Kuka oli synnytys-sairaalaan vähiten tervetullut vieras?

kun olisin halunnut nukkua. En kertakaikkiaan käsitä, miksi ihmeessä lämpö pitää mitata kesken parhaiden unien klo 5 aamuyöllä?!?! Sen jälkeen en koskaan enää saanut unta ja jouduin käyttämään sen takia unilääkkeitä ja olin aivan uupunut kun pääsin kotiin.

Sanottiin etukäteen jopa omille vanhemmillemme, ettei haluta synnytyssairaalaan vierailuja vaan voivat sitten tulla kotiin, kun olemme kotiutuneet.



Olimme 2vuorokautta haikaranpesän perhehuoneessa, hoitajatkin tulivat vain pyynnöstä, joten saimme olla ihan rauhassa keskenämme.

Ihanaa oli toipua se paripäivää ihan rauhassa ilman häiriöitä

Ja oli tosi kivaa, kun kävi paljon vieraita. Varsinkin ekan synnytyksen jälkeen. Olin ollut sairaalassa kolme päivää käynnistyksessä. Vähän väliä makoilin vaan sängyllä pilleri kohdunsuulla tai siinä käyrälaitteella. Ei saanut siis kuin pötkötellä. Onneksi kävi paljon porukkaa, ja onneksi huonekavereiden sukulaisetkin jutteli mulle! Synnytysten jälkeen sama juttu. Eka synnytys kesti 12 tuntia, toka oli tosi helppo ja nopea. En tiedä millaiseen rääkkiin muut on synnytyksineen joutuneet, mutta ei mulla ollut ollenkaan sellaista tunnetta, etten ois halunnut nähdä ketään.

joiden mielestä myös minä ja vauvani kuuluttiin huoneen sisustukseen, ja meitäkin saattoi sitten katsoa avoimesti ja unohtaa kaikki käytöstavat ja kellonajat. :(

Minusta sairaalaan ei pitäisi päästää ketään miehen ja vauvan sisarusten lisäksi. Ainakaan niihin huoneisiin. Senkun siellä päivähuoneessa pörräisivät. :(

ei huoneeseen saanut tulla kuin isä ja vauvan sisarukset, muut vieraat sai tavata osaston yleisessä tv-tilassa.

saa siis potilashuoneisiin synnärillä kuka vaan pölähtää?

K-Kks:ssa nipinnapin sai mies käydä tiettynä kellonaikana katsomassa...

Mulla on aikuisiällä katkenneet välit oman siskoni kanssa.

Podimme sekundääristä lapsettomuutta reilun pari vuotta, ja siskoni oli tästä tietoinen.

Ei ole koskaan ymmärtänyt lapsettomuutta, eikä sillä ole yhtään empatiakykyä aiheeseen.

Sanoi mulle niin rumia asioita musta ja miehestäni, sekä sen, että lapsia annetaan niille jotka ovat niitä ansainneet :(

Kehoitti meitä olla lisääntymättä :(

Mun mittani oli täysi, ja katkaisin välini häneen kokonaan.

Kun sitten liki 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen meille syntyi kauan kaivattu kuopus, oli onni täydellinen :)

Tein vanhemmilleni selväksi, että siskoani (eikä edes siskoni lapsia) ei tarvitse sairaalaan tuoda mukana, sillä jos näin tapahtuu, siskoni lentää kuin leppäkeihäs huoneestani.

Ei näkynyt ei ;)

Emme edes ristiäisiin pyytäneet.

Ja miksi turhaa...kun ei meille onnea suonut, ja haukkui meidät paskoiksi, niin mitäs sitä suotta yhteyttä pitämäänkään.

Tuo kuopus on pian jo 2 v, eikä tätiään ole koskaan nähnyt, mutta eipä haittaa meitä.

Yks vauva olis vielä tervetullut perheeseemme, ja mahd. vähän haluan synnärille vieraita, jos sinne asti vielä joskus pääsen.

Mies ja lapset, ei kiitos muita!