Naapurin lapset tulee aina ruoka-aikana meille tai ainakin yrittää.
Olen tehnyt päätöksen ettei meille tulla silloin odotteleen sisälle kun perheemme syö. Okei, nyt nää lapset kyselee että mitä meillä oli ruokana ja oliko hyvää. Eilen grillattiin ja naapurin lapset oli taas kyselleet että mitä meillä syödään ja hepäs on lähdössä hampurilaiselle. No, me syötiin ja noin vartin päästä ne naapurin lapset oli taas meidän pihalla. Ei tasan ole ehtineet siinä välissä käydä syömässä. Mietin että onko ne vain nälkäsiä, vai mikä on.Tehdäänköhän niillä viikonloppuna ollenkaan ruokaa, vai miksi ne on niin nälkäsen olosia aina tullessaan. Jos eivät kysy ruokaa niin sitten utelee että oisko meillä mitään makeaa tarjota. Muilta naapureilta olen kuullut että kun käyvät tutummiksi niin kävelevät itse kaapille tutkailemaan ja sitten pyytävät perheen omia lapsia hakemaan kaapista jotain. :/
Sanoin omille lapsille että kysyä seuraavan kerran että miksi ne kysyy mitä ruokaa meillä on, että onko ne syöneet kotona. Meidän kaapeille ei ole kyllä mitään asiaa vierailla. Mutta onko muilla tuollaista ongelmaa naapurin lapsista? Miten tuossa pitäs toimia jos nään että ne on selvästi nälissään tai kertoo etteivät ole syöneet? En ala kyllä syöttämäänkään kun itselläkin tiukkaa välistä ja iso katras syötettävänä. Ei tunneta lähemmin näiden lasten vanhempia, ja muutenkin aika uusia tuttavuuksia ovat lapsillekin. Joten en oikeen voi mennä kysyyn suoraan mitään.
Kommentit (11)
silloin ei kellään oo mitään mietittävää!
Huolestuttavaa on sekin ,jos muksut tulee pyytää ruokaa,eikö kotona saa....?
Muutti pois naapurista ja käy välillä. Nyt tosin harvemmin, kun palvelu lopetettiin eli ei anneta enään ruokaa.
Ruinasi kokoajan jotain. Hänen äitinsä sanoo, että ei söisi mitään, mutta meillä olisi kokoajan syömässä.
Toiset ei pyytele ja toiset on tosi röyhkeitä.
he syövät omassa kodissaan ja me syödään oman perheen kesken.
Me vaan laitetaan lapsia naapureille syömään aina kuin mahdollista niin säästetään rahaa. Joku aina antaa jotain.
T. Naapurisi
ensinkään miten omasi käyttäytyy naapurissa? Jos tuo on teidän kulmakunnan tapa ja naapurin isäntä pohtii samaa dilemmaa?
voin sanoa, että jos mun nähden meidän ruokakaapeilla pyörisi sinne kuulumaton henkilö, niin varmasti ärähtäisin. Ihan pienelle en toki, mutta noille itsenäisesti kulkeville, jotka jostain jotain jo tajuaa.
Varmasti olisin se "pelottava" kaverin äiti. =) Mut oma koti, omat säännöt. Niillä mennään tai sit pidetään ne leikit siellä ulkona.
minkä ikäisistä lapsista on kyse? Ovatko siis saman perheen lapsia?
emmekä me syö naapurissa. Aivan yksinkertaista.
Saavat syödä meillä.,minusta on ihanaa kun lapsia on talossa. He leikkivät ja käyvät syömässä mun lasten kanssa ruoka-aikana. Ei ne itse kyllä kaapille mene. Siitä ärähtäisin heti.. Kyl mun lapset syö välillä sit vastavuoroisesti omien kavereiden luona. Tosin meillä lapset ovat enemmän, viihtyvät meillä paremmin ja näin itsekin tiedän missä ja kenen kanssa lapseni liikkuu :)
jos se "palvelu" toimii vastavuoroisesti. Meilläpäin ne pahimmat ruinaajat ovat niitä joiden kotiin kaverit eivät saa mennä sisälle leikkimään ja joiden vanhempia ei koskaan näe edes pihalla.
vähän käy sääliksi lapsia. Onkohan heillä kaikki asiat hyvin kotonaan?