluja jouluna kenellekkään kun ostaa silti....

Meille riittää että ostaa yhden tai kaksi lahjaa,mutta

mielestäni lapsenlapsia pitäisi kohdella tasavertaisina.

veljesten vaimot kehittivät siitä sukuriidan. minä en huomaa että veljeni tenavia suosittaisiin omieni yli, mutta veljen vaimo saattaa nähdä asian toisin...

Sorsii lapsia jo toisessa sukupolvessa. Mieheni on nuorin hänen kolmesta lapsestaan. Anoppi on sorsinut miestäni oikeastaan aina, lapsena jäi vähemmälle ja nyt aikuisena anoppi on aina vailla mm. kyytejä ja palveluksia. Koskaan ei kysy miehen veljeltä kun eihän se ehdi eikä jaksa kun on päivät töissä. Niinpä niin, mun mies on kolmivuorotyössä, sehän jaksaa ja on aina saatavilla. Aargh. No tämä simputtaminen jatkuu tietysti meidän lapsissakin eli selvästi miehen sisarusten lapset tulee tärkeysjärjestyksessä ekana ja meidän muksut siellä häntäpäässä. Voitte arvata että meidän kuopus ei ole enää juuri mitään, mitäs se nyt kolmannen lapsen kolmas lapsi? Mulla on palanu pinna jo siihen malliin että en halua olla appivanhempien kanssa missään tekemisissä ja välttelen sukujuhlia. Miehen sisko asuu onneksi Vantaalla ettei tartte sitä nähdä kovin usein.

Minun tyttöni ovat vielä pieniä ja siskon pojat jo aikuisia. Mutta tiedän, että äitini ei hässännyt yhtä paljon poikien kanssa kuin minun tyttöjeni kanssa. Hän on itse joskus sanonut, että hänestä on tyttöjen kanssa helpompaa. Toisaalta tiedän myös minun ja mieheni asenteen vaikuttavan: me olemme kiitollisia kaikesta mitä saamme. Siskollani oli tapana valittaa, jos ei saanut ihan sitä, mitä hän halusi.